A/N: Hyvää maagista päivää 12/12/12! Sen kunniaksi luukku, josta ainakin itse pidän kovasti. Muutama seuraava luukku tulee kertomaan saman päivän tapahtumista ainakin jossain mielessä, ja sitten tavallaan hypätään ajanlaskussa muutaman päivän ohi ja 24. päivä on 24. päivä ja
minun ficcini ajankulussa on todellakin järkeä. Hehe. :3
Kise juo pikkujouluissakin ainoastaan viiniä, koska hän on niin hieno herra.
* * * * * * * * *
12. joulukuuta: Ryhti
"Kurokocchi!" kuului riemuisa tervehdys juuri kun olin astunut ovesta sisään. Kävelin Kisen ohi jättäen hänet levitettyine käsineen kokonaan huomiotta (hän valitti äärimmäisestä julmuudestani ja siitä, että olin ollut talvipakkastuulella jo keskikesällä) ja laitoin takkiani naulakkoon. Kagami käveli perässäni sisälle ja paiskasi oven kiinni, heittäen samalla kunnon mulkaisuja jokaiseen sillä hetkellä näkemäänsä. Hymyilin pienesti. Lähes jokainen paikanpäällä oleva taisi olla tosiaan vihollinen jossain mielessä - ottamatta siis laskuun joukkuelaisiamme, jotka istuivat lievästi kiusaantuneen näköisinä seinien vieressä. Käännyin viimein hetkeksi Kisen puoleen.
"Kiitos kutsusta, Kise. Mutta eikö tämä ole hiukan myöhäinen ajankohta pikkujouluun?"
Vaaleahiuksinen rypisti otsaansa, tajuamatta, miten ikinä voisi olla myöhäinen ajankohta juhliin. Niimpä hän keskittyi viittomaan meitä peremmälle lievästi koristeltuun (varsin hyvällä maulla koristeltuun, oikeastaan) taloon ja tarkemmin sanottuna pienen pöydän eteen.
"Naposteltavaa, juomista?" hän kysyi, samalla kaataen itselleen viinilasillista. Kagamia ei täytynyt kahta kertaa käskeä, tämän takiahan hän oli tänne vaivautunut. Hän nappasi pöydältä vähän kaikkea mahdollista, suolaista ja makeaa sekaisin. Minä otin maistettavaksi yhden leivän ja pureskelin hitaasti, seuraten kollegaani sivusilmällä. Hän saapui juuri juotavien luokse ja ilme muuttui epäileväksi.
"Hei, Kise!" hän huusi (vaikka toinen olikin melko lähellä), "alkoholia keskellä viikkoa?"
Kisen silmät laajenivat ensin hämmästyksestä ja sitten hän purskahti nauruun. Hän hekotteli pitkään kuin kovinkin hauskalle jutulle, pyyhkien kyyneliä silmäkulmistaan. Kagami naputteli terävästi jalkaansa lattiaan muutaman kerran. Kuin kysyäkseen, mikä oli niin hauskaa.
"Voi hyvänen aika, Kagamicchi", juhliemme isäntä sanoi naurahdellen vieläkin, "en tiennytkään, että olet noin viaton."
Sanomatta on tietenkin selvää, että tämä kaikki huvitti minua suuresti.
"Minun täytyy olla tässä samaa mieltä Kisen kanssa. En tosiaan uskonut kuulevani moista sinun suustasi."
Kise repesi vielä kerran huutonauruun, minäkin hymyilin viekkaasti. Punahiuksista ärsytti tämä yhtäkkinen liittouma ja hän mumisi jotain muiden tervehtimisestä. Toivoin, ettei hän tiputtaisi sylillistä ruokaa kenenkään kasvoille - ainakin hänen omat kasvonsa kertoivat, että varokaa, minä en pelkää sylkeä vasten naamaa ja vielä potkaista päälle.
En tiedä, miten juutuin siihen seisomaan nauruun kuolevan Kisen viereen, mutta halusin katsella Taigan loittonevaa selkää. Tulin ajatelleeksi, miten usein hänen tavoitteensa tai persoonansa lytättiin alas, joko kuolemanvakavana tai huumorilla. Hän ei välittänyt. Eikö hän välittänyt, koska niitä asioita sanovat ihmiset eivät merkinneet hänelle mitään? Vai tiesikö hän sen kaiken olevan valetta, luuliko hän että hänestä tulisi vielä kaikkein paras?
Suunnilleen sillä hetkellä, kun Kise lopetti nauramisen tajusin jotain. Olin mielessäni kutsunut häntä etunimellä. Olin varmaan kutsunut jo useammin, huomaamattani. Jos kenenkään sanat eivät merkinneet ikinä mitään, silläkään ei olisi pitänyt olla väliä. Kaikkein parasta olisi olla poikkeus sääntöön - kävellä hänen peräänsä, tarttua kädestä eikä päästää irti. Ja kysyvää katsetta ei tulisi, koska hän tietäisi, että se olen minä.
