Luku 106. Joulujuhlat
”Harry, mikä nyt?”
”E-ei mitään, muistin vain yhden jutun –” Harry sanoi ja yritti poistua, mutta jokin pidätteli häntä kävelemästä pois, hän vain jäi paikalleen, kuin sätkynukke jonka naruja oli vain hetkellisesti kiskaistu. Adara tuijotti häntä.
”…Ai”, Adara totesi kun tajusi mistä on kyse. ”Öh… Harry…” hän yritti saada jotain sanottua, kun Harry käänsi vihreät silmänsä häneen päin. Katse oli mitään sanomaton, mutta selvästi jännittynyt. Harry selvästi odotti vastausta sisäisellä kauhulla.
”Mistä lähtien sinä…?”
”Se vain alkoi”, Harry sanoi. ”Olin yksin, hautausmaalla kun Sirius -… ja sitten sinä olit siinä. Ja tajusin, etten minä ole se joka kärsi eniten Siriuksen kuolemasta. Tajusin sinun avullasi kuinka itsekäs olin ollut.”
Adara ei edes hengittänyt kuunnellessaan. Kun Harry vaikeni, Adara veti viimein hiljaa ilmaa keuhkoihinsa.
”Miksi et kertonut?”
”Samasta syystä kuin moni muukaan koskaan kertoo. Tiesin ettei minulla ole mahdollisuutta”, Harry vastasi. Adara sulki hetkeksi silmänsä ja katsoi sitten lattiaan. Tuntui kauhealta tuottaa pettymys. Varsinkin ystävälleen.
”En voi sanoa, että olisit väärässä… Minä rakastan Georgea…”
”Tiedän”, Harry sanoi.
”Olisit silti voinut kertoa minulle. Kun sanoit minulle silloin, että en ole yksin. Luulin että se tarkoitti myös sitä, ettet sinäkään olisi yksin minkään asian kanssa.”
”Anteeksi…”
”Älä ole.”
Syntyi hetkellinen, vaivautunut hiljaisuus. Adara katseli kenkiään ja sanoi: ”Mutta kai me silti ollaan menossa juhliin, vai mitä? Minä – tavallaan torjuin Dracon jo.” Harry nosti päätään ja hymyili hiukan hämmentyneenä.
”Tietty, jos sinä vielä haluat”, hän sanoi.
He olivat taas hetken hiljaa ja Harry kääntyi poistuakseen.
”Harry.”
Harry kääntyi takaisin Adaraan päin, kun Adara otti askeleen häntä lähemmäs.
”Kiitos. Olen todella otettu. Ihan oikeasti olen… Eipä sitä aina tule saatua tällaista tunnustusta pojalta joka elää.” Harry hymyili.
”Paitsi jos sattuu myrkyttämään hänen juomansa”, Harry lisäsi ja Adara hymyili takaisin. Hän halasi Harrya.
”Kiitos, Harry… Ja usko pois, sinäkin löydät vielä jonkun. Kuka tietää, kuinka läheltä”, Adara sanoi ja painoi suukon tämän poskelle. Harry hymyili ja kääntyi viimein pois. Tuntui kuin pojan harteet olisivat nousseet, suuren painon lähdettyä niiltä. Adara hymyili, hänen poskensa punehtuivat hiukan ja hän kääntyi itse takaisin kohti suurta salia. Aivojensa vielä hitaasti rekisteröidessä, mitä ihmettä äsken oli tapahtunut.
Adara sai paljon vihaisia katseita osakseen, kun Harry ja hän kävelivät kohti Kuhnusarvion huonetta. He hiukan kiristivät askeliaan ja pian saapuivatkin auki olevalle ovelle.
Huone oli koristeltu smaragdinvihreillä, heleänpunaisilla ja kultaisilla kankailla, huonetta oli laajennettu taikakeinoin niin että kaikki vieraat mahtuivat hyvin sisälle ja keskellä kattoa riippui kultalamppu, jonka sisällä oli keijuja. Huone – tai pikemminkin sali – oli täynnä vieraita, sekä kotitonttuja, jotka raahasivat tarjottimia vieraille ja tarjoilivat kaikennäköisiä herkkuja. Adara joutui olemaan melko tiukasti Harryn käsikynkässä, etteivät he eksyneet toisistaan.
”Harry, kuomaseni! Ja Adara! Tulkaa peremmälle, peremmälle!” Kuhnusarvion ääni kantautui heidän edessään ja he astelivat lähemmäs.
”Täällä on paljon ihmisiä jotka haluavat tutustua teihin… Saanko esitellä Eldred Worplen, entinen oppilaani joka kirjoitti kirjan
Veriveljet – elämäni vampyyrien keskuudessa. Ja hänen ystävänsä Vereva.”
Pieni silmälasipäinen mies ravisti innoissaan Harryn kättä, kun hänen ystävänsä vampyyri Vereva vain nyökkäsi.
”Harry Potter! Olen kerta kaikkiaan innoissani! Sanoin tässä juuri yhtenä päivänä Horatiukselle: Missä viipyy Harry Potterin elämänkerta, jota me kaikki odotamme?”
”Öh, niinkö?” Harry sanoi vaivautuneena.
”Juuri niin vaatimaton, kuten Horatius sanoi! Mutta vakavasti puhuen, kirjoittaisin sen mielihyvin itse – ihmiset janoavat lisää tietoa sinusta, poikakulta, janoavat! Jos suostuisit antamaan minulle jokusen haastattelun - sanotaan neljän, viiden tunnin sessioissa, hyvänen aika, meillähän olisi kirja valmiina jo muutaman kuukauden kuluttua -!”
”Anteeksi, mutta minusta tuntuu, että Harry ei kaipaa enää yhtään enempää julkisuutta, hänellä on sitä jo vaikka muille jakaa kymmenen litran tankeissa”, Adara huomautti.
”Ah, no mutta pakkohan teidätkin olisi saada kirjaan mukaan! Olettehan te näköjään noin – läheisiä –”
”Minä ja Harry olemme
ystäviä”, Adara sanoi painokkaasti.
”Ai, niinkö – Vereva? Vereva mihin sinä nyt karkasit?!” Worple säntäsi kiireellä Verevan luo, kun tämä oli lähestynyt kauempana seisovia tyttöjä.
”Tässä, ota pasteija”, Worple sanoi ja ojensi sen Verevalle. Adara ja Harry hivuttautuivat karkuun.
He menivät hakemaan pöytien luota simaa ja osuivat samalla professori Punurmion silmien eteen.
”Harry Potter! Voi poikakulta!” hän huudahti heti kauhuissaan. Adara ja Harry huokaisivat tuskastuneina.
”Mitä huhuja olenkaan kuullut! Valittu! Minä tietysti olen tiennyt sen jo kaiken aikaa… Mutta miksi et ole ennustamisen tunneilla, poikakulta? Aine on eritoten sinulle tärkein –”
”Eiköhän meistä kaikista oma aineemme ole se tärkein, Sibylla hyvä!” huudahti Kuhnusarvio ja asteli lähemmäs. Kuin riikinkukko joka pelkäsi toisen vievän hänen mielitettynsä suosion.
”Mutta Harry on oikea luonnonlahjakkuus taikajuomissa, ihan kuin äitinsä! En ole montaa yhtä kyvykästä opettanut, sen sanon, hyvänen aika edes Severus –” Samassa Kuhnusarvio kiskaisi Kalkaroksen kuin tyhjästä heidän eteensä, Harryn käsivarsi värähti Adaran otteessa.
”Lakkaa lymyilemästä ja liity seuraamme, Severus! Juttelin tässä juuri Harryn poikkeuksellisesta liemenkeitosta! Osa kunniasta lankeaa selvästikin sinulle kun olet opettanut häntä viisi vuotta!” Harry nielaisi ja Adara huomasi sen. Kalkaros katsoi poraavasti Harryyn.
”Hassua, minusta kun tuntui, etten saanut opetettua Potterille yhtään mitään.”
”No sitten se on luontainen kyky!” Kuhnusarvio huudahti. ”Olisitpa nähnyt miten hän keitti minulle elävien kuolleiden juoman – en ole koskaan nähnyt niin taitavasti tehtyä ensimmäisellä yrittämällä, en välttämättä edes sinun, Severus –”
”Niinkö tosiaan?” Kalkaros sanoi hiljaa kohottaen toista kulmaansa.
”Muistutapa minua mitä muita aineita opiskelet, Harry”, Kuhnusarvio jatkoi.
”Pimeyden voimilta suojautumista, loitsuja, muodonmuutoksia –”
”Lyhyesti sanottuna kaikkea mitä tarvitaan, jos aiotaan auroriksi”, Kalkaros totesi.
”No auroriksi minä haluankin”, Harry sanoi.
”Ja loistava sellainen sinusta varmasti tuleekin!” Kuhnusarvio huudahti. ”Vai mitä Luna?”
Adara huomasi nyt Kuhnusarvion takana seisovan Lunan, joka ilmeisesti oli kutsuttu vain siksi, koska hän oli ministeriön tapahtumissa mukana.
”Minusta hänen ei pitäisi ryhtyä auroriksi. Aurorithan ovat tunnetusti mukana Lahohammas-salaliitossa, luulin että se on jo yleisessä tiedossa. He toimivat sisältä käsin kaataakseen taikaministeriön yhdistelemällä pimeyden taikuutta ja ientulehdusta.”
Harry pärskähti juodessaan ja osa simasta taisi mennä hänen nenäänsä. Adara läimäytti tätä selkään kun hän ei lakannut yskimästä. Harryn hetken aikaa hikkailtua, he näkivät Argus Voron joka raahasi Dracoa korvasta kohti professori Kuhnusarviota.
”Professori Kuhnusarvio, minä tapasin tämän pojan väijymästä yläkerran käytävässä. Hän väitti saaneensa kutsun näihin juhliin ja myöhästyneensä. Onko hänet kutsuttu?” Draco riuhtaisi itsensä irti vihaisesti.
”Hyvä on, en ole kutsuttu! Yritin kuokkia, oletko tyytyväinen?!” hän ärjäisi.
”Ei, en ole! Olet kuule vaikeuksissa nyt! Eikös rehtori sanonut, että hiiviskely öiseen aikaan ei tule kysymykseenkään, jos ei ole lupaa?”
”Anna olla, Argus, anna olla. Nyt on joulu! Eikä ole rikos tahtoa juhliin. Unohdamme tämän kerran rangaistukset: voit jäädä tänne, Draco”, Kuhnusarvio sanoi, mutta Draco ei silti näyttänyt kauhean iloiselta tai omahyväiseltä. Voro kääntyi ja laahusti pettyneenä ulos ja Draco kiitti Kuhnusarviota vieraanvaraisuudesta.
”Eipä kestä, eipä kestä. Tunsinhan minä sentään isoisäsi”, Kuhnusarvio sanoi ja Draco ja hän alkoivat jutella. Keskustelu ei tosin kestänyt kauaa, sillä Kalkaros tarttui Dracoa olkapäästä ja sanoi: ”Minulla on sinulle asiaa.”
”Älähän nyt, Severus”, Kuhnusarvio sanoi. ”Nyt on joulu, älä ole turhan ankara –”
”Minä olen tuvanjohtaja ja päätän itse, miten ankara ja millainen minä olen”, Kalkaros sanoi.
”Mennään käytävään, Draco.”
Draco lähti edellä ja Kalkaros perässä, Adara asteli hiukan lähemmäs Kalkarosta ja hetken mielijohteesta tarttui tätä käsivarresta.
”Jos tämä koskee sitä tehtävää – pidä hänestä huolta. Minä en voi auttaa mitenkään, joten –”
”Tiedän”, Kalkaros sanoi ja riuhtaisi kätensä Adaran otteesta ja häipyi Dracon perässä ovesta ulos. Adara puraisi huultaan vaivaantuneena ja kääntyi katsomaan taakseen: Harry oli poissa.
A/N: Kommentit tervetulleita
