A/N: Noniin! Tapahtumarikkaampi luku! Olkaatten hyvät!
Luku 74. Arthur Weasley vaarassa
Seuraavana päivänä Siriukselta tuli kirje.
Hei Adara, kuulin tosiaan, vaikka olisit voinut sen itsekin kertoa kun tapasimme oleskeluhuoneen takassa.
Kuulin myös Harryn ja muiden pelikiellosta ja mietin millaiselta Pimento näyttäisi sen jälkeen, jos olisi tehnyt saman Jamesille. Te kai suunnittelette jotakin vastaiskua Weasleyen kanssa? Älkää sitten jääkö kiinni.
Adaraa nauratti kuinka Adaramaisen vastuuton Sirius oli, vaikka heillä oli ikäeroa sentään ties kuinka monta vuotta.
Ja Kalkaroksesta sen verran – en tiedä. Viola ei koskaan kertonut miksi hän pyöri Kalkaroksen seurassa, mutta kuudennen ja seitsemännen luokan välillä he eivät enää paljoa tapailleet. Kesti muutama vuosi ja he tapasivat taas parisen kertaa kuussa, kunnes Kalkaroksesta ei kuulunut tämän kuolonsyöjätöiden takia mitään.
Viola ilmaisi usein heidän sidettään suureksi salaisuudeksi, enkä tiedä vieläkään mitä hän tarkoitti. Minusta oli vain hyvä jos he pysyivät kaukana toisistaan, sen verta mustasukkainen myönnän olleeni. Älä vaivaa päätäsi liikaa asialla, Kalkaros ei sinulle rupea tarinoita selittämään, se on varmaa. Voi hyvin, terveiset Harrylle ja muille.
Nuuhku
Ps: Jutellaan joulunvietosta myöhemmin, en ole vielä varma siitä mitä muut touhuavat jouluna
Adara varovaisuudessaan poltti kirjeen ja asteli hermostuneena McGarmiwan työhuoneeseen, vain todetakseen että Pimento istui yhdessä huoneen nurkassa lehtiö käsissään, McGarmiwan katsellessa tätä kaikkena muuna kuin tyytyväisenä.
”Istu vain”, McGarmiwa sanoi. Adara istuutui McGarmiwaa vastapäätä tuolille.
”No niin... Syy miksi tämä tapaaminen täytyy tehdä nyt pian, on se että voit jatkaa tarkemmin opiskelujasi tämän vuoden koeviikkoihin, ja keskittyä ensi vuonna vain niihin jotka opastavat sinua tulevaan ammattiisi. Oletko miettinyt mitä aiot tehdä, kun pääset Tylypahkasta?” McGarmiwa sanoi ja selaili joitakin Adaran arvosanapapereita. Adara mietti hetken.
”Mielessäni on käynyt aurorin ura... toisaalta kiinnostaisi tehdä jotain ministeriön ulkopuolella.” Adara virnisti.
”Ja mitähän se mahtaisi olla?” McGarmiwa kysyi. ”Toivottavasti et pistä tulevaisuuttasi Weasleyn kaksosten pilapuodin varaan.”
”En toki, minua kiinnostaisi ihan oma puotini... taikasauvapuoti nimittäin...” Adara myönsi. McGarmiwa selvästi muisti kuinka Violaakin oli taikasauvat kiinnostaneet, sillä hänen kasvoillaan hehkui ymmärrys.
”Aurorin ura on vaikea valinta, tarvitset huippuarvosanat ja vaaditaan myös luonne- ja soveltuvuuskokeita”, McGarmiwa sanoi, Pimento yskäisi hyvin hiljaa. ”Mutta jos onnistut saamaan S.U.P.E.R-kokeissasi kaikista ainakin O:n, sinun on helppo siirtyä taikasauvaa tekevälle alalle, tarvitset vain materiaaleihin perehdyttävän kurssin jollaisia on tarjolla joka paikassa. Se vaatii parin vuoden opiskelua ja vuoden työssä tutustumista. Mutta palatakseni aurorin uraan... se on tosiaan vaativa ura johon valitaan vain parhaat. Luuletko pystyväsi sellaiseen?”
”Pystyn siihen, varmasti”, Adara sanoi, Pimento yskäisi taas.
”Aineita joissa sinun täytyy olla erittäin vahvoilla, ovat tietysti Pimeyden voimilta suojautuminen, muodonmuutokset, loitsut ja taikajuomat”, McGarmiwa sanoi, piittaamatta Pimennosta.
Adara irvisti tuskin huomaavasti.
”Taikajuomia lukuun ottamatta sinulla on näistä aineista Odotukset ylittävä tai Upea. Sinun pitäisi hiukan parantaa taikajuomissa. Kalkaros ei hyväksy ketään S.U.P.E.R:eihin perustuville tunneilleen mikäli hänellä ei ole vähintään Upeaa. JA koska joudut vielä tekemään V.I.P:si näin jäljessä keväällä sattuneiden esteiden takia, sinulla on mahdollisuus parantaa vielä.” Pimento yskähti taas. McGarmiwa katsoi tätä vastenmielisellä katseella.
”Ajattelin keskeyttää ihan hetkeksi, Minerva. Kai se sopii?” Pimento kysyi mielistelevästi.
”Kai sinä voit kun kerta jo keskeytit”, McGarmiwa sanoi hiukan nyrpeän näköisenä.
”Soveltuukohan neiti Mustan luonteenlaatu aurorille?”
”Niin vähäpätöisiä asioitako te mietitte? Niin, takaisin asiaan Musta. Jos pyrit auroriksi niin suosittelen niitä aineita jotka jo sanoin. Pimeyden voimilta suojautumisessa sinulla ei tunnu olevan mitään ongelmia, varsinkaan professori Lupinin ajoilta”, McGarmiwa sanoi. Adaraa väkisinkin hymyilytti. Pimento yski taas ja hymy oli tiessään.
”Niin?” McGarmiwa sanoi.
”Saanen huomauttaa, että tältä vuodelta neiti Musta ei tule saamaan edes arvosanaa”, Pimento sanoi.
”Silti hänellä on Odotukset ylittävät viideltä vuodelta”, McGarmiwa sanoi.
”Mutta ne asiahaarat, jotka estävät häntä saamasta tänä vuonna edes arvosanaa, ovat sen verta vakavat, että häntä tuskin hyväksyttäisiin –”
”Minusta se vakava asiahaara olet vain sinä. Ja Adaralla on ne hyvät arvosanat kaikilta tähän asti olleilta opettajilta, jotka ovat yhtään silmiänsä avanneet neiti Mustan taidoille”, McGarmiwa sanoi jättäen teitittelyn sikseen. Pimennon pää punehtui raivosta, ja hän avasi lehtiöstä uuden sivun ja alkoi kirjoittaa.
”Rikosrekisteriäkään sinulla ei ole, joten –”
”Ministeriö tarkastaa myös perhetaustat.”
”Sinulla ei ole ongelmia muuttamattomien asioiden suhteen.”
”Hänen isänsä on vankikarkuri!” Pimento parahti.
”Isä jota hän ei ole koskaan tavannut. Hän on ollut lapsuudesta lähtien Finniganien perheessä”, McGarmiwa sanoi vahvasti vastaan. ”Viimeisimpien tietojen mukaan Sirius Musta on Tiibetissä.”
”Sitä ennen Lontoossa.”
”Päivänä jona neiti Musta oli jo junassa matkalla Tylypahkaan.”
”He ovat voineet tavata ennen sitä.”
”Ja löytyykö sinulta todisteita?” McGarmiwa hämmästyi. Pimento vaikeni.
”Musta, ammatinvalinnanopastus päättynee tähän.”
Adara suorastaan hykerteli naurun pidättelystä kävellessään ulos luokasta.
Pian koitti joulukuun loppu, ja Adara viimeinkin ehti A.K:n tapaamiseen, jolloin aiheena oli pelkkää kertausta. He harjoittelivat estomanausta – Adara päihitti onnekseen nenäkkään Zacharias Smithin vaikka tämä oli harjoitellut tuntikaupalla aiemmissa kokouksissa. Tainnutuksessa sama juttu, Zacharias näytti happamalta.
Tuntia myöhemmin oppilaat alkoivat lähteä pakkaamaan joululomaa varten. Adara mietti millaista olisi viettää joulu Siriuksen kanssa – tai siis olihan hän viettänytkin joulua Siriuksen kanssa, mutta millaista se olisi jossakin, jonka seinät eivät nirskuisi ja pöly ei kutittaisi nenässä koko ajan.
Yöpuulla hetken aikaa oltuaan, Adara kuuli töminää portaista. Hän nousi ylös ja raotti hetkeksi tyttöjen makuusalin ovea. Hän näki McGarmiwan, Ronin, sekä Harryn, joka oli hiestä märkä ja juuri heränneen näköinen. Hän asteli rohkeasti heitä lähemmäs ja kysyi McGarmiwan huomaamatta Ronilta: ”Mitä tapahtui?”
”Harry näki jonkinlaisen näyn, jossa.. jokin.. käärme hyökkäsi isän kimppuun”, Ron sanoi hiukan pökertyneen kuulosesti. Adara ilmoitti läsnäolostaan McGarmiwalle ja tämä suostui ottamaan hänetkin mukaan rehtorin huoneeseen.
”Miten sinä näit sen?” Dumbledore sitten kysyi, kun he olivat päässeet tämän luo ja selittäneet tilanteen.
”Tuota... en tiedä. Pääni sisässä kai –”
”Ymmärsit väärin.. Tarkoitan... muistatko sinä – öh – missä sinä olit kun katselit hyökkäystä? Seisoitko kenties uhrin vieressä tai katselitko näkymää ylhäältä?” Dumbledore korjasi kysymyksensä. Harry näytti hetken hölmistyneeltä ja myönsi: ”Minä olin se käärme. Minä näin kaiken käärmeen kannalta.”
Syntyi odottamaton hiljaisuus.
”Onko Arthur loukkaantunut pahasti?”
”On.”
”Everard! Ja sinä, Dilys!” Dumbledore puhui tauluille, joista tuli ikään kuin ruutua lähemmäksi yksi velho ja yksi noita.
”Kuuntelitteko te?” Dumbledore kysyi. Velho nyökkäsi.
”Miehellä on punainen tukka ja silmälasit”, Dumbledore selitti. ”Ja sinä Everard. Sinun on tehtävä hälytys, varmista että oikeat ihmiset löytävät hänet.”
Tauluhahmot katosivat ilmeisesti toisiin kehyksiinsä, joiden sijainneista Adara ei tiennyt. He istuutuivat kaikki tuoleille ja odottivat.
”Dumbledore!” saapui velho, Everard.
”Mitä uutisia?”
”Huusin kunnes joku tuli juosten, sanoin että olin kuullut liikettä alakerrasta – he eivät oikein tienneet uskoako minua, mutta lähtivät kuitenkin tarkistamaan – alhaallahan ei ole muotokuvia, joista katsella. Hetken kuluttua he joka tapauksessa kantoivat hänet ylös. Hän ei näytä hyvältä, on yltä päältä veressä! Juoksin Elfrida Craggin muotokuvaan nähdäkseni kun he lähtivät –”
Ron oli ponnahtanut ryhdikkääseen istumisasentoon sen kuultuaan. Harry näytti huolestuneelta, McGarmiwa kalpealta.
”Hyvä. Dilys on kaiketi sitten nähnyt, kun hän saapui –” ja silloin noita palasi muotokuvaansa.
”Kyllä, hänet vietiin Pyhään Mungoon... kannettiin minun muotokuvan ohi... näyttää huonolta...”
”Kiitos”, Dumbledore sanoi ja katsoi McGarmiwaan.
”Minerva, voisitko mennä herättämään muut Weasleyn lapset.”
”Tottahan toki...” McGarmiwa lähti heti, mutta kysyi ovella vielä Mollysta.
”Fawkes saa hoitaa hänet, kunhan lakkaa tähystämästä lähestyjiä. Mutta hän saattaa jo tietääkin.. hänellä on se erinomainen kello.”
Adara muisti Kotikolossa asuessaan nähneensä kellon, jossa näytettiin perheenjäsenten tila... Hän puistatti ajatella että nyt Arthur Weasleyn kohdalla lukisi kuolemanvaara.
”Phineas, Phineas”, Dumbledore huusi yhdelle tauluhahmolle, jonka Adara tunnisti joksikin isoisoisäkseen tai vastaavaksi. Hänen muotokuvansa oli Kalmanhanaukiollakin.
”Kutsuiko joku?” Phineas heräsi.
”Sinun täytyy käydä toisessa muotokuvassasi. Minulla on jälleen viesti.”
”Toisessa muotokuvassani?” Phineas kysyi. ”En tänä yönä, minua väsyttää.”
Muut taulujen hahmot alkoivat osoittaa mieltään Phineakselle. Kun eräs noita otti esiin koivupiiskaa muistuttavan sauvansa, Phineas kääntyi katsomaan muita huoneessa olijoita – katse pysähtyen Adaraan.
”Äh.. Kai minä sitten menen... Mutta hän on voinut ihan hyvin tuhota sen muotokuvan, hän on hävittänyt lähes koko suvun tämän syksyn aikana –”
”Sirius tietää olla tuhoamatta sinun muotokuvaasi”, Dumbledore sanoi. ”Sinun on vietävä viesti: Arthur Weasley on loukkaantunut vakavasti ja hänen vaimonsa, lapsensa, Harry Potter, sekä Adara ovat tulossa Kalmanhanaukiolle. Ymmärrätkö?”
”Arthur loukkaantunut, vaimo, lapset, Potter, sekä lapsenlapsenlapsenlapsenlapseni tulossa kylään. Selvä.”
Hän livahti muotokuvastaan ja katosi näkyvistä.
Fred, George ja Ginny saapuivat McGarmiwan saattelemana sisään.
”Mitä tämä on? Mitä on tapahtunut?” George kysyi Adaralta, mutta Dumbledore selitti tilanteen.
”Odotellaan vain Phineaksen merkkiä, että reitti on selvä. Menette porttiavaimella Kalmanhanaukiolle, äitinne odottaa siellä, tai tulee sinne teidän jälkeen.”
Phineas palasi muotokuvaansa.
”Hän sanoo että tervetuloa. Minun lapsenlapsenlapsenlapsellani on aina ollut omituinen maku kyläilijöiden suhteen.”
”Tulkaapa tähän sitten. Äkkiä ennen kuin tänne tulee muita”, Dumbledore sanoi.
He kokoontuivat pöydän ympärille.
”Te olette varmaan käyttäneet porttiavainta ennenkin? Hyvä - Lasken siis kolmeen... yksi... kaksi... kolme.”
Kun he rämähtivät keittiöön, kuului ensimmäisenä Oljon ääni: ”Ja taas verenpetturit täällä! Onko totta että isänne tekee kuolemaa?”
”ULOS!” Oljo katosi aulaan vievästä ovesta ulos, vilkaistuaan Siriusta pahansuovasti.
Sirius asteli heidän luokseen huolestuneen näköisenä. Hänen partansa oli ajamatta ja hän oli edelleen päiväpukeissa. Hänen ympärillään haiskahti hiukan vanha viina. Adaraa hämmästytti nähdä isänsä sellaisena, mutta hajusta sun muusta piittaamatta hän ojentautui ylös lattialta Siriuksen avulla ja heittäytyi tämän syleilyyn.
”Mitä tapahtui?” Sirius kysyi, kätensä vielä ollessa Adaran ympärillä, silitellen tämän hiuksia hitaasti. ”Phineas kertoi että Arthur on loukkaantunut pahasti –”
”Kysy Harrylta”, Fred sanoi.
”Joo, minäkin haluan kuulla tämän omin korvin”, George sanoi. Adara katsahti varoittavasti Georgeen päin ja Sirius tulkitsi tämän pään liikkeen sillä että tämä halusi jo pois viinalta haisevan isänsä halauksesta, joten hän hellitti otteensa tytöstään.
Harry kertoi toistamiseen unestaan ja Weasleyt halusivat lähteä heti Pyhän Mungon sairaalaan, piittaamatta seurauksista tai muiden mielipiteistä. Adara ymmärsi heitä hyvin, hän tuntisi samoin jos kyseessä olisi Sirius. Itse asiassa häntähän ei estänyt edes ihmissuden aiheuttamat haavat, kun hän syöksyi pelastamaan Siriuksen neljäntenä vuotenaan.
”Tällaista tämä on – tästä syystä te ette ole killassa – te ette ymmärrä – on asioita, joiden puolesta voi vaikka kuolla!” Sirius sanoi kiukkuisesti Fredille, joka oli hetki sitten huutanut hänelle.
”Helppohan sinun on sanoa, kun kyhjötät täällä! Enpä näe, että sinä vaarantaisit oman pääsi!” George karjaisi.
”GEORGE!” Adara huusi järkyttyneenä. George näytti yhä uhmakkaalta. Siriuksen kasvoista oli kadonnut sekin vähä väri mitä niissä yleensäkään oli. Silti hän jatkoi rauhallisena: ”Onhan tämä vaikeaa, mutta meidän kaikkien on oltava vielä kuin emme tietäisi mitään. Meidän on pysyttävä täällä ainakin siihen asti, että kuulemme teidän äidistänne, ymmärrättekö?”
Ginny lysähti istumaan, samoin Ron. Hetken päästä myös kaksoset, yhä vihaisen näköisinä.
Sirius taikoi heille kermakaljat ja kaikki joivat niitä sanaakaan sanomatta. Adara istuutui mahdollisimman kauas Georgesta Siriuksen kanssa. Tärisevin käsin hän odotti jonkinlaista viestiä. Lopulta hän hädin tuskin pystyi pitämään pulloa kädessään, joten hän laski kätensä pöydälle. Sirius laski oman kätensä hänen kädelleen ja hymyili tälle lohduttavasti.
Adara ei kestänyt ajatusta että herra Weasley kuolisi... Hän ei halunnut että niin hieno ja mukava mies kuolisi kun Lucius Malfoykin loikki vielä terveenä ympäriinsä... Hän ei kestänyt ajatusta kaikista herra Weasleyn lapsista kärsimässä surussaan jos niin kävisi...
Viimein tuli viesti, pieni pergamenttikäärö ja feeniksin sulka.
”Tämä ei ole Dumbledoren käsialaa – varmaankin teidän äitinne sitten... ” Sirius sanoi ja antoi käärön Georgelle. George repäisi sen auki ja luki ääneen: ”Isä on vielä hengissä. Minä lähden Pyhään Mungoon. Pysykää te siellä. Lähetän tietoja heti kun voin. Äiti.”
”Vielä hengissä... Sehän kuulostaa...” Fred sanoi jatkamatta loppuun, hänen ei tarvinnut.
Nyt he eivät voineet muuta kuin odottaa.. ja odottaa.
