A/N: kappas, alkoi 50. sivu täs topicis. Laitetaan vaikka sen kunniaksi jatkoa, jonka sain just valmiiksi:
Luku 137. Viola rakasti
Oli aamuyö, kun Kalkaros paukautti erään kirjansa kiinni mahdollisimman lujaa ja Adara heräsi siihen säikähtäen.
”Kauanko oikein nukuin?” Adara kysyi ja hieraisi silmiään.
”Tarpeeksi että sain miettiä rauhassa”, Kalkaros vastasi melko tylysti ja Adara nielaisi tuhahtamisensa vaivoin. Ensin hänet käsketään sinne ja sitten hän on häiriöksi…?
Kiitos vain.
”No keksitkö jotain?” hän kysyi ja Kalkaros laittoi äsken paukauttamansa kirjan takaisin hyllylle.
”En mitään. Sen aikaisemman idean lisäksi.” Adara puraisi huultaan.
”E-etkö voisi vain neuvoa miten pääsen pois täältä? Sehän olisi helpoin keino…”
”Johan minä sanoin, että he tietäisivät minun auttaneen sinua. Sitten kaikki mitä tähän asti olemme saaneet aikaan, olisi tuhoon tuomittu. Sitä paitsi, Killalle olisi hyötyä jos sinä vakoilisit heitä.”
”Totta tuokin…” Adara myönsi ja raapi hajamielisenä vasenta käsivarttaan. Jos hän liittyisi, saisiko hän taas piirronkin…?
”Usko pois, minuakaan ei huvittaisi tällainen peitetarina ollenkaan, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä”, Kalkaros sanoi ja Adara aavisti hänen äänessään jotain. Mitä se oli? Vilpittömyyttä?
”Luuletko että Pimeyden lordi oikeasti nielisi tarinan meistä kahdesta, öh, rakastuneina? Ikämme puolesta voisimme olla isä ja tytär”, Adara sanoi epäluuloisena ja alkoi yhtäkkiä miettiä, kuinka vanha Kalkaros oikeasti oli. Yli vai alle neljänkymmenen? Ei hän yli viidenkymmenenkään voinut olla, jos hän oli samaan aikaan Tylypahkassa Siriuksen kanssa. Se tarkoittaisi sitä että Kalkaros on vain vuoden nuorempi tai vanhempi Siriusta. Tai jopa saman ikäinen?
”Sillä välin kun arvailet ikääni –” Adara säpsähti. ”- minä joudun tekemään sinuun muutaman loitsun.”
”Miksi?” Adara kysyi hiukan epäröiden.
”Luuletko että Amikus ja Alekto eivät alkaisi epäillä jos palaat jälki-istunnostani täysin terveenä?” Kalkaros kysyi ja heilautti sauvaansa kerran ilmassa. Sininen välähdys iski Adaraan ja hänen iholleen syntyivät tuoreen näköiset haavat, mutta yksikään ei satuttanut häntä. Mustelmia muodostui hänen kyynärpäihinsä ja otsalleen, mutta mikään ei tuntunut.
”Ne paranevat ajan mittaan kuin aidot haavat, mutta et menetä yhtään verta eikä sinuun satu.”
”K-kiitos…” Adara sanoi ja katsoi yhä yllättyneenä kaikkia kipeän näköisiä haavoja. Ne olivat niin aidon näköisiä.
”Jatketaan keskustelua ensi jälki-istunnossa. Katson etteivät Amikus ja Alekto tee mitään.”
”Selvä”, Adara sanoi ja lähti sulkien oven hitaasti perässään. Juuri ennen kuin hän sai oven kolahtamaan kiinni, hän kuuli Kalkaroksen huokaisun. Sitten miehen ääni sanoi: ”Tiedän mitä ajattelet, Severus.” Adara säpsähti, eivätkö he olleetkaan kahden?
”Niin, sinä aina tiedät”, Kalkaros vastasi hyvin… surullisesti? Adara painoi korvansa aivan lähelle ovea, eikä sulkenut viimeisiä millejä kiinni kuten oli aikonut.
”Ajattelet, että hän ei ole tehnyt mitään väärää ansaitakseen näin paljon taakkaa harteilleen, eikö vain?”
”…Niin”, Kalkaros vastasi empien ja Adara kurtisti kulmiaan. Miehen ääni kuulosti tutulta.
”Hän on vasta kahdeksantoista, ei hänen pitäisi tehdä tällaista”, Kalkaros sanoi.
”Vaan hänen äitinsä?” Adaran suu loksahti auki. Ääni oli Dumbledoren! Albus Dumbledore! Kalkaroksen työhuoneessa?!
”Tiedän, että halusit suojella häntä, Severus. Mutta Viola oli Adaran tavoin aikuinen ja kyvykäs päättämään itse elämästään. Luuletko, että Viola olisi perääntynyt sinun käskystäsi jos hän olisi Adaran paikalla?” Adara luuli, ettei Kalkaros vastaisi ollenkaan, kunnes hän kuuli katkerasti, hitaasti lausutut sanat: ”Ei, hän ei olisi…”
”Ei niin. Hän olisi taistellut sinun rinnallasi Severus. Viola rakasti sinua”, Dumbledoren ääni vastasi ja Adaran jalat pettivät tahtomatta alta. Hän kaatui epäuskoisen olon vallassa polvilleen kivilattialle, mutta Kalkaros ei kuullut sitä.
”Tämä ei ole reilua, Dumbledore”, Kalkaros totesi kylmästi.
”Sota ei ole koskaan reilua, mutta luota Adaraan. Hän seisoo rinnallasi yhtä hyvin kuin äitinsä. Luota siihen, että hän pärjää. Hän on tullut vanhempiinsa.”
”Ehkä liikaakin. Mustalta peritty tyhmänrohkeus voi koitua hänelle vielä –”
”Sinä tiedät, ettei niin käy.”
”Tiedänkö?” Kalkaros kysyi. ”En tiedä enää mistään mitään.” Dumbledore vaikeni ja Adara päätteli että Kalkaros oli taas yksin. Adara nousi hiljaa ylös ja hiipi pois, kyyneleet valuen poskillaan.
”Kas kas, mieluisa jälki-istunto, eikö?” kuului pilkallinen ääni hänen sivultaan. Amikus seisoi käytävällä joka yhdistyi Adaran kulkeman käytävän kanssa juuri heidän välillään. Adara ei vastannut kysymykseen, eikä vaivautunut pyyhkimään kyyneleitään pois, vaikka häpesikin niitä. Hän vain käänsi tyynesti päänsä ja käveli pois.
Seuraavana päivänä Adaralla oli yrttitietoa Alekton valvonnan alaisena. Matami Verso ei selvästikään ollut iloinen nykyisistä opettajista, mutta hän ei näyttänyt sitä Alektolle kasvotusten.
Opetussuunnitelma oli selvästikin myös muuttunut, sillä he kylvivät ja kitkivät kaikkein myrkyllisimpiä kasveja. Neville kuiskasi Adaralle, että ne myrkyt lähetetään kerran viikossa ministeriöön. Kuolonsyöjät epäilemättä käyttivät niitä hyödykseen.
Patilin melkein syövytettyä kätensä yhden myrkyn takia, Adara ajatteli, ettei Tylypahka ollut enää koulu, vaan orjaleiri. Luihuiset eivät tietenkään joutuneet kyseiseen hommaan, vaan lajittelivat myrkyttömiä kasveja eri kasvihuoneisiin. Draco asteli erityisen lähelle hakemaan eräitä kukkia ja Adara koki tilaisuutensa tulleen. Hän käveli hiukan taaksepäin ja törmäsi ’vahingossa’ Dracoon, joka pudotti kukkaruukun lattialle.
”Anteeksi!” Adara sanoi ja kyyristyi siivoamaan jälkiä Dracon kanssa.
”Ei se mitään”, Draco mutisi ja auttoi tätä keräämään ruukun sirpaleita.
”Tarvitsen apuasi”, Adara kuiskasi huomattuaan Alekton katselevan muualle.
”No?” Draco kysyi.
”Lähetä tämä Siriukselle”, Adara kuiskasi ja pisti Dracon taskuun kirjeen.
”Sopii”, Draco kuiskasi. ”Tuota… tavataanko yhdeksältä tarvehuoneella? Olen valvojaoppilas joten sinua ei rangaista illalla liikkumisesta.”
”Okei”, Adara vastasi ensin hiukan empien ja kasasi taialla kukkaruukun takaisin kasaan. Tuskinpa Dracolla oli mitään pahaa mielessä.
