Vielä synnitkin anteeksi | K-11, femme, tajunnanvirta

[Demeter]

Otsikko: Vielä synnitkin anteeksi
Kirjoittaja: Demeter
Paritus: Eeva/Aada
Tyylilaji: epätoivoista, synkkää ja vähän mielenvikaista ajatuksen jouksua
Ikäraja: K-11
Varoitus: melko väkivaltaisia ja aika itsetuhoisia ajatuksia
Disclaimer: omat hahmot & teksti

A/N: Huomasin äskettäin Tajunnanvirtaa-haasteen, ja koska odottelin tässä sopivasti keskiyötä ja retkeä tulivuorelle, istahdin terassille napit korvissa annoin ajatuksen viedä ja kappas kummaa, lopputuloksena oli mielen syövereistä kummunnut omituinen tuotos. Osallistukoon myös femme10-haasteeseen.





Vielä synnitkin anteeksi


Pidä minusta kiinni, pidä kiinni niin lujaa että sormesi murtuvat, rasahtaen menevät paikoiltaan ja rikkoutuvat.

Sinun sormesi, niin ne kauniit ja pitkät, ne jotka olet kolmatta niveltä myöten minuun joskus tunkenut, kipeästi, pirullisesti, sillä sinä et tunne sanaa nautinto, enkä minä sanaa kohtuus.

Katso nyt, katso nyt minua: juuri tällaiseksi sinä olet minut tehnyt. Vainoharhaiseksi ja varpaillaan käveleväksi, vinkuvaa hengitystään pidätteleväksi raukaksi, enkä minä kestä enää edes omaa seuraani. Minä maistan kyllä veren suussani, mutta puren huuliasi yhä voimakkaammin.

Pidä minusta kiinni, sinähän roikut jo minussa, kuihtuneessa mielessäni, ja kuvittelet voivasi pelastaa minut kuin tienposkesta löytyneen, henkihieveriin piestyn koiran. Hyvää hoitoa ja vähän troppia, salvaa hiertyneisiin haavoihin ja kauniita sanoja rikottuihin lupauksiin. Mutta tiedätkö, ei minuun mikään rohto enää tepsi, ei kämmenessä murskatut yrtit, ei lämmöllä ja lempeydellä haudutetut piharatamon juuret, ei valaan maito eikä kauneinkaan kuivattu koralli, morttelissa hienoksi jauhettu.

Vielä kerran haluan muistuttaa, pidäthän kiinni niin perkeleen lujaa, ihan viimeiseen hengenvetoon saakka, siihen hinkuvaan ja loputtomalta tuntuvaan, kaikkensa antaneeseen ja niin kipeään.

Ja sen jälkeen huuda, huuda, huuda, minä pyydän, huuda niin lujaa että kitarisasi irtoaa paikaltaan ja kurkkusi tuntuu palaneen karrelle. Huuda, huuda, huuda; kerro kuinka minä olen mennyt, äläkä anna kenenkään, älä enää ikinä, keskeyttää sinua, sillä minä en tule enää takaisin, en tule, en ikinä, eikä sinun huutosikaan saa loppua, ei ikinä, kuulitko?


*


Minä tahdon tatuoida itseeni
Neitsyt Marian ja Jeesuksen
ristipuun ja orjantappurat

juuri ne, jotka hankasivat otsan verelle, sille samalle verelle, jota minä joka sunnuntai juon yhden siemauksen verran, pyydän sen viikkoiset syntini anteeksi, sillä niitä on kertynyt taas niin helvetin paljon.

Eeva hallusinoi taas, enkä minä saa pidettyä häntä enää tässä maailmassa. Minä pelkään, Jeesus, kuuletko sinä? Minä pelkään että menetän hänet, tunnen jo kylkiluut ja jokaisen nikaman selässä, aivan jokaisen, eikä kenenkään kuuluisi näyttää siltä, niin nääntyneeltä ja hullulta, sellainen loimu silmissä palaen, sellainen joka huutaa

tapa, tapa, tapa
tapa minut, ole hyvä
minä anelen niin kauniisti

Eeva haluaa ja rukoilee, että minä runtelisin hänet. Yhtenä päivänä houreissaan se nainen tarttuu rintoihini ja kuiskii korvaani sellaisia asioita kuin

sinä olet niin innoissasi, Aada, niin innoissasi elämästä, ethän, voi ethän koskaan irrota otettasi minusta vaikka sormet murtuisivat tai minun selkärankani naksahtaisi poikki

Ja toisena että

annathan minun pestä jalkasi, Aada, annathan minun pestä jalkasi, minä palvon sinua, sinä olet niin vahva ja minä katkean, mutta ennen kuin se tapahtuu, anna minun pestä ne jalkasi nyt, ja sen jälkeen voisitko sinä ystävällisesti nousta päälleni ja murskata minun kalloni, kiltti, ihan rohkeasti vain, jalka takaraivon päälle ja sitten otat vauhtia ja polkaiset, hups vaan

Kun minä sanon että pian kaikki helpottaa, ei mene enää kauan kunnes rahaa on tarpeeksi ja mennään taas lääkäriin, Eeva nauraa heleästi ja hänen nauraessaan minä muistan taas menneet vuodet ja ajan, jolloin ei avun huutaminen tehnyt kipeää.

Jeesus Kristus, pyhä siunattu Neitsyt Maria, rakas kolmiyhteinen Jumala, minun pelastajani, minun vapahtajani. Voi hyvä Pyhä Henki ja Jeesus, Jeesus, Jeesus, minun pelastajani,

pelasta Eeva ennen kuin minä teen niin kuin hän pyytää.

Voisiko sellaista syntiä antaa anteeksi edes minun vuokseni murrettu leipä, minun edestäni vuodatettu veri?

[Chelle]

Tää oli älyttömän hieno.

Tajunnanvirta on mun mielestä aika usein hienoa luettavaa, mutta tämä. Damn. Muhun teki kyllä vaikutuksen. Tää tuntui tosi aidolta tekstiltä, ehkäpä kuvaava ois väkivaltaisen rehellinen? Ja sun käyttämä kirjoitustyyli vetoaa ihan täysin - vaikka toi aihe on tavallaan... ei välttämättä ruma, mutta angstikas (heh, mä ja mun uudissanat), niin tää tekstihän on uskomattoman kaunista, mun mielestä menee paikoittain runouden puolelle siinä mielessä.

Tuosta aiheesta ja asetelmasta tässä ei kerrota läheskään kaikkea, ja se antaa lukijalle aika paljon tulkinnanvapautta, mikä on mun mielestä pelkästään positiivinen asia. Itsetuhoisuus ja tuollainen mielen hajoaminen on kuvattu hienosti, samoin kuin rakkauden väkivaltaisuus ja se tuhoava voima siinä. Nuo lopun uskonnolliset viittaukset oli kans sopivia. Tiivistetysti vielä: basically kaikki tässä natsas, mitään en osaa kritisoida ja kiitos paljon.

[RoastedGarlic]

Kaunista, mukaansatempaavaa, voimakasta, liikuttavaa. Hienoa. Tykkään.

[jossujb]

Olipa tämä tosiaan mielenkiintoinen kokemus. Tajunnanvirtateksteissä on usein se ongelma, että ne ovat suorastaan terapeuttisia kirjoittaa ja niistä näkee oikein miten parhaimmillaan kirjoittaja itse antaa vaan sanojen juosta, mutta lukijalle kokemus saattaa usein näyttäytyä raskaana ja vaikeaselkoisena.

Mutta ässä tapauksessa olit saanut minusta hienosti tunnetilan ennen kaikkea ilman että sanat itsessään olisivat puuroutuneet keskenään. Alkaa tuolla tavalla suhteellisen rauhallisesti ja koherentisti yltyen pikku hiljaa yhä syvemmälle kierteeseen missä vain rukoillaan ja pyydetään apua, epätoivo paistaa läpi. Että mä sitten tykkään teksteistä joista tavoittaa tunteet vain lukemalla, tulkitsematta, koska tunne itsessään tulee itsellekin lukiessa.

Hirvittävän hyvään paikkaan olit olit laittanut tuon katkaisevan tähden muuten, koska musta tuntu että siinä kohtaa muutenkin fiilis vaihtui. Ihan niinku siinä olis kulunut paljonkin aikaa välistä ja siitä ois riipastu pois pätkä. Jos ne olis ollut vaan yhdessä pötkössä ois musta ainakin saattanut tuntua että tämäpä eskaloitui nyt äkkiä. Jotenkin kiva että kirjoittaja itse antaa tuolla tavalla katkaisemalla ymmärtää että niin oli tarkoituskin.

Mitä minä nyt voisin muuta sanoa... oli aika rankka kokemus. Ei ehkä sen laadun rankka mitä normaalisti luen, mutta ehdottomasti pidin kuitenkin lopputuloksesta. Jäi vähäksi aikaa päähän mietityttävään. Great. Kiitos tästä.

T: jjb

[Nirvu]

Tää on ihan tajuttoman upee. Ite käsitin tän niin, et näkökulma vaihtuu tossa ns. tauon kohalla, ja mun mielestä se oli ihana idea, koska liian monet tekstit on kuvattu vaan yhestä näkökulmasta, tää oli, emmä tiiä voiko sanoo piristää, mut ainaki kivaa vaihtelua:)
En kauheen usein lue tajunnanvirtaa, ellen sitte runoissa, mut tää oli ihana, jajah, tykkäsin hirveesti!
Ekasta osasta sanoisin sen, että ajatukset oli tosi taitavasti kuvattu, ihan niinku niitä toisaalta olis ajateltu pitkään, mut toisaalta vaan annetty sormien mennä ja kirjottaa mitä mieleen sattuu. Lisäks ajattelin päässeeni kiinni molempien osapuolien luonteesta kiinni jo ekassa osassa, mikä kertoo nyt tän Eevan (eks kertoja ekassa ollu Eeva? Sano jos oon väärässä ) ajatusmaailmasta
Toka osa muutti käsityksen näitten suhteesta kokonaan. Aada ei ollu ensinnäkään yhtään sellanen henkilö, minkä kuvan sain Eevan pätkästä. Sen huoli ja pelko oli aivan älyttömän aitoa, ja Eevastaki tuli ihan erilainen hahmo.
Kokonaisuutena tää oli aivan loistava, tykkäsin hirveesti, ja vaikka tää onki tajunnanvirtaa, ja erityisesti sen takia aika mahdoton toive onkin, nii ehdottomasti haluaisin kaksikosta kuulla lisää!:) 
Mut heei, pääsit mun koekappaleeks kunnollisen kommentin kirjottamisen suhteen

Nirvu