Luku 95. Malfoyn kartano
”Mutta professori, hän ei ole vielä valmis –” Lupin yritti, mutta Dumbledore keskeytti hänet pehmeän sointuisaan äänensävyyn.
”Hänen täytyy jo etukäteen tietää mitä hänellä on edessä. Ei tämä tarkoita että hänen täytyy osata nyt heti torjua minun lukilitukseni”, hän sanoi lämpimästi hymyillen. ”Joten ota ihan rauhallisesti, Adara.”
Adara nyökkäsi helpottuneena ja nousi ylös. Hetken hän oli jo luullut…
Dumbledore ei antanut varoitusta, ei nostanut sauvaansa, ei mitään. Adara vain tunsi kun tämä tunkeutui hänen mieleensä ja Adara torjui sen heti tajuttuaan.
”Erittäin hyvä”, Dumbledore totesi. ”Oletko opettanut häntä torjumaan vain tiettyjä muistoja, Severus?”
”Se taito tuntuu kehittyvän pikkuhiljaa itsekseenkin, mutta alamme opettelemaan sitä pian”, Kalkaros vastasi ja Adaran posket punehtuivat. Totta kai hän halusi piilottaa muistonsa Georgen kanssa vietetyistä hetkistä. Eivätpä ne Kalkarokselle kuuluneet.
”Hyvä”, Dumbledore totesi uudestaan. ”Palaan asiaan viikon kuluttua, toivotaan parasta, ettei Adaralla ole vielä kiire oppia täydellisesti okklumeusta. Severus, minulla olisi sinulle vielä asiaa”, hän lisäsi ja kääntyi keittiön suuntaan. Adara vilkaisi heidän peräänsä ja huokaisi. Lupin ei sanonut mitään vaan lähti kohti yläkertaa. Adara odotti että kuuli Lupinin sulkevan oven perässään ja lähti sitten itse portaita pitkin Georgen sairasvuoteelle. George nukkui taas, joten Adara vain vaihtoi hänen otsallaan lepäävän pyyhkeen vedet ja meni yhteen vierashuoneista. Hän kirjoitti vastauskirjeen Dracolle:
Kummisetäni on sairas, joten tulen sitten kun hän on parantunut.
Ainakin melko lähellä totuutta, Adara tuumi.
Kaksi päivää myöhemmin George voi jo paremmin ja Adara lähetti Dracolle uuden kirjeen jossa kertoi voivansa tulla käymään. He sopivat että he tapaisivat seuraavana päivänä Poimittaislinjassa kello kolme. Siihen asti George ja Adara viettivät yhteistä aikaa ja kun viimein tuli eron aika: Adaraa hermostutti. Eihän hän varsinaisesti pettänyt Dracoa, mutta silti hän pelkäsi. Hän kävi jopa suihkussa vain siinä pelossa, että hän tuoksuisi Georgelta ja Draco saisi siitä tietää heidän olleen yhdessä… vaikka tuskinpa Draco oli Georgea paljoa haistellut.
Adara kuivasi lopuksi hiuksensa, laittoi normivaatteensa päälle, suukotti Georgea pikaisesti kun tämä oli juuri kaikkoontumassa ja lähti sitten kohti tienreunaa, jossa hän nosti sauvakätensä ilmaan.
Adara huomasi heti platinanvaaleat hiukset takapenkkirivillä ja heilautti ehkä turhankin iloisesti kättään niiden suuntaan. Poika vastasi hymyillen heilautukseen, mutta ei ehtinyt sanoa mitään kun Poimittaislinja jo pysähtyi osoitteeseen johon Adara oli käskenyt: Malfoyn kartano.
He laskeutuivat kapealle maantielle ja samassa Pomittaislinja oli kadonnut.
”Tännepäin”, Draco sanoi ja lähti johtamaan tietä edes tervehtimättä kunnolla. He kävelivät hetken matkaa, kunnes Adara näki takorautaiset portit tien päässä. Draco napautti sormellaan porttia ja portin raudasta muodostui Dracon eteen kasvot.
”Kuka siellä?” kuului naisääni.
”Draco Malfoy”, Draco vastasi ja portti aukesi. He astelivat laajaan puutarhaan ja pensaista tehtyyn käytävään, jolla heitä vastaan tuli albiinoriikinkukko. Draco yskäisi vaivaantuneesti sen nähdessään.
”Isän idea, hän tykkää niistä”, hän mutisi ja he jatkoivat matkaansa pääovelle. Draco avasi oven, antoi Adaran astella edellään, ja seurasi sitten perässä.
He nousivat kivisiä portaita pitkin vasemmalle eteiskäytävään. Adara huomasi heidän perässään liikkuvan naulakon ja antoi sille farkkutakkinsa. Naulakko pysähtyi ja alkoi siistiä takkia parhaansa mukaan ja asettui sitten takaisin oven viereen. He saapuivat seurusteluhuoneeseen, joka oli hyvin avara, avarampi kuin Mustan suvulla. Katossa roikkui suuri kristallikruunu, seinät olivat purppuran sävyiset ja niillä roikkui paljon Malfoyn suvun naamoja isoissa kultaisissa kehyksissään (Adara meni kananlihalle kun niin moni jäänharmaa silmä seurasi häntä). Huoneen päädyssä oli marmorinen takka, jonka edustasta päätellen sitä on käytetty hormiverkostossa kulkemiseen, nytkin sen edessä oli selvät tuhkaiset kengän jäljet. Marmoritakan päällä oli suuri kultakehyksinen peili, ja edessä lepäsi röykkiö nojatuoleja ja yksi sohva. Kuinka monta ihmistä heillä oikein vieraili?
Hän asteli Dracon perässä seurusteluhuoneen läpi portaisiin ja oli sen jälkeen täysin hukassa: he kulkivat jättimäisen kirjaston läpi. Sen katto oli korkealla parven yläpuolella ja alemmassa kerroksessa oli jälleen marmoritakka. Sitten he kulkivat punaista mattoa pitkin käytävällä ja ohittivat vierashuoneita, joiden ovet olivat kaikki suljetut. Keittiötä ei tietenkään ollut, sehän oli kotitonttujen hallussa. Sitten he nousivat portaita pitkin rakennuksen torniin jossa oli Dracon vanhempien makuuhuone, jonka ovi oli raollaan. Draco avasi yhtenä harvoista kerroista suunsa ja alkoi kertoa Narcissan äidistä jonka muotokuva lepäsi makuuhuoneen oven toisella puolella Narcissan isän muotokuvan vierellä.
Adara otti riskin ja hipaisi sormillaan makuuhuoneen ovea, joka aivan hiljaa aukesi hiukan enemmän. Adara tirkisteli sisälle ja näki tumman naishahmon istuvan vuoteella selkä ovelle päin. Naisen edessä oleva peili paljasti naisen kasvot.
Dracon äiti oli kaunis. Täysin erilainen kuin hän oli ollut huispausottelussa kauan sitten, hänen ihonsa oli maidonvalkea, hiukset kultaisena kiiltävät ja hänen lähes suljettujen silmien alustat kiilsivät – kyynelistä. Pulleat kyyneleet valuivat Narcissan kalpeita poskia pitkin ja Adara ymmärsi sopivasti siirtyä käytävää pitkin pois ovelta, kun nuo kirkkaan siniset silmät nostivat katseensa peiliin.
He astelivat vähän matkaa ja saapuivat taas portaille. He menivät ne alas ja jatkoivat matkaansa kohti Dracon huonetta: Adaran vatsassa muljahti jostain syystä, mutta hänen onnekseen hänet pysäytti valkea käsi jonka nimetöntä koristi timanttinen sormus.
Adara käännähti ja huomasi iloisesti hymyilevät kasvot, jotka hetki sitten olivat valuttaneet kyyneleitä poskillaan.
”Tämä on siis Adara, eikö niin, Draco?” nainen kysyi ja Draco nyökkäsi ja sanoi jotain. Adaraa hämmästytti naisen mielialamuutokset, hän tosiaan osasi näytellä.
”Minä olen Narcissa, Dracon äiti, kuten varmaan tiesitkin. Tapasimmehan huispauksen maailmanmestaruuskisoissa… Tulkaahan, pyysin teille jo ennen saapumistanne teetä, mennään seurusteluhuoneeseen juomaan”, hän sanoi ja painoi kätensä Adaran selälle rohkaisevasti ja he lähtivät takaisin kohti seurusteluhuonetta.
Kun Adara asteli seurusteluhuoneeseen, hän huomasi heti ensimmäisenä että takan edusta oli siivottu, nojatuoleja oli aseteltu eri tavoin ja niiden keskelle oli ilmestynyt pieni pöytä, jolla lepäsi hopeatarjottimella neljä teekuppia, yksi kannu, sokeripurkki, maitokannu ja jopa hunajaa sisältävä lasipullo. He istuutuivat ja Narcissa nosti taskustaan sauvan, näpäytti sillä ilmaan pikaisesti ja kannu alkoi kaataa teetä kuppeihin. Narcissa katsoi neljättä kuppia ja huokaisi, ei lainkaan ärtyneesti kuten hänen kaltaiseltaan naiselta ensitapaamisen perusteella olisi luullut, vaan pettyneesti, surullisesti. Draco vilkaisi myös kuppia ja Adaraa ihmetytti tämä tilanne, kunnes hän ymmärsi että se oli kotitonttujen tekemä virhe: kupin kahvassa luki kultaisin kirjaimin Lucius.
Narcissa hymyili pikaisesti Adaralle, otti täytetyn kupin käsiinsä ja vilkaisi Dracoa rohkaisevasti. Hetken huoneessa vallitsi hyvin kiusallisen tuntuinen hiljaisuus. Adara puhalteli teetään rauhallisesti ja katseli ympärilleen, vältellen kuitenkin Narcissan katsetta.
”Niin…” Narcissa sanoi yhtäkkiä ja yskäisi. Adara katsoi tätä ensi kertaa silmiin, mutta syntyi jälleen hiljaista ja katse vaelsi muualle. Adara naputti hiljaa teekuppiaan etusormella.
”Severus”, Narcissa totesi jälleen yhtä äkkiseltään kuin aikaisemman sanansa ja Adara havahtui hiukan säikähtäen. Draco katsoi seurusteluhuoneen ovelle ja Adarakin käänsi katseensa sinne. Kalkaros tosiaan seisoi siellä, katse hiukan hämmentyneenä Adarassa.
”Mitä sinä täällä teet?” tuli kysymys Adaran ja Kalkaroksen suista yhtä aikaa. Adara vilkaisi käsiinsä vaivaantuneena tilanteesta ja Kalkaros vastasi: ”Ajattelin käydä vierailulla, Dracohan sentään on kummipoikani.”
Adara yllättyi uudesta tietoiskusta, muttei sanonut mitään.
”Adara taas on meidän vieraanamme ihan kutsuttuna, Severus-hyvä”, Narcissa sanoi, muttei lainkaan kylmästi, kuten lauseen sanoista olisi voinut päätellä.
”Näemmä. Itse asiassa minulla oli sinulle asiaa, Narcissa, koskien eilistä vierailuasi luonani”, Kalkaros vastasi.
”Hyvä on”, Narcissa sanoi ja nousi ylös. ”Draco, pidä huoli vieraastamme sillä välin.”
Jälleen syvä hiljaisuus, jota kesti hyvin pitkään.
”Hän on ollut tuollainen sen jälkeen kun isä joutui Azkabaniin.”
Adara ei tiennyt mitä vastata. Mitä hän olisikaan voinut sanoa?
Onneksi sinulla sentään yhä on isä ja äiti.
”Hän halusi, että kutsun sinut tänne. Ehkä hän haluaisi jo tietää, oletko sinä valmis… tuota…”
”Olen minä valmis.”
”Oletko varma?” Draco kysyi epäröiden.
”Olen!” Adara sanoi varmana ja Draco näytti vain entistä huolestuneemmalta.
”Hyvä”, kuului ääni ovelta, jolla Narcissa ja Kalkaros seisoivat.
”Oletko sinä valmis vannomaan valan, joka sitoo sinut Pimeyden lordiin?” Narcissa kysyi.
”Olen”, Adara vastasi vielä yllättyneenä kuinka hiljaa hän oli saapunut takaisin.
”Sittenhän… Severus, sinun täytyy tuoda hänet piakkoin tänne tapaamaan Pimeyden lordi. Suoritamme valan ennen koulun alkua.” Kalkaros nyökkäsi ja vilkaisi Adaraan, yrittäen tunkeutua hänen mieleensä – ilman sauvaa! Adara hämmentyi, kurtisti kulmiaan ja torjui Kalkaroksen aikeet. Kalkaros käänsi katseensa muualle eikä sanonut mitään.
”Äiti!” Draco huudahti kuin tämä olisi sanonut jotain sopimatonta.
”Miksi viivytellä?” Narcissa kysyi kohottaen kulmiaan.
”Olen samaa mieltä äitisi kanssa”, Adara sanoi Dracolle. ”Minä olen valmis.”
