Author: Scaramouche
Genre: romance
Rating: K11 // Kaapo vähän selvensi c:
Pairing: Lily/James
Summary: "Tätähän sinä olet halunnut siitä asti kun näit minut ensimmäisen kerran: sama koti, sama sukunimi, sama sänky..."
A/N: Ei hajuakaan mistä tähän tuli idea, mutta tykkään tästä aika paljon. Kirjoitan muuten varmaan muuttamisesta joskus lisääkin, koska tätä oli tosi kiva kirjoittaa!
Challenges: FF100: 090: Koti, One True Something 20 (pairing: Lily/James)
Lily nosti jälleen yhden laatikollisen kirjoja lähemmäs hyllyä ja avasi sen. James olisi halunnut luopua useimmista kirjoista, mutta Lilyn haave oli aina ollut omassa kodissa kokonainen huone vain kirjoille, ja koska hänellä nyt vihdoin oli siihen mahdollisuus, nyt kun hän oli muuttanut kerrostalokaksiosta heidän omaan pieneen omakotitaloonsa Godrickin Notkoon, hän ei aikonut heittää pois yhtäkään kirjaa. Toki James oli myynyt suurimman osan koulukirjoistaan jo pian sen jälkeen kun he olivat reilu vuosi sitten valmistuneet Tylypahkasta, mutta Lily oli ehdottomasti käskenyt säästämään loput – ei sillä että Jamesilla olisi kamalasti muita kirjoja ollutkaan.
Tämä oli jo kolmas laatikollinen kirjoja sinä päivänä. James oli yrittänyt ehdottaa, että muuttolaatikoiden tyhjennys olisi ehkä viisaampaa aloittaa jostakin käytännöllisemmästä, kuten esimerkiksi astioista, mutta Lily oli vain katsonut sulhastaan pahasti ja käskenyt koota kirjahyllyn. Kokoamisessa olikin kestänyt kauemmin kuin olisi luullut, sillä kumpikaan ei tiennyt sopivaa loitsua tarkoitukseen, joten Lily oli kuin olikin aloittanut tavaroiden purkamisen astioista. Ei heillä paljon astioita ollutkaan, vain neljän hengen ruskea lautassarja ja lasit, jotka he olivat saaneet Lilyn äidiltä kihlajaislahjaksi. Äiti oli luvannut toisen samanlaisen satsin häälahjaksi parin kuukauden päästä.
Totta. Se ei ehkä ollut paras ajankohta muuttaa. Häät olisivat joulukuun alussa ja nyt oli jo lokakuu, mutta he olivat saaneet talosta tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Lily ja James olivat toukokuusta asti etsineet omaa kotia, aina kihlauksesta saakka, ja nyt se oli vihdoin heidän. Pitihän sitä totta kai laittaa, puutarha oli aivan kamala ja keittiön kaapit repsottivat, mutta se oli heidän ensimmäinen yhteinen kotinsa.
Lily asetteli kirjat hyllyyn niin, että jästikirjat olivat toisella ja velhokirjat toisella hyllyllä, mutta muutti sitten mielensä ja laittoi kaikki kirjat aakkosjärjestykseen, velhokirjat ja jästikirjat sekaisin. Hän hymyili työtä tehdessään toivoen, että se olisi ihmisten kanssa yhtä helppoa.
James tuli ovensuuhun katsomaan Lilyn työskentelyä hymyillen vinosti. Hän nojasi ovenpieleen ja ihasteli nuoren naisen kauneutta, kun tämä kurkotteli ylettääkseen nostamaan kirjat ylemmille hyllyille. Ulkona oli jo pimeää, ja huoneen ainoa valo tuli yhdestä hehkulampusta sekä Lilyn sauvasta, joka lojui yhden tyhjän pahvilaatikon päällä.
Kun Lily kurotti nostamaan laatikon viimeistä kirjaa ylimmälle hyllylle, James tuli hänen taakseen ja kietoi kätensä hänen vyötärönsä ympärille suudellen samalla löysän nutturan alta paljastuvaa niskaa ja kaulaa.
”Kello on jo tosi paljon”, James mutisi Lilyn kaulaa vasten ja sai tämän hymyilemään. ”Melkein yksitoista. Muistaakseni sinulla on huomenna se hääpuvun sovitus Alicen kanssa?”
Lily huokaisi rasittuneena ja nojasi päätään Jamesin rintakehään. ”Et olisi muistuttanut. Nyt minulla on huono omatunto koko muuttamisesta näin kiireiseen aikaan. Aivan kuin meillä ei muka olisi jo miljoona muutakin asiaa huolehdittavana tämän lisäksi.”
James hymisi ja otti Lilyn kädet omiinsa kietoen sormet toistensa lomaan. ”Älä viitsi, Evans, me molemmat tiedämme kuinka ihanaa sinusta on muuttaa minun kanssani saman katon alle. Tätähän sinä olet halunnut siitä asti kun näit minut ensimmäisen kerran: sama koti, sama sukunimi, sama sänky...” Jokaisen kohdan myötä James painoi huulensa vähän lähemmäs Lilyn kasvoja.
”Anteeksi nyt, Potter, mutta etköhän se ollut sinä joka noita asioita on halunnut yksitoistavuotiaasta saakka?” Lily nauroi ja kääntyi ympäri niin että oli kasvotusten Jamesin kanssa.
”Saattaa olla.”
Lily hymyili ja nousi varpailleen jotta ylettyi suutelemaan Jamesia kunnolla. Ne olivat sellaisia pieniä ja nopeita suudelmia, joita saattoi antaa vaikka kymmenenkin saman tien, vaikkakin heidän kohdallaan kymmenen tarkoitti usein kahta tusinaa. ”Kuule”, Lily sanoi suudelmien välissä viitsimättä irrottautua puhuakseen kunnollisesti, ”minusta tuntuu että sinun pitää häiden jälkeen lakata kutsumasta minua Evansiksi.”
James huokaisi ja painoi otsansa Lilyn otsaa vasten. ”Tiedän, ja arvaa mitä”, hän sanoi ja halasi morsiantaan kuin hengenhädässä. ”Se ei haittaa minua ollenkaan, koska silloin minä saan kutsua sinuakin Potteriksi.”
Lily hymyili ja nojasti päänsä Jamesin olkaan ajatellen, että jos he häiden jälkeenkin kutsuisivat toisiaan sukunimillä (tai, no, sukunimellä), siitä voisi syntyä jonkin verran hämmennystä ja luultavasti myös aika paljon väärinkäsityksiä. ”Onko sinun nälkä?” hän kysyi tajutessaan, etteivät he olleet syöneet mitään myöhäisen lounaan jälkeen, mikä tarkoitti noin kahdeksaa tuntia. Hän käänsi päätään juuri sen verran että näki Jamesin kasvot hämärässä huoneessa. ”Tosin meillä ei taida olla mitään ruokaa, vai mitä?”
He nauroivat molemmat, kumpikin kuulosti todella väsyneeltä. Jamesin kädet silittivät Lilyn selkää ja kylkiä, ja Lily hypisteli Jamesin paidan ryppyistä kaulusta.
”Ruokaa olisi varmaan ihan hyvä saada”, James sanoi ja hänen silmiinsä syttyi pilke. ”Mutta koska meillä ei ole ruokaa, voimme ihan yhtä hyvin mennä nyt nukkumaan, herätä aamulla vähän aikaisemmin ja syödä kunnolla aamiaista siinä kahvilassa jonka näimme torin laidalla, siinä jossa oli vihreäraidallinen markiisi. Miltä kuulostaa?”
Lily nosti päätään ja katsoi Jamesia epäuskoisella ilmeellä, mutta James näki suoraan hänen bluffinsa lävitse. ”Ja James Potterko jättäisi illallisen kokonaan syömättä? En ole varmaan koskaan kuullut että olisit jättänyt välistä yhtä ainutta – ” James katkaisi hänen lauseensa suudelmalla, joka sai väreet kulkemaan hänen selkäänsä pitkin ja yliaktiiviset perhoset lentämään vatsassa. Lily vetäytyi saadakseen happea ja virnisti. ”Vai että ihan nukkumaan?”
James nauroi ja antoi käsiensä vaeltaa vapaammin Lilyn kyljillä samalla kun hän siirtyi suutelemaan naisen kaulaa ja solisluunkuoppaa. ”No, ei ehkä ihan vielä. Kellohan on vasta yksitoista.”
”Ensin se oli jo melkein yksitoista, nyt se on vasta yksitoista”, Lily naurahti ja haroi mustia hiuskia. ”Koeta nyt hyvä mies päättää – au!” Hän nosti käden kaulalleen ja katsoi Jamesia ensin vähän yllättyneenä, sitten vain teeskennellen kiukkua joka ei olisi vakuuttanut ketään, saati sitten Jamesia, joka sattui tuntemaan Lilyn paremmin kuin kukaan muu. ”Puritko sinä minua juuri kaulaan? Senkin idiootti, montako kertaa on sanottava etten halua jälkiä kaulaani!”
Kun Lily lähti jahtaamaan Jamesia ympäri taloa hyppien muuttolaatikoiden yli ja kompastellen mattorulliin, kumpikin nauroi ja väsymys oli täysin unohdettu. James antoi Lilyn juosta perässään vähän aikaa, sitten hän äkkiä pysähtyi, nappasi Lilyn ja kahlitsi hänet itsensä ja seinän väliin. Hän suuteli Lilyä jo valmiiksi naurusta ja juoksemisesta vähän epätasaisesti hengittäen eikä Lily pistänyt ollenkaan vastaan kun hänen kätensä hakeutuivat ihoa myötäilevän trikoopaidan helman alle.
”Vasta”, James mutisi vasten Lilyn huulia. ”Ehdottomasti vasta yksitoista.”
