Title: Liian lähellä
Kirjoittaja: Vlad
Genre: romance, pikkuinen humour
Ikäraja: K11
Paritus: Sirius/Remus
A/N: Öh, tämä on äärimmäinen eriskummallinen oneshot. Teki mieli kirjoittaa hetken tauon jälkeen S/R:ää ja siitä tulikin erikoista jälkeä. Ja tälle oli ihan hirveen vaikea keksiä sopiva otsikko, enkä ole otsikkoon kovin tyytyväinen. Toivottavasti se ei kuitenkaan estä lukemasta ja jättämästä tassunjälkeä merkiksi. Tämä ficceröinen osallistuu OTP10-haasteeseen.
Remus veti viivan kirjaansa kohtaan, jonka uskoi tulevan kokeeseen ja halusi osata täydellisesti. Poika oli varma, että Tylypahkan perustajista tulisi kysymys. Ruskeatukan meripihkan väriset silmät eksyivät hänen vieressään olevassa nojatuolissa retkottavaan mustahiuksiseen nuorukaiseen, joka kutitteli vieressään torkkuvaa Jamesia sulkakynällään. Remus tukahdutti voihkaisun. Aina välillä hän manasi sitä, että oli mennyt tutustumaan Siriukseen ja Jamesiin ja joutunut osaksi Kelmejä. Heillä olisi takuulla huono vaikutus hänen koulumenestykseensä. Ainakin he hankaloittivat suunnattomasti hänen opiskeluaan.
Sirius venytteli nautinnollisesti ja haukotteli ja siirtyi kutittamaan sulkakynällään Remusta. Mainittu poika loi mustatukkaan tuohtuneen katseen ruskeiden hiuksiensa alta ja käänsi tälle selkänsä. Hän tiesi, että se olisi turhaa, koska kun Sirius oli päättänyt kiusata häntä, tätä ei saanut lopettamaan. Sama tilanne oli oppitunneilla, jossa Siriusta ei saanut pysymään hereillä, jos tätä väsytti. Remus oli yrittänyt sitä niin monta kertaa, että oli seonnut jo laskuissa ja lopettanut yrittämisen todettuaan sen turhaksi.
”Kuutamo. Olet lievästi sanottuna tylsä, tiesitkö sitä.” Siriuksen ääni oli venyttelevä. Remus tunsi sen äänensävyn. Se tarkoitti, että pojalla oli jotain mielessään. Eikä se yleensä tiennyt hyvää hänen opiskelulleen.
”En ole tylsä. Olen fiksu pitkässä juoksussa, koska ajattelin pärjätä tässä kokeessa. Tämä on yksi tärkeimmistä kokeista.”
”Me emme ajattele mitään pitkiä juoksuja”, Sirius marisi.
”Ette niin. Olette selvästikin unohtaneet, miten ajatellaan.”
”Remus, älä viitsi. Kuulostat ihan McGarmiwalta!” Sirius valitti. ”Me ajattelemme oikein paljon.”
”Kuten mitä?” Remuksen äänessä oli hymyä. ”Tyttöjä vai?”
”En nyt sanoisi ihan niinkään.”
”Ihan? Tämä on uutta! Sirius ei ajattele tyttöjä!” Remus ei ollut kyetä pidättelemään hymyään. Se nyki jo hänen huuliaan.
”Olenko väittänyt, että en ajattele tyttöjä? Kaikkihan ajattelevat tyttöjä.”
Remus huokaisi. Tyttöjä. Hän ei ajatellut tyttöjä. Ei ollut koskaan ajatellut. Hän oli aina ajatellut yhtä poikaa.
”Kyllä minä sinun ajatuksesi tiedän. Lukisit kerrankin kokeeseen. Tiedätkö edes ketkä perustivat Tylypahkan?”
Sirius kurtisti kulmiaan ja naputteli leukaansa. Remuksen ankaran katseen alla hän yritti selvästikin parhaansa, vaikkei varmasti ollut koskaan kuullutkaan, ketkä Tylypahkan olivat perustaneet.
”Se liittyi jollain tavalla Tylypahkaan.”
”Hienoa. Tuolla pääset varmasti kokeessa pitkälle. Sehän sanotaan jo kysymyksessäkin. Tylypahkan perustajat.”
”En muista.”
”Godrick Rohkelikko, Helga Puuskupuh, Rowena Korpinkynsi ja Salazar Luihuinen. Yritä oppia ne. Jokaisen tylypahkalaisen pitäisi osata ne.”
”En ole lukenut Tylypahkan historiaa kymmentä kertaa niin kuin sinä.”
”Se on Tylypahkan Historiikki.”
”Ihan sama.”
Remus huokaisi ja palasi opiskeluidensa pariin. Sirius kuitenkin sysäsi pergamentit ja kirjat sivuun. Hän siirtyi istumaan Remuksen nojatuolin käsinojalle ja painoi kasvonsa tämän hyväntuoksuisiin hiuksiin. Remus punastui.
”Sirius.”
”Turpa kiinni. Minä ajattelen.”
”Naama minun hiuksissani? Mitä siellä voi ajatella?”
”Err…”
Remus hymyili. Hän käänsi hiukan päätään niin, että katsoi Siriusta silmiin.
”Koska sinä tajuat, että osaat ajatella vain alapäälläsi?”
”Alapäälläni?”
”Jeesus, Anturajalka. Minä tunnen sinut! Äläkä sano, että minun pitää selittää, mitä alapäällä ajattelu tarkoittaa.”
”Ei, ei, ei. Kyllä minä sen tiedän. Olenhan siinä mestari.”
Oli Siriuksen vuoro punastua. Remus totesi ties kuinka monetta kertaa itsekseen, että Sirius oli harvinaisen suloinen punastuessaan. Harmi vain, että tämä punasteli hyvin harvoin.
”Sirius. Mitä, jos antaisimme alapäällesi tilaisuuden ajatella?”
”Remus, et ole tosissasi. Entä kokeet?”
”Hiiteen kokeet, en pysty keskittymään juuri nyt.”
”Koska minä olen tässä?”
”Niin.”
Siksi, että olet siinä. Liian lähellä. Susi haluaa sinut. Kokonaan.
