A/N: Noniin! Olkaatten hyvät!!
Luku 77. Erikoinen jouluilta
Iltapäivällä George antoi Adaralle lahjansa. Se oli pehmeä, isohko paketti. Adara avasi sen ja ei voinut muuta kuin nauraa ja päästää tyttömäisen ”Oih”-äänen. Se oli iso valkoinen nalle, jolla oli päällään paita jossa oli sydän. Sydämessä luki Adara & George. Adara painoi hitaan, kiitollisen suudelman Georgen huulille ja puristi nallea toisen kätensä kainalossa.
”Muista halailla sitä jos tulee ikävä”, George sanoi virnistäen.
”Ethän sinä ole mihinkään lähdössä?”
”Totta kai, pakkohan minun on käydä syömässä ja tunneilla ja veljen kanssa Tylyahossa.. Ja sinunhan tulee minua joka minuutti ikävä vai kuinka?” George sanoi esittäen hyvin omahyväistä. Adara törkkäsi häntä kylkeen nallella.
”Senkin hölmö”, hän sanoi ja painoi vielä suukon Georgen huulille.
Pian oli ilta ja Sirius saapui olohuoneeseen, jossa Adara häntä odotti. Siriuksella oli kädessään pieni paketti siniseen paperiin käärittynä ja kullan värisellä nauhalla solmittuna. Hän antoi sen hymyillen Adaralle.
”Hyvää joulua”, hän sanoi ja Adara ojensi Siriukselle oman paketin. He avasivat ne yhtä aikaa. Adaran paketissa oli hopeinen sormus johon oli upotettu kolme pientä timanttia, sekä niihin sopiva hopeinen, perhosen muotoinen hiuskiinnike. Adara tuijotti sormusta ihaillen. Sirius taas katsoi Adaralta saamiaan kultaisia kalvosinnappeja, sekä niiden kanssa samaa sarjaa oleva kultainen sormus, johon oli upotettu tummansininen kivi.
”Miten meidän lahjat ovat näin samanlaiset?” Adara hämmästeli.
”Katso sormustasi tarkemmin”, Sirius sanoi. Adara tutkiskeli sitä, sen sisään oli kaiverrettu:
Ikuisesti sinun.
”Kenen.. tai miksi –?”
”Se oli Violan sormus, joka minun piti antaa hänelle 16 vuotta sitten”, Sirius sanoi hymyillen ehkä hiukan surullisesti.
”Haluan, että joku pujottaa sen sinun sormeesi, komeiden häiden kera, ja voin vain toivoa että se kyseinen henkilö on sinulle se oikea.”
Adara hymyili ja katsoi hiuskiinnikettä. Perhosen silmät olivat safiiria ja siivessä luki 1.8.1979 Adara
”Se oli sinun ristiäislahjasi.. En tosin tiedä mistä se tuli, Viola sanoi löytäneensä sen juhlien aikana meidän kotioven portailta”, Sirius sanoi ja selvästi ajatuksissaan yhä kummasteli keneltä se oli tullut. Sirius katsoi nyt tutkivasti omaa lahjaansa ja huomasi että paketissa, sormuksen ja kalvosinnappien allakin oli vielä jotain. Se oli kehystetty kuva, Adarasta ja Siriuksesta kuorsaamassa olohuoneen sohvalla. Sirius nauroi ja he juttelivat hetken.
”Nyt nukkumaan siitä”, hän sanoi lopulta ja halasi tytärtään. ”Ja pyydä George tänne.” Adara nyökkäsi ja lähti yläkertaan.
George vaikutti hermostuneelta lähtiessään olohuoneeseen Adaran välitettyä viesti Siriukselta. Adara meni makuuhuoneeseensa, vaihtoi uuden pyjaman ylleen (jonka oli saanut Tonksilta) ja siivosi vielä illan päätteeksi lahjapaperit huoneestansa. Hän juuri sänkyyn päästessään muisti unohtaneensa pestä hampaansa, joten hän vaivalla nousi ylös ja hiipi portaita pitkin kohti alakertaa, kylpyhuone sijaitsi olohuoneen lähellä.
Olohuoneesta kuului Siriuksen ja Georgen puhetta, ensin vaimeana, mutta lähemmäs päästyään hän pysähtyi ja kuuli Siriuksen sanovan:
”Oletko joskus satuttanut Adaraa?”
Kuului hetken hiljaisuus ja lopulta George sanoi: ”Kyllä.”
Adaran vatsassa muljahti, George tarkoitti varmasti joulutanssiaisten tapahtumia.
”Miksi? Mitä sinä teit?” Sirius kysyi, ehkä turhan rauhattomasti sillä George oli taas hiljaa.
”Minä… tapasin yhden tytön, ja joulutanssiaisissa me... En minä tarkoittanut mennä niin pitkälle, mutta hän oli puoliveela, ja hän piti minusta eikä –”
”Mitä sinä teit?” Sirius toisti.
”Se... se oli vain yksi suudelma, yksi virhe. Ja Adara näki sen”, George sanoi hermostuneena.
Tuli pitkä hiljaisuus.
”Kadutko sitä?” Sirius kysyi.
”Totta kai! En enää ikinä katsonut sen tytön – tai kenenkään muun perään. Opin läksyni”, George sanoi.
”Ja mitä tapahtui sen suudelman jälkeen?” Sirius kysyi taas rauhallisemmin.
”Meillä meni hetkeksi välit poikki… Eikä vain minun töppäilyni takia, sillä näin Adaran –” Georgen puhe keskeytyi kuin seinään. Hän tajusi puhuneensa ohi suunsa.
”Adara mitä?” Sirius sanoi. George kakoi hetken itsekseen, muttei vastannut.
”George...” Sirius sanoi vaativasti. George huokaisi ja sanoi hyvin hiljaa:
”Näin heidät… he suutelivat.”
”Ketkä? Adarako?” Sirius kysyi hämmästyneenä. George ilmeisesti nyökkäsi, sillä Sirius jatkoi hetken päästä: ”Kenen kanssa?” George oli taas pitkän aikaa vaiti, kuin taistellen itsensä ja omatuntonsa kanssa.
”Tiedätkö, ei sillä ole väliä. Hän pisti välit poikki sen pojan kanssa, he eivät ole tavanneet enää -”
”George, sano”, Sirius vaati taas. ”Kenen kanssa Adara suuteli?” Jälleen pitkä hiljaisuus.
”Draco Malfoyn.”
”Draco Malfoyn?” Sirius toisti järkyttyneenä. Hän selvästikin yhdisti ajan jolloin oli kieltänyt Adaraa olemasta Malfoyn seurassa, ja kuinka paljon sen jälkeen Adara oli kuitenkin Georgen nähden suudellut tätä. Adara kurkisti olohuoneeseen. Geoge nyökkäsi ja Sirius hieroi leukaansa.
”Olivatko he olleet pitkään yhdessä?”
”Ei, vain sinä iltana. Adara oli surullinen siitä mitä olin tehnyt, Draco oli osunut paikalle ja ilmeisesti käytti tilaisuutta hyväkseen, ja iski kun hän oli… ei-niin-kunnossa”, George sanoi. Sirius nyökkäsi.
”Sovitte sitten välinne?” George nyökkäsi.
”Ja olemme olleet tähän asti yhdessä. Ilman ongelmia”, hän lisäsi. Sirius nyökkäsi taas.
”Rakastatko sinä Adaraa?” hän kysyi yllättäen. George hätkähti huomaamattomasti ja tuijotti vuoroin Siriusta, vuoroin käsiään. Sirius antoi tälle aikaa vastata, hän katsoi Georgea odottaen rauhallisena. George nyökkäsi.
”Rakastan.”
Adaran jalat melkein notkahtivat hänen altaan, joko hermostuneisuuden, tai Georgen niin vahvan ja totisen vastauksen jälkeen. Sirius näytti yllättyneeltä, mutta hymyili.
”Voit lähteä. Olen tyytyväinen rehellisyyteesi”, hän sanoi ja George nousi hitaasti ja lähti kohti portaita. Adara piiloutui seinäsyvennykseen ja George käveli häntä huomaamatta ohitse.
Kuului oven kolahdus kun George pääsi huoneeseensa, sen jälkeen Siriuksen huokaisu. Adara kurkisti taas olohuoneeseen ja Sirius huomasi hänet, sillä hän oli juuri katsomassa siihen suuntaan.
”Mitä sinä vielä hereillä olet?” hän kysyi.
”Unohdin pestä hampaani”, Adara vastasi. ”Ja kuulin keskustelunne.” Sirius nolostui silmiin nähtävästi. Adara ei oikein tiennyt suuttuako vai ei, sillä Sirius oli kuitenkin ajatellut vain hänen parastaan.
”Halusitko varmistaa, että George voisi olla se, joka sen sormuksen minulle antaa alttarilla?” Adara kysyi ja virnisti hiukan. Sirius haroi hiuksiaan.
”Otan Georgen kernaasti vävykseni, ennemmin kuin sen Malfoyn pojan.”
”Ei Malfoy ole lähelläkään vävyksi tulemista...” Adara sanoi.
”Eikö varmasti? Viimeksi kun huoneessasi kävin, niin pöydällä oli Malfoyn sinetti, eikä mitään mihin se olisi kiinnitetty.”
”Se oli Georgen lahjapaketti, kello… Annoin sen Malfoylle koska en kestänyt katsoa sitä silmissäni sen jälkeen kun olin nähnyt mitä George teki. Malfoy lähetti sen tänään takaisin.” Sirius näytti nyt ymmärtävän ja oli hetken vaiti.
”Eli sinä olet päässyt Malfoysta yli?” Adara nyökkäsi, vaikka ei ollutkaan varma. Ihan sama kuinka paljon Adara Georgea rakasti, silti Draco sai hänet aina tuntemaan jotain erilailla, ylireagoimaan asioihin tai tuntemaan olonsa hämmentyneeksi. Sirius katsoi Adaraa epäilevästi.
”Varmastiko?” hän kysyi. Adara ei voinut muuta kuin kohauttaa olkiaan.
”Hänessä on jotain hyvääkin, vaikket ehkä sitä usko”, Adara kierteli.
”Se ei ollut kysymykseni”, Sirius sanoi. Adara nielaisi.”Oletko sinä päässyt yli Malfoysta?” Adara huokaisi.
”Minä en pidä hänestä enää sillä tavalla, mutta-”
”Niin?”
”Hän saa oloni jotenkin... epämukavaksi, vaivaantuneeksi, hämmentyneeksi.. Enkä ymmärrä miksi.”
He vaipuivat taas hetken hiljaisuuteen.
”Kiusaako hän sinua koulussa?” Sirius kysyi.
”Päinvastoin.. On kuin minua ei olisikaan.”
Sirius mietti hetken ja nousi sitten ylös.
”Sinä pidät Georgesta, vai mitä?”
”Tietysti.”
”Ja olette onnellisia yhdessä?”
”Tietysti.”
”Hyvä”, Sirius sanoi ja hymyili. ”Unohda se Malfoy, ja keskity sinuun ja Georgeen”, hän jatkoi astellessaan Adaran luo ja silitti tämän hiuksia ja poskea kerran kädellään. Adara nyökkäsi, muttei uskonut hetkeäkään siihen että hän tuosta vain pääsisi tuosta ”Malfoyn pojasta” ja tämän jäänharmaista silmistä eroon…
Seuraavan viikon aikana Siriuksen mieliala tuntui laskevan, kun joulu oli ohi. Hän selvästikin ajatteli jo aikaa kun Adara ja muut taas lähtisivät takaisin Tylypahkaan. Adara oli jo niin kypsynyt koko Pimennon touhuihin, että vain se periaate että Tylypahka oli hänen toinen kotinsa, piti Adaran sidottuna tähän. Adara ei kertonut Georgelle kuuleensa heidä keskustelunsa, eikä Geroge kertonut keskustelusta.
Oli aamupäivä. Adara asteli jo täysissä päiväpukeissa kohti alakertaa. Päästyään olohuoneeseen, kuului ovelta koputusta. Adara vilkaisi ikkunasta ulos oven eteen. Kalkaros!
Hän avasi oven hiukan epäröiden ja joutui nyt kasvotusten tämän kanssa. Hän katsoi tätä silmiin hetken, Kalkaroksen tehdessä samoin, yhtäkään tunnetta kasvoissa ilmenevänä.
”Potter on täällä?”
”On.”
”Minulla on sinulle ja hänelle asiaa.”
”Selvä.”
”Hakisitko Potterin?”
”Hetki...” Adara sanoi ja lähti takaisin yläkertaan, hämmentyneenä äskeisestä tilanteesta.
”Harry, Kalkaroksella on asiaa.”
”Liiskaa se, se on pelkkä solttu!” Harry sanoi, pelattuaan velhoshakkia Ronin kanssa ja hänen torninsa liiskattua Ronin sotilaan. ”Niin mitä sanoit?”
”Kalkaroksella on asiaa, hän odottaa alakerrassa.”
”Mitä? Kalkaros?” Harry toisti. Hermione, Ginny ja Ron näyttivät puulla päähän lyödyiltä.
”Keille hänellä on asiaa?”
”Minulle ja sinulle.”
He laskeutuivat hermostuneina portaita alas, ja koska Kalkaros ei ollut olohuoneessa, he jatkoivat alas keittiöön. Siellä heitä odottivat Sirius ja Kalkaros. Siriuksen edessä oli pöydällä kirje.
”Öh”, Harry sanoi hölmistyneenä.
”Istu alas, Potter”, Kalkaros käski.
”Kuule, tämä on minun taloni, joten älä komentele täällä”, Sirius sanoi kovalla äänellä, keikkuen tuolinsa takajaloilla katse katossa. Kalkaroksen kasvoille levisi aavistamattoman pieni puna.
Potter istuutui Siriuksen viereen.
”Minun oli määrä tavata teidät molemmat kahden, mutta Musta – ”
”Minä olen oikeutettu kuulemaan asiasi.”
”Minä olen täällä Dumbledoren käskystä, mutta jää toki siihen Musta, jututan ensin Potteria. Neiti Musta, jos viitsisitte poistua, kutsun sinut myöhemmin”, Kalkaros sanoi. Adara nyökkäsi ja lähti olohuoneeseen. Häntä hermostutti. Mitä asiaa Kalkaroksella saattoi olla? Ja Dumbledoren asialla? Epäilikö Dumbledore Harryn ja Adaran kertomuksia illalta hautausmaalla, kun Voldemort palasi? Ei kai sentään...
Pitkää tovia myöhemmin Harry palasi ja nyökkäsi hyväksyvästi Adaralle. Adara asteli keittiöön ja odottamatta käskyä, istuutui alas Siriuksen viereen.
”No niin, asiani on osittain sama kuin Potterille, mutta tämä on killan tehtävä.”
”Killan tehtävä?” Sirius sihahti. ”Kuka sanoi, että hän on liittynyt kiltaan?”
Adara katsoi varoittavasti Siriukseen päin. Sirius vaikeni hetkeksi.
”Eli siis... Dumbledore – ja kilta, tarjoaa sinulle tehtävän. Kukaan ei pakota sinua siihen, mutta tietysti toivotaan, että suostut.” Adara huomioi kuinka Kalkaros vältti sanomasta ’toivomme.’
”Sinun tulee oppia okklumeusta tätä tehtävää varten”, hän jatkoi.
Sana herätti Adarassa jotakin, mutta hän ei muistanut missä oli sen kuullut.
”Okklumeus on mielen suojaamista taikoja vastaan. Aloitat sen opiskelun heti Tylypahkaan päästyäsi, kerran tai kaksi viikossa. Etkä saa kertoa asiasta kenellekään, et edes Dolores Pimennolle.”
”Ja hänen tehtävänsä?” Sirius kysyi, selvästi vastustaen koko ideaa.
”Hänen tehtävänsä, on vakoilla kuolonsyöjiä”, Kalkaros sanoi, hitaasti. Syntyi hetken hiljaisuus.
”Ja miksi hän tekisi sen? Ja miten muka?” Sirius kysyi.
”Ja sinua sanottiin yhdeksi vuosiluokkasi fiksuimmaksi Tylypahkassa, Musta. Liittymällä heihin tietysti”, Kalkaros sanoi ivallisesti. Sirius nousi ylös.
”Minä en hyväksy sitä. En ikinä”, hän sanoi uhmaavasti.
”Se on killan pyyntö hänelle, ei sinulle.”
”Minä olen hänen isänsä!” Sirius karjaisi.
”Liikuttavaa, taidan tarvita nenäliinaa”, Kalkaros sanoi, ja hänessä kaikki näytti juuri päinvastaista kuin se mitä hän oli sanonut. Sirius asteli lähemmäs.
”Ja sinäkö opetat häntäkin? Päästäisin sinut penkomaan hänen muistojaan kuin valokuvia?” hän sanoi uhmakkaana.
”Kyllä, minä opettaisin häntä. Ja ikävä kyllä joudun katselemaan niitä vastenmielisiä muistoja”, Kalkaros sanoi ilme värähtämättä. Sirius selvästi puristi sauvaa taskussaan.
”Minä en edelleenkään salli sitä. En sinun oppituntejasi, enkä killan tehtävää! Minä en salli hänen joutua sinun kaltaisten joukkoon, se koituisi hengenvaaraksi.”
”Jos et ole huomannut täällä somassa piilopaikassasi, Musta… Sota on lähellä, pidit siitä tai et, mutta hänen tehtävänsä voisi koitua vielä enemmän kuin hyödylliseksi.”
”Sinä olet jo killan vakooja, miksi hänetkin täytyisi vetää tähän mukaan?”
”Minä en tiedä muusta kuin Pimeän lordin itsensä aikeista, ja niistäkin murto-osan. Hänen tehtävänsä olisi katsoa mitä Pimeän lordin selän takana tapahtuu.”
Sirius sylkäisi lattiaan.
”Tähän asti... olen tehnyt kaiken mitä Kilta on pyytänyt, antanut kaikkeni. Mutta tytärtäni – ainoaa lastani – te ette saa!”
”Oletko varma, ettei niitä nenäliinoja ole täällä? Ja minun on todettava että sinulta ei tässä asiassa kysytä, vaan neiti Mustalta itseltään.”
Sirius ja Kalkaros käänsivät kumpikin odottavina kasvonsa häneen.
