A/N: Ehkä mä nyt koetan välttää tätä 3. maailmansotaa ja annan teille uuden luvun
Luku 139. Kirje kotoa
Draco tuijotti Adaraa aivan normaalisti, katse tytön silmissä. Hän raotti suutaan hiukan ja sanoi: ”Anteeksi, taisin kuulla väärin. Siis kuka?”
”Draco, sanon tämän jo viidettä kertaa. Severus”, Adara sanoi ja mietti uskoisiko kukaan tuota peitetarinaa jos Dracon kalloonkin tieto ei tuntunut uppoavan. Viimein Draco tunsi ymmärtäneen, sillä hänen kasvonsa kalpenivat järkytyksestä ja hän tuijotti epäuskoisena Adaraan.
”Ei – ette te
voi olla!” Draco sanoi ja nousi kiireellä ylös, kuin olisi jotenkin saastuneessa tai mielenvikaisessa seurassa.
”Jotenkin arvasin että reagoisit noin”, Adara sanoi rauhallisesti ja Draco istuutui takaisin tuolilleen.
”Adara – Kalkaros voisi iän puolesta olla sinun isäsi.”
”Mutta ei onneksi ole”, Adara totesi ja Draco vaikeni hetkeksi.
”Kuinka kauan te – tai siis -?”
”Jonkin aikaa…” Adara vastasi välttävästi. Draco näytti viimein myöntäneen tappionsa. Jos Adaralle kelpasi ennemmin Kalkaros kuin hän, asioiden täytyi olla Dracossa jo todella huonosti.
”Pyytäisin kuitenkin, ettet kerro siitä kenellekään oppilaista tai… no, itse asiassa parempi ettet kerro kenellekään”, Adara sanoi. ”Lupaa se.” Draco nielaisi ja painoi päänsä painuksiin.
”Lupaan…” Adara painoi kätensä Dracon kädelle hetkeksi.
”Kiitos.”
Draco saattoi Adaran Rohkelikkotornin sisäänkäynnille ilman sen suurempia opettajiin törmäämisiä ja toivotti tälle hyvät yöt melko synkällä äänellä. Adara ei toki yhtään sitä ihmetellyt – häntä kävi melkein sääliksi Draco. Jos George ilmoittaisi Adaralle olevansa rakastunut professori Versoon, niin Adaran reaktio olisi luultavasti vielä meluisampi kuin Dracon.
Seuraavana päivänä Adaran ollessa Kalkaroksen jälki-istunnossa, he alkoivat miettiä tehtävän suorittamista.
”Meidän tulisi miettiä miten käyttäydymme toistemme seurassa julkisesti”, Kalkaros sanoi.
”Jos emme halua, että oppilaatkin saavat tietää, ehdotan että käyttäydymme tuttavallisesti, mutta emme niin, että paljastamme tämän ’seurustelumme’”, Adara ehdotti.
”Totta… Oppilaat tuskin kohtelisivat sinua hyvin jos he tietävät, että seurustelet entisen rehtorin murhaajan kanssa”, Kalkaros sanoi omituiseen äänensävyyn. Adara kurtisti kulmiaan.
”Haistanko sarkasmia?” Adara kysyi ja Kalkaros kohautti aivan aavistuksen verran olkiaan.
”Tarkoitan vain, että ollaksesi vakuuttava Carrowsien edessä, sinä tuskin voit kaveerata rohkelikkojen ja muiden kanssa.”
”Eli?”
”Eli. Sinusta voitaisiin tehdä ylimääräinen valvojaoppilas, jolla on samankaltaiset oikeudet kuin Pimennon inkvisitiopartiolla aikoinaan.”
”Ja jakaisin jälki-istuntoa ystävilleni? Miten
voin tehdä sellaista kun tiedän millaisia Alekton ja Amikuksen jälki-istunnot ovat?” Kalkaros oli hetken vaiti.
”Uhrauksia on pakko tehdä, että suunnitelma toimii. Enemmän on pelissä jos häviämme, kuin jos voitamme.”
”No se on totta”, Adara myönsi. Killan turvallisuus ja monien henki oli lähinnä heidän lojaaliutensa varassa. Ja jos he kuolisivat, Tylypahka ei olisi enää turvassa kuoleman tapauksiltakaan.
”Mutta takaisin asiaan, miten käyttäydymme muiden nähden?” Adara kysyi.
”Ystävinä, mutta emme tee mitään mikä ilmaisisi asioiden oikean laidan… Tai pikemminkin sen laidan mitä me kuolonsyöjille esitämme”, Kalkaros vastasi. Adara nyökkäsi.
”Minusta siis tavallaan tulee sinun oikea käsi oppilaiden silmissä, ja kuolonsyöjien silmissä olemme rakastuneita?”
”Niin”, Kalkaros vastasi.
”Tulee vaikea rooli…”
”Mutta meillä ei ole varaa enää epäonnistua sen jälkeen, kun kerromme tästä ’suhteestamme’ pimeyden lordille.”
”Tiedän, tiedän… eikä aikeenani olekaan epäonnistua, vannon sen”, Adara sanoi.
”Hyvä.”
”Joten… mitä teemme seuraavaksi?”
”Seuraavaksi?”
”Niin. Kenelle kerromme suhteesta ja koska ilmoitamme V- pimeyden lordille että haluan liittyä heihin?” Adara kysyi.
”Minä pidän huolen kaikesta. Kerron Amikukselle ja Alektolle pian, jotta sinä saat erikoisaseman koulussa – ja etteivät he yritä enää suunnitella vahinkokuolemaasi. Ja mitä pimeyden lordiin tulee, kerron kun sen aika koittaa.”
”Okei”, Adara vastasi ja olo hänen sisällään helpottui hieman, kun Kalkaros pitäisi asioista enemmän huolta kuin hän.
”Jos haluat pitää yhteyttä Siriukseen ja muihin, anna kirjeet minulle ja minä lähetän ne. Amikus ja Alekto eivät tarkista muiden kirjeitä kuin rohkelikkojen, mutta voi olla etteivät he luota sinuun heti”, Kalkaros sanoi.
”Selvä… Lähetin jo yhden kirjeen Dracon kautta”, Adara sanoi.
”Se oli viisasta…”
”Minä myös kerroin hänelle – ’meistä’”, Adara lisäsi.
”Miten hän reagoi?”
”Ei kauhean iloisesti, jos sitä oletit…”
”En tietenkään, Draco on kiintynyt sinuun selvästi”, Kalkaros sanoi. Adara näpelsi huomaamattaan paidan hihaansa ja Kalkaros huomasi sen. Adara vaipui ajatuksiinsa Dracosta, ja mitä tehdä tämän suhteen. Kuten Draco myönsi, hänen tunteensa eivät vieläkään olleet ohi.
”Mitä aiot Dracon suhteen?” Kalkaros kysyi ja Adara havahtui.
”En tiedä… Pakko kai vain antaa hänen olla ja odottaa…”
Samassa pöllö lehahti Kalkaroksen ikkunalle.
”Tuon täytyy olla sinulle”, Kalkaros totesi. Adara ihmetteli: eikö Kalkaros muka saanut koskaan kirjeitä, vai mistä hän sen tiesi?
Adara nousi ylös ja haki pöllön ikkunalta. Se istahti Adaran olalle tuttavallisesti ja ojensi koipensa. Kirje oli usealla eri käsialalla.
Adara,
et tiedä kuinka sanoinkuvaamattoman helpottunut olen kuullessani että olet elossa. Kun kuulin että et koskaan päässyt perille Kotikoloon, en tiennyt mitä ajatella.
Ron ei ole päässyt takaisin, mutta odottelemme yhä ihmettä. Siriuksen käsiala päättyi tähän, ja jatkui Georgen käsialalla:
Halusin vain sanoa, että ikävöin sinua jo nyt ja mitä tahansa teetkin tai mitä sinusta kuulen – tiedän että teoillasi on tarkoituksensa. Luotamme sinuun. Terveiset Frediltä.
GeorgeGeorgen käsiala päättyi ja jatkui Lupinin käsialalla:
Terveisiä myös minulta ja Tonksilta. Vauva potkaisi ensimmäisen kerran juuri kun kirjeesi oli saapunut. Voitaisiin melkeinpä pitää sitä merkkinä että palaat jälleen luoksemme, vai mitä?
RemusLupinin käsiala muuttui taas Siriukseen:
Pidä huoli itsestäsi. Rakastan sinua, muista se.
SiriusAdara hymyili kirjeelle surullisesti ja lähti ”jälki-istunnostaan”. Kävellessään käytävää pitkin hän huomasi ulkona liikettä.
Lunta.
Pieniä hiutaleita leijaili maahan kuin hidastetussa filmissä. Adara jäi tuijottamaan näkyä, tuntien yhtäkkiä olonsa yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen. Hän painoi päänsä lasia vasten ja se tuli huuruiseksi hänen hengityksestään. Hän puristi kirjettä taskussaan ja tunsi kyyneleen valahtavan poskelleen.
Isä… George…
Kaikki…
