Luku 88. Siriuksen testamentti
Muutamaa tuntia myöhemmin aurinko alkoi painua mailleen, ja Adara asteli hitain askelin sairaalasiipeen. Hän ohitti vuoteen jossa itse oli maannut Voldemortin paluun jälkeen, Sirius koirana hänen jalkopäässään. Adara ei edes katsonut siihen vuoteeseen vaan käveli katse Ronissa ja Hermionessa heidän luo.
"Hei", Hermione sanoi ja hymyili melko vaisusti. Ron tyytyi nyökkäämään.
"Hei.. mikä on vointi?" Adara kysyi. Hermione heilautti kättään.
"Viis siitä. Miten sinä voit? Tai siis..." Hermione yritti sanoa hyvin varovaisesti.
"Sano se vaan", Adara sanoi. Hermionen silmät kostuivat hieman.
"Olen todella pahoillani", hän sanoi ääni väristen. Ron nieleskeli itsekseen ja pyyhki punehtuneita kasvojaan hihaansa.
"Ei se ollut teidän syytä. En minä syytä ketään..." Adara sanoi mahdollisimman vahvasti, hän halusi olla kuin isänsä ja osata hymyillä vaikeissakin tilanteissa.
"Paitsi itseäsi?" Hermione päästi suustaan. Seurasi hetken hiljaisuus, Adara piti lievän hymyn yllään, mutta hädintuskin.
"Se on oma ongelmani, ei teidän tarvitse murehtia siitä", hän sanoi ja käänsi selkänsä heille ja heilautti kättään hyvästiksi.
Seuraavana päivänä Adaran, Harryn, Hermionen ja Ronin ympärillä meni ikään kuin aura, joka piti muut loitolla. Kukaan ei kehdannut kysyä heiltä ministeriön tapahtumista, mutta Nevilleltä, Lunalta ja Ginnyltä sitäkin enemmän. Adara käveli yksin käytävillä ja ei ollut luultavasti koskaan toivonut enempää olevansa Georgen seurassa. Sen sijaan hän tapasi Dracon kirjastossa, mutta vain hetkisen. He lukivat pöydän ääressä kirjoja, toisiaan vastapäätä. Draco painoi kätensä Adaran kädelle ennen kuin hän lähti suureen saliin lounaalle. Adara taas meni rohkelikkotorniin pakkaamaan tavaroitaan.
Hän pakkasi lähes kaiken valmiiksi, juuri suljettuaan arkun ja istuuduttuaan vuoteelle, hänen kätensä osui johonkin.
Adara kiskaisi peitteen sen esineen päältä ja tajusi katsovansa omaa kuvajaistaan. Se oli Siriuksen antama peili.
Hän tutkaili siitä itseään. Silmien alla olivat kuin tummat varjot, hiukset tuntuivat nekin surullisilta, roikkuessaan miten saattuu kehystämässä tytön kalpeita kasvoja. Adara katsoi peiliä nyt toiveikkaana. Siriushan piti omaa peiliään aina taskussaan! Se olisi hänellä nytkin!
"Haluan puhua Siriukselle", Adara sanoi peiliin. Mitään ei tapahtunut.
"Haluan puhua hänelle!" Adara toisti, eikä mitään edelleenkään tapahtunut. Hänen sydäntään tuntui taas painavan se tuska kuin Kalmanhanaukiolla. Hän päästi kyyneleet valumaan poskilleen ja heitti peilin kaikin voimin päin vastakkaista seinää, niin että se hajosi kymmeniksi sirpaleiksi.
Hetkeä myöhemmin hän keräsi sirpaleet lattialta, ilman mitään taikoja. Hän nosti jokaisen sirpaleen itse käsin, piittaamatta verestä joka valui vuolaana hänen sormistaan, kun sirpaleet viilsivät haavoja hänen lihaansa.
Ovi kolahti huoneeseen saapuneen henkilön perässä. Adara laski sirpaleet vuoteelle ja istuutui niiden viereen nopeasti. Tulija oli Albus Dumbledore.
Niin viisaalta mieheltä kuin Dumbledore, ei tarvinnut odottaa edes kahta sekuntia kun tämä oli tajunnut mitä Adara oli huoneessa tehnyt. Hän käveli silti tyynesti Adaran vuoteen luo ja istuutui tämän viereen. Adara ei uskaltanut sanoa sanaakaan, eikä hänellä sanottavaa ollutkaan.
Dumbledore otti toisella kädellä sauvansa ja osoitti Adaran käsiin. Sormien ympärille ilmestyi harsot jotka estivät verta vuotamasta enää enempää. Adara ei lausunut edes kiitosta.
"Siriuksen testamentti avataan kun saavut Kalmanhanaukiolle", Dumbledore sanoi. Adara nyökkäsi hyväksyvästi.
"Voit joko muuttaa takaisin Kalmanhanaukiolle, tai... takaisin Finniganeille", Dumbledore sanoi varoen. "He haluaisivat että tulet heidän luokseen."
"Kiitos, mutta menen Kalmanhanaukiolle", Adara sanoi hädintuskin kuuluvasti ja otti sirpaleet vuoteeltaan, avasi arkkunsa ja laski sirpaleet koulukaapunsa huppuun ja kääri kaavun mytyksi arkun sisällön päälimmäiseksi.
"Kuten haluat", Dumbledore sanoi ja syntyi pitkä hiljaisuus.
"Minulla olisi yksi kysymys, professori", Adara sai lopulta sanottua. Dumbledore osoitti kuuntelevansa. "Se holvikaari... mihin se johtaa?"
"Sitä ei moni tiedä, tai itseasiassa kukaan ei taida tietää. Se ei kai olisi Salaperäisyyksien osastolla jos se olisi selvitetty", Dumbledore sanoi. "Enkä toivo että alat edes selvittämään, sillä Siriuksen kohtalo jo tiedetään -"
"Tiedän kyllä.. Mutta minusta hän - hän ansaitsisi edes hautajaiset", Adara sanoi ja puraisi huultaan välttääkseen kyyneliä.
"Sirius haluaisi varmasti, että murehtisit nyt omasta hyvinvoinnistasi", Dumbledore sanoi noustuaan ylös, ja painoi kätensä hetkeksi Adaran olalle. Hän katsoi Adaraa lohduttavasti ja lähti sitten pois. Adara oli taas yksin. Hän vihasi sitä, hän vihasi myös sitä ettei häntä kuunneltu, nyt kun hän olisi sitä halunnut. Mutta kaikesta huolimatta hän hautasi ajatuksen Siriuksen ruumiin hakemisesta.
Seuraavana päivänä Adara istui jo junassa matkalla Kings Crossille. Viimeinen päivällinen oli ollut kaikkea muuta kuin mieluisa Adaralle, muiden tuijottaessa häntä joko myötätuntoisesti tai kuumeisesti. Nyt hän istui yksin vaunuosaston osassa ja tuijotti maisemia ohuen lasin läpi. Hänen päässään ei sillä hetkellä liikkunut ajatuksia lainkaan. Ei murheita tulevasta tehtävästä, okklumeus-tuntien jatkosta, testamentista, Siriuksen ruumiista, Dracosta, Georgesta, ystävyyssuhteista Harryn ja muiden kanssa, Kalmanhanaukiolle muutosta, Finniganeista.. Ei yhtikäs mistään. Hän tunsi olonsa - tai pikemminkin mielensä - lähes lamaantuneeksi. Maisemat liikkuivat värien massana hänen edessään ja veivät häntä kauas Tylypahkasta ja ahdistavista katseista.
Juna-asemalle saavuttuaan häntä ja Harrya oli vastassa oikea joukko: Vauhkomieli, Tonks, Lupin, herra ja rouva Weasley, Fred, George sekä Adaran äidin serkku Amelia Bones. He astelivat ääneti Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa junan odotushuoneeseen joka oli tyhjillään. Siellä he viimein käyttäytyivät normaalisti: George ryntäsi ottamaan Adaran syleilyynsä, Fred taputti Adaraa olkapäälle. Lupin asteli myös halaamaan Adaraa, Tonks perässään, ja heti tämän jälkeen Amelia. Rouva Weasley jopa suukotti Adaraa otsalle ja rutisti äidillisesti sylissään. Sen tehtyään he kaikki tervehtivät myös Harrya melko samalla tavalla - paitsi George joka ei päästänyt Adaran kädestä irti sekunniksikaan.
"Miten tehtäväsi Dracon kanssa sujuu?" George kysyi melko kitkerästi, heidän ajaessa myöhemmin kohti Kalmanhanaukiota.
"Hän luottaa minuun pikkuhiljaa", Adara sanoi.
"Seurusteletteko jo?" Fred kysyi etupenkiltä.
"Ei virallisesti, Draco halusi antaa minulle aikaa", Adara sanoi vaitonaisesti ja tuijotteli ikkunasta ulos. Lamaantunut mieli oli enää vain muisto, hän muisti taas kaikki murheet joita hänellä on edessään, mutta onnekseen George piti häntä yhä kädestä.
Saavuttuaan Kalmanhanaukiolle, Dumbledore oli jo odottamassa heitä. Hän piti Siriuksen testamenttia sisältävää rasiaa pöydällä itseään vastapäätä ja odotti rauhassa kun Weasleyt astelivat omiin suuntiinsa, ja jättivät huoneeseen vain Adaran, rouva ja herra Weasleyn, Georgen ja Lupinin. Dumbledore osoitti Adaran istumaan eteensä.
"Avaa se nyt", hän sanoi, muttei lainkaan käskevään sävyyn. Adara nyökkäsi ja painoi sormensa lippaan pintaa vasten ja avasi sen kantta. Kultaiset juovat tarttuivat lämpöä hehkuen hänen käsiinsä hetkeksi, ja sitten haihtuivat. Adara avasi kannen kokonaan, ja otti sen sisällä olevan sinetöidyn pergamentin. Rikottuaan pergamentin sinetin, hänen kurkkunsa oli aivan kuiva. Hän nielaisi, avasi testamentin ja luki:
Sirius Mustan testamentti
Laadittu uudelleen 17. maaliskuuta, vuonna 1994.
Kirjoitusta oli valvomassa luotettuni, Albus Percival Wulfric Brian Dumbledore. Vanha testamentti on tuhottu luotetun läsnäollessa.
Rahallinen omaisuuteni, joka koostuu noin kahdeksastakymmenestätuhannesta kaljuunasta, jaetaan kolmeen osaan.
Viisikymmentätuhatta tyttärelleni Adara Viola Mustalle, joka käyttäköön sen kuten tahtoo. Hyvän sydämensä tuntien hän käyttää sen muiden auttamiseen.
Kaksikymmentätuhatta jätän suurelle Weasleyn perheelle, kiitoksena tyttäreni hyvin kohtelusta ja hoitamisesta.
Kymmenentuhatta jätän parhaalle ystävälleni Remus Lupinille. Syy miksi en anna omaisuudestani osaa kummipojalleni Harry James Potterille, on se että hän on jo kaksi ihmistä perinyt ja on siitä syystä jo hyvissä varoissa.
Luettuaan tämän kohdan, rouva Weasley alkoi kiitollisena nyyhkyttää miehensä olkaa vasten ja Lupin hieraisi otsaansa ja sänkistä leukaansa.
Dumbledore nyökkäsi jatkamisen merkiksi. Adara jatkoi:
Materiaalisesta omaisuudestani, jätän myös kaiken tyttärelleni (erityisesti moottoripyöräni), muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, jotka ovat siis seuraavat:
Makuuhuoneeni sängyn alla on kirstu kouluajoiltani, se on loitsuilla lukittu ja loihdittu kiinni lattiaan. Luovutan sen sisältöineen herra George ja Fred Weasleylle toivoen, että he löytävät sieltä jotain hyödyllistä uraansa varten. Kirstu aukeaa, kun sille sanoo: "Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."
Huoneeni lipaston laatikossa on pieni tummansininen rasia, jonka luovutan George Weasleylle. Hän pitäköön sen itsellään niin kauan kun hän ja Adara ovat yhdessä, ja todella toivon että se aika on hyvin pitkä.
Hiinokan huoneen viereisessä vierashuoneessa on taulu Andromeda Tonksin äidistä. Sen luovutan joko Nymfadora Tonksille, tai Andromedalle. Riippuen siitä kumpi sen haluaa pitää. Taulun loitsu on nyt tekijänsä kuoltua haihtunut, ja sen voi irrottaa seinästä niin ettei seinä lähde mukana.
Adara hymyili hetken ja jatkoi:
Näkymättömyysviittani jätän Remus Lupinille, hän löytää sen huoneeni vaatekaapista. Jätän hänelle myös huoneen seinällä olevista kuvista sen ylimmäisen. Kuvan saa irti seinästä samalla tavalla kuin kirstun lattiasta.
Albus Dumbledorelle jätän kirjan, josta eräänä iltana keskustelimme olohuoneessa. Hän löytää sen hyllystä.
Ja lopuksi, Harry Potterille ja hänen ystävilleen Ron Weasleylle ja Hermione Grangerille: Grangerille jätän kirjastoni sisällöstä puolet, mitkä hän vain ikinä haluaa. Ron Weasleylle jätän ystäväni Hiinokan, joka varmasti viihtyy Kotikolon läheisyydessä. Ja Harry Potterille, tietämättä lainkaan mitä hänelle antaa, jätin huoneeseeni hänen otettavaksi sinisen pienen pullon yöpöydälleni. Hän tietää kyllä mitä tehdä sillä.
Adara katsoi huoneen läsnäolijoihin hetkeksi ja jatkoi taas:
Viimeisenä toiveenani haluaisin ilmaista, että tyttäreni Adara pitäisi Kalmanhanaukion talon itsellään. Vaikka hän luovuttaisi sen Killan päämajaksi, jollaisena se on toiminut tähänkin asti, haluan hänen silti omistavan sen, ja asuvan edes osan vuodesta sen seinien sisällä.
Allekirjoitus: Sirius Musta
Viimein Adara kääri pergamentin kokoon ja painoi sydäntään vasten, hiljaisuuden hallitessa koko huonetta.
