Moi, Vlad!
Lukaisin tämän jo jokunen päivä sitten, mutta silloin olin aivan liian laiska ja väsynyt kommentoidakseni, mutta päätin korjata asian nyt, kun löysin kunnon flown kommenttien kirjoittamiseen!
Sirius ja Remus ovat mielestäni
ehkä ihanimmat hahmot koko fandomissa ja siispä vannon henkeen ja vereen Sirius/Remuksen puolesta. Joten parituksen ja kirjoittajan vuoksi tämän alunperin avasin, enkä todellakaan pettynyt! Tämä hurmasi minut täydellisesti ihanalla suruisuudellaan, pienellä katkeruudellaan ja haikeudellaan. Ja vaikka sanotkin, että Potter-ficcien kirjoittaminen on sinulla todella ruosteessa, se ei kyllä tästä tekstistä näy lainkaan. Harvoin näin lyhykäiseen tekstiin saadaan näin paljon tunnelmaa, joka vielä välittyy lukijalle - voit siis oikeasti olla ylpeä itsestäsi, että olet onnistunut loistavasti siinä vaativassa tehtävässä. :3
Miehen suudelmaan valmiit huulet kohtasivat tyhjän ilman ja miehen poskella tuntui kevyt tuulenvire, kuin rakastavan käden kosketus. Ruskeatukka istui yksin penkillä ja kyynelet juoksivat pitkin hänen poskiaan.
Tämä kohta. Oh. My. Varmaankin lähempänä täydellisyyttä kuin täydellisyys itse. Oikeasti. Itku oli melkein päästä, kun tämä oli niin surullinen lopetus ja saa varmasti kenet tahansa ruskatukan, Remuksen, puolelle ja jakamaan hänen tunteensa jonkin rakkaan menettämisestä ja siitä kuinka surussa velloessaan saattavat muistot ottaa todellisuudesta vallan ja kohta alkaa kuvitella kaikkea, mutta karu todellisuus pudottaa sitten tyhjyyteen.
Ja nyt näin kommenttia kirjoittaessani ja tätä kohtaa tarkemmin tutkiessani tajusin, että siinä on pieni kirjoitusvirhekin; kyyneleet-sanasta on pudonnut yksi e-kirjain matkan varrella. :>
Kiitos paljon, sinä ihana <3
~ Herkku.