A/N:Wohoo!! inspisputki päällä taas! Viime lukuun tuli aika vähän kommenttia, mutta toivottavasti tulee nyt vähän enemmän. Olen kommenttiriippuvainen >_<
Luku 68. Pimennon pimeä puoli
”Vastatulleille tervetuloa! Vanhoille tekijöille – tervetuloa takaisin! Joskus on puheiden aika, mutta ei nyt. Käykää käsiksi!” Dumbledore kajautti hymyillen säteilevästi. Vasta nyt Adara ymmärsi, että ensimmäistä kertaa kun hän on palannut kesälomalta Tylypahkaan, hänellä ei ollut nälkä. Häntä vaivasi monikin asia, missä Hagrid on? Kuka on tuo epämiellyttävän näköinen nainen opettajien pöydässä (nainen näytti pinkkiin pukeutuneelta rupisammakolta) ja mitä ne vaunuja kiskovat otukset olivat? Ennen kuin Adara ehti ajatella tai kysellä enempää keneltäkään, hän tunsi jonkun katselevan häntä, opettajien pöydän luona. Adara käännähti katsomaan ja ehti nähdä vain Kalkaroksen pään kääntyvän ripeästi vastaamaan professori Verson kysymykseen.
Ei kai Kalkaros nyt minua katsonut, paitsi ehkä murhaav – Adara ajatteli ja havahtui taas jonkun katseeseen. Tällä kertaa ei ollut vaikea arvata kuka oli kyseessä. Draco istui Luihuisen pöydässä ja tuijotti Adaraa yhtään arkailematta, onton ja kylmän näköisenä. Adara katsoi takaisin ja kumpikaan ei kääntänyt katsettaan, ei ennen kuin George pujotti sormensa Adaran sormien lomaan ja loi säteilevän hymyn tälle. Adara hymyili takaisin Georgelle ja tunsi kuinka Dracon katse kääntyi muualle.
Dumbledore aloitti perinteisen ei saa mennä metsään eikä taikoa käytävillä –puheensa, sekä ilmoitti uudet opettajat.
”Olemme erittäin hyvillämme, kun voimme toivottaa tervetulleeksi takaisin professori Matoisa-Lankun, joka opettaa taikaolentojen hoitoa, samoin esittelemme ilahtuneina professori Pimennon, koulun uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajan.”
Oppilaat taputtivat melko innottomasti, Adaraa kävi jo suorastaan sääliksi Kalkarosta jonka unelmaviran vei tällä kertaa pinkki rupikonna... Tai no ei nyt sentään sääliksi.
”Huispausjoukkueiden koelennot pidetään -” Dumbledore jatkoi, mutta kaikkien hämmästykseksi hänet keskeytettiin. Pimento oli noussut seisomaan ja selvitti kurkkuaan: ”Höm höm” ja ilmeni että hän aikoi pitää puheen. Opettajat kuin oppilaatkin olivat hyvin hämmästyneitä, kukaan ei luultavasti koskaan ollut keskeyttänyt Dumbledoren puhetta, ainakaan heidän aikanaan!
Dumbledore istuutui kohteliaasti tuolilleen ja näytti siltä kuin olisi osannut odottaakin Pimennon puhetta.
”Kiitos, rehtori ystävällisistä tervetuliaissanoista”, Pimento sanoi mielistellen. Hänen äänensä oli kimakka ja pikkutyttömäinen, Adaran mielestä suorastaan vastenmielinen.
”Täytyy sanoa, että onpa ihanaa olla taas Tylypahkassa! Ja nähdä noin iloisten pikku kasvojen katselevan minua!” Adara ei nähnyt yhtään iloista kasvoa sillä hetkellä. Kalkaros oli kaikkea muuta kuin iloisen näköinen.
”Odotan kovasti, että saan tutustua teihin kaikkiin, ja varmasti meistä tulee oikein hyviä ystävyksiä!” hän jatkoi. Osa oppilaista ei pystynyt pidättämään virnettään. Kaksoset katsoivat toisiinsa ja Fred kuiskasi: ”Rupimahla-kirous.”
”Ei niitä rupia erottaisi tuosta naamasta”, Adara kuiskasi heille ja George oli vähällä pudota penkiltä. Pimento kuitenkin jatkoi yhtäkkiä asialliseen äänensävyyn:
”Taikaministeriö on aina pitänyt nuorten noitien ja velhojen koulutusta elintärkeänä asiana. Teidän harvinaisista synnyinlahjoistanne ei kenties kehittyisi mitään, jos niitä ei vaalittaisi ja hiottaisi tarkasti opastaen. Velhoyhteisön ainutlaatuiset ikivanhat taidot on siirrettävä seuraavalle sukupolvelle, jottemme menetä niitä tyystin. Esi-isiemme kokoama taikatieto on aarre, jota opettamisen jaloon tehtävään kutsuttujen on varjeltava, täydennettävä ja parannettava.”
Siitä alkoi iäisyyden kestävä puhe.
Lopulta kun puhe loppui, vain harva taputti kovin pitkään. Dumbledore nousi ylös ja kiitti Pimentoa valaisevista sanoista.
”Tosi valaisevaa”, Adara totesi ja haukotteli.
”Minusta se oli maailman tylsin puhe”, Fred sanoi.
”Noh noh, Percy voi saada alemmuuskompleksin jos sanot noin”, George sanoi veljelleen.
”Ettekö te lukeneet rivien välistä tätä?” Adara kysyi hölmistyneenä. Kaksoset kohauttivat olkiaan.
”Pimento tarkoitti että ministeriö aikoo puuttua Tylypahkan kehitykseen”, Adara sanoi ja kaksoset näyttivät saaneen halosta päihinsä. Alkoi kovaa tohinaa ja kolinaa kun oppilaat alkoivat lähteä salista. Kaksoset näyttivät kyllästyneiltä ainaiseen ruuhkaan, joten he nostivat Adaran olkapäilleen ja huusivat: ”Tietä, yliväsynyt kuorma tulossa!”
Ja ihme kyllä, se toimi.
Seuraavana aamuna Adara oli juuri lukenut kaksosten tekemän ilmoituksen koehenkilöistä heidän uusilla pinnauspurtavilleen, Seamus asteli Deanin kanssa poikien makuusalista.
”En voi uskoa että Ronkin on sellainen pälli, että uskoo kaiken mitä Harry tai Dumbledore sanoo. Kuulisinpa joltain edes hiukan luotettavammalta taholta että niin oikeasti tapahtui.”
Samassa Seamus huomasikin Adaran ja jämähti niille sijoilleen.
”Hei, Adara! Haluaisitko kertoa.. öh.. siitä mitä tapahtui kun -”
Läimäys.
Adara löi Seamusta avokämmenellä kaikin voimin kasvoihin ja kääntyi saman tien ulos oleskeluhuoneesta. Hänen perässään tulivat kaksoset jotka molemmat kumauttivat Seamusta nyrkillä päähän, mutteivät liian kovaa.
Saliin saavuttuaan kaksoset menivät hetkeksi juttelemaan Ronille, Hermionelle ja Harrylle. Adara istuutui pitämään heille paikkaa ja alkoi syödä aamiaista, kihisten kiukusta Seamuksen takia.
Miten hän kehtasikin olla sellainen… Kaksoset palasivat ja Seamus asteli toinen poski punaisena saliin. Adara lähti liemien kaksoistunnilleen.
Hän istuutui luokan perimmäiselle pulpettirivistölle. Kun kaikki olivat istuutuneet paikoilleen, Kalkaros sanoi: ”Kaikki takariviläiset siirtyvät eteen ja edessä istuvat taakse.”
Moni mutisi vastalauseita, mutta Kalkaroksen kolkon ilmeen nähtyään, kaikki tottelivat.
Adara joutui suoraan Kalkaroksen pöydän eteen, ja siitä hän oli vähemmän kuin mielissään.
Varsinkin kun hänen mielialajuomansa väri oli muutamaa sävyä liian tumma kuin pitäisi.
”5 pistettä Rohkelikolta kun neiti Musta ei kuunnellut ohjeita tarkemmin”, Kalkaros sanoi. Muutamilla oppilailla kesti hetken tajuta että Kalkaros puhui Adarasta. Vasta kolme kuukautta sittenhän hänet tunnettiin neiti Finniganina...
”Musta, toistatko mitä äsken sanoin?”
”Ai häh? Että 5 pistettä siitä kun en kuunnellut”, Adara sanoi. Luihuiset tyrskähtelivät takarivillä.
”Musta taisi sammuttaa aivonsa siksi aikaa kun kerroin luokalle elävien kuolleiden juoman vaikutuksista, jos se valmistetaan väärin millään lailla”, Kalkaros sanoi. ”Toiset 5 pistettä Rohkelikolta.”
Ja tuon kanssa äiti oli hyvää pataa… Adara tuumi, painoi sulkakynänsä pergamentille, esittäen kopioivansa taululta tekstin.
Adara luuli jo kärsineensä tarpeeksi, mutta sai todeta olevansa väärässä astuessaan Pimennon tunnille.
Pimeyden voimilta suojautuminen
Paluu perusteisiin
1. Suojaavan taikuuden perusperiaatteiden ymmärtäminen.
2. Niiden tilanteiden tunnistaminen, joissa suojaavaa taikuutta on lupa käyttää.
3. Suojaavan taikuuden sijoittaminen käytännön yhteyksiin.
”Kai kaikilla on kirjat?” Pimento kysyi pikkutyttömäisellä äänellänsä. Luokka mutisi myöntymisen merkkejä.
”En nyt oikein saanut selvää. Sanokaa kyllä, professori Pimento, tai ei, Professori Pimento.”
Luokka vastasi hyvin tympääntyneesti kyllä.
”Hyvä. Sivu viisi, ei puhetta.”
Adara luki ensimmäiset seitsemän riviä ja kyllästyi. Kirja oli pitkäveteisempää kuin Binssin luennot. Lopulta käsiä alkoi nousta viittaukseen.
”Niin, herra -?” Pimento aloitti Jason-nimisestä Luihuisesta.
”Sparrow. Ymmärsinkö oikein että me ei taiota ollenkaan näillä tunneilla?”
Syntyi suuri vastalauseiden ääniryöppy, joka vain nousi Pimennon vastatessa myöntävästi.
”Vastatkaa viitattuanne. Niin, neiti -?”
”Chanela”, vastasi eräs Rohkelikoista, jonka kanssa Adara oli harvoin jutellut.
”Mitä hyötyä on pelkästä teoriasta jos meidän kimppuun joskus hyökätään?”
”Kuka teidän kimppuunne hyökkäisi?” Pimento kysyi vastenmieliseen äänensävyyn.
”Jaa-a…” Adara sanoi.
”Neiti ei viitannut, mikä nimesi on?”
”Kukahan meidän kimppuun hyökkäisi…” Adara jatkoi piittaamatta.
”Viittaa!”
”Ehkä Voldemort, ja hänen kuolonsyöjänsä?” Adara jatkoi sarkastisesti lauseen loppuun.
”Viisi pistettä Rohkelikolta, neiti...?”
”Musta”, Adara vastasi.
”Musta? Tosiaan, sinä taisit olla lehtien pääotsikoissa viime lukuvuoden aikana. Potterin kanssa.”
Pimento totesi kuin se olisi ollut U-saavutus kokeessa.
”Ja se liittyy asiaan miten? Puhuimme muistaakseni Vol-”
”Se liittyy asiaan siten, että vain sinulla ja Potterilla on tämä typerä teoria siitä että –”
”Typerä teoria? Typerä teoria?! Ja Cedric siis kupsahti tuosta vain!? Minä näin sen! Se tapahtui silmieni edessä!”
”Nyt riitti! Takaisin oikeaan aiheeseen. Totta, me opiskelemme vain teoriaa, sillä tämä on koulua, ei sitä aikaa kun teidän pitäisi toteuttaa näitä loitsuja –”
”Sota tulee, haluttiin tai ei. Miksi siis me ei opiskella kunnolla ja valmistauduta -”
”Ei tule mitään sotaa!” Pimento huusi niin lujaa että luokka hiljeni. Hän veti hetken syvään henkeä ja jatkoi puhumista: ”No niin, nyt kun kaikki ilmeisesti ovat lukeneet alkeet aloittelijoille? Hyvä. Ja nyt, kerron teille opintosuunnitelmastani.”
”Jippii…” Adara mutisi, Pimento ei kiinnittänyt huomiota.
”Viimeisen muutaman vuoden aikana teillä on näyttänyt olevan melko epätasapainoisia opettajia tämän aineen kanssa. Siihen tulee nyt muutos.”
”Ai, tulitko ihan jäädäksesi?” Adara kysyi. Pimento ei taaskaan kiinnittänyt huomiota.
”Viimeisin jolla näyttäisi olleen kunnon opetussuunnitelma, oli professori Orave, mutta –”
”Orave?” Adara toisti ymmällään.
”Niin, sen jälkeen työhön onkin astunut vain rauhattomia, teeskentelijöitä ja puolirotuisia”, Pimento sanoi niin hunajamaiseen äänensävyyn, että Adara hetken luuli sen hunajan valuvan hänenkin kurkussaan. Mutta kun hän tajusi, mitä Pimento oli sanonut ja kenestä, hän nousi ylös niin että tuoli kaatui kovaa kolahtaen taaksepäin.
”Jos neiti Mustalla on asiaa, hän voi vain viitata.” Adara nosti kätensä.
”Niin?”
”Mitähän professori Pimento tarkoitti puolirotuisella..?” Adara sanoi täristen hiukan raivosta, puristaen kättään kaavun taskussa nyrkkiin. Pimento kääntyi pois päin kirjoittaen sauvansa avulla taululle jotain imelin kaunokirjaimin.
”Eiköhän se ole jokaiselle jo selvää, ketä minä tällä tarkoitan. Hän osoittautui hengenvaaralliseksi jo ensimmäisenä opetusvuotenaan, joten oli vain asiallista, että hänet heitettiin –”
PAM.
Professori Pimennon sauva lensi luokan toiseen päähän ja Pimento itse kellahti liitutaulua päin.
”Sinä-! Minua ei ole koskaan -!”
”Haluaako… professori toistaa sanansa?” Adara kuiskasi tuskin kuuluvasti. ”Haluaako?”
”Mistähän asiasta, kultaseni?” Pimento sanoi, muttei imelän äänensävynsäkään avulla saanut peitettyä sitä inhoa tai pelkoa mitä sillä hetkellä tunsi.
”Asiaanne puolirotuisista, professori”, Adara sanoi asialliseen äänensävyyn.
”Mutta kultaseni, sehän on itsestään selvää että sellaisten puolirotuisten täytyisi kadota –”
Adara asteli ripein askelin lähemmäs Pimentoa, osoittaen sauvaansa häntä kohti.
”Vielä sanakin minun kummisetäni opetustaidoista vain hänelle sattuneen onnettomuuden takia, ja löydät sauvasi jostain paikasta mihin edes Pyhän Mugnon parantajatkaan eivät halua koskea”, Adara kuiskasi vain niin että Pimento kuuli. Sormet kihelmöiden raivosta, hän kääntyi, pakkasi reppunsa ja lähti kohti ovea.
”Sinulla ei ole minun luokkaani enää mitään tulemista!”
”Ja minähän sinulta opetusta huolisinkin…” Adara mutisi, paiskasi oven perässään ja lähti kohti Rohkelikkojen tornia.
Hän tuskin oli ehtinyt tehdä ensimmäistä pergamentillista liemien läksyistään, kun professori McGarmiwa astui oleskeluhuoneeseen.
”Onko totta mitä tässä lapussa sanotaan?” hän kysyi tiukasti.
”Se riippuu mitä siinä lukee, professori McGarmiwa”, Adara vastasi tyynesti.
”Että aseistariisuit professori Pimennon ja poistuit luokasta ovet paukkuen?”
”Osapuilleen noin, mutta professori Pimento tuskin mainitsi sitä kuinka hän suorastaan sylki lattialle puhuessaan Remuksesta ja hänen puolirotuisuudestaan.”
McGarmiwa oli hiljaa hetken, mutta jatkoi nopeasti: ”Hän määräsi sinulle joka illaksi jälki-istuntoa työhuoneessaan huomisesta lähtien, ja jotenkin minulla on sellainen aavistus että saat tehdä niitä Potterin kanssa. Ja nyt varoitan: älä suututa Pimentoa. Hän tulee ministeriöstä ja työskentelee yhä Toffeelle. Paras antaa asioiden edetä omaa tahtiaan. Teinkö asian näinkin lyhyillä lauseilla selväksi?”
Adara nyökkäsi yhä hämmentyneenä siitä, kuinka ahdistuneelta professori kuulosti. Se ei ollut sitä tyypillistä McGarmiwan tiukkaa tai reipasta sävyä.
”Monelta jälki-istuntoni on?”
”Puoli viisi. Hyvää päivänjatkoa.”
”Sitä samaa…” Adara vastasi kun professori poistui, hänestä tosin tuntui että se päivän jatko tuskin pahenisi enää millään.
Hän oli väärässä. Harry oli huutanut Pimennolle ensimmäisellä tunnillaan ja saanut myös joka illaksi jälki-istuntoa… Mutta kaksi tuntia myöhemmin kuin Adara.
Adara päätteli että jälki-istunto tuskin olisi kovin hirveää, kun se kesti vain kaksi tuntia.
Hän oli siinäkin väärässä, ja sen hän sai todeta seuraavana päivänä…
”Istuudu. Kutsuin sinut tänne tekemään laiskanläksyjä –” Pimento aloitti ja Adara oli jo kaivamassa reppuaan. ”Ei ei, et omalla sulkakynälläsi, vaan minun erikoisella kynälläni. Etkä tarvitse mustetta.”
Adara otti professorin ohuen, pitkän kirkkaanpunaisen sulkakynän ja pinon pergamenttia.
”Kirjoitat siihen: En saa uhmata opettajaa, enkä valehdella järjettömyyksiä.”
Hän ryhtyi töihin. Ensimmäisellä kerralla, teksti ilmestyi haaleasti verenpunaisella paperille, ja samassa Adara tunsi kipua kämmenselässään. Teksti ilmestyi siihen hetkeksi kuin terävällä veitsellä viillettynä, mutta katosi pian ja jätti punertavan läikän käteen. Hän ei halunnut sanoa valituksen sanaakaan Pimennolle, joten hän jatkoi kivusta huolimatta.
Reilut kaksi tuntia myöhemmin, Pimento vilkaisi Adaran kättä.
”Viesti ei ilmeisesti ole uponnut vielä. Näemme huomenna uudestaan samassa paikassa ja samaan aikaan.”
Adara poistui huoneesta vaitonaisena ja törmäsi ovella Harryyn, joka näytti siltä että oli odottanut siinä jo jonkin aikaa. Harry ei sanonut mitään, eikä sanonut Adarakaan.
Päästyään nurkan taakse hän tihensi hiukan askeliaan, että pääsi mahdollisimman pian valittamaan asiasta jollekulle – luultavasti Georgelle.
Ei, hän ei kertoisi tästä kenellekään, sillä joku hänen ystävistään menisi varmasti kantelemaan Dumbledorelle ja silloin Pimento saisi sen tyydytyksen että Adara ei kestäisi pientä kipua kädessään. Kaiken aiemman kärsimisensä jälkeen, Pimennon jälki-istunnot eivät olleet mitään, yhtikäs mitään.
Kun Adara saapui Rohkelikon oleskeluhuoneeseen, kaksoset kysyivät mitä heidän pitää tehdä viimeistään ensi viikolla jälki-istuntoon joutuessaan. Adara nielaisi. Tosiaan, kyse oli kaksosista, joten he eivät selviäisi ilman jälki-istuntoa kovin kauaa. Tuskin viikkoa.
”Öh, ei mitään ihmeitä, itse jouduin kirjoittamaan paperille kymmeniä kertoja ’en saa uhmata opettajaa, enkä valehdella järjettömyyksiä’ ja sitä rataa. Harry joutui jälki-istuntoon heti jälkeeni. Typerää ettei Pimento anna meidän tehdä niitä tehtäviä edes yhtä aikaa”, Adara sanoi melko huolettomasti ja alkoi kirjoittaa läksyjänsä, käden kirveltäessä polttelevasti. Kaksoset saisivat kyllä tietää, muttei vielä…
