Musiikki #2

[Disorder]

Kiitos Ansa!

Mielenkiintoisia olivat, koko settiä en tosin vielä kuunnellut Tunnelma oli jotenkin tosi ihana noissa kappaleissa, ei liian synkkä vaan juurikin sellainen mystinen, jos tajuat xD

Musiikkivalikoiman laajennus jatkuu vielä, mutta vauhtiin on nyt päästy.

[Aimtist]

Disorder, jos haluat jotain NW:n kaltaista niin ehdottaisin kuuntelemaan Within Temptationia ja Evanescenceä. Omasta mielestäni niissä on vähän samaa, että jos et ole kuunnellut niin suosittelen! Varsinkin WT:tä, kun hehän ovat tehneet yhden biisinkin Tarja Turusen kanssa yhdessä

Uhhuh, mulla on musiikki-identiteetikriisi! Vuosia oon kuunnellut juuri kaiken näköistä rockia ja metallia, muutamia kappaleita toisistakin genreistä toki aina silloin tällöin, mutta pääasiassa tuolta skaalalta kaikki musiikki oli. Nykyisin sitten, kun tulee tykästyttyä entistä enemmän toisenlaiseenkin musiikkiin (kiitos yhden kaverin ja AMV:den sekä sen, että kun kirjoitan jostakin hahmosta niin minulla muodostuu tietynlainen fanon hänen kuuntelemastaan musiikista ja tietenkin sellaista pitää kuunnella kun kirjottaa!) niin en osaa enää luokitella itseäni niin hyvin! Ja jostakin syystä tämä häiritsee Kohtalotovereita? Vai olenko ainoa, joka tekee kärpäsestä härkäsen?

[jaina]

Aika moni teistä näyttäis kuuntelevan ihan erilaista musiikkia (rock/hevi/punk/alternative ym. oon huono nimeämään genrejä but you know) kuin mä. Kaikista rockein juttu jota oon joskus kasilla (!!) fanittanut on Paramore enkä tykkää siitäkään enää yhtään.

Onko täällä muita, jotka kuuntelee klassista?

Harry Potterin ja Star Warsin soundtrackejä ei varmaan todellakaan lasketa klassisiksi mutta niitä oon kuunnellut jo ala-asteelta asti enkä tähän päivään ole vielä kyllästynyt. Azkabanin Vankissa on ehdottomasti paras soundtrack ja onpa se kaiken lisäksi vielä mun lempielokuvakin.

Onko muut löytänyt uusia rakkauksia, jotka on ulkona omalta mukavuus alueelta poissa?

Vuosi sitten toukokuun lopussa hurahdin One Directioniin. Joo. Tiedän. En ollut ikinä sitä ennen fanittanut mitään tommosia purkkapoikabändejä mutta mun mielestä One Directionissa oli jotain erityistä ja ne kuulostaa aika hyvältä livenäkin. Ja Harry Styles on ilmetty nuori Mick Jagger. Jos ootte nähnyt vaan joltain musiikkikanavalta niiden vuonna 2011 tai 2012 tehtyjä purkkapoppimusiikkivideoita niin voin sanoa että hyvin paljon on muuttunut pojat niistä ajoista Ykköslevyllä on oikeesti muutama tosi syvällinen biisi, joita kannattaa oikeasti kokeilla ("Moments", "Same Mistakes" [joka on mulle ittelleni tosi henkilökohtainen biisi syömishäiriöstä] ja klubibiletyksenä "Stole My Heart"). Kakkoslevystä en niin kauheasti perusta mutta ah se niiden kolmas levy!! En ois ikinä uskonut että ne tekis rock-tyylistä musaa (esimerkkeinä "Little Black Dress" ja "Alive". kuunnelkaa ne!). Kolmas levy on ehdottomasti mun lemppari ja sisältää vain pari purkkapoppityylistä kappaletta ("Best Song Ever" esmes, ja "Little White Lies"). Kaikki muut on sitten syvällisempiä ja vähän semmosia Mumford & Sons-tyylisiä (esim. "Happily", "Something Great").

Tykkään edelleen One Directionin musasta mutta harmi vaan että mun elämän melkein suurimmat rakkaudet eli Zayn ja Louis töpeksi aika pahasti ja menetin vähän niin kuin koko intoni kys. poppooseen. Liamia oon inhonnu jo pidemmän aikaan. Siellä on tyyliin enää Niall ja Harry joista tykkään. Ja muutenkin oon alkanut järjellä miettimään kys. poppoota. Ne on välillä aika idiootteja, tosin Niall (ja Harrykin) vaikuttaa oikeesti tosi symppiksiltä ja jalat maassa-tyylisiltä kavereilta. Mut se niiden lavaesiintyminen omissa konserteissa!! Se on ihan surkeeta, enkä oikeasti maksaisi kuin kork. 5 € siitä että menisin katsoon niitä konserttiin. Ne syö lavalla, ruiskuttaa faneja vedellä ym. ja kun vertaa mun all-time-favouriteen eli Beyoncén lavalla olemiseen, niin nehän näyttää ihan lurjuksilta. Yh.

Innostuin viime keväänä vähän ennen One Directionia tyttöbändistä nimeltä Little Mix. Sana "tyttöbändi" saattaa tuoda monella mieleen jonkun hihittelevän lissuporukan (esmes Fifth Harmonyn, joka tuli tutuksi USA:n X Factorista) mutta Little Mixin tytöt on jo parikymppisiä ja oikeesti tosi symppiksiä, kivoja, aivan mielettömiä esiintyjiä ja kaiken lisäksi brittiläisiä ja ihan törkeen hyvännäköisiä (niin ilman meikkiä kuin laitettuna. oikeesti, apua!!)! Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan/katsomaan ainakin niiden coverin One Republicin ja Jay Z ft Justin Timberlaken biiseistä. Linkki löytyy täältä!

[jaina]

Sab, Story Of My Life on tosiaan kans yks biisi niiden kolmannelta levyltä josta tykkään erityisen paljon. Suosittelen kyllä lämpimästi myös Happily, Something Great, Strong, Don't Forget Where You Belong, Right Now & Through The Dark-biisejä, ne on kaikki niitä uusia. Mä tykkään Robinin Boom Kah:ista! Oikeesti, se on tarttuva!

Mä en oikein osaa pitää erillään persoonaa ja musiikkia. Tosin tälläkin hetkellä kuuntelen just tota Right Now-biisiä, vaikka just edellisessä viestissäni sanoin, että en oikein enää tiedä tosta One Directionista kun osa törttöilee. Kyllä mä niistä silti tykkään. Oon muuten itekin kuullut pahaa tosta Radiohead-bändistä. Tykkään just niistä fiksuista muusikoista, jotka ei mitään ihan idiootteja juttuja tee ainakaan julkisuudessa. Sen takia Beyoncé on ollut mun idoli jo yli 4 vuotta ja oon ollut jo vuoden hurahtanut Little Mixiin. En oikein osaa kuvitella itseäni semmosen sekoilevan artistin fanina. En ymmärrä (anteeksi) osaa Justin Bieberin faneista, kun ne palvoo sitä vaikka se selvästi on välillä aika paska tyyppi fanejaan kohtaan tai muuten vaan käyttäytyy tosi huonosti. Ihan samalla lailla en myöskään ymmärrä osaa Directioneista, kun ne palvoo poikia niin paljon ja väittää että ne on oikeasti täydellisiä ihmisiä. Se on vähän pelottavaa siis kun ne ihan oikeasti uskoo niin.

Kuinka paljon te muuten katotte artistienne yksityiselämää? Esim. Twitterijuttuja, paparazzivideoita, Instagramia jne.

[Larjus]

Kuinka paljon te muuten katotte artistienne yksityiselämää?

Stalkkaan tosi monen japsirokkarin twitteriä ja muutaman rakkaimman blogeja kans (Etenkin Yumehiton, mulla on ollu siihen mieheen (POIKAAN!) paha addiktio jo about seitsemän vuotta) Mut en mä muuten oikeestaan seuraile mitään juttuja, jo senkin takia, kun mun lempparit on japanilaisia ja osaan japania tosi huonosti.


Nyt on ääää koko ilta mennyt BVCCI HAYNESin kuuntelemisessa. Muttakun muttakun, Kenzolla (tai oikeestaan pitäs kirjottaa KNZ, mut en oo vieläkään tottunut siihen kirjotusasuun) vaan on ihan himskatin hyvä ääni. Se on kyllä aivan erilainen kuin puheääni, jos en tietäis että Kenzo laulaa nää biisit, luulisin, et se olis joku muu. Vaikka oon aiemmin kuullu Kenzon vetävän jotain omaa ayabien keikka-DVD:illä. Aika jännä kuitenkin, että Kenzo on musabisneksissä varsin uusi laulamaan. Ennen hän nimittäin oli rumpali (on kyllä sitäkin edelleen). Ja mun silmissä edelleen ensisijaisesti rumpali.

[Kosmik]

Taas ihkutusviesti, ignooratkaa. xD

Rammstein! <3 En kyllästy tuohon bändiin ikinä, vaikka en ymmärrä kappaleiden sanoista kuin sanan sieltä ja täältä. :'D Hyvin noita lyriikoita on kyllä käännetty englanniksi ja suomeksikin, niin olen jonkin verran yrittänyt selvittää, mistä kappaleet kertoo ja hyvin mielenkiintoisia tarinoita niistä sanoituksista löytyykin (osa on mukavan häiriintynyttä settiä). :'D Mut siis ihmeellistä, miten hyvin jo pelkät melodiat ja Lindemannin ääni inspiroi mua vähän kaiken suhteen, niin piirtämisen kuin kirjoittamisenkin. Lavashow on noilla ilmeisesti tosi näyttävää, niin olis joskus hienoa päästä keikalle. Olihan ne Suomessakin tossa jokunen vuosi takaperin, mutta ei tullut lähdettyä paikan päälle. En muutenkaan tykkää isoista ihmismassoista, mikä on sinällään harmi, ku se rajoittaa just keikoilla käymistä ja vähän muutakin tietty, mut ei siitä enempää. xD Ja Rammsteinia on kiva kuunnella töissä, kun saa sillä kivasti puhtia hommiin ja voi samalla uppoutua omiin kuvitelmiin, eikä työnteko tunnu niin puuduttavalta. :'D

Onpa nää mun viestit tähän topaan aina tosi sisältörikkaita xD...

[Isilwen]

Viulumusiikin ystävät! David Garrett ja Bach, nauttikaa (sekä miehestä että musiikista )!

https://www.youtube.com/watch?v=y_NPHk-Bjsg

[Aristosa]

Vastaan viestissäni edellä esitettyihin gallup-kysymyksiin ja selitän muutakin:

Kuuntelen itsekin pääasiassa metallia, rockia ja klassista sekä jotain popimpaakin, lähinnä lyriikoiden vuoksi. Tykkään käydä kovasti keikoilla - viimeaikojen ykkös livenimet ovat olleet Pariisin kevät ja JP Leppäluoto. Ensi viikolla on luvassa Amorphis ja piakkoin myös Metsatöll, Sonata Arctica ja Ensiferum. Nämä kertonevat musiikkimaustani jotain. Odotan kovasti myös Nightwishin kesän keikkaa Tampereella!

Metallista uppoaa eniten folk metalli (Tyr, Turisas, Eluveitie...) sekä tälläiset bändit kuten Charon, Poisonblack, Nightwish, Stratovarius ja HIM aiemmin mainittujen lisäksi.

Suomenkielisestä musikkista suosikkejani ovat Chisu, PMMP, Scandinavian Music Group, Ultra Bra ja Jippu pääosin lyriikoiden vuoksi. PMMP:n musiikki on (oli?) myös ihan vain musiikin osalta loistavaa, mutta lyriikat purevat toki eniten. Ihailen lauluntekijöitä, jotka lauluja kirjoittaessaan osaavat ottaa jonkun muun kuin oman roolinsa - kirjoittaa aivan erilaisen ihmisen näkökulmasta siis! Myös Juice Leskinen ja Hector mainittakoon ihailemissani lauluntekijöissä.

En seuraa juuri kenekään artistin yksityiselämää juuri yhtään missään. Tykkäilen monista Facebookissa mm. keikkailmoitusten vuoksi. Todellisuudessa tiedän mistään bändeistä juuri mitään - hyvä, että jäsenet ja ekan levyn ilmestymisvuoden osaan nimetä!

Tosiaan, kuuntelen myös klassista musiikkia. Se tosin tulee aika kausittain. Tykkään käydä klassisen musiikin konserteissa (Tampereen filharmonia ja Santtu-Matias Rouvali ovat loistavia!) ja kuunnella musiikkia enemmän livenä. Pidän itsekin kovasti Chopinista sekä Bachista, vaikka kovin erilasia ovatkin.

[Snouk]

Tarvitsisin suosituksia öh... raskaammasta musiikista? En ymmärrä genreistä mitään, mutta metalli iskee, hevi ei.

Bändit, joista tällä saralla tykkään ovat esimerkiksi Rammstein, System of a down, Kotiteollisuus, Viikate, Alesana...

Bändit, joiden tyylistä en pidä ovat esimerkiksi Nightwish, Stratovarius, HIM, Within temptation, Children of Bodom. (Otin tarkoituksella sellaisia, joita tässä ketjussa on mainittu). Metallicakin on vähän meh minun makuuni.

Kaipaisin jotain, missä on paljon raskasta biittiä. Rammsteinin tyylistä haen ehkä eniten. Alesanan tyylisestä kirkumisesta pidän, mutta esim Children of Bodomin örinästä en tykkää yhtään.

En tiedä, mikähän tämä genre on, mistä sitten tykkään, mutta sellaista raskasrakenteista musaa ilman sellaista nopeaa joka suuntaan heilumista. Antakaa rohkeasti ehdotuksia ja joku biisi, mistä itse erityisesti tykkäätte.

[Haruka]

Snouk: Metallimusiikkia jo useamman vuoden kuunnelleena, voisin suositella ainakin ruotsalaista industrial-metalbändiä nimeltä Pain, muistuttaa tyyliltään hieman Rammsteinia, jonka musiikista taas itse en niinkään välitä. Toinen, josta tykkään, on italialainen goottimetallia soittava bändi Lacuna Coil, heillä on kaksi vokalistia, joista naispuolinen, Christina Scabbia, on vieraillut mm. Apocalyptican levyllä ja omistaa muuten aivan mielettömän äänen <3 Biisivalintoina voisin Lacuna Coililta heittää ainakin "Heaven's A Lie" ja "Our Truth" sekä Depeche Mode-coverointi "Enjoy The Silence".

Uppoaako Apocalyptican tuotanto muuten? Suosittelen myös niiden tuotantoa, nythän sellisteiltä on tulossa uusi albumi ja itse ainakin olin vaikuttunut kuullessani "Shadowmakerin", uuden albumin nimibiisin. Ja lisäksi voisin mainita nämä amerikkalaiset bändit: Deftones ja Disturbed. Deftonesin laulajan Chino Morenon ääni saattaa kuulostaa alkuun hieman oudolta, mutta on ainakin musta tosi persoonallinen. Ja Deftonesin biiseistä ainakin "Minerva" kannattaa kuunnella sekä vuoden 2006 albumilta "Saturday Night Wrist" "Meine", jossa vierailee Serj Tankian. Disturbedin biiseistä muhun uppoaa varmaan eniten "Overburdened", joka on sävyltään ja sanoitukseltaan todella tumma ja synkkäkin. Ja Disturbedin nokkamiehen David Draimanin sooloprojektiin Deviceen kannattaa myös tutustua.

Noi nyt heti ensimmäisinä tulee mieleen, joten toivon, että tykkäät jostain noista.

[flawless]

Musiikkitoiveet ja -suositukset kuuluvat tähän topiciin, jatkossa sinne!

[Snouk]

Ok, flawless. Nyt kun toive on kuitenkin jo esitetty niin itse bändeistä varmaankin kuuluu keskustella täällä.

Apocalypticalta taidan tietää yhden biisin, joka on kyllä ihan nasta. Voisin tutustua paremminkin, koska jousisoittimet miellyttävät korvaani paljon. Esimerkiksi viulisti Lindsey Stirling tekee mielestäni aivan mahtavaa musiikkia, tosin ei varmaan iske niille, jotka inhoavat konemusaa. (Tyttö tekee siis pääasiassa viuludubsteppiä.)

Disturbedista olen kuullut, pitääpä käydä kuuntelemassa noita. Muut olivat täysin tuntemattomia, mutta suosituksia pyysin, joten niitä käyn tutkimassa.

Tuntuu typerältä, kun olen tosi huono kuuntelemaan musiikkia, jota en ole ennen kuullut. Siis eihän siinä ole mitään järkeä, mutta jotenkin renkutan samoja vanhoja enkä jaksa tutustua uusiin bändeihin. Olen kyllä erittäin laiska musiikinkuuntelija muutenkin, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tutkimaan metallibändejä, kun muka niistä tykkään. 

[Talviomena]

Tuntuu typerältä, kun olen tosi huono kuuntelemaan musiikkia, jota en ole ennen kuullut. Siis eihän siinä ole mitään järkeä, mutta jotenkin renkutan samoja vanhoja enkä jaksa tutustua uusiin bändeihin. Olen kyllä erittäin laiska musiikinkuuntelija muutenkin, mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä tutkimaan metallibändejä, kun muka niistä tykkään. 

Vähän sama vika täällä. Olen todella laiska tutustumaan uusiin bändeihin, joskus saatan randomisti klikata jonkun youtuben suositteleman tuntemattoman biisin ja sitä kautta löytää sitten uuden bändin. Mutta silloin kun jaksan ylipäätään musiikkia kuunnella, niin illan aikana kuluu pääasiassa Gothministeriä, Deathstarsia, Blutengeliä, Dead Souls Risingia ja Mors Symphilitica/Requiem in Whitea. Yleensä tuossa järjestyksessä. Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia.

//Ja heti unohdin mainita Lord of the Lostin, argh. Ehkä siksi, että kuuntelen siltäkin vain tiettyjä kappaleita.

Tuon listani kaksi ensimmäistä ovat tosiaan raskaampaa musiikkia, Gothminister on norjalainen ja Deathstars muistaakseni ruotsalainen bändi, Blutengel onkin sitten saksalaista darkwavea. Dead Souls Risingia en osaa muualle kuin jonkinlaiseen goottirockiin lokeroida, Mors Symphilitica ja Requiem in White taitavat olla klassiseen vivahtavaa goottimusaa, ainakin itse niitä kuunnellessani saatan helposti tirauttaa kyyneleen tai pari jos erehdyn lukemaan/näkemään jotakin surullista samaan aikaan. Mors ja Requiem kun eivät ole mitään "hip hei, iloitaan!"-bändejä (ja kappaleiden sanoja ei oikeasti löydy mistään!) : D

Ja tuolla jossain välissä kysyttiin artistien yksityiselämästä, niin ei, en seuraa. Sitten kyllä välillä ketuttaakin, kun tajuan, että joku noista ns. harvinaisemmista artisteista käy kääntämässä Suomessa enkä ole havainnut koko asiaa ajoissa (en toki ole yhä katkera, kun Voltaire kävi naapurikaupungissa ja olin alaikäinen parilla kuukaudella)... Tosiaan, kuuntelen sitä musiikkia, en yleensä edes katso musiikkivideoita jos niitä sattuu olemaan. No okei, saatan seurata artistien muita tekeleitä (kuten Voltaire, koska oikea renessanssimies, uuh), mutta en sitten mitään keikka-aikatauluja, perhekuulumisia tai vastaavia. Liian laiska semmoiseen. xD

[Epona]

Snoukille vastailen minäkin. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen että jos Talviomenan mainitsema Gothminister kolahtaa niin saksalainen Megaherz soittaa ainakin mun mielestäni aika samankaltaista musiikkia, sellaista raskaspoljentoista, vähän goottivivahteista metallia. Biiseistä esim. 5. März saattaisi antaa ihan hyvän kuvan niiden musiikista. Oomph! saattaisi myös olla kuuntelemisen arvoinen, niillä on kyllä vähän friikki maine enkä edes ihmettele mutta mun soittolistoillani se on pyörinyt jo kauan. Plussaa siitäkin, että monet niiden biisit ottaa kantaa vähän epämääräisiin aiheisiin. Träumst Du? (ft. Marta Jandová) jaaaa vaikka Sandmann vois olla ihan hyvät kappaleet kuunneltavaksi niiltä.

Disturbedia kannatan minäkin! Jos tuollainen vähän suorempi hard rock iskee niin joitain mitä miellän vähän samaan kastiin on Seether (FMLYHM ja Eyes of The Devil), Avenged Sevenfold (Danger Line, Gunslinger), Linkin Parkin vanhempi tuotanto, Bullet For My Valentine (Tears Don't Fall) ja Three Days Grace (I Hate Everything About You, Not Too Late). BFMV saattaa tosin olla vähän no-no sulle jos örinä ei niinkään innosta, niiden kappaleissa on sitä välillä aika ankarastikin

Öö, musta tuntuu että mulla oli vielä jotain mielessä mutta taisin nyt unohtaa sen. Ei kun joo, ne oli Sonic Syndicate ja All That Remains! Nää on kaksi mun uusinta hullaantumisen kohdettani, tykkään ihan possuna. Sonicsiileillä saattaa olla sulle vähän liikaa sitä menoa joka suuntaan, mutta toisaalta se perusbiitti on aika raskas eikä ne ihan joka kappaleessa härvellä ympäriinsä. So Addicted ja Jack Of Diamonds on nousseet mun luottobiiseikseni siileiltä tässä viime viikkoina. All That Remainsilta taas What If I Was Nothing ja Asking Too Much on ihan hyvää peruskauraa.

Oliskohan siinä hetkeksi kuunneltavaa? Toivottavasti löytyy edes jotain kelvollista, sitä kun on aina vaikea veikkailla että mikä toiselle uppoaa Mun ei edes pitänyt heittää kovin montaa ehdotusta mutta kun metalli on sydämen asia niin se sitten kans on, oonkin monesti sanonut että mua ei pitåisi päästää vauhtiin musiikista puhumisen kanssa koska siitä ei tule loppua millään.

[Beyond]

Voisin itsekin liittyä suosittelemaan raskaammasta musiikista joitain suosikeitani. Laitan myös sulkeiden sisään tutustumisbiisisuositukset. ^^ Murderdolls (Summertime Suicide) on ihan tutustumisen arvoinen tapaus, samoin bändin laulajan oma sooloprojekti, Wednessday 13 (Ghoul of My Dreams). Varsinkin tämän vuosikymmenen puolella julkaistut levyt ovat mielestäni loistokkaita ja soundiltaan oppikirjaesimerkki hard rockista. Myös Rob Zombie (American Witch) on aikalailla samassa sarjassa. Samaisen herran tuotannosta löytyy myös hieman konemusiikin puolelle menevää tavaraa. Huomionarvoista näissä tapauksissa on toki se, että lyriikat on tehty hieman pilkettä silmäkulmassa klassisia kauhuteemoja ylistäen.

Jos kunnon tykityksestä puhutaan, Dope (Die Motherf*cker Die) on myös ihan jees ja jos taas industrialista puhutaan, Marilyn Manson (Antichrist Superstar) on ihan maineensa arvoinen.

Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia.

Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^

Tulipas jotenkin haikea olo tätä keskustelua seuratessa, kun lähes kaikki keskustelussa mainitut bändit ovat sellaisia, joiden levyt ovat soineet joskus paljonkin. o_O Nykyään olen jotenkin vieraantunut raskaammasta musiikista todella paljon. Ei sillä, ettenkö yhä kuuntelisi, mutta en kuluta enää mitään musiikkia yhtä aktiivisesti kuin joskus vuosia takaperin. En myöskään ole seurannut aktiivisesti enää aikoihin, onko raskaan musiikin osalta tapahtunut jotain merkittävää: onko uusia mielenkiintoisia bändejä tullut, mikä alagenre on eniten pinnalla jne. Tahtoisiko joku enemmän seurannut antaa hyvän tiivistelmän näistä kysymyksistä? Onko uusia hevibändejä ylipäätään tullut viime aikoina paljoakaan pinnalle? Black Veil Brides on ainoa uusi bändi, josta olen kuullut viimeisen viiden vuoden aikana, eikä sekään nyt pikaisen googlettamisen perusteella niin hiljattain perustettu bändi ole. Tuntuu muutenkin vähän siltä, ettei raskaampaa musiikkia tuoteta lähes yhtään verrattuna siihen kuin joskus kunnon buumin aikoihin, vaan muut genret ovat ikään kuin syrjäyttämässä sen.

[Talviomena]

Joskus taas on sellaisia päiviä, jolloin soi pelkästään Aurelio Voltaire, koska niin hyvää mustaa huumoria ja kristinuskon kritisointia.

Tämä on rehellisesti sanoen ensimmäinen kerta, kun olen kuullut jonkun muunkin pitävän Voltairesta. Tykkään myös siitä huumorista paljon. Olen muuten autuaasti missannut senkin, että Voltaire on ollut vissiin jossain vaiheessa Suomen-keikallakin. En ole mikään hc-fani, mutta onhan kyseessä sen verran jännä tapaus, että olisi pitänyt nähdä livenä! Mutta niin, jos Voltaire puhuttelee, Creature Featurella (Such Horrible Things) vähän samanlaista läppää. ^^

Hahaa, olet toinen Voltaire-fani, jonka olen bongannut finistä. : D Ja joo, ainakin 2014 kävi marraskuussa Helsingissä ja Tampereella. Olisi ollut vielä ilmainen pääsy konsertteihin, mutta koska ne olivat baareja, niin en olisi päässyt sisälle muuten kuin vasta nyt tuoreena täysi-ikäisenä. D: Muutenkin ketutti, kun sekä Voltaire, Lord of the Lost että London After Midnight kävivät 2014 Suomessa, en uskonut kenenkään heistä edes tietävän Suomi-nimisen takapajulan olemassaolosta - enkä päässyt yhdellekään keikalle. xD *katkera kyynel*
Täytynee pistää korvan taakse tuo Creature Feature. : D

[flawless]

Black Veil Brides on ainoa uusi bändi, josta olen kuullut viimeisen viiden vuoden aikana, eikä sekään nyt pikaisen googlettamisen perusteella niin hiljattain perustettu bändi ole.

Oi hei mä kuuntelin Black Veil Bridesia joskus teiniangstini syvimmissä syövereissä, vitsit siitä tulee aina todella nostalginen olo Ja sama on kanssa Escape The Faten ja Papa Roachin kanssa, oivoi. Noista jälkimmäistä kuuntelen kyllä vieläkin jonkin verran, ensimmäistä vähän vähemmän mutta niiltäkin lempparibiisejäni tasaisin väliajoin. Mulla ei oikeastaan musiikkimaku ole kovinkaan paljoa muuttunut sitten yläasteen, samanlaista rokkirääkymistä ja kitaranrämpytystä tykkään yhä kuunnella, bändit tosin ovat vähän vaihtuneet. On jotenkin tosi jännä miten tietyillä teini-iän tärkeillä bändeillä on aina sellainen special place jossain tuolla syvällä, vaikka sen tiedostaakin ettei enää ko. bändistä pahemmin perusta niin välillä itse ainakin tykkään myhäillä nostalgiavyöryissäni ja luukuttaa noita teiniangstisen minun suosikkeja.

Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

[nami]

Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

En..... :--D Teininä kuuntelin tosi paljon rokkia ja pop-punk varsinkin oli tosi kova juttu, mutta sitten taas suunnilleen lukioiässä maku lipsui lopullisesti popin puolelle (vaikka joitain popstaroja onkin aina enemmän tai vähemmän kaappifanittanut). Kyllä mä periaatteessa edelleen tykkään paljon monista teininä kuuntelemistani bändeistä, mutta se on enemmän sellasta nostalgiafiilistelyä, vähän kuin lapsuuden suosikkileffoja tai tv-sarjoja katsellessa. Tietty jotkin noista bändirakkauksista on jääneet aktiivisempaan kuunteluun (esim. Disco Ensemble, PMMP), mutta hyvin monet on unohtuneet ja niihin tulee palattua ainoastaan nostalgianälän iskiessä.

Toisaalta sitten taas nää myöhäisempien teinivuosien aikana ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä löytyneet suosikit on sellaisia, joita uskon kantavan mukanani vielä vuosikausia (krhm, Lady Gagan Born This Way -albumi ja mun ihmeellinen tarve kuunnella sitä aina humalassa......) ja jotka on ehkä sellaisia, mihin on tarttunut identiteetin muovautuessa siihen lopullisempaan suuntaan. Ehkä siinä on enemmän kyse siitä, et ylipäänsä sellainen musiikki kulkee mukana johon on jonkinlainen emotionaalinen side, en mä tbh usko et elämänvaihe on just se mikä ratkaisee. Monilla teini-ikä varmaan vaan sattuu olemaan sellaista aikaa.

[Haruka]

Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

Mä ainakin olen, sillä vielä nykyäänkin kuuntelen toisinaan yhä Apocalypticaa ja Placeboa, joista molempia luukutin 15-19-vuotiaana. Näiden bändien lisäksi olen luukuttanut Depeche Modea ja rakastanut Dave Gahanin matalaa, pehmeää baritonisoundia jo useamman vuoden. Mun nykyinen musamaku on sekoitus sekä exieni, ystävieni ja nykyisen avopuolisoni suosikeista. Kuuntelen aika vähän radiota, joten siksi en ole niin perillä uusista bändeistä/artisteista, mutta silloin, kun kuuntelen radiota saatan myöhemmin avata omalla koneellani Spotifyn ja etsiä sieltä kyseisen artistin biisejä.

[Beyond]

Kai se on sitten totta, mitä ne keittiöpsykologit sanovat, että tietyt teini-iän musiikkimieltymykset kulkevat aina mukana koska ne ovat olleet siinä elämänvaiheessa niin tärkeitä. Oletteko muut todennut saman ilmiön?

Ehkä hieman. Tavallaan musiikkimakuni on laajentunut siinä mielessä, ettei se ole enää niin genresidonnaista kuin aiemmin, mutta toisaalta myös supistunut siinä mielessä, etten tykästy uusiin biiseihin tai bändeihin laisinkaan yhtä helposti. Toisaalta musiikkimaun perusolemus ei ole muuttunut hetkeen miksikään, sillä pidän yhä kohtalaisen mahtipontisesta musiikista, enkä voi vieläkään sietää biisejä, joihin aivoni lätkäisevät pliisu viisu -leiman. Jos nyt vietäisiin tätä spekulointia pidemmälle, niin kaiketi teini-iässä luodaan musiikin kautta itselle identiteettiä, joka on suhteellisen pysyvä rakenne, minkä takia hieman vanhempanakin on jo totuttu, että jonkinlainen musiikki on minuuden pysyvä osa.

Minulle noihin nuoruudessa kuunneltuihin biiseihin liittyy myös paljon nostalgisointia. Semisti aikuistuneena superangstiset "Poltetaan kirkko ja vedetään ranteet auki!!!1" -lyriikat eivät tunnu enää niin puhuttelevilta kuin jokunen vuosi takaperin, mutta nostalgian takia mokomat armahtaa. Jos kuulee jotain uutta vastaavanlaista, sille korkeintaan hymähtelee. Yleensä ei kiinnitä edes huomiota. Oikeastaan sääli, miten onkaan jo onnistunut kyynistymään musiikin suhteen pienessä ajassa niin valtavasti. Kaipaan välillä sitä fiilistä, että jokin täysin random biisi on niin hieno, että sitä pysähtyy kuuntelemaan kerta toisensa jälkeen.

Nyt kun noista nuoruuden suosikeista on tullut puhetta, omina yläasteaikoinani skeittihevi taisi olla päivän sana. Slipknot, Korn ja muut nu metal -bändit olivat musiikkia, jota kaikki itseään kunnioittavat vaihtoehtonuoret kuuntelivat. Itsekin pidin niistä kovasti, mutta tätä nykyään niitä jaksaa kuunnella vain tietyssä mielentilassa: lähinnä iloisella, hyperaktiivisella tuulella, eli ei melkein koskaan, koska olen vissiin saavuttanut viimein henkisellä tasolla sen apatian määrän, jota ihannoitiin tr00 gooteilla silloin vuonna nakki. Oikeastaan kun vertailee hieman alle kymmenen vuoden takaisia vaihtoehtonuoria nykypäivän nuoriin (aivan kuin olisin hurjankin wanha... :"D), meno on muuttunut todella paljon: silloin minun villissä nuoruudessani korostettiin hirveästi sitä, ettei missään tapauksessa lokeroiduta musiikkimaun perusteella miksikään, vaikka toisaalta silloin nuorisokulttuurissa oli paljon tiukemmat rajat taviksille, hoppareille, hevareille jne. Itsekin olin kovaan ääneen sitä mieltä, ettei minua saisi lokeroida musiikillisten saati sitten ulkomusiikillisten puitteiden takia, vaikka todellisuudessa taisin ihan pitää siitä goottiweirdoleimasta, joka minulla oli. Tavallaan valtavirtaa vastustava musiikkimaku antoi kivan tekosyyn olla hiljainen friikki, jollainen olisin joka tapauksessa ollut - ainakin friikin leimalle oli helposti pureskeltava selitys, kun ulkoisti syyn musiikille.

Kirjoitin vissiin elämäkerran.