A/N: Noniin!! Pitkästä aikaa jatkoa. On hiukan laiskottanut kun koulut alko, heheh... Ja nyt hämmästelkää omituisen 66. luvun nimen parissa ja alkakaa sitten lukea
Luku 66. Enkelin pää
Kuumetta jatkui kokonaiset kolme päivää, kunnes neljännen päivän aamuna Adaran olo tuntui virkeältä ja terveeltä. Hän auttoi Lupinia korjaamaan kaappikelloa jolla oli paha tapa ampua nuolia ohikulkijoita kohti. Valitettavasti seuraavana parina päivänä Kilta piti tavallista enemmän kokouksia ja Adara vietti enemmän aikaa Harryn ja muiden kanssa. Fred ja George alkoivat käydä kokouksissa joten Georgestakaan ei ollut Adaralle paljoa seuraa. Kaikesta huolimatta, Adaralla oli hauskaa siivotessaan taloa muiden kanssa. Harryn mieliala tuntui laskevan päivä päivältä, mitä lähempänä kuulustelua oltiin.
Pian koitti kuulustelupäivä, ja Harry lähti herra Weasleyn kanssa ministeriöön. Adara ja Sirius istuivat keittiössä kahdestaan, juoden teetä. Huoneessa vallitsi sellainen hiljaisuus, kuin talossa ei taaskaan asuisi ketään. Siriuksen ja Adaran teekuppien kolinaa ja Oljon mutinaa lukuun ottamatta talo tuntui kovin kuolleelta. Muut olivat huoneissaan odottamassa Harryn paluuta.
”Ai niin.. Sinun piti viedä minut jonnekin”, Adara totesi rikkoen hiljaisuuden. Sirius taukosi hetkeksi teen juomisensa.
”Tosiaan... Ehkemme kuitenkaan tänään, kun Harry on kuulustelussa. Parasta olla täällä kun hän palaa, kävi miten hyvänsä”, Sirius vastasi. Adara nyökkäsi ehkä hiukan pettyneenä, muttei ilmaissut sitä mitenkään Siriukselle.
”Vapautus, vapautus, vapautus...” Lauloivat ja tanssivat Fred, George ja Ginny.
”Nyt riittää Fred – George – Ginny!” rouva Weasley huusi ja alkoi tarjota Harrylle lounasta. Adaralla ei ollut nälkä joten hän livahti keittiöstä hetkeksi omille teilleen. Hän asteli portaista joka toisen yli ja päätyi oman huoneensa ovelle. Hän asteli sänkynsä luo – jo tylsistyneenä ajatuksestakin että hän makaisi siinä vielä yhdenkin ylimääräisen tunnin. Hän alkoi siivota hiukan lattialle eksynyttä omaisuuttaan autioon matka-arkkuunsa.
”Pyhimys-Potter pääseekin Tylypahkaan... Hyvä vain, yksi kuraveristen rakastaja vähemmän tässä talossa”, kuului mutinaa ovelta. Oljo oli päättänyt omin luvin tulla kiillottamaan Adaran ovenkarmia – mikä tuskin oli se pääsyy miksi Oljo oli siihen tullut.
”Mitä sinä haluat?” Adara kysyi. ”Täällä ei ole mitään Mustan suvulle kuuluvaa, joten suosittelen että menet muualle”, hän jatkoi mahdollisimman kohteliaasti, mutta kuuluvasti.
”Sirius-herran tyttö puhuu Oljolle kuin tutulleen... Voi jos vanha emäntä tietäisi -” Oljo aloitti sitä tuttua vaikerrustaan.
”Tuki suusi ja siirry muualle siitä!” kuului Siriuksen ärtyisä huuto.
”Kyllä, herra”, Oljo sanoi ja poistui saman tien. Sirius jatkoi matkaansa yläkertaan, huoneeseen jossa Hiinokkaa pidettiin. Adara huokaisi pettyneenä.
Tylypahkan alku lähestyi nopeammin kuin Adara luulikaan. Loman viimeisinä päivinä kirjalistat viimein tulivat, ja Ronin ja Hermionen valvojaoppilas-merkit. Rouva Weasley piti hienot juhlat heidän kunniakseen, mutta Siriusta ei näkynyt kuin vilahduksina juhlissa. Ron oli täysin ulkona asioista, hän ei näyttänyt millään uskovan että hän on valvojaoppilas. Jos totta puhutaan, Adara oli olettanut että Harrysta tulisi valvojaoppilas. Ja Hermionen sijaan hän oli pelännyt uhriksi itseään, mutta onnekseen säästyi siltä ongelmalta. Kaksoset olisivat varmasti olleet riemuissaan saadessaan pilkata Adaraa V-merkistä.
Kun oli lähtöä edeltävä yö, Adara heräsi huoneensa oven natinaan.
”Adara? Nukutko?” kuului Siriuksen kuiskaus.
”En enää...” Adara mutisi.
”Lähdetään.”
”Mihin?”
”Sinne mihin lupasin sinut viedä.”
Sirius kuuli vain pientä mutinaa ja narinaa kun Adara nousi vuoteestaan, yllään päivävaatteet. Se oli hänen tapansa varmistaa, ettei hän myöhästy Tylypahkan junasta.
”Mennään, mutta hiljaa”, Sirius kuiskasi.
”Miksi? Eikö meillä ole lupaa lähteä?” Adara kuiskasi takaisin.
”Öh... Teoriassa kyllä...” Sirius mutisi.
”Teoriassa?” Adara sanoi painottavasti.
”Totta kai minulla on lupa lähteä omasta kodistani, en ole mikään vanki... enää”, Sirius kuiskasi kun he saavuttivat viimeisen porrasaskelman.
”Niinpä kai”, Adara kuiskasi, mutta niin hiljaa ettei Sirius kuullut. He saapuivat ulko-ovesta ulos kujalle. Sirius tuntui napanneen tyhjästä kypärän ja ojensi sen nyt Adaralle.
”Häh?” Adara sanoi, ennen kuin näki sen. Mustan Harley Davidson tuhatkuusisataisen seisomassa heidän edessään. Adara pisti sanaakaan sanomatta kypärän päähänsä.
He ajoivat pitkän matkaa hämäriä katuvalojen valaisemia katuja, kunnes Adaran arvaamatta nousivat ilmaan. He lensivät korkealle Lontoon ylle, Siriuksen kytkettyä näkymättömyys päälle.
Talot näyttivät kuin pienoismalleilta, ja katu- ja mainosvalot näyttivät pieniltä tulitikkujen päiltä, joissa näkyi vielä hiukan kituvaa valoa.
Adara oli häkeltynyt kauniista näkymistä, että melkein unohti pitää Siriuksesta kiinni.
Lopulta he laskeutuivat pienelle nurmelle. Puisto oli pieni ja vaatimaton, mutta keskellä sitä lojui kuin siihen unohdettu suihkulähde. Puistoa ympäröivät paksut vanhat tammet, joiden yläpuolella lehdille haaleaa loistetta antamassa, näkyi valkoinen puolikuu.
He istuutuivat puiston penkille ja Adara katsoi ihaillen kaunista yömaisemaa.
”Vau...” hän kuiskasi. Sirius hymyili.
”Tulimme Violan kanssa usein tänne... Sovimme tulevamme tänne myös häiden jälkeen”, hän sanoi ja siveli sormillaan mustan kypäränsä pintaa. Hän vilkaisi Adaran käsissä olevaa kypärää.
”Viimeksi tuo kypärä oli suojaamassa hänen päätään...” Sirius jatkoi ja huokaisi lähes huomaamattoman hiljaa. ”Anteeksi, ei pitäisi vaivata sinua näin... Sinua varmaan harmittaa kun sinusta ei tullut valvojaoppilasta?”
”Ei toki. Päinvastoin, George ja Fred olisivat pilkanneet minua jos olisin saanut merkin”, Adara sanoi helpottuneena. Sirius naurahti.
”Tosiaan.. George”, hän sanoi mietteliäänä. Adara odotti jännittyneenä.
”Hän vaikuttaa... kelpotyypiltä”, Sirius sanoi ja virnisti.
”Hän ja Fred ovat kuulemma yhtä pahoja kuin kelmit...” Adara sanoi. Sirius kohotti kulmiaan.
”McGarmiwa sanoi niin joskus... Sanoi että he ovat lähes kelmien veroisia.”
”Se merkkaa paljon se... Toivotaan vain ettei heillä jää se päähän.”
”Päinvastoin... He suunnittelevat omaa kepposkauppaa”, Adara sanoi. Sirius oli vähällä pyöräyttää silmiään. ”Mutta ei se minusta ole huono juttu... Heillä on niin paljon ideoita ja unelmia... He varmasti menestyvät”, Adara sanoi luottavaisesti. Sirius hymyili taas.
”Sinä tosiaan uskot heihin.”
”Totta kai.”
Syntyi hetken hiljaisuus, jota rikkoi vain suihkulähteen veden lotina. Adaran katse keskittyi nyt enkeliin, joka piteli vettä tulvivaa maljaa kädessään. Enkeliltä puuttui vasen puoli päästä.
”Huomasit sen, vai mitä? Enkelin pää...” Sirius kysyi. Adara nyökkäsi.
”Sen itse asiassa rikoin minä...”
”Sinäkö?” Adara hölmistyi.
”Tai Kalkaros. En ole ihan varma...” Sirius korjasi. ”Me kaksintaisteltiin täällä kerran. Viola oli sen jälkeen pitkän aikaa tuohtunut minulle. Ensinnäkään hän ei pitänyt siitä että sanoin taistelupaikaksi tämän, meidän vakiotapaamispaikan. Ja toisekseen hän ei pitänyt siitä, että taistelin Ruikul- Kalkaroksen kanssa”, Sirius sanoi, ja tuntui olevan hiukan vihainen itselleen.
”Syy miksi tähän asti olen kestänyt Kalkaroksen ainaista vinoilua, on se, että Viola olisi varmasti halunnut minun tekevän niin...”
Adara hymyili ymmärtäväisesti ja tarttui toiseen kypärää sivelevään Siriuksen käteen.
”Hassua kyllä, mutta... olen joskus yrittänyt löytää Kalkaroksesta hyviäkin puolia”, Sirius mutisi.
”En vain ole koskaan onnistunut”, hän totesi synkästi.
”Äiti ilmeisesti löysi... mutta se on heidän salaisuutensa”, Adara arveli.
”Ilmeisesti... Mutta en vieläkään ymmärrä, että mitä ystävän arvoista hän Kalkaroksessa näki.”
”Jotkut asiat on tarkoitettu jäämään salaisuuksiksi. Niin se vain on”, Adara totesi ja vilkaisi heidän yllään loistavaa tähtitaivasta, mustaa samettia jota koristivat kymmenet timantit.
