A/N: No niin, mun pitäisi kai pitää jonkinlainen juhlallinen puhe. *Kröhömmää ääntään kuuluvaksi*
Elikkäs... Olin juuri täyttänyt viisitoista vuotta kun tutustuin fanfictionin maailmaan ja totesin tietysti että minäkin haluan kirjoittaa. Joten, aloitin kirjoittamaan ensimmäistä tarinaani Siriuksen tyttärestä. Tytön nimi vaihteli useaan otteeseen ja kirjan tapahtumiin puuttuminen oli ensin vähäistä koska tytöllä oli niin isot ja kliseiset suhdesotkut Dracon kanssa. Lopulta poistin kaiken ja aloitin ihan alusta ja tytön nimeksi tuli Sharonin sijaan Adara. Jessus kun tuntui oudolta kirjoittaa nuo kaksi nimeä samaan lauseeseen... No mutta kuitenkin, pian olin kirjoittanut kymmenen lukua ja päätin että en malta enää vaan laitan ensimmäisen luvun muidenkin nähtäväksi. Teksti oli hiukan tönkköä nykyiseen nähden mutta sain silti suotuisat kommentit ja innostuin jatkamaan että kehittyisin paremmaksi. Kasvuni huomaa taatusti tekstin laadusta, olenhan kohta 17 v.
Ensin ajattelin että Adaran tarina päättyisi Siriuksen kuolemaan, että Adara päätyisi lopulta traagiseen kuolemaan kärsittyään isänsä menetyksen, mutta Adara pääsi sittenkin asiasta yli: enkä voinut päästää Adarasta vielä irti. Sain monia visioita mitä Adara tekee millaisissakin tilanteissa, ja vielä Potterien kutoskirjan luettuani, päätin että Adaran pitää puuttua pariin seikkaan. Noh, ja tässä sitä ollaan. Kohta kaksi vuotta taivallettu Adaraa kirjoittaen ja nyt on 100. luku tullut. En olisi koskaan uskonut. Ja nyt kiitän kaikkia lukijoita, jotka ovat seuranneet Adaraa tähän asti ja jaksaneet aina antaa palautetta! Kiitos! Jatketaan vain matkaamme Adaran elämän parissa jatkossakin! *Kiitos ja kumarrus* ja PS: päätin että luku 100 on niin hieno ettei luku tarvinnut nimeä
Luku 100.
Kaksi viikkoa ennen koulun alkua, Adara istui lounaalla kaikkien kanssa ja tunsi taas Harryn katsovan häntä. Kuitenkin käännettyään päänsä Harryyn päin, tämä oli jo kääntynyt pois.
”Harry, voitaisiinko me puhua kohta?” Adara kysyi.
”Öh – okei”, Harry vastasi ja söi juuri jälkiruokalautasensa tyhjäksi.
”Vihaatko sinä minua?”
”Häh?”
”
Vihaatko?” Harry näytti hölmistyneeltä. Adara veti vasemman käden hihansa ylös ja näytti pimeän piirtoa.
”Tämä on sinun vanhempiesi murhaajan merkki, jonka minä otin iholleni ikuisiksi ajoiksi vapaasta tahdostani. Eli vihaatko sinä minua?” Adara toisti. Harry pysyi hetken vaiti.
”En.” Adara huokaisi helpottuneena.
”Minä olen pahoillani puolestasi”, hän lisäsi. ”Tuon merkin omistajat tappoivat sinunkin vanhempasi, ja tehtäväsi takia sinä jouduit ottamaan tuon merkin.”
Adara ei tiennyt mitä sanoa, Harry olikin ollut pahoillaan Adaran puolesta, melkeinpä säälinyt häntä.
”Tuo merkki leijui sinun äitisi ruumiin yllä kun hän oli kuollut, ja voin vain kuvitella kuinka se sinuun sattuu”, Harry sanoi. Adara kurtisti kulmiaan.
”Äitini ruumiin yläpuolella?”
”Etkö sinä tiennyt?” Harry kysyi. Adara pudisti päätään.
”Tule”, Harry sanoi ja johdatti Adaran Ronin huoneeseen. Hän nosti kaapin päältä ison, pölyisen laatikon, jossa oli sormen jälkiä kuin joku olisi avannut sen parin päivän sisällä.
Harry avasi sen ja etsi sekalaisten tavaroiden joukosta vanhan ruskean kansion.
Kansiossa oli paljon pergamentteja ja päivän profeetan tai muiden lehtien leikkeitä, kuten esimerkiksi Harryn antama haastattelu Voldemortin paluusta Saivartelijalle. Harry selasi papereita ja etsi sieltä yhden lehtileikkeen ja antoi sen Adaralle.
Viime viikolla murhatun velhopariskunnan ystävätär, Viola Musta murhattu!
Tänään kello 2:38 yöllä löydettiin eilisiltana kadonneen Viola Mustan ruumis Iskunkiertokujan läheltä.
Hänet oli selvästi murhattu anteeksiantamattomalla kirouksella sillä ruumiissa ei ollut minkäänlaisia väkivallan jälkiä.
Ruumiin yläpuolella leijaili suuri vihreä pimeänpiirto julistaen velhomaailman surusanomaa.
Viola Musta oli tunnetusti erittäin hyvä ystävä viime viikolla kuolleiden James ja Lily Potterin kanssa. Ministeriössä mietitään kuinka joku on voinut murhata jonkun niin taitavan sekä hyväsydämisen noidan.
Violan aviomies Sirius Musta on yhä etsintäkuulutettu ja häntä ei ole löydetty. Viikko takaperin Sirius Musta murhasi viattomia jästejä sekä yhden velhon, Peter Piskuilanin juuri Potterien murhan jälkeen. Viola Mustaa ei silloin tavoiteltu kommentoimaan tilannetta. Murhan pääepäiltynä on hänen miehensä Sirius Musta itse, tai joku muu kuolonsyöjä.
”Tämä on suuri surun kuukausi...” kommentoi taikaministerimme Cornelius Toffee. ”Hän-joka-jääköön-nimeämättä on kadonnut mutta hänen seuraajansa jatkavat hänen veritekojaan.”
Kuolonsyöjien tiedetään tappaneen tässä kuussa lukuisia jästejä sekä kaksi ministeriön jäsentä. Suunnilleen uhrien lukumäärän verran on myös kuolonsyöjiä saatu kiinni ja toimitettu Azkabaniin.
Viola Mustan työnantajaakaan, kuuluisaa sauvojentekijää, Ollivanderia, ei ole tavoiteltu kommentoimaan tilannetta.
”Hän on luultavasti surun murtama”, kommentoi asiaan Viola Mustan serkku Amielia Bones.
Tämä surunpäivä aiheutti myös pahaa viattomalle lapselle.
Viola ja Sirius Mustalla on juuri kaksi vuotta täyttänyt tytär, Adara, jonka olinpaikasta ei olla vielä varmoja.
”Tutkimme ensisijaisesti Mustien kodin. Lapsen turvallisuus on nyt tärkeintä sillä lapsi on hengenvaarassa yksin”, kertoo ministeriössä juuri aloittanut työntekijä Arthur Weasley. Lapsi annetaan mahdollisesti adoptioon velhoperheelle kun hänet löydetään. (Lisää sivulla 20)
”En ihmettele, miksei rouva Weasley ole näyttänyt tätä minulle… Hän ei kai halua muistuttaa minua siitä, että olen nyt yksin”, Adara sanoi ja taitteli lehtileikkeen ja laittoi takaisin kansioon.
”Et sinä ole yksin”, Harry sanoi ja hymyili pikaisesti. Adara hymyili takaisin.
”Kiitos, Harry.”
”Eipä kestä.”
Seuraavana päivänä, Adaran noustua vuoteestaan, hän ei löytänyt ketään huoneistaan.
Hän vilkaisi portaiden seinällä olevaa kalenteria: oli Adaran syntymäpäivä.
Adara hymyili itsekseen ja melkein arvasi mitä Weasleyt, Harry, Hermione ja Fleur olivat tehneet. Hän asteli tietämättömän näköisenä alakertaa kohti, mutta George asteli häntä vastaan portaissa.
”Adara, pue päivävaatteet yllesi”, George käski nopeasti kuiskaten nähdessään että Adaralla oli yhä pyjama yllään.
”Miksi? Mitä nyt?” Adara kysyi. George tarttui häntä olkapäistä ja johdatti Ginnyn huoneen ovelle.
”Pue nyt vain, ja pidä piirto piilossa”, George kuiskasi ja sulki oven että hän itse jäi huoneen ulkopuolelle.
Adara kurtisti kulmiaan, mutta totteli. Hän puki vakosamettihousut ja valkoisen pitkähihaisen puseron ylleen ja astui ulos huoneesta. George oli poissa.
Adara asteli taas alakertaa kohti ja nyt ymmärsi, mitä George oli tarkoittanut: Weasleyn keittiössä istui keltasilmäinen, ison hiuspehkon omistava mies, jolla oli kävelykeppi.
Alakerta oli koristeltu syntymäpäiväjuhlien mukaisesti: väriä vaihtelevaa serpentiiniä ja ilmapalloja joissa oli kaikissa yksi äkäinen haisku rimpuilemassa (kaksosten idea taatusti), ja keittiön pöydällä lojui suuri kakku johon oli kirjailtu Adaran nimi ja numero seitsemäntoista.
Adara katsoi nyt yllätysvierasta, joka jutteli Arthur Weasleyn kanssa, rouva Weasleyn seistessä kauempana ja kaksosten, Harryn, Hermionen, Ronin, Fleurin ja Billin istuskellessa pöydän ääressä.
Mies käänsi katseensa Adaraan ja Adara viimein tunnisti hänet: Rufus Rymistyir, uusi taikaministeri.
”Kappas, päivän sankari itse”, mies sanoi hyvän tuulisesti. ”Olen pahoillani, että pilasin yllätyksen jota ystäväsi olivat suunnitelleet, mutta en ollut tietoinen mistään juhlista.”
”Ei se mitään, taisin saada silti jonkinmoisen yllätyksen…” Adara sanoi ja tarkoitti miestä itseään. Rymistyir naurahti ja nousi ylös.
”Noh, minä menen tästä häiritsemästä. Harkitse tarjoustani Arthur, et sinä häviä sillä mitään.”
”Tottahan toki, en minä näe mitään ongelmaa. Kiitos tarjouksestanne, ministeri”, Arthur sanoi hymyillen posket leveinä. Harry ja kaikki muut lähtivät pöydän äärestä.
”Näkemisiin”, Rymistyir toivotti, nosti tuolilla lepäävän hatun päähänsä, nyökkäsi Adaralle hento etusormen ja peukalon ote hatussaan ja kaikkoontui.
”Mitä ministeri täällä teki?” Adara kysyi.
”Hän tarjosi minulle koeaikaa, jossa minun toimiani katseltaisiin ja jos osoittaudun hyväksi – saatan saada ylennyksen”, Arthur Weasley sanoi.
”Sehän - sehän on hienoa!” Adara sanoi. Rouva Weasley löi kauhalla pannua kovaan ääneen.
”NYT!” hän huudahti ja Adara ihmetteli.
”Mitä –”
Yhtäkkiä syntymäpäivälaulu raikasi olohuoneessa ja Adara kääntyi katsomaan: Harry, Ron, Hermione, Ginny, Fleur ja Bill olivat alkaneet laulaa, ja heidän taakseen oli ilmestynyt myös Tonks, Lupin, Kingsley, Villisilmä Vauhkomieli, Hagrid ja punahiuksinen, ruskettunut mies, jonka Adara epäili olevan Weasleyn perheen toisiksi vanhin poika, Charlie.
Laulu oli pian ohi ja Adara hymyili. Hän ei tiennyt mitä sanoa, kun Lupin ensimmäisenä halasi häntä, sitten George, Fred, Harry, Ron, Hermione, Ginny, Hagrid, rouva Weasley, Fleur (joka antoi myös poskisuudelman), sekä loput kättelivät tai painoivat kätensä Adaran olkapäälle.
”Onneksi olkoon”, sanoi viimeisenä Tonks, joka kättelyn jälkeen päätti sittenkin halata Adaraa kunnolla.
”Kiitos kaikki”, Adara sanoi ja kaikki alkoivat kysellä Adaran kuulumisia. Adara tyytyi vain hymyilemään ja sanomaan voivansa hyvin.
Vain Lupin, Harry ja kumppanit sekä Weasleyt tuntuivat tietävän pimeän piirrosta – Charlieta lukuun ottamatta. Vauhkomielen taikasilmän katse oli kiinnittynyt Adaran vasempaan käsivarteen ja Adara tiesi, mitä tämä katsoi.
Kaikki alkoivat vaihdella nyt keskenään kuulumisia ja ihailemaan rouva Weasleyn tekemää kakkua. Rouva Weasley alkoi puhua, että heidän pitäisi mennä ulos syömään kuten Harryn syntymäpäivänä, mutta kukaan ei vielä malttanut lähteä ulos.
Vauhkomieli tarttui Adaraa olkapäästä arpisella kädellään muiden huomaamatta. Adara tyytyi katsomaan tätä, mutta Vauhkomieli ei sanonut mitään.
”Sinä näit sen, vai mitä?” Adara kysyi.
”Näin. Koska se tehtiin?”
”Harryn syntymäpäivänä”, Adara vastasi ja Vauhkomieli puristi Adaran olkapäätä hiukan tiukemmin.
”Pidä varasi nyt, ne vahtivat sinun liikkeitäsi. Alituinen valppaus”, Adara nyökkäsi ehkä hiukan huvittuneena ja Vauhkomieli meni juttelemaan Charlie Weasleylle.
Syntymäpäiväjuhlat päättyivät illan hämärtäessä, ja muuttuivat Feeniksin killan kokoukseksi.
Koska Adara oli nyt täysi-ikäinen, hän sai jäädä Fredin ja Georgen kanssa kokoukseen. Ron, Hermione, Harry ja Ginny lähtivät yläkertaan, Georgen kerrottua heille missä kaukokorvat olivat. Charlie lähti takaisin kohti Romaniaan ja Fleur meni nukkumaan.
Juuri kun kilta oli istuutunut keittiöön pöydän ääreen, Dumbledorekin ilmestyi paikalle. Hänen kätensä oli yhä hirveän näköinen, mutta kukaan ei kysynyt siitä mitään.
Tonks otti lattialle tiputtaneensa lasin takaisin pöydälle (taiottuaan sen takaisin kasaan), ja pyysi saada vesikannua häntä lähemmäksi, kun Dumbledore aloitti kokouksen:
”No niin, nyt kun olemme kaikki paikalla, paitsi tehtävissään olevat, sekä Severus joka on sairaana –”
”Kalkaros on yhä sairas?” Adara kysyi.
”Niin, mutta ei se ole mitään vakavaa, hän on vain väsynyt”, Dumbledore sanoi, eikä voinut olla hymyilemättä Adaran huolenpidolle.
”Uskon, että sinullakin on kokouksessa oma ilmoitusasia, Adara.”
Adara nyökkäsi ja kiskoi vasemman paidan hihansa ylös. Tonks, joka oli saanut kannun nyt haltuunsa ja oli juuri kaatanut vettä lasiinsa, jatkoi vain kaatamistaan kunnes tunsi veden valuvan pöydältä syliinsä. Lupin ei edes katsonut piirtoon enää vaan taikoi Tonksin läikyttämät vedet kadoksiin, Villisilmä katsoi piirtoa molemmilla silmillään, Kingsley nojautui enemmän pöytää vasten, Bill ei reagoinut enää mitenkään, Fred ja George katsoivat piirtoa molemmat omituisen vakavina ja Dumbledore tuntui huokaisevan hiljaa.
”Kertoisitko nyt mitä sinä iltana tapahtui?”
Adara nyökkäsi.
”Menin Malfoyn kartanolle – Dracon kutsusta, ja polulla minua oli vastassa Fenrir Harmaaselkä –” osa läsnäolijoista kavahti. ”- ja Amikus, en tiedä sukunimeä –”
”Amikus Carrow, hänkin on Azkabanista karannut”, Dumbledore sanoi ja nyökkäsi Adaraa jatkamaan.
”He saattoivat minut kartanolle ja kartanon sali oli täynnä kuolonsyöjiä. V-… Pimeyden lordi saapui myös ja käski muiden häipyä hetkeksi salista. Hän kysyi mitä haluaisin vastapalveluksena ja sanoin toivovani kaksintaistelua Bellatrixin kanssa. Lordi suostui ja kutsui kaikki takaisin. Sitten hän ilmoitti minun olevan yksi heistä ja kaikki tuntuivat olevan riemuissaan. Kun hän kertoi antavansa minulle piirron heti, kaikki menivät hämilleen. Sitten hän teki minulle piirron ja Kalkaros toi minut tänne.”
”Sattuiko se?” Tonks kysyi. Adara puri leukojaan yhteen ja nielaisi.
”Vähän.”
George, joka oli istunut koko tämän ajan hiljaa Adaran vieressä, hivutti kätensä Adaran syliin jossa Adaran sormet näpräsivät pöytäliinan helmaa.
”Pimeän piirron tekemisen on sanottu sattuvan enemmän kuin kidutuskirous”, Dumbledore sanoi ja he, jotka eivät olleet nähneet Adaraa tuskissaan sinä yönä, kavahtivat suurieleisesti.
”Kalkaros kertoi joka yksityiskohdan piirron teosta minulle, ja kertoi että sinä et edes huutanut. Olet ansainnut jälleen kunnioitukseni.”
Moni näytti olevan samaa mieltä. Adara erotti kiiltävät kyyneleet Lupinin silmissä. Adara käänsi äkkiä katseensa käsiinsä, joita ympäröi Georgen käsi. Hänestä tuntui että hän häiritsisi jotain henkilökohtaista katsomalla Lupinin kyyneleitä.
”Antoiko Voldemort sinulle mitään tehtävää?” Dumbledore kysyi. Adara pudisti päätään.
”Ei minkäänlaista.”
”Sitten en näe muuta vaihtoehtoa, kuin että sinä lähdet Tylypahkaan viimeiselle oppivuodellesi ja odotat kunnes sinuun otetaan yhteyttä. Jos jotain tulee ilmi, ilmoita siitä Kalkarokselle niin Kalkaros tuo tiedon minulle”, Dumbledore sanoi. Adara nyökkäsi. Muut alkoivat keskustella omista sen hetken tehtävistään ja tilanteistaan ja lopulta kokous oli ohi. Dumbledore nousi ylös lähteäkseen, mutta Adara kysyi vielä: ”Onko se Kalkaroksen sairaus vakava?”
”Ei mitään, mitä matami Pomfrey ei osaisi hoitaa”, Dumbledore vakuutti hymyillen ja kaikkoontui.
Seuraavana päivänä saapuivat Tylypahkan kirjeet ja kirjaluettelot lukuvuodelle, sekä Harryn, Ronin ja Hermionen V.I.P-tulokset. Adara katsoi heidän arvosanojaan ja mietti, että hänen pitäisi suorittaa vielä liemien V.I.P, ennen kuin hän saisi oman todistuksensa. Kolmivelhoturnajaisten tapahtumat keskeyttivät Adaran opiskelut ja Kalkaros ei koskaan ottanut Adaraan yhteyttä viime lukuvuoden aikana, että Adara pääsisi uusintakokeeseen.
Rouva Weasley päätti, että he lähtisivät sen viikon lauantaina heti Viistokujalle, jotta he ehtisivät käymään Weasleyn Welhowitsejä katsomassa. Tämän päätöksen sanottuaan, Harry huomasi kirjekuoressaan vielä jotain ylimääräistä: Huispauskapteenin merkki.
”Loistavaa!” Ron totesi ja ihaili merkkiä. ”Muistan kun Charliella oli tällainen...”
Seuraavat päivät kaikki odottivat innolla Weasleyn Welhowitsien näkemistä. Fred ja George eivät ehtineet käymään Kotikolossa niinä päivinä joten odotus kävi vain piinaavammaksi Adaralle, joka halusi nähdä Georgen pian.
Lauantai saapui ja aamulla Bill ojensi Adaralle ja Harrylle pussilliset kultaa.
”Hain nämä teidän holveista, koska maahiset ovat tiukentaneet turvatoimia Irvetassa ja kestäisi iäisyyden jos te menisitte itse sinne rahojanne hakemaan.”
”Kiitti, Bill”, Adara sanoi Harryn kiittäessä myös ja pistäessään kultapussin taskuunsa.
”’Än on aina niin ’uomaavainen”, Fleur totesi ihaillen ja silitti Billin nenää. Ginny esitti oksentavansa muroihinsa ja Adara peitti kasvonsa kädellään estääkseen naurun pyrähdystä.
He lähtivät jälleen kohti Vuotavaa noidankattilaa ministeriön autoilla, Harrya suojelevien turvatoimien vuoksi. Adara istuutui Ronin ja Harryn väliin yhteen autoon ja matka sujui melko levollisesti rupatellen. Matkalla tosin Adara pelästyi että hänen täytyisi käydä matami Malkinilla hankkimassa uudet kouluviitat, mutta hän muistikin, ettei viittoja hankkiessa tarvitse ottaa pitkähihaista paitaa pois sovituksen ajaksi.
Kun he olivat perillä, Harrya oli odottamassa aurorien sijaan vain yksi isokokoinen mies: Hagrid. He tervehtivät kaikki toisiaan ja jatkoivat matkaa tyhjän Vuotavan noidankattilan läpi Viistokujalle.
Viistokujan kaikki ikkunat olivat täynnä ministeriön purppuran punaisia julisteita joissa oli turvallisuusohjeita velhokoteihin. Muutama puoti oli suljettu, muun muassa Ollivandersin kauppa sekä jäätelöpuoti, jossa Adara olisi mielellään sinäkin päivänä käynyt.
Adara sai täysi-ikäisenä nyt mennä omin neuvoin ja yksin minne halusi. Ron katsoi kateellisena kun tämä lähti omaan suuntaansa ja Ron joutui kävelemään melkein isänsä kyljessä kiinni.
Hän suuntasi ensimmäisenä askeleensa Säilä & Imupaperille, jonka edessä seisoi kojua pitelevä nainen. Kojussa oli pahvikyltti:
Amuletteja: Tehoavat ihmissusiin, ankeuttajiin ja manliuksiin.Adaraa ärsytti suunnattomasti. Nainen yritti tyrkyttää ihmissusia karkottavaa amulettia Adaralle. Adara otti amuletin käteensä ja sanoi äärimmäisen vakavasti: ”Kappas, ei minulla tunnu missään.”
Naisen silmät laajenivat järkytyksestä kun Adara heitti korun takaisin tämän käteen ja asteli kirjakauppaan. Sisälle päästyään hän nauroi kämmentään vasten nerokkuudelleen. Samassa hän kuuli jonkun muunkin nauravan.
”Tuo oli nerokasta.” Adara kääntyi ja yllätyksekseen huomasi Dracon seisomassa takanaan.
”Draco! Hei! Oletko sinäkin ostoksilla?”
”Miltäs näyttää? Tämähän on Viistokuja”, Draco totesi virnistäen. Adara huomasi hiukan kauempana Narcissan puhumassa kirjakauppiaalle.
”Äitisi kanssa?”
”Joo. Hän ei jätä minua rauhaan hetkeksikään”, Draco sanoi ja syntyi hetken hiljaisuus.
”Ai niin… Ajattelin vain sanoa, että – öh… jos sinulle tulee vaikeuksia minun kanssani olosta - Rohkelikkojen kesken, tiedäthän – niin ehkä olisi hyvä, että me tavattaisiin silloin kun kukaan ei näe.”
”Ai, joo… Tosi huomaavaista sinulta”, Adara sanoi hiukan yllättyneenä. Dracon korvat punehtuivat.
”No… ei siinä mitään…”
”Tulehan Draco”, kuului Narcissan ääni ovelta.
”Joo joo… Nähdään koulussa”, Draco huikkasi ja lähti. Adara huokaisi. Hänestä tosiaan tuntui pahalta huijata Dracoa sillä tavalla…
Ostettuaan kirjat, Adara osti lisää aineksia taikajuomien tunneille ja uuden tähtikartan tähtitietoa varten. Sitten hän meni matami Malkinille ja päästyään juuri sieltä ulos, hän huomasi kaikki muut matkalla Weasleyn Welhowitseihin, joten hän liittyi heidän seuraansa. Ron ja Harry olivat tosi happaman näköisiä.
”Mikäs teidät on saanut pahalle päälle?”
”Malfoy.” Vastaus tuli kuin yhdestä suusta.
”Ai, minä näin hänet Säilä & Imupaperissa –”
”Joo, me nähtiin hänet matami Malkinilla, olisit nähnyt miten hän käyttäytyi”, Ron sanoi.
”No, siinä ei ole mitään uutta että Draco piilottelee pahaa puoltaan minulta…” Adara sanoi ja samassa he pysähtyivät löydettyään Fredin ja Georgen puodin.
Se erottui selvästi kaikista muista puodeista, sillä Weasleyn Welhowitsit eivät olleet huolineet yhtään ministeriön julistetta ikkunaansa. Sen sijaan siellä oli samanvärinen purppuranpunainen juliste jossa luki:
Miksi murehdit häntä~joka~jääköön~nimeämättä?
Sinun PITÄISI murehtia
KAKKAA~JOKA~JÄÄKÖÖN~TULEMATTA –
sensaatiomaista ummetusta, joka pitää maan otteessaan!
Adara lavasti naurun pyrähdyksensä aivastukseksi ja tarkkaili nyt rouva Weasleyn järkyttynyttä ilmettä.
”Heidät murhataan vuoteisiinsa!”
”Eikä murhata!” sanoi Ron nauraen Harryn kanssa.
Adara meni Ronin ja Harryn kanssa ensimmäisenä kauppaan, joka oli täynnä asiakkaita. Laatikkoja oli lattiasta kattoon asti ja kaikki myyntihyllyjen vierustat olivat niin tulvillaan asiakkaista, ettei Adara nähnyt paljoa mitään. Eikä hän siellä tavaroiden takia ollut – hänhän oli auttanut niiden tekemisessä. Hän etsi nyt punapäistä, pitkää hoikkaa poikaa, joka ei todellakaan ollut Ron, vaikka läheltä liippasi. Adara oli tuskin ehtinyt nauraa loppuun Syötäville pimeän piirroille, kun joku nappasi häntä takaapäin vatsan alueelta ja nosti vähän matkaa ilmaan.
Adaran ei edes tarvinnut katsoa, tietääkseen että kyseessä oli George.
George kantoi Adaraa vähän matkaa takahuoneen ovelle ja päästi sitten alas.
”Mitäs pidät?” hän kysyi.
”Upeaa. Asiakkaitahan on – ”
”Kuin kärpäsiä sonnassa, tiedän”, George sanoi virnistäen. Adara vilkaisi puodin ikkunalle ja huomasi Dracon kävelemässä juuri katua pitkin. Adara perääntyi takahuoneeseen nopeasti ja George tuli kummastuneena perässä.
”Mitä nyt?”
”Malfoy vain – meni ikkunan ohi”, Adara sanoi ja George vilkaisi ikkunalle takahuonetta peittävän verhon välistä.
”Meni jo”, George totesi ja palautti katseensa Adaraan.
”Voitko uskoa, että koulu alkaa reilun viikon päästä?” kuului kaupan puolelta hiukan masentuneen kuuloisen pojan ääni.
”Joo, kesäloma meni jo…” vastasi toinen ääni.
Adara ja George katsoivat toisiaan.
Niin, viikko vielä ja Adara olisi taas Tylypahkassa ja George täällä.
He näyttivät ajattelevan ihan samaa asiaa, sillä kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään.
”Hei, leuka pystyyn ja huulet virneeseen”, George sanoi ja tökkäsi Adaran leukaa ylöspäin. Adara hymyili hiukan.
”Tuo on jo säälittävää”, George sanoi ja tarttui Adaraa poskista ja pakotti tämän huulet hymyilevään asentoon. George nauroi ja Adaraakin nauratti. Hän tarttui Georgea käsistä, ettei tämä voinut enää venytellä hänen poskiaan ja sanoi: ”Olet sinäkin taas reilu-”
Mutta lause keskeytyi kun Georgen ote hänen kasvoistaan muuttui helläksi, avokämmenten kosketukseksi ja George painoi huulensa Adaran omille.
