A/N: Hah, tästä tulikin tosiaan vähän tavallista pidempi luku johtuen kaiketi tuosta tarinaosuudesta. Vaan eipä tuo mitään haittaa...
En yhtään muista, missä olen kuullut tuon sadun elefantista ja muurahaisesta, mutta siitä saattaa olla hyvinkin kauan. O: Mutta eipä tässä, nauttikaa!
***
4. Leipää ja sirkushuvejaHissin ovi avautui kilahduksen säestämänä, ja Loki astui Starkin perässä suureen aulaan. Kummallista, miten hän muistikin paikan vielä niin hyvin. Muutama alue oli pressujen alla piilossa, mutta muuten tila oli varsin viihtyisä.
"Otatko drinkin?" Stark kysäisi astellen baaritiskiä kohti.
"Jotenkin minusta tuntuu kuin tällainen hetki olisi tapahtunut aikaisemminkin", Loki sanoi mietiskellen ja otti tarjotun lasin kirkasta juomaa. Miehet kulauttivat kaiken kerralla kurkkuunsa ja irvistivät perään. Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, ja tunnelma oli lievästi sanoen vaivaantunut. Lopulta Stark iski tyhjän lasin nurinpäin pöydälle ja avasi keskustelua:
"Sen jos minkä olen oppinut, että tällainen kunnon tavara auttaa ärsytykseen."
"Puhutaanko nyt minusta?" Loki tiukkasi luoden mieheen silmäyksen kulmiensa alta.
"Lähinnä yleinen tilanne aiheuttaa päänvaivaa", Stark totesi niskaansa hieroen. "Ei kaikessa ole aina kyse sinusta, vaikka niin ehkä kuvitteletkin", mies huomautti perään.
"Mikä sitten on ongelma?" Loki uteli laskien lasinsa pöydälle samalla tavoin ylösalaisin. Ei hän voinut sanoa, että toisen asiat olisivat kiinnostaneet häntä henkeen ja vereen, mutta Starkin kuunteleminen oli loppujen lopuksi varteenotettava ajanviettotapa.
Tony mietti, olisiko vanhalle viholliselle avautuminen viisasta, mutta siinä tilanteessa hänellä ei ollut ketään, joka olisi voinut ymmärtää häntä paremmin kuin Loki - paitsi ehkä Jarvis, mutta se olisi ollut vähän turhan kaukaa haettua juttuseuraa.
"Naiset", Tony tuhahti kaataen itselleen toisen lasin tällä kertaa rusehtavaa juomaa. Hitto, hän oli ilmeisesti ihan oikeasti aikeissa jutustella mustatukan kanssa kuin tavallinen ryyppykaveri toiselle. Eipä olisi Tony uskonut sellaisenkaan päivän tulevan kohdalleen.
"Oletko suututtanut jonkun?" Loki virnisti. Hän oli ties kuinka monta kertaa kuunnellut veljensä avautumista samasta aiheesta. Thor oli aina ollut perso naiskauneudelle ja teki mielellään aloitteenkin, mutta valitettavan usein isoveli oli onnistunut vain sotkemaan asiansa perinpohjaisesti. Sitten tämä oli luimistellut hänen luokseen ja pyytänyt neuvoa sekä tukevaa olkapäätä. Loki oli aina ollut heistä se kaunopuheisempi ja tilannetajuisempi.
"Pepperin kanssa on viime aikoina ollut vähän niin ja näin", Stark murahti. "Minulla on kuulemma liian vähän aikaa hänelle muiden kiireideni vuoksi. Ehkä hänen puheissaan onkin perää, mutta minkä minä asialle mahdan?"
"Kuka on Pepper?" Loki kysyi. "Vaimosi?"
Mies laski lasin kädestään ja hörähti nauruun. Loki kohotti kulmiaan kysyvästi. Tällä oli jokseenkin erikoinen suhtautumistapa huoliinsa.
"Ei totisesti", Stark sanoi naurunpuuskan laannuttua. "Ensinnäkään en pidä itseäni avioituvana henkilötyyppinä."
"Kihlatut ovat vain tavallisesti ongelmapesäkkeitä pahimmasta päästä", Loki totesi olkiaan kohauttaen.
"Onko kokemusta, vai?" Stark uteli vuorostaan.
"Ehei, sellaista vain olen ymmärtänyt", mustatukka naurahti vaisusti. Hänellä ei ollut koskaan ollut aikeita kihlautua kenenkään kanssa saati edes harjoittaa sen vakavampaa parisuhdetta. Sellaisia, jotka olisivat kyenneet saavuttamaan hänen kiinnostuksensa - pienenkin sellaisen - oli ani harvassa, ja loppujen lopuksi tunne oli Lokin puolelta laimentunut varsin nopeasti ennen kuin oli ehtinyt edes kasvaa kukkaan. Kai hän oli sitten liian valikoivaa sorttia.
Oli Lokin onni, ettei hän ollut kruununperijä. Toki hän olisi
halunnut olla, mutta siihenkin asemaan liittyi erinäisiä ei-niin-riemastuttavia velvollisuuksia. Isoveli Thor mahtoi kokea paineita aviopuolison löytämisestä ja perillisen saamisesta. Kenties tämä jonain päivänä onnistuisikin tavoitteessaan, ja jokunen vuosi häiden jälkeen palatsin huoneissa juoksentelisi ympäriinsä paljasjaloin vaaleakutrinen lapsi, joka olisi kuin ilmetty isänsä.
Vaikkakaan Loki ei koskaan näkisi sellaista.
Mustatukka vajosi synkkiin ajatuksiinsa. Karu todellisuus löi häntä kasvoihin. Hän ei enää ikinä näkisi rakasta Asgardiaan, veljeään tai ketään muuta, josta välitti. Loki olisi antanut melkein mitä vain, jotta tilanne olisi ollut toinen.
"Jotenkin minusta tuntuu kuin huoneen lämpötila olisi juuri pudonnut kymmenen astetta."
Loki kohotti katseensa.
"Mitä?"
"Näytät siltä, että tarvitsisit toisen ryypyn."
"Kiitos ei", Loki murahti. "Lisäksi tarkentaisin, että näytän siltä, ettei mikään houkuttaisi minua enemmän kuin syöksyä tuon lasin läpi alas."
Mustatukka nyökäytti päätään kohti lasista seinää, jonka läpi hän itse oli aikoinaan paiskannut Starkin. Mies kohotti kyynisesti kulmiaan.
"Onhan se huikea pudotus", tämä totesi kuivasti. "Puheistasi päätellen en ole ainoa, jolla pukkaa kriisiä."
"Minä en puhu siitä aiheesta kanssasi."
"Etpä tietenkään, enkä minä halua kuulla", Stark tuumasi ja nousi seisomaan. Tämä saapasteli aulan sohvalle ja kaivoi esiin jonkin pienen teknisen kojeen. "Minun on nyt soitettava Pepperille ja muistutettava päivällisestä. Yleensä hänellä on norsun muisti, mutta varmistus ei ole pahaksi", Stark sammalsi hienoisesti ja paineli esinettä kädessään ilmeisesti näppäillen jonkinlaisen koodin, jolla tavoittaa nainen, ja painoi laitteen korvaansa vasten. Ilmeisesti siinä oli sangen huono äänieristys, sillä Loki saattoi hyvän kuulonsa ansiosta saada melko lailla täydellisesti selvän äänestä linjan toisessa päässä.
"
Ai hei, Tony."
"Soitanko pahaan paikkaan?" Stark kysäisi ja hikkasi pienesti.
"
Vähäsen. Onko sinulla kovin tärkeää asiaa?" naisääni vastasi.
"Ajattelin vain muistuttaa tämäniltaisesta päivällisestämme. Et kai ole unohtanut?"
Pepper oli hetken hiljaa ja huokaisi sitten.
"
Sinä puolestasi olet tainnut unohtaa jotain: minä olen tämän viikon länsirannikolla. Ihan totta, sanoin siitä ainakin kolmesti jopa sen jälkeen, kun olit saanut asian tietoosi. Sen sijaan, että olisit kuunnellut, päätit omine nokkinesi järjestää illallisen välittämättä minun aikataulustani? Ajatus oli kyllä mukava, mutta ajoitus valitettavasti täysin pielessä.""No, minulla sattuu olemaan aika lailla muistettavia asioita", Stark vastasi kuivasti. Lokista tuntui, ettei tämä pötkinyt pitkälle tuolla asenteella. Eritoten Thorin kautta hän oli oppinut, ettei naista kannattanut suututtaa edes vahingossa. Ilmeisesti tämä Pepper ei kuitenkaan ollut yhtä tulisieluinen kuin asgardilaiset sisarensa.
"
Hyvä, että osaat priorisoida."
"Älä nyt nalkuta", Stark murahti, vaikka sen perusteella mitä Loki kuuli Pepperin puhetta, tämän äänensävy oli kaukana nalkutuksesta - kylläkin hieman kireä.
"
Kuule, minulla on nyt hieman kiire. Soitellaan huomenissa uudestaan", nainen sanoi.
Hetken Loki kuvitteli Starkin alkavan aukoa päätään vielä enemmän, mutta mies huokaisi ja tuumasi:
"Pidetään korvan takana."
"Yritä ymmärtää", Pepper sanoi lempeästi.
"Hei hei!"Stark otti laitteen korvaltaan ja mumisi itsekseen jotain epämääräistä. Mies näytti jokseenkin ressukalta lojuessaan sohvalla samalla tavalla kuin Thor silloin, kun oli saanut rukkaset.
"Päiväni se vai paranee entisestään", Stark nurisi.
"Tuskin tämä on kenellekään erityisen mainio päivä."
"Ei minulle ainakaan. Pepperin lisäksi minulle muodostuu ongelma ravintolan kanssa."
"Anna minä arvaan: olet sopinut ulkoisen tahon kanssa ruoan toimituksesta tänne, ja koska käsittääkseni Maassakin syödään illallista jokin aika ennen auringonlaskua - mikä tarkoittaa, ettei aikaa liene tuntia kauempaa - sinun on mahdotonta perua tilausta enää ilman, ettei pitopalvelu syöksisi vihoja niskaasi."
Stark tuijotti mustatukkaa, joka virnisti omahyväisesti.
"Sinäpä sen sanoit", tämä totesi heristäen metallikojetta hajamielisesti häntä kohti. Sitten mies nousi rivakasti seisaalleen. "Vaan kerrankos sitä toisenkin päivän pilaa."
"Tulet vielä katumaan sitä."
"Ei minulla ole vaihtoehtojakaan", Stark sanoi tuskastuneena lampsien takaisin baaritiskille. "En minä luojan tähden kahta annosta mediumhärkää, viiriäisenmunia ja puikulaperunapyreetä ole napaani vetämässä."
"Olitko aikeissa tarjota jälkiruokaakin?" Loki hymähti. Stark meni hieman kiusaantuneen näköiseksi.
"Olin hankkinut tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa niiden kanssa."
Loki olisi voinut vaikka vannoa, että mies punastui aavistuksen.
"No, se on joka tapauksessa nyt yhdentekevää", Stark murahti ja kaatoi itselleen kolmannen lasillisen juotavaa. "Kerään tästä hieman voimia ja sitten tartun puhelimeen -"
Metallinen koje oli siis
puhelin...
"- sanon asiani mahdollisimman tyynesti -"
Starkin puhetulva keskeytyi äänekkääseen kurinaan, joka Lokin kauhuksi oli lähtöisin hänen vatsastaan. Äkisti iskenyt näläntunne oli kivulias, ja mustatukka tajusi, ettei ollut syönyt muruakaan koko päivänä ja tuskin edellisenäkään.
"Hiukooko kenties?" Stark kohotti kulmiaan.
"Sinäpä sen sanoit", Loki murahti ja painoi kädellään nälästä kipeää vatsaansa. Sivusilmällään mustatukka näki Starkin yhä pyörittelevän puhelinta kädessään, sitten tämä laski sen pöydälle ja istui häntä vastapäätä tiskille. Mies kohotti lasinsa ja hörppäsi juomaansa ohimennen ilman minkäänlaista hoppua.
"Pitopalvelu suuttuu sitä enemmän, mitä kauemmin jahkailet", Loki huomautti.
"Se on totta. Siksipä ajattelin selviäväni helpommalla, jos pysyn sopimuksessa. Turha hyvää ruokaa on hukkaankaan heittää", Stark kohautti olkiaan.
Loki prosessoi tilannetta hetken. Rivien välistä luettuna Stark todella oli aikeissa illastaa hänen kanssaan. Ajatus oli suorastaan koominen: tämä oli suunnitellut romanttista illanviettoa tyttöystävänsä kanssa, mutta nyt se olikin yhtäkkiä vanha vihollinen, joka söisi hienostunutta ruokaa samassa pöydässä.
"Entä jälkiruoan laita?" Loki kysyi hieman epäillen.
"Sinä syöt kerman, minä mansikat", Stark tokaisi.
"Toisin päin."
"Hyvä on."
"Hienoa."
Jostain syystä Lokia nauratti.
"Joten, kauanko tässä on aikaa?" hän kysäisi ja loi silmäyksen kelloon seinällä. "Kuinka tuo toimii?"
"Älä väitä, ettet osaa kelloa", Stark kohotti kulmiaan.
"Meillä lienee erilainen käsitys siitä, kuinka aikaa voidaan mitata."
"Käytättekö sitten aurinkokelloa?"
"Juuri sitä", Loki tokaisi purevasti ja nojautui lähemmäs vastapäätä istuvaa miestä äkkiä hyvin ärsyyntyneenä. "Minulla ei ole tapana esittää tyhmää luodakseni jonkinlaista herttaisen avutonta vaikutelmaa, tiesitkö sen? Joten jos minä kuuna päivänä nöyrryn kysymään jotain varsinkin sinunlaiseltasi säälittävältä muurahaiselta -"
"Vaihda jo levyä tuon muurahaisvertauksen kanssa", Tonylta lipsahti väliin täysin ajattelematta. Loki oli sen näköinen kuin hän olisi päästänyt suustaan jonkin törkeän kirosanan. Mustatukka nousi seisaalleen niin rivakasti, että tuoli rämähti kumoon ja tarrasi häntä takin rinnuksista.
"Älä pelleile kanssani", Loki sihisi hampaidensa välistä. "Kun minä oikeasti kysyn jotain, se tarkoittaa, etten todella tiedä vastausta ja odotan siis saavani sellaisen. Voit olla varma, että Maan käytännöt eivät ole minulle jokapäiväistä yksitoikkoisuutta kuin sinulle. Tekniikasta minä en tiedä tuon taivaallista, mutta sinä taas et tiedä mistään muusta mitään", mustatukka sanoi vihaisen ylimieliseen sävyyn ja työnsi Tonyn kauemmas itsestään ja istui takaisin alas nostettuaan kaatuneen tuolin. "Lisäksi minä käytän sellaisia vertauksia kuin tahdon."
"Sinun olisi silti hyvä keksiä jokin toinen edes varalle", Tony tuumasi ja pyyhkäisi ohimolleen kihonnutta hikeä. Myönnettäköön, että Lokin raivonpuuska oli saanut hänet hieman säikähtämään.
"Mitä vikaa muurahaisissa on?"
"Sinä aliarvioit niitä."
"En, minä vain korostan kuinka pieniä ne ovat ja kokonsa puolesta hyödyttömiä verrattuna vaikkapa ihmisiin."
"Muurahaiset luovat ja rakentavat uutta", Tony huomautti.
"Toki minä tuon tiedän", Loki kurtisti kulmiaan. "Niin tekevät ihmisetkin."
"Eli ihmiset eivät loppujen lopuksi ole hyödyttömiä."
"
Jumaliin verrattuna ovat", mustatukka tuhahti ja mietti, miten pitkälle Stark oli aikeissa viedä sitä epämääräistä keskustelua, joka pysyi vireillä ainoastaan siitä syystä, että molemmat huomasivat toisen ärsyttämisen olevan hauskaa.
"Tuossa tapauksessa taidat itse olla sitten ihminen?"
Loki tunsi inhon pistoksen, mutta torjui sen päättäväisesti.
"Mikäli minä olen ihminen, se tarkoittaa, että sinä olet muurahainen", hän sanoi koppavasti.
"Oletko ikinä kuullut tarinaa elefantista ja muurahaisesta?" Tony tiukkasi pieni hymy huulillaan.
"En ole."
"Sitten minä kerron sen sinulle. Tähän versioon elefantin tilalle voisi vaihtaa vaikka karhun siinä tapauksessa, että norsu on sinulle tuntematon elukka."
"Äsken se oli vielä elefantti."
"Norsu tai elefantti, sama asia."
"Ahaa", Loki sanoi kuivasti ja risti käsivartensa puuskaan värähtäen vasemman käden äkillistä särkyä. "No, kerrohan minulle tarinasi."
"Olisin voinut kuvitella, että kieltäytyisit", Tony sanoi ja laski lasin pöydälle ja istui tuolilleen paremmin.
"Minä pidän tarinoista", Loki sanoi. "Kerro vain, minä kuuntelen."
Tony hymähti ja karaisi kurkkuaan muutamaan otteeseen.
"Oli kerran suuri karhu, joka piti itseään koko metsän vahvimpana eläimenä. Kun se tallusti polulla, kaikki vastaantulevat eläimet antoivat sille epäröimättä tietä ja kyyristelivät peloissaan sivussa. Kukaan ei koskaan kyseenalaistanut karhun mahtia tai voimaa."
Tony piti pienen tauon ja katsahti Lokia nähdäkseen tämän mahdollisen reaktion. Mustatukka katsoi häntä ilmeettömästi vähän samaan tapaan kuin lapset, joille tarinaa pääosin kerrottiin.
"Kerran karhu kohtasi pienen muurahaisen metsäpolulla. Aluksi karhu ei ollut edes huomata ötökkää sen mitättömän koon vuoksi ja oli vähällä tallata sen päälle. Muurahainen ehti juuri ja juuri pois alta ja vaati karhua tekemään sille tietä, se kun oli kääntynyt polulle ensin. Karhu nauroi ja sanoi, ettei sillä ollut tarvetta moiseen - olihan se pientä surkeaa muurahaista paljon mahtavampi ja voimakkaampi."
Ikäväkseen Loki tunsi samaistuvansa tarinan karhuun varsin hyvin, vaikka aavistikin, että se saisi nenilleen kertomuksen edetessä.
"Muurahainen oli kuitenkin ensimmäinen koko metsässä, joka kieltäytyi väistämästä tien sivuun, ja siitähän karhu ei ilahtunut. Se ärisi olevansa vahvin kaikista, ja että pieni ötökkä saisi katua, jos pelleilisi sen kustannuksella. Muurahainen totesi, ettei karhu ollut sen vahvempi kuin sekään, itse asiassa paljon heikompi. Tavallisesti karhu ei olisi moista julkeutta niellyt, mutta se oli silti hieman utelias muurahaisen väittämästä. Arvaatkos, mitä sitten tapahtui?"
"Yleensä vain tarinankertoja tapaa olla äänessä", Loki sanoi selvästi yllättyneenä Tonyn kysymyksestä. "Voisin kuitenkin olettaa, että ne järjestäisivät keskenään voimainkoitoksen tai vastaavan."
"Niinpä juuri. Muurahainen ehdotti, että molemmat kokeilisivat nostaa kiven, jonka massa vastaisi heitä itseään. Karhu yritti kaikin voimin saada ylös valtavaa järkälettä, tuloksetta. Muurahaiselle puolestaan tehtävä ei ollut minkään sortin ongelma - se kun kantoi selässään päivittäin kolmekin kertaa itsensä painoisia objekteja. Pikkuruinen kivi nousi tuosta vain", Tony hymähti. "Loppujen lopuksi karhun oli myönnettävä tappionsa, ja ensimmäistä kertaa se itse antoi tietä jollekin toiselle metsän asukille: pahaiselle muurahaiselle."
Tony lopetti tarinansa ja tutkiskeli vastapäätä istuvaa henkilöä. Mies huomasi, että kertomus oli selkeästi saanut Lokin ajattelemaan asioita.
"Joten tässä suhteessa taidan olla muurahainen ihan mielelläni", hän tuumasi merkitsevästi. "Kannattaisi sinunkin kokeilla ötökän elämää."
Lokin hartiat nytkyivät äänettömästä naurusta.
"Kenties. Se oli opettavainen ja viihdyttävä tarina."
"En tiedä, oliko se täsmälleen oikein kerrottu, mutta pointti tuli varmasti esille."
"Kuulitko sinä tuon kertomuksen joltain, vai luitko sen?" Loki hymähti.
"Minulla on hyllyssäni jokunen satukirja", Stark sanoi olkiaan kohauttaen ja virnisti pienesti selvästi mielissään siitä, että oli osannut kertoa tarinansa niin hyvin.
"Luetko paljonkin lastenkertomuksia?" Loki kysyi hieman huvittuneena. Hän oli aiempien kohtaamisten perusteella kuvitellut Starkin huumorintajuttomaksi tosikoksi, jonka kirjahyllyt täyttivät toinen toistaan paksummat ja vaikeatulkintaisemmat tiedeteokset. Toisaalta Lokilla oli kyllä tiedossaan, että Stark laski vitsailussaan paljon sarkasmin ja nokkelan sanailun varaan, joten täysin huumorintajuttomaksi tätä ei sopinut haukkua.
"Pääasiassa keskityn asiateksteihin, jotka perustuvat erinäisiin tutkimuksiin sekä uutisiin", mies vastasi ja totesi perään: "Täytyy silti sanoa, että fiktiokertomukset ovat omiaan piristämään mieltä. Lukenut olen siitä lähtien, kun kyseisen taidon opin."
"Kuin myös", Loki tuumasi. "Omistatko paljon kirjoja?"
"Joitakin tuhansia kaiketi. Osa on parhaillaan Kaliforniassa, mutta uskoisin, että yläkerran kirjastohuoneestakin löytyy muutamia yksilöitä", Stark mietiskeli ja nyökkäsi päällään ylöspäin.
"Näytä minulle", Loki sanoi pitäen innostuksensa kaikesta huolimatta hillityllä tasolla.