BBC!Sherlock: Samaa sukua, eri maata (John/Mycroft, K-11)

[Beelsebutt]

Ei salaisuuksia, koska Sherlock tiesi kaiken.


Fandom: BBC!Sherlock
Nimi: Samaa sukua, eri maata
Esilukija: jossujb
Päähenkilöt: John & Sherlock (John/Mycroft)
Lajityyppi: PTP eli angstinen parisuhdepohdiskelu
Sanamäärä: < 1000
Ikärajasuositus: K-11


Tuota, tuota. Woditin rungon nopeasti ja sitten editoin ja Jossu ystävällisesti luki läpi ja rohkaisi, kiitos siitä <3 En mä tiedä mistä tää oikeasti syntyi, musta tuntuu, että viimeksi tänään sanoin jollekulle, että John/Mycroft olisi mulle aivan mahdoton paritus, koska en vaan näe niitä yhdessä. Mutta kappas, kappas 8 ) Kiitokset Jossun lisäksi myös sieerralle hinkuttamisesta <3

Hox! En omista Sherlock Holmes -fandomia enkä sen hahmoja. Kunnia lankeaa niin Sir Arthur Conan Doylelle kuin Steven Moffatille & Mark Gatissille. En tahdo ficilläni tuottaa mielipahaa tai harmia kenellekään enkä tienaa tällä puupennin palastakaan.




Samaa sukua, eri maata

"Mitä ihmettä näet veljessäni?"

Sherlockin kysymys pyöri Johnin mielessä, ja hän kolautti vedenkeittimen liiankin rivakasti alustalleen. Mitä hän näki Mycroftissa? Miten tuollaiseen kysymykseen saattoi vastata varsinkaan, kun Sherlockilla ei pitänyt olla pienintäkään aavistusta koko asiasta. Mutta kyllähän Johnin olisi pitänyt tietää, ettei hänellä voinut olla salaisuuksia niin kauan kuin hän asui Baker Street 221B:ssä. Ei salaisuuksia, koska Sherlock tiesi kaiken. Ja kymmenen minuuttia aiemmin tämä oli jälleen todistanut taitonsa sytyttämällä jalkalampun valon juuri, kun John oli astunut olohuoneeseen. Se siitä suunnitelmasta livahtaa omaan huoneeseen kenenkään tietämättä.

Se kulki selvästi suvussa, teatraalisuuden tarve, sillä Mycroftkin hallitsi sen. Hänen yllätyksensä olivat tosin miellyttävämpiä. Hän oli ottanut jo ensimmäisille treffeille selvää, minkälaisissa ravintoloissa John yleensä aterioi. Mycroft oli urkkinut selville niin Johnin mieliruuan kuin lempiviininkin, vaikka John pitikin enemmän oluesta. Ja joka kerta Johnin saapuessa Mycroftin valtavaan kartanoon jääkaappi oli sullottu täyteen hänen lempijuomiaan, ja ateriat tarjoileva hovimestari osasi jopa asettaa hänen lautasensa viereen ylimääräisen haarukan, sillä John ei syönyt lusikalla muuta kuin keittoa. Eikä hän pitänyt keitosta. Nekassa oli aina kokomaitoa, sillä John piti siitä teessään.

Ei John ollut materialisti, mutta häntä lämmitti pelkkä ajatus siitä, että Mycroft näki niin paljon vaivaa tehdäkseen hänet tyytyväiseksi. Mycroft halusi Johnin olevan onnellinen, ja se oli Johnille uutta. Aikaisemmissa suhteissaan hän oli aina ollut se, joka uhrautui muiden puolesta. Hän oli siirtänyt työvuorojaan naisten vuoksi, mutta Mycroft ei sellaiseen suostunut. Ei suostunut enää Johnkaan, mutta oleellisempaa oli kuitenkin se, ettei häneltä edes vaadittu sellaista. Ajatus oli tärkein.

"Mitä hittoa Mycroft voi sinulle tarjota?"

Lämpöä, Sherlock, lämpöä, Johnin oli tehnyt mieli vastata. Heti ensimmäisen esteen murruttua he kaksi istuivat aina kylki kyljessä ja yleensä Mycroft vielä kietoi kätensä Johnin ympärille eikä ottanut sitä pois ellei ollut aivan pakko. Johnilla ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin. Hän oli kaivannut fyysistä läheisyyttä jo niin pitkään, että sekuntikin ilman tuntui tuhlaukselta.

Ensimmäisistä kosketuksista lähtien Mycroft oli onnistunut sytyttämään Johnin tavalla, johon yksikään nainen ei ollut pystynyt. Mycroft oli huomaavainen rakastaja, joskaan ei niin dominoiva kuin John olisi toivonut, mutta hänen kärsivällisyytensä ja intensiivisyytensä kompensoivat puutetta enemmän kuin tarpeeksi. Mycroft oli verbaalinen, John puolestaan keskittyi tuntemaan ja koskettamaan puheita pitämättä. Siitä huolimatta hän nautti Mycroftin pitkistä liturgioista tämän lähestyessä orgasmia.

John hymyili. Viimeksi aiheena olivat olleet tähdistöt, ja hän oli laskenut Mycroftin mainitsevan ainakin seitsemäntoista ennen laukeamistaan.

"Mitä näet veljessäni?" Sherlock toisti kysymyksensä, kun John palasi höyryävän teekuppinsa kanssa keittiöstä.

John istahti kaikessa rauhassa nojatuoliin, ennen kuin nosti katseensa Sherlockin hämmentyneisiin silmiin. Hän ei muistanut koskaan nähneensä asuintoveriaan niin eksyneenä ja joutui sulkemaan suunsa hetkeksi vain harkitakseen, kuinka sanansa asettelisi.

Sherlock ei ymmärtänyt ihmisiä, vaikka ymmärsikin motiiveja. Hän tunsi psykologian, mutta ei tunteita. Hän ei ymmärtänyt rakkautta eikä tiennyt mitään lämmöstä. Jos John oli rehellinen itselleen, hänen täytyi myöntää, että hän sääli Sherlockia. Tämä oli älykäs, suorastaan superihminen, mutta syvällisempien asioiden edessä kuin pieni lapsi. Empatia oli Sherlockille vain seitsenkirjaiminen sana, jonka alkuperä oli saksassa tai vaihtoehtoisesti kreikassa. Psykologinen termi, siinä kaikki.

"Rakastan häntä", John sanoi lopulta.

"Mutta miksi?" Sherlock puuskahti, tummien silmien katse edelleen Johnissa. "En voi ymmärtää miksi!"

"Tiedän", John huokaisi. Sherlock oli vastannut omaan kysymykseensä.

[Funtion]

Se kulki selvästi suvussa, teatraalisuuden tarve, sillä Mycroftkin hallitsi sen.
!! Jep. Nimenomaan. Aaa miten hienosti sä kuvasit tässä sekä Sherlockia että Mycroftia.

Tämä oli älykäs, suorastaan superihminen, mutta syvällisempien asioiden edessä kuin pieni lapsi. Empatia oli Sherlockille vain seitsenkirjaiminen sana, jonka alkuperä oli saksassa tai vaihtoehtoisesti kreikassa. Psykologinen termi, siinä kaikki.
TÄMÄTÄMÄTÄMÄTÄMÄTÄMÄ! Apua miten IC Sherlock!! Tai siis aaaa toi on niin Sherlockia etten kestä. En vaan kestä. En.

Tää oli mun ensimmäinen lukemani teksti tällä parituksella ja vau vau vau, mua pelottaa se miten hyvin tää toimii! (…no tietty tää toimii ku tää ei oo ristiriidassa mun päänsisäisen canonin kaa.) Apua! Niin ja nää sun hahmot on ihan uskomattomia, niin aitoja, niin tyypillisiä, en vois mitenkään uskoo että oot nähnyt vaan pari ekaa jaksoo! Yleensä musta John on aina jotenkin vähän mitäänsanomaton, mutta tässä se oli hieno! Ja Mycroft myös. Ja Sherlock. Ja ja ja.

Tää nimi oli muuten myös tosi osuva! Aluks olin vähän mitääh, mutta sitten tajusin miten hienosti tää kuvaa tätä: Sherlock ja Mycroft on samaa sukua, mutta eri maata. Aivan. Aaaa en kestä miten hieno tää on, otsikkoa myöten!

Mä oon niiiiiiiiiiiiin iloinen että juuri sä oot tullut ficcaamaan Sherlockia! Mä kohta repeän liitoksistani! Odotan innolla sun tulevia tekstejäs, muistakin sitten että sun on _pakko_ kirjoittaa Jimlockia. Pakko.

Kiitos tästä! <3
(Voi luoja miten sekava kommentti.)

// MUOKS MUOKS. Kyllähän Sherlock kiroilee! Siinä 1. kauden vikassa jaksossa se on ihan "Mitä helvettiä --" eli "What the hell --" kun se näkee Johnin. Joten kyllä sekin kiroilee. Taatusti kiroilee. >: (

[Demeter]

Aijai sinä kuule, sinä oot kerta toisensa jälkeen aina vaan ihanampi. <3 Sherlockia, siis ihan oikeasti Sherlockia! Ihan vaan koska tämä fandom on niin nautinnollinen, horay!

Satuin näkemään tän parituksen, enkä voinut pitää näppejäni irti: miten ihana ajatus! Ei oo käynyt mun mielessäkään, onpa omituista. (ps. minäkin oon ihan aloittelija tämän fandomin ficcien kanssa) Otsikko puoliksi huvitti ensin, mutta tekstin luettua ymmärsi, että sepäs olikin varsin sopiva! Vaikka fierte teki tän jo, munkin on pakko:

Se kulki selvästi suvussa, teatraalisuuden tarve, sillä Mycroftkin hallitsi sen.

Sisällöltään toki onnistunut, mutta minä tykkäsin tästä lauseen asettelusta jotenkin tosi paljon. En osaa selittää, ton lukiessa tuli vaan sellainen aww joo!-fiilis. Sama juttu tässä:

Lämpöä, Sherlock, lämpöä, Johnin oli tehnyt mieli vastata.

♥ Tässä oli kyllä muutenkin kuvailtu varsin onnistuneesti Sherlockin vahvuuksia nerona, mutta heikkouksia tunteiden ymmärtäjänä. Johnin ajatukset oli varsin osuvia ja paikoittain nasevia, tykkäsin. Ja vaikka aluksi ihmettelin Sherlockin tavoin että mitä John näkee Mycrofissa (koska Johnlock), mutta miehen ajatusten jälkeen olin ihan vakuuttunut. Kyllä!

Viimeksi aiheena olivat olleet tähdistöt, ja hän oli laskenut Mycroftin mainitsevan ainakin seitsemäntoista ennen laukeamistaan.

!!!!! Mikä idea! Haha ja vau! X) ja aika hot!

Juu tattista. ♥


/// Unohtu mainita, ja koska pidin tästä kohdasta niin kovasti, oli pakko tulla lisäämään se:

Empatia oli Sherlockille vain seitsenkirjaiminen sana, jonka alkuperä oli saksassa tai vaihtoehtoisesti kreikassa. Psykologinen termi, siinä kaikki.

Ihana! Kylläpäs minä nautin tästä.

[Hallahäive]

Oh god, mikä paritus  Olen niin iloinen, että kirjoitit Mycroftia. Mulla on pieni obsessio siihen mieheen...mutta siihen kommenttiin, jos vaikka saisin jotain järkevää sanotuksi.

Ja kymmenen minuuttia aiemmin tämä oli jälleen todistanut taitonsa sytyttämällä jalkalampun valon juuri, kun John oli astunut olohuoneeseen.
Voi, miten ihanaa. Teatraalinen Sherlock<3

Mycroft oli IC, erittäin. Voin kuvitella, kuinka hän pitää huolta siitä, että John saa kaiken lempiviinistä kokomaitoon sellaisena kuin hän haluaa. Mycroft on niin herrasmies ja tuitui.(juu, ignooraa hehkutus)
 Ja Mycroftin liturgiat...aloin kikattaa, en voinut sille mitään.

"Mitä hittoa Mycroft voi sinulle tarjota?"
Pakko huomauttaa tähän väliin, että Sherlock ei kiroile. Tai itse ainakaan en ole kertaankaan kuullut koko sarjan aikana sen kiroilevan, eikä se sovi omaan fanoniini. Muuten olit kyllä kirjoittanut aika IC:nä hänet. Pidin kovasti esim. tästä kohdasta:Tämä oli älykäs, suorastaan superihminen, mutta syvällisempien asioiden edessä kuin pieni lapsi.
Koska niinhän se on. Voi Sherlock-murusta...
 
Vaikka itse Johnlockin nostankin kaiken muun edelle, sait minut pitämään myös tästä parituksesta. No, ottaen huomioon ihailuni Mycroftia kohtaan, tehtävä ei ollut mikään mahdoton

Mutta siis, suloinen ficci, kiitos kovasti tästä.

// eli en siis oikeasti itse vaan huomannut sitä kiroilua, nyt kun sanotte, ni huomaan. Olen pahoillani, tarkoitus ei ollut loukata huomautuksellani. 

[Mustekehrääjä]

Whoaaa, lisää Sherlockia! I likey. ^^ Aluksi, kun avasin ficin ja näin parituksen, en voinut olla miettimättä, että mitähän ihmettä. Johnlock on kuitenkin iskostunut niin syvälle, että pakkohan sitä oli olla vähän epäluuloinen paritusta kohtaan. Mutta sä handlasit sen oikein hyvin, ei tuntunut lainkaan... väkinäiseltä, vaan se yksinkertaisesti toimi. Pisteet siitä.

Mycroft oli IC, aivan kuten täällä ollaan jo aikaisemmin todettu. En voinut olla kikattelematta sen herrasmiesmäisyydelle ja liturgioille, kerrassaan herkullinen mies todellakin.

Hallahäive onnistuikin jo nostamaan sen kirosanan esille, meikä komppaa, mutta sehän on varsin pieni sivuseikka, jonka huomasin vasta kun luin tänä aamuna uudestaan. Muuten Sherlock on niin suloinen omassa ymmärtämättömyydessään, jota tämä lause kuvasti hienosti:

Hän tunsi psykologian, mutta ei tunteita.

Voi Sherlock. <3

Ja pakkohan sitä on lainailla lemppareita...

Se kulki selvästi suvussa, teatraalisuuden tarve, sillä Mycroftkin hallitsi sen.

Tää on niin Mycroft. <3 Ytimekäs, mutta kuvaa niin hienosti, että tulee ehdottomasti yhdeksi lempparikohdakseni.

Heti ensimmäisen esteen murruttua he kaksi istuivat aina kylki kyljessä ja yleensä Mycroft vielä kietoi kätensä Johnin ympärille eikä ottanut sitä pois ellei ollut aivan pakko.

Ihan liian söpö Mycroft! Voin niin kuvitella nuo kaksi... aa. <3

Viimeksi aiheena olivat olleet tähdistöt, ja hän oli laskenut Mycroftin mainitsevan ainakin seitsemäntoista ennen laukeamistaan.

Tähdistöt! Luoja, mikä idea, ihan oikeasti! Ihana pikkuinen yksityiskohta, jolle ei voi muuta kuin kikattaa.

Mutta, ihana ficci, kiitoksia paljon. Kirjotathan lisää? :'D

[Beelsebutt]

Ykkösjaksossa Sherlock sanoo: "Piss off" (painu v*ttuun, painu hiiteen), tosin vain siteeraten, mutta on kuitenkin kykeneväinen sanomaan voimasanoja ääneen x) Kakkosjaksossa Sherlock sanoo: "Oh, Christ!" (jeesus, jösses) joka on sekin tietynlainen voimasana, jonkun mielestä jopa voimakkaampi kuin "hitto" Mun mielestä hitto on kuitenkin aika mieto sana, ja tässä ficissä Sherlock on niin totaalisen järkyttynyt, että siltä lipsahtaa "paha" sana. That's my head canon, you lot can have your own


Kiitos kommenteista <3 palaan niihin vielä tarkemmin kunhan on enemmän aikaa! Tää kirosanahässäkkä vaan alkoi häiritä niin paljon, että piti tulla sanomaan edes jotain — sen jälkeen, kun kävin kahden ekan jakson transcriptit läpi ja yritin löytää sitä "bugger":ia, jonka olin ihan varma, että kuulin Sherlockin huulilta jossain vaiheessa. Noh, katson noi jaksot uusiksi täs, jospa transcriptit ei ollut tarkkoja 8 ) Mutta apua, kello jo noin paljon ja isot kokeet ens vkolla! Laters o7

[Sisilja]

Olin ihan ihmeissäni ja onnessani ja vaikka mitä kun huomasin, että olit jo kirjoittanut ja julkaissut tämän! John/Mycroftia! Vau. V-a-u. Omaperäistä, ei voi muuta sanoa. Kyllähän sitä tulee aina vitsailtua ties mistä Sherlock/Andersoneista tai John/Moriartyista tai mistä vain rarepareista, mutta että saada oikeasti lukea sellainen, vieläpä suomeksi! Oi onnea ja oi kiehtovuutta!

Lähdin tähän avoimin mielin, mutta äkkiäpä asetelmaa rupesi Sherlockin tapaan kyseenalaistamaan. Miksi Mycroft? Miksi Mycroft, miksi ei Sherlock? John, John, miksi? Ficin edetessä kysymys kuitenkin haipui ja sai jopa vastauksensa. Lämpö, kiintymys ja taito osoittaa se. Niin. Sherlock osaa piilottaa ihmisyyteensä paremmin kuin Mycroft koskaan ja ehkä siksi Mycroft on jopa luonnollisempi valinta (ja onhan Mark Gatiss ihana ja paras siinä missä Benedict Cumberbatchkin, haha). Ja oih, kaikki nuo lempiviinit, ympärille kiedotut kädet, liturgiat. Ehdoton suosikkikohtani koko ficissä onkin tämä:

Mycroft oli verbaalinen, John puolestaan keskittyi tuntemaan ja koskettamaan puheita pitämättä. Siitä huolimatta hän nautti Mycroftin pitkistä liturgioista tämän lähestyessä orgasmia.

John hymyili. Viimeksi aiheena olivat olleet tähdistöt, ja hän oli laskenut Mycroftin mainitsevan ainakin seitsemäntoista ennen laukeamistaan.

Tämä on intensiivinen ja eläväinen kohta, se suorastaan sykkii, ja minä rakastan jokaista sanavalintaa tässä. Olen lukenut tuon kohdan jo niin monta kertaa, että osaan sen jo melkein ulkoa, ja siltikään se ei menetä hohtoaan.
Mycroft puhuu, John koskettaa ja tuntee. Pystyn allekirjoittamaan tämän vaivatta ja kuvittelemaan kaksikon yhteiset hetket terävästi. Aivan ihanaa.

On jännää, kuinka näin hempeä ficci osaa kuitenkin vetää mielen vakavaksi, jopa surumieliseksi. Sherlockia käy sääliksi, eikä vähiten siksi, ettei Sherlock ole todellisuudessa ollenkaan niin sydämetön, niin kylmä kuin John tässä kuvittelee. Sherlock ymmärtää kyllä rakkauden päälle, varmasti ymmärtää (se käy ilmi sarjastakin) mutta ei vain osaa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan niitä koskien yhtä taitavasti kuin isoveljensä. Ficin viimeinen virke särki sydämeni. Se on hyvin voimakas virke ja väärydessään juuri oikea. Muutenkin Sherlockin ärsytys toimii terävästi tuolla Johnin pehmeiden ajatusten seassa. Hallittu ja mielenkiintoinen kokonaisuus siis. Nautin tästä ficistä hyvin paljon. Kiitos!

[StrokeOfGenius]

Eikä, agagaga, Johncroftia, ja vielä suomeksi <3
Johncroft on Sherlockissa tämänhetkinen lempiparitukseni, tosin Johnlock on OTPni (don't ask how's that possible).
Mun mielestäni ne KATSEET, joita Mycroft luo Johniin, on vaan niin selviä Ja se, ku Mycroft hiplaa sitä Johnin kättä ekassa jaksossa...<3

Well, anyway, nyt asiaan, eli ficciin.
Pidän siitä. Tykkään siitä. Aww, Mycroft on niin herrasmies, aww... Ja repesin noille "liturgioille" xDD Mahtavuutta, mahtavuutta!!
Ja voin niin kuvitella Mycroftin kyyläämään noita Johnin  lempiviinejä ja sellaisia..
Vitsi, lainailisin suosikkikohtiani, mutku oon kännykällä netissä, fuu... Enkä jaksa kirjoittaa niin pitkää ja ihanaa kommenttia, kuin haluaisin.. Tulee peukalot kipeiksi...
Mutta tuli muuten mieleen (valmistaudu, tämä on ihan pieni spoileri kakkoskauden ekasta jaksosta, voit skipata, jos tykkäät) Mycrofthan sanoo Sherlockille "caring is not an advantage", eli hänellä itselläänkin on ongelmia samojen asioiden kanssa... Mutta nooh, se koskee vain välittämistä, Mycroft on kuitenkin Sherlockia tunteellisenpi ja ymmärtäväisempi (ja John on välittämisessäkin erikoistapaus, koska heti ekassa jaksossa Mycroft sanoi olevansa huolestunut Johnista...<3)
^ ilmaisin asiani niin epäselvästi, että tuskin spoilaannuit lainkaan xD

Mutta niin, hyvin ICtä, ja tuli iloiseksi Jawnin ja Mycroftin puolesta, vaikka Sherlyä kävi sääliksi... Mutta John kyllä rehellisesti sanottuna ansaitsee tunteellisemman miekkosen, kuin Sherly. Mut Mycroft aww <3
Kauhee himo itekin kirjottaa Johncroftia

[Elfmaiden]

Ompa upea tarina, todella ihanasti kerrottu ja kirjoitettu! Pidin siitä, että lyhyen dialogin taustalla oli niin paljon ajatuksia ja tarinaa.
Olen nähnyt vain yhden jakson sarjaa, harmi kyllä, mutta onneksi kaikki kolme hahmoa tulivat tutuiksi. Olen myös lukenut Johnin ja Sherlokin parituksesta hyviä, mutta  tämä veljen kanssa oleva suhdekin vaikuttaa hyvin kiinnostavalta!

[Beelsebutt]

Tämä kommakomma on odottanut ihan liian kauan ja pahoittelen sitä. Väliin tuli kaikenlaista typerää, pahoittelen sitäkin <3

fierté, hähä, just eilen katsoin Study in Pinkin (jo kolmatta kertaa \o/) ja naureskelin sille Johnin ja Mycroftin keskustelulle (ja ekalle kosketukselle <3). Siinähän John antaa varsin sarkastisesti ymmärtää, kuinka sekä Sherlock että Mycroft rakastaa melodramaattisuutta ja sen semmoista Ja niinhän ne tekee! Samaa sukua! Ja kyllä, Jimlockia tullut, lupaus pidetty, vaikket sä omaa osuuttasi pysty edes tekemään Mut kiitos kuitenkin kommentista <3 Niin! Kiitos myös typon korjaamisesta, eikös se ollut tämä ficci, johon olin kirjoittanut Bakerstreetin yhteen, voi finglismin riemuvoitto x)

Deme, oon vähän sanaton, kiitos kuitenkin ettet sä ollut <3 Joo, vaikka Sherlockilla ihan selkeesti on se sydän ja se osaa tuntea, niin ainakin se osaa ilmaista niitä tunteitaan kovin kehnosti. Ei nyt Johnkaan ole mikään kauhee suupaltti mun mielestä, mutta Mycroft sen sijaan... haha Voin vain kuvitella, kuinka se herkkänä hetkenä saattaisi sorvata sonetin Johnin rintakarvoista x)

Hienoa että bongasit ton muistaakseni ainoan faktan, jonka Wikistä asti tarkistin <3 Kiitos muutenkin kommentista ja pidähän siellä matkustaessa hauskaa, jos vieläkin oot reissussa! <3

Halla, mä voin hyvin ymmärtää sun Mycroft-obsession, mulla on sama obsessio! Tosin omani on enemmän molempia Holmeseja kohtaan (vaikka niin se taitaa olla sullakin ) ja saattaa jopa kallistua (ainakin toisinaan!) sinne nuorempaan suuntaan, mutta siltikin Mycroftilla on oma soppensa mun sydämessäni. Suunnitteilla on ainakin Lecroftia (haha, Susimus suositteili tätä ilmaisua, kun se kuulostaa niin hienolta ja ranskalaiselta, sopii ainakin Mycroftin suuhun imho ) ja kieltämättä kiinnostaisi kokeilla muutakin. Saapa nähdä, mihin tässä päätyy!

Jeba, tästä headcanon vs. canon ollaankin varmasti jo jauhettu tarpeeksi ja saat vaan uskoa, miten kauan pohdin tuotakin sanaa tän ficin suhteen. Päädyin kuitenkin loppujen lopuksi siihen tulokseen, että vaikka Sherlock ei ole rääveimmästä päästä, erikoistilanteet vaativat erikoissanoja. Ja Johnin menettäminen omalle isoveljelleen jos jokin on erikoistilanne... aww, Sherlock-parkaa. Oon mä kamala

Mut hei, anteeksi mahdollisesta aiheuttamastani mielipahasta <3 ja iso kiitos kommentista <3 Ihanaa että ficci viehätti!

Naby, hihii, hienoa että paritus toimii vannoutuneelle johnlockistille Johnlockin kannattajallekin! Ja joo, eikös vain Mycroft olekin ihan selkee sohvaperuna ja halinalle, mun mielestä ainakin <3 Kiitos kommentista ja kyllä kirjoitan, olen kirjoittanutkin jo!

Susimus, kiitos vain Sherlock/Andersonin iskostamisesta päähäni! Sain siitä kauheen inspiksen jo silloin kun jätit kommenttisi, sit välissä unohdin ja nyt muistin taas! Hähää, kyllähän siitä jotain pitää joskus saada. Ehdottomasti!

Joo, säpäs tuossa kommentin lopussa sanoitkin jo sen, jota selittelin tuonne ylemmäs Demelle. Kyllä Sherlock tuntee, sen vajavaisuus onkin ilmaisussa. Mut toisaalta, en mä usko että se välttämättä tajuaa tuntevansa tai kiinnittää siihen huomiota niin kauan, kunnes muutos uhkaa. Johan se nähtiin Baskervillessakin (oli muuten loistava parisuhderiita-angstikohtaus, just semmoinen "sä et tykkää musta!" "tykkään, tykkään, kulta, älä juokse karkuun!!1" x))

Ihana kiitos kommentista <3

StrokeOfGenius, hyvinkin voin ymmärtää, miten joku on suosikki ja joku toinen taasen OTP, mulla on Pottereiden puolella ihan sama menossa, kun Rarry on edelleen OTP mut tän hetken suosikki on (taas kaikkien näiden vuosien jälkeen!) H/D XD

Jooo!!! Oon ihan samaa mieltä niistä katseista ja ETENKIN siitä hiplauksesta! Eka kerta kosketus ja vielä tuommoisessa kohdassa, sydämeni läpättää x) Niin ja kommenttiisi mennessä olin jo katsonut kaikki kaksi kautta jopa kahteen kertaan, joten mitään et onnistunut spoilaamaan, ei hätää Niinhän se Mycroft sanoo, mut se johtuu katsos vain siitä, ettei se oo vielä siinä vaiheessa tehnyt movea Johnin suhteen, joten se pitää vielä suojia ylhäällä. Kyllä kyllä, tämä on fakta

Uhh, kirjoita ihmeessä sinäkin Johncroftia! Kunhan tässä nanokuukausi loppuu, aion penkoa nää osastot luupin kanssa pohjamutia myöten ja kalastella kaiken, mitä on kirjoitettu — Sherlockit nyt ainakin!

Kaunis kiitos kommentistasi <3

Elfmaiden, tän parituksen suhteen riittää eka jakso, mutta ehkä Mycroftista saa kuitenkin vähän enemmän irti Belgravian jälkeen (jakso jossa käy esim. ilmi kuinka Mycroft luottaa Johniin ). Ja muidenkin jaksojen, joten jos et oo vielä katsonut kaikkia ilmestyneitä, niin hopi hopi tsekkaamaan! Ne on kyllä sen arvoisia, usko pois Johncroft on mun mielestä varsin leppoisa paritus ja helposti canoniin kuuluvaksi katsottava. Ei ehkä niin tulinen kuin Johnlock, mutta luultavasti vakaampi. Mutta se on tietysti mielipidekysymys x)

Kivaa että kommentoit, kiitos siitä



Raskastan teitä kaikkia, ootte luttanoita ja mussuja ja ihaneja <3

... ja jos jollakulla on vielä sanottavaa ficistä, saa kommentteja jättää edelleenkin!