A/N: No okei, ei pidetä raukkoja jännityksessä
Luku 154. Pirunpalo
”Tappakaa heidät,
tappakaa heidät!” Bellatrix rääkyi ja Sirius juoksi minkä vain jaloistaan lähti. Lupin ja Tonks juoksivat hänen edellään kohti linnan muuria. Kirouksia lensi kohti heitä ja Sirius tihensi askeleitaan vielä lisää.
”Juokse, Kuutamo-perhana, juokse!” Sirius huusi ja sai kiinni Lupinin ja he juoksivat lujempaa kuin tuskin koskaan ennen. Ei edes silloin kun he pakenivat kouluaikoina Voroa.
”Koko ajan, koko ajan!” Lupin vastasi, mutta heidän tiensä sulki kolme jättiläistä, jotka heidät huomatessaan lähestyivät. Ruaah säntäsi silloin paikalle ja alkoi heitellä jättiläisiä puilla juurineen päivineen. Yhtä se osui jopa silmään ja jättiläinen kaatui maahan niin että maa tärisi.
Sirius ja Lupin vaihtoivat kurssiaan kohti linnan muuria ja he saattoivat vain toivoa että jossain lähellä olisi oviaukko josta he voisivat paeta sisälle, tai että apujoukkoja saapuisi.
Oviaukkoa ei ollut.
Pian he olivat aivan muurissa kiinni ja juoksivat muurin linjoja pitkin, kunnes heidät oli saarrettu. Sirius kompastui kiveen ja sauva lensi hänen kädestään kaarena kun hän otti käsillä vastaan itsensä törmätessään maahan. Lupin auttoi hänet ripeästi ylös ja he kasaantuivat yhteen muuria vasten.
”Vihdoin!” Bellatrix rääkäisi ja nauroi pilkallisesti. ”Miltäs nyt tuntuu, serkku? Kaduttaako kun ystävystyit kuraverisiin?”
”Rehellisesti vastattuna?” Sirius kysyi ivalliseen sävyyn, tuntui miettivän hetken ja sylkäisi sitten niin korkealle ja pitkälle, että sylki lensi Bellatrixin viitalle.
”Sinä! Kuinka uskalsit?!
Kuinka uskalsit?!” Bellatrix huudahti ja Sirius asettui Lupinin ja Tonksin eteen selkä Bellatrixiin päin, kun vihreä valosuihku lensi häntä selkään, mutta kimposi takaisin kohti Bellatrixia joka väisti vain sekunnin murto-osalla. Kirous osui kuitenkin Bellatrixin takana olevaan Dolohoviin ja tämä kaatui kuolleena maahan.
Sirius katsoi hämmästyneenä taakseen ja kummasteli tätä ihmettä. Kuinka kirous kimposi hänestä kun hänellä ei ollut sauvaansa jolla tehdä kilpiloitsua?
Kuolonsyöjät alkoivat epäröidä, eivätkä uskaltaneet hyökätä.
”Mitä te pelkäätte?! Tappakaa heidät! Tappakaa heidät kaikki!” Bellatrix kiljui ja kuoleman kirousten lentäessä, ne vain kimpoilivat pois Siriuksesta. Samassa heidän yläpuolellaan olevasta ikkunasta kajahti raivostunut tytön huuto: ”AVADA KEDAVRA!”
Kirous iski suoraan Rookwoodia rintaan ja tämä kellahti kuolleena nurmelle. Sirius nosti katseensa ylös ja näki Adaran kalpeana raivosta. ”OLJO, NYT!” Adara huusi ja samassa Oljo ilmiintyi Siriuksen jalkoihin, tarttui Siriusta kädestä ja kaikkoonnutti tämän luokkahuoneeseen jonka ikkunalla Adara juuri seisoi.
”Musta! Mitä sinä luulet tekeväsi?! Olisi pitänyt arvata ettei sinusta ole mihinkään! Pimeyden lordi ei uskonut – hän ei uskonut!” Bellatrix rääkyi.
Oljo ilmiintyi takaisin alas ja tarttui Lupinia ja Tonksia käsistä ja nämäkin ilmiintyivät Adaran taakse.
”Huku vereesi, senkin lutka”, Adara totesi ja heitti Bellatrixia kohti uuden Avada Kedavran, jonka tämä väisti, mutta kun hän valmistautui iskemään takaisin, Adara ja muut olivat jo jättäneet luokan ikkunan kauas taakseen. Kuin ei-toivotun vieraan jota täytyi vain muodollisista syistä tervehtiä pikaistesti.
”Oljo, Siriuksen sauva jäi, hakisitko sen?” Adara kysyi ja kului vain hetki kun Sirius nosti sauvansa tarkistavan silmän alle, varmistaen että se ensinnäkin oli hänen, ja että se toisekseen oli ehjä. Sitten hän katsoi Adaraa.
”Sinäkö teit kilpiloitsun minun suojakseni?” Adara puraisi huultaan.
”Tavallaan tein, tavallaan en…”
”Mitä tarkoitat?”
”En tehnyt sitä ensimmäistä, joka tappoi Dolohovin. En tehnyt sitä loitsulla tai millään tavalla sauvaan liittyen… mutta ymmärrän mistä se johtuu.”
Sirius katsoi häntä kysyvästi ja he lähtivät astelemaan koulun käytävää.
”Kun käänsin ajan ja pelastin sinut, sinä sait samanlaisen suojan kuin Harry sai Lilyltä. Kun Lily kuoli Harryn puolesta, Voldemort ei voinut koskeakaan Harryyn. Sama kävi meille. Bellatrixin kirous ei voinut koskea sinuun, koska minä teoriassa kuolin sinun puolestasi”, Adara sanoi.
”Minun täytyy nyt mennä omaa reittiäni, pidä nyt huoli itsestäsi äläkä hukkaa sauvaasi!” Adara huikkasi olkansa yli ja lähti juoksemaan kohti tarvehuonetta. Juuri kun hän saapui oven luokse, ovesta lensi käytävälle luudalla Ron, Hermione ja tajuton Goyle, sekä heidän perässään Harry ja Draco, jotka kurvasivat niin että Draco mäiskähti päin seinää ja kimposi siitä päin Adaraa joka kaatui rähmälleen lattialle.
”C-Crabbe… Crabbe!” Draco huudahti heti päästyään ylös.
”Crabbe kuoli”, Ron sanoi, kun tarvehuoneen ovi katosi. Draco huomasi viimein ketä päin hän oli kaatunut ja kiiruhti auttamaan päänsä lyöneen Adaran ylös.
”Harry, mikä sinun kädessäsi on?” Adara kysyi katsoen jotakin nokista isoa kruunun muotoista rengasta Harryn käden ympärillä. Nyt kun Adara tarkemmin katsoi, niin kaikki tarvehuoneesta poistuneet olivat aivan nokisia ja heidän vaatteensa olivat hiukan palaneita.
”Mikä? Ai joo –” Harry sanoi ja otti esineen kätensä ympäriltä ja Adara tunnisti sen diadeemiksi. Se hajosi Harryn käsiin ja päästi hirveän tuskan huudahduksen murentuessaan.
”Pirunpalo taisi tuhota sen”, Hermione sanoi.
”Mikä?”
”Pirunpalo – kirottu tuli. Yksi keino tuhota – mutta miten Crabbe osasi sen?”
”Carrowit opettaneet”, Adara totesi.
”Sääli ettei keskittynyt oppituntiin jossa niitä opeteltiin sammuttamaan”, Ron totesi. ”Jos hän ei olisi yrittänyt tappaa meitä, minusta tuntuisi nyt melkeinpä kurjalta että hän kuoli.”
”Tajuatteko kuinka lähellä me nyt ollaan? Meidän täytyy saada enää käärme –” Hermione aloitti, kun käytävä täyttyi huudoista ja kaksintaistelun äänistä.
”Joko se isä ehti hankkia lisää hankaluuksia, vastahan minä sen pelastin?” Adara totesi huokaisten, mutta esille astelivatkin peruuttaen Fred ja Percy jotka kaksintaistelivat kahden huputetun miehen kanssa.
”Katso, Musta, MUSTA! Hoitele heidät!” huusi toinen ja Adara erotti tämän äänestä Pius Sakiaksi. Samassa Sakian huppu tippui pois tämän päätä suojaamasta ja Percy sanoi: ”Päivää ministeri!”
Percy aseistariisui tämän ja kysyi sitten: ”Mainitsinko jo, että eroan?”
”Sinä vitsailet, Percy!” Fred huudahti kun häntä vastaan taistellut kuolonsyöjä kaatui tajuttomana maahan.
”Sinä ihan tosissaan vitsailit, Percy… en usko että olen kuullut sinun vitsailevan sitten –”
”ADARA!” Samassa Adara tunsi kuinka ilmassa jokin räjähti aivan heidän luonaan. Kädet kietoutuivat suojellen hänen ympärilleen ja Adara lensi Dracon kanssa päin seinää ja katto heidän yläpuolellaan lahosi heidän päälleen.
Kun Adara toipui ja nousi viimein raunioiden alta ja Dracon päältä pois, hän kuuli sydäntä särkevän huudahduksen Percyn huulilta.
”Ei – ei – ei! Ei, Fred, EI!”
Adara etsi heidät katseellaan ja näki kuinka Fredin rentona oleva ruumis makasi Percyn sylissä.
”FRED!” Adara kiljaisi.
”NO MITÄ?!” Fred huusi takaisin ja nousi ylös hieroen päätään. ”Au au au… Se oli kipeää… Mitä helvettiä äsken tapahtui? Jos Malfoy ei olisi huutanut, en olisi ehtinyt väistää.”
Adara huokaisi helpotuksesta ja meni auttamaan Dracoa ylös raunioista. Goyle oli kadonnut, eikä häntä näkynyt missään. Harry, Ron ja Hermione nousivat myös raunioiden seasta ja vilkuilivat ympärilleen.
Samassa auton kokoinen hämähäkki yritti kiivetä sisään seinään tulleesta aukosta: Ron ja Harry tainnuttivat sen ja totesivat että niitä oli tulossa tusinoittain lisää.
”Draco, jos osaat pirunpaloloitsun, nyt on sopiva aika”, Adara sanoi ja ojensi sauvansa Dracolle. Draco katsoi Adaraa hetken ja nyökkäsi.
Hän otti Adaran sauvan ja heilautti sitä: suuri tulinen käärme nousi ulos sauvasta ja hyökkäsi kaikkien linnaan pyrkivien hämähäkkien kimppuun, kunnes niitä ei enää ollut. Draco heilautti sauvaansa kahdesti ja käärme katosi.
”Pisteesi kasvoivat juuri minun silmissäni, Malfoy”, Ron totesi ja läimäytti tätä olkapäälle. Draco ojensi Adaran sauvan tälle takaisin ja he jatkoivat matkaansa käytävällä. Mutta Draco katosi kesken kaiken.
”Pelkuri mikä pelkuri”, Ron totesi ja Adara ei voinut tätä syyttää.
”Harry, meidän täytyy löytää se käärme. Katso Voldemortin sisään nyt!” Hermione sanoi ja he pysähtyivät. Harry sulki silmänsä ja hetken he kuulivat vain kaukaisuudessa pauhaavat sodan äänet.
”Hän on Rääkyvässä röttelössä –”
”SIKA!” Adara totesi ennen kuin edes ajatteli. Voldemort oli tahrinut hänen ja Siriuksen piilopaikan!
”Hän käski Lucius Malfoyta etsimään Kalkaroksen luokseen, ja jos oikein hänen tunteitaan luin, se ei tiedä hyvää Kalkarokselle –”
”Severus”, Adara kuiskasi ja lähti niin kovaan juoksuun kuin hänen jaloistaan lähti.
”ADARA! ÄLÄ OLE HULLU!” kuului Ronin huuto, mutta Adara ei kuunnellut. Hän juoksi ja juoksi portaita alas, ohitti McGarmiwan joka oli loihtinut pulpetitkin kävelemään ja taistelemaan, ohitti kaksintaistelevan Kingsleyn ja Lipetitin sekä näitä uhkaavat kuolonsyöjät – mutta hänen matkansa pysähtyi kun Fenrir Harmaaselkä oli eläimellisen näköisessä muodossa, iskemässä hampaitaan juuri pikku-Annieen.
