Sherlock Holmes: Tohtori ja neiti | Ofc/Watson, K11, draama, fluffy | 3.luku/1603

[Milgia]

Title: Tohtori ja neiti
Fandom: Sherlock Holmes, pääosin elokuvat mutta päänsisäisen fandomini Holmes on Jeremy Brett & Guy Ritchien Watson.
Rating: K11
Pairing: Helena Retherby/ John Watson
Genre: Drama, fluffy
Disclaimer: Valitettavasti se A.C.Doyle enkä minä joka keksi John Watsonin.

A/N: HUI ETTÄ. Osallistuu Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle-haasteeseen ja tulee olemaan n. 7 osainen. Uuden fandomin korkkaus on aina niin jännittävää.

Prologi

»Luin lehdestä Watson, että haet toista tohtoria työskentelemään sinun kanssasi sinun vastaanotollesi. Ilmoitus oli koruton, mutta ehkä se on tapana teidän piireissänne, itse olisin ilmoittanut toisin. Onko ilmoitukseen vastattu? »Holmes puheli tavanomaiseen tapaansa, ja tutki sanomalehtiarkistojaan.
»Niin haen, Holmes. Siitä huolimatta että olet tuota mieltä minun laatimastani ilmoituksesta, on paikkaa hakenut jo viisi ihmistä. Aion haastatella heitä ylihuomenna, jotta näen heidät ja pääsen puhumaan heidän kanssaan.» Watson sanoi, samalla hän raivasi itselleen kulkuväylää potkien sanomalehtiä ja muistiinpanoja sivuun.
»Kiintoisaa, odotan mielenkiinnolla millä tavoilla teet päätöksesi Watson», Holmes, hänen äänensävystään kuuli, että Watson oli jälleen tullut sotkemaan hänen tarkoin luomaansa arkistointijärjestelmää.

***

»Haastattelit tohtoreita tänään, olisin mielelläni ollut näkemässä kuinka hoidit asian», Holmes totesi piippu suussaan. He olivat juuri syöneet illallista.
»Niin haastattelin, eikä tohtorien haastattelussa tarvita niin tiukkoja metodeja Holmes kuin sinulla on käytössä. »Watson sanoi sytyttäessään tupakkansa. Mies ei viitsinyt edes kysyä minkä takia hänen ystävänsä huone oli täynnä höyheniä ja kankaan riekaleita.

»Valitsitko jo jonkun? »Holmes kysyi ja nappasi jousipyssyn käteensä.
»Valitsin, valinta oli erittäin helppo. En edes tiedä miksi ne loput neljä olivat kouluttautuneet lääkäreiksi», Watson sanoi, jostain oli pöllähtänyt muutamia höyheniä hänen olkapäälleen jotka hän puhalsi pois. Holmes istui yhä nojatuolissaan. Tähtäsi, pingotti jousen, tarkensi tähtäystä ja päästi irti. Jousi suhahti kaaressa vastakkaiseen seinään ja jäi törröttämään siihen.
»Kuka hän on? »Holmes kysyi hakiessaan nuolta seinästä. Seinään jäi selkeä reikä.
»Tohtori Retherby», Watson sanoi huokaisten syvään. Seinä alkoi pikkuhiljaa muistuttaa siivilää, kaikkien Holmesin ampumaharjoitusten jälkeen.

»En ole kuullutkaan, onko hän joku uusi? Kerro hänestä Watson», Holmes jännitti jousta uudelleen, hän ei ampunut uutta nuolta.
»Hänen nimensä on Helena Jillian Retherby, valmistunut lääkäriksi neljä vuotta sitten. Naimaton, keskittyy työhönsä, kotoisin Bathista. Hänen isänsä on tohtori William Retherby. Asuu yhdessä ystävättärensä kanssa minun vastaanottoni lähellä.» Watson kertoi muutamia seikkoja, jotka olivat tulleet ilmi haastattelun aikana.
»Naistohtori, mielenkiintoinen valinta rakas Watson. Saanen kysyä miksi valitsit hänet, sen lisäksi, että hän keskittyy työhönsä. Kuulostaisi siltä, ettei kunnianhimoa puutu.» Holmes teki havaintojaan ystävänsä kertomasta.
»Luotan hänen ammattitaitoonsa, hän on kirjoittanut kaksi julkaisua alan lehtiin ja tulimme parhaiten toimeen», Watson perusteli, hän tiesi, että Holmesin henkilökohtainen mielipide oli se, että naiset eivät hallitse lääketiedettä.

»Asiakaskuntasi puolittuu, tiedäthän sen Watson», Holmes totesi ja sytytti uuden piipullisen.
»Tiedän sen, mutta olen sitä mieltä että naiset ovat yhtälailla ammattitaitoisia kuin miehetkin. Holmes jonkun täytyy aloittaa», Watson sanoi yllättäen. Miehen tupakka oli lopussa, mutta hän ei ottanut uutta tupakkaa.
»Olet myöhässä, Watson.» Holmes myhäili.
»Kaksi ei riitä. Mahdollisimman monen täytyy ottaa heitä töihin.» Watson perusteli kantaansa.
»En olisi uskonut, että olet tuota mieltä, mutta kantasi on mielenkiintoinen ja sen eteen pitää tehdä töitä», Holmes sanoi tietävästi.
»Sitten minä teen enemmän töitä», Watson sanoi itsevarmasti.


A/N2: Koskahan olen viimeksi julkaissut jatkoficciä? Toissa vuonna kaiketi. Seuraava osa tulee viikon sisään. Rehellisiä mielipiteitä kiitos, en ole aikoihin kirjoitellut tekstejä jotka tapahtuvat tällä vuosisadalla.

[Fredu]

Ai miten niin jäykkä? Täähän on vaan tavanomaista Holmesia ja Watsonia! Oli piristävää lukea oikeasti ficci, jossa osasi kuvitella Jeremy Brettin Holmesin ja Edward Hardwicken Watsonin keskustelemassa keskenään juuri tällä tavalla naistohtorista. Ihanaa, että Watson on tässäkin hieman uudistusmielinen, siinä missä Holmes vähän harraa vastaan puolivanhoillisesti. Hyviä miehiä molemmat, sitä ei käy kieltäminen.

Aika jännä itse asiassa oli, että Holmes ei tiennyt tohtori Retherbyn isää, vaikka tämäkin sentään tohtorin ammatissa työskenteli. Luulisi, että rakas etsivämme tietää kaikki tohtorit jokaisessa piirikunnassa.

Mielenkiinnolla jään odottamaan jatkoa, ja mikäli tulevatkin osat ovat tätä tasoa, niin tämä saattaa sekoittua päässäni aika pahasti canonin kanssa. :'D Ei olisi ensimmäinen kerta...

[Milgia]

Fredu Kiitos kommentista <3 luulen kyllä, että jatko ei ihan ole samaa tasoa kuin prologi, en varma kyllä ole. Mua jännittää hirmu kamalasti, että oliks tän osan loppu vähän... hmmm...

1.luku - Tohtori ja neiti

»Hyvää huomenta tohtori Retherby», Watson toivotti neiti Retherbyn tervetulleeksi jämäkällä kädenpuristuksella. Puristus oli jämäkkä, perujaan vuosien takaisesta asepalveluksesta.
»Huomenta tohtori Watson. Toivoisin, että jätämme nuo tittelit pois heti alkuunsa», sanoi neiti Retherby hymyillen. Watson oli pukeutunut tummaan villakangastakkiin ja siihen sopivaan ruskeaan silinterin.
»Vai sitä mieltä te olette neiti Retherby», Watson hymähti ja päästi naisen edeltään sisään.
»Kiitos», neiti Retherby sanoi ja varoi olemaan tönäisemättä häntä. Olisi ollut sangen ikävää talloa heti ensimmäisenä työpäivänä työtoverinsa varpaille.

»Esittelen teille vastaanottoa, jotta voitte aloittaa», Watson sanoi, pidellen ruskeaa silinteriä vasemmassa kädessään ja kävelykeppiä oikeassa.
»Tässä on Jane Alfred, hän ottaa potilaat vastaan ja huolehtii lääkkeistä», Watson puheli ja yritti kiinnittää keskittyneen neiti Alfredin huomion. Pian neiti Alfred kääntyikin Watsonia ja neiti Retherbya kohti hymyillen.
»Hauska tutustua», neiti Alfred sanoi tuttavalliseen sävyyn johon neiti Retherby vastasi hymyssä suin.

Watson odotti, että naiset saivat vaihdettua muutaman sanan ja vasta sen jälkeen hän aloitti paikkojen esittelyn. Katsekontakti oli hänen tapansa varmistaa, että toinen varmasti kuunteli mitä hänellä oli sanottavanaan.
»Vasemmalla on minun työhuoneeni. Oikealla teidän työhuoneenne neiti Retherby. Kyltinkorjaaja tulee huomenna. Puolen tunnin kuluttua vastaanotto aukeaa ja se on suunnilleen viiteen asti. »Watson osoitti ensin omaa ja sitten neiti Retherbyn työhuoneen ovea kävelykepillään, katsahtaen aina välillä keskustelukumppaniinsa.

Tohtori Watsonin työhuone oli hyvin siisti ja järjestelmällinen, siellä näki, että jokaisella tavaralla oli oma paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Huoneesta oli saatu aikaan pienestä koostaan huolimatta hyvin käytännöllinen.
»Teidän työhuoneessanne ovat täysin samat välineet ja järjestys on päinvastainen, mutta muuten ne ovat samoin», Watson kertoi. Hän oli riisunut takkinsa ja laittanut hattunsa naulakkoon, joka oli oven saranoiden puolella.
»Uskon, että järjestys kyllin hyvä, jos te itsekin siitä pidätte», neiti Retherby sanoi, hän mittaili samaan aikaan huonetta katseellaan. Nurkasta toiseen.

Oven toisella puolella, oli myös pienen pieni peilin palanen, josta neiti Retherby saattoi ohimennen tarkistaa ulkoasunsa siisteyden. Aamun sateinen kävelymatka, ei ollut päässyt tekemään pahojaan hänen kampaukselleen, joka oli vain yksinkertainen nuttura päälaella. Neiti Retherby ei nimittäin pitänyt niistä monimutkaisista viritelmistä joiden tekemiseen kului tunteja.

Valkoinen paitapusero ja yksinkertainen ruskea hame olivat käytännöllisimpiä vaatteita joita naisella saattoi olla. Ei tullut kuulonkaan, että edes tohtorisnaiset olisivat saaneet käyttää housuja.

»Olen jättänyt teidän tämän päivän ajanvarauspotilaidenne potilastiedot työpöydällänne». Watson muistutti ystävälliseen sävyyn neiti Retherbya, ennen kuin päästi hänet aloittamaan työnsä.
»Kiitos paljon jos teille sopii, niin lukisin niitä hieman? »Neiti Retherby sanoi ja poistui miehen työhuoneesta.
***

Rouva Johnson, Teidän vuoronne olkaa hyvät. Oikeanpuoleinen ovi», neiti Alfred sanoi hymyssä suin.
»Oletteko aivan varma, tohtori Watsonin työhuone on vasemmalla», pyylevä rouva Johnson kysyi uteliaaseen sävyyn.
»Olen täysin varma, teidän aikanne on uudelle tohtorille, tohtori Retherbylle», neiti Alfred sanoi rauhalliseen sävyyn. Neiti Alfred oli vuosien saatossa oppinut kohtaamaan erilaisia potilaita.
»Vai niin», rouva Johnson kummasteli uutista ja sitä ettei heille oltu kerrottu asiasta etukäteen. Kaikesta huolimatta nainen kuitenkin meni vasemmanpuoleiseen huoneeseen, tullen sieltä hetken kuluttua takaisin.

»Ette sanoneet hänen olevan nainen», Rouva Johnson ihmetteli vilpittömästi.
»En kokenut sen olevan tarpeen. Häiritsikö asia teitä? » neiti Alfred kysyi ja kirjoitti jotakin ylös.
»Ei minua, mutta joitakin ihmisiä se saattaa haitata», rouva Johnson sanoi tyytyväisenä.
»Täytyy muistaa se ensi kerralla», neiti Alfred sanoi hymyillen ja hyvästeli hänet.

***
Watson oli saanut omat työnsä valmiiksi ja tahtoi kysellä kuinka neiti Retherbyn ensimmäinen työpäivä oli sujunut vastaanotolla. Mies oli lähtövalmis koputtaessaan työhuoneen oveen.
»Sisään», neiti Retherby mumisi keskittyen lausuntojensa puhtaaksi kirjoittamiseen.
»Miten teidän ensimmäinen työpäivänne sujui neiti Retherby? », Watson kysyi ystävällisesti. Neiti Retherby viittoi miehen sisään, nostamatta katsettaan tekemisistään. Watson jäi kuitenkin norkoilemaan oviaukkoon, eikä tehnyt elettäkään tullakseen peremmälle.
»Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Kuinka teidän työpäivänne sujui Watson? »neiti Retherby kysyi. Vaikka hän tunsi miehen katseen, eihän vastannut siihen suoraan.
»Joutoaikaa ei ehtinyt juuri olemaan», Watson sanoi hymyillen.
»Siinä olette oikeassa. Vihdoin valmis, minun täytyy rientää illalliselle», neiti Retherby totesi kun oli katsonut kelloaan. Hän keräsi paperit oikeisiin pinoihin ja lukitsi ne työpöytänsä laatikkoon.

Pienen peilinpalan edessä neiti Retherby asetteli hatun päähänsä. Hattu oli sievä mutta koristeeton, se sopi hänen kasvoihinsa erityisen hyvin. Neiti Retherby oli aikeissa kurottaa ottamaan sinisen takkinsa naulakosta oven vierestä, mutta Watson oli ehtinyt ensin.
»Saanen auttaa teitä? »Watson sanoi ja piteli takkia niin, että neiti Retherbyn oli mahdollisimman helppoa sujahtaa siihen.
»Kiitos», neiti Retherby sanoi napittaessaan takin kiinni.
»Tarvitsetteko saattajaa, on jo myöhä? »Watson kysyi, pieni häivähdys huolta äänessään.
»En tarvitse, mutta kiitos huolenpidostanne», neiti Retherby kieltäytyi kohteliaasti.
»Oletteko aivan varma? Täälläpäin Lontoota liikkuu kaikenlaista väkeä», Watson kysyi kummastellen.
»Eikä pelkästään täälläpäin Lontoota, mutta matka on lyhyt ja minä pärjään kyllä.» Neiti Retherby vakuutti Watsonille, joka ei enää sanonut mitään.
»Hyvää illanjatkoa tohtori Watson», neiti Retherby hyvästeli ja sujahti hänen ohitseen.
»Hyvää illanjatkoa teillekin neiti Retherby. Muistattehan huomenna kello 7», Watson huikkasi naisen perään.

***

»Oliko hauska työpäivä Helena? »Helena Retherbyn asuintoveri ja hyvä ystävä Lilith kysyi hänen tullessaan.
»Oikein hauska, riippuen tietysti siitä mitä oikein pitää hauskaan. Minun mielestäni on hirvittävän hauskaa hoitaa potilaita ja kirjoittaa potilastietoja, mutta ehkä ne eivät ole sinun mielestäsi kovinkaan hauskoja? Mitä herkulliselta tuoksuvaa olet valmistanut meille tänään illalliseksi Lilith? »Helena kertoi lyhyen kaavan mukaan päivän tapahtumista, tietäen että Lilith ei ymmärtänyt niistä mitään ja kuunteli vain kohteliaisuudesta.
»Riistapiirasta. Muista sitten Helena, että huomenna on sinun illallisvuorosi», Lilith sanoi hieman jopa äidilliseen sävyyn, nauraen siihen päälle.
»Huomenna on siis tarjolla kylmää ja myöhäistä illallista, toivottavasti se ei haittaa sinua? »Helena myönsi, arvaten että seuraava päivä tulisi olemaan pitkä.

»Ei haittaa yhtään, tiedäthän sinä sen Nanny. Millainen se sinun työtoverisi on? Oliko hänen nimensä tohtori Watson? Onko hänen kanssaan mukava työskennellä? »Lilith kyseli hyvin uteliaana. Hän tahtoi aina tietää kaiken kaikesta ja etenkin silloin jos kyseessä olivat miehet.
»Miellyttävä, kohtelias ja hän rakastaa työtään. Potilaat pitävät hänestä ja hän pukeutuu tyylikkäästi», Helena kertoi kaiken jonka hän oli ehtinyt panna merkille kiireisen työpäivän aikana.
»Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minkä näköinen hän on? »Lilith uteli ja leikkasi ystävälleen suuren palan piirasta.

»Kiitos. Hänellä on siniset silmät, viikset ja pulisongit. Hän on pitkä ja harteikas», Helena muisteli näkemäänsä, hänen ystävänsä aina tahtoi tietää moiset seikat, joista hän itse ei olisi välittänyt kertoa.
»Ai, että sellainen tohtori. Otatko tätä evääksi huomenna? »Lilith oli pakahtua uteliaisuudesta. Helena arvasi tai oikeastaan tiesi, että Lilith tekisi mitä tahansa jotta tapaisi tämän tohtorin.
»Jos sitä jää. Olet tehnyt tästä aivan liian herkullista. Kuinka sinun työpäiväsi sujui? »Helena uteli vuorostaan, jotta saattoi nyt vain olla hiljaa ja syödä.
»Erittäin mainiosti. Kirjoitin kirjeitä saksaksi ja ranskaksi. Sain huomata, että ranskankielen taitoni on päässyt ruostumaan. »Lilith sanoi, huokaisten syvään.
»Eihän siitä edes ole kauaa, kun viimeksi kirjoitit ranskaa? Vai muistanko aivan väärin ystävä hyvä? »Helena muisteli, muttei ollut täysin varma.
»Olet oikeassa, mutta silti se on päässyt ruostumaan. Alkoi se kuitenkin sujua kun pääsin vauhtiin», Lilith kertoi ylpeänä.
»Hienoa», Helena hymyili vilpittömästi ystävänsä puolesta.

Kevyen illallisen jälkeen oli molemmilla aika touhuta hetki omiaan, ennen kuin he asettuisivat yöpuulle. Lilith luki kirjaa ja Helena kirjoitti päiväkirjaansa, joka enemmän muistutti työkertomusta kuin normaalia päiväkirjaa. Helena siihen juurikaan muuta kuin työpäivistään kirjoittanut.

***

Neiti Retherby oli lähtenyt hyvän ilman houkutteleman etuajassa kävelemään vastaanotolle ja olikin vastaanoton portaikolla ennen neiti Alfredin saapumista. Neiti Retherbyn täytyi odottaa jompaakumpaa saapuvaksi, jotta pääsisi sisään, mutta ei hänellä kiire ollut. Siihen aikaan aamusta kadulla oli paljon mielenkiintoista nähtävää ja hänen aikansa kului aivan huomaamatta.

»Huomenta neiti Retherby, toivottavasti ette ole joutunut odottamaan kauaa? » neiti Alfred tervehti aurinkoisesti. Avaimet kilisivät hänen kädessään hänen aukaistessaan vastaanoton ovea.
»Hyvää huomenta teillekin neiti Alfred. Älkää huoliko, minulla oli mielenkiintoista ajankulua.» Neiti Retherby hymyili.
»No se on hyvä. Sanon tohtorille, että teettää teille oman avaimen, jotta teidän ei tarvitse joka aamu odottaa joko minua tai häntä», neiti Alfred sanoi. Hän kirjoitti sen heti muistiin pieneen mustaan vihkoonsa, joka oli koko ajan hänen työpöydällään.
»Tohtori tulee tasan seitsemäksi. Te voitte kuitenkin jo aloittaa aamuiset työtehtävänne. »Neiti Alfred huikkasi neiti Retherbylle tämän työhuoneen ovelle.

Tohtori Watson saapui hetken naisten jälkeen ja tervehti lämpimästi neiti Alfredia.
»Huomenta neiti Alfred. Onko neiti Retherby saapunut jo? »Watson kysyi.
»Varttitunti sitten tohtori Watson», neiti Alfred kertoi.
»Oh, vai niin», Watsonin äänestä kuuli hämmästyksen. Hän ei ollut viime aikoina työskennellyt kovinkaan monen täsmällisen ihmisen kanssa.

»Huomenta tohtori Watson. Ette kai pahastu jos pyydän heti saavuttuanne teiltä potilastietoja? » neiti Retherby tervehti tulijaa.
»Huomenta neiti Retherby. Ei, en pahastu, se on täysin minun vikani, etten antanut niitä teille jo eilisiltana», Watson nyökkäsi vastaukseksi.

»Avaamme jo varttitunnin kuluttua, enkä ole nähnyt niitä vieläkään», neiti Retherby sanoi hyvin varovaisesti työtoverilleen tämän huoneen ovensuusta.
»Olen hyvin pahoillani, että joudutte odottamaan niitä. En ymmärrä, mikä ajatuskatko minulle on iskenyt eilen illalla, kun en laittanut niitä valmiiksi», Watson hymähti työpöytänsä äärestä.
»Ei se mitään. Kuinka monta ajanvarauspotilasta meillä on tänään? » neiti Retherby kysyi uteliaana.
»Hmm… katsotaan, suurin piirtein saman verran kuin eilenkin», Watson sanoi hiljaa selatessaan potilastietokansioita.
»Kas niin tässä, ehditte hieman vielä vilkaista ensimmäisen potilaankansiota etukäteen», Watson nousi antamaan kansiopinon neiti Retherbylle.
»Kiitos. Hyvää työpäivää tohtori Watson», neiti Retherby toivotti hymyssä suin ja katosi työhuoneesta.

Neiti Retherby oli juuri astunut työhuoneensa oven kun vastakkaisessa huoneessa Watson nousi pöytänsä äärestä ja otti vain kävelykeppinsä mukaansa.
»Neiti Alfred, käyn polttamassa tupakan vielä ennen päivän alkua», Watson sanoi mennessään tämän ohi.
»Ei tohtorin siitä tarvitse minulle ilmoittaa», neiti Alfred hymähti.
»Kyllä teidän täytyy tietää missä minä olen», Watson sanoi vetäessään oven perässään kiinni.

»Kuulinko minä oikein? Sanoiko tohtori Watson menevänsä ulos tupakalle? »Neiti Retherby tuli kysymään hyvin hämmästyneenä.
»Meni. Hän ei koskaan ole polttanut sisällä, potilaiden takia», neiti Alfred kertoi tiettävään sävyyn, hän oli työskennellyt useita vuosia tohtori Watsonin kanssa.
»Varsin mielenkiintoista», neiti Retherby totesi. Hän näytti pohtivan kuumeisesti jotakin.

***

»Voitteko hyvin? »Watson uteli, silmissään hyvin huolestunut katse.
»Voin, kiitos kysymästä», neiti Retherby sanoi hiljaa.
»Jouduit vastaanottamaan Herra Blackin. Hän on hyvin vaikea potilas», Watson huokaisi syvään ja tuli työhuoneeseen odottamatta kutsua.
»Herra Black ei ole ensimmäinen eikä viimeinen hankala potilas, joten huolehditte aivan turhaan», neiti Retherby sanoi. Hän oli noussut ja alkanut järjestelemään kansioita arkistointihyllyyn.
»Tiedän, että hän on joskus paha suustaan ja olen hyvin pahoillani, etten voinut ottaa häntä vastaan. »Watson perusteli sanomaansa tarjoutuen auttamaan toista, joka kieltäytyi avunannosta.

»Olen kohdannut hänenlaisiaan ennenkin, heistä on täysin vastenmielistä ja järjetöntä, että nainen on lääkäri. He eivät tahdo, että naispuoliset hoitavat heitä, heidän mielestään me olemme huonoja siinä työssä. He päästävät suustaan kaikenlaista, jotta lääkäri vaihtuisi», Neiti Retherby huokaisi syvään. Hän puri hammasta, ettei olisi alkanut kertoa tuntojaan työtoverilleen.
»Sanat joita hän käytti… minua ei koskaan ole kutsuttu sillä tavoin», neiti Retherby jatkoi viileästi.
»Te neiti Retherby olette taitavimpia tohtoreita joita tiedän, te suhtaudutte työhönne intohimolla ja rakastatte kaikkea tätä. Älkää antako tuollaisten häiritä teidän pyrkimyksiänne. Teidän täytyy näyttää heille, että naisetkin voivat olla lääkäreitä ja hyviä sellaisia. Voin kertoa teille, että minäkään en ole säästynyt hänen herjaavilta sanoiltaan. »Watson sanoi hymyillen.
»Kiitos sanoistanne, mutta emmehän me ole tunteneet edes viikkoa», neiti Retherby sanoi ja hymyili ujosti.

»Olen tavannut niin monia tohtoreita että teidänlaisenne tunnistan nopeasti. Älkää neiti hyvä surko sen miehen sanoja. He jotka eivät pidä teistä, ovat kaikkea mahdollista vastaan vain vastaan olemisen ilosta», Watson hymyili lämpimästi ja kosketti silinterinsä liertä hyvästeiksi.

Neiti Retherby kuuli Watsonin avaavan ulko-oven ja sulkevan sen. Käytävältä kuului askelia.
»Unohtuiko teiltä jotakin? »Neiti Retherby kysyi kummissaan.
»Lähtekää kotiin neiti Retherby», Watson sanoi käskevään sävyyn.
»Tämä on kesken.» Neiti Retherby sanoi ja oli kääntänyt selkänsä Watsonille.
»Lähtekää kotiin», Watson toisti vielä jämäkämpään sävyyn.
»Hmm… hyvä on, mutta en anna teille anteeksi jos teette tämän puolestani», neiti Retherby tuhahti.
»Pois se minusta, mutta vain jos te lähdette heti», Watson sanoi ja piteli naisen takkia.

»Kiitos», neiti Retherby kiitti, kun toinen oli auttanut takin hänen ylleen.
»Katsokaa lähtiessänne kylttiä oven vieressä», Watson sanoi arvoitukselliseen sävyyn.
»Katson. Hyvää iltaa tohtori Watson», neiti Retherby hymyili.

Neiti Retherby muisti katsoa kylttiä, jota hän ei ollut tajunnut katsoa aiemmin vaikka asentajan käynnistä oli kulunut jo muutamia päiviä. Kylttiin oli kaiverrettu ”Tri Helena Retherby & Tri John Watson”
Neiti Retherbyn olotila parantui entisestään, kun hän näki oman nimensä kyltissä.

Oli kulunut pari kolme työntäyteistä viikkoa Tohtori Watsonin ja Retherbyn vastaanotolla. Sherlock Holmesin ennuste ei ollut tähän mennessä pitänyt yhtään paikkaansa, päinvastoin tiedettiin useita naishenkilöitä jotka olivat vaihtaneet tietonsa heidän vastaanotolleen.

Neiti Retherby oli saanut oman avaimensa vastaanotolle. Hän oli saanut jo päivän valmistelunsa tehtyä kun neiti Alfred saapui.
»Huomenta neiti Alfred», neiti Retherby tervehti hyväntuulisena.
»Huomenta tohtori», neiti Alfred tervehti takaisin myös hyväntuuliseen sävyyn.
»Älkää neiti Alfred kutsuko tohtoriksi», neiti Retherby pyysi. Hän ei käyttänyt titteleitä, jos ei ollut pakko.
»Jos niin tahdotte», neiti Alfred nyökkäsi.
»Olette jälleen täällä ennen minua neiti Retherby. Huomenta teillekin neiti Alfred», Watson tervehti molempia.
»Huomenta. Valmistelen päiväni mieluiten omassa rauhassani», neiti Retherby totesi.
»Vai niin. Olisitteko kiltti neiti Alfred ja keittäisitte minulle teetä? »Watson pyysi kohteliaasti.
»Tietysti» neiti Alfred nyökkäsi ja lähti kohti keittiötä.
»Mmm… laittakaa kuppi myös neiti Retherbylle», Watson lisäsi.

Watson viittoi neiti Retherbya seuraamaan häntä hänen työhuoneeseensa.
»Näytätte viihtyvän erinomaisesti. Korjatkaa jos olen väärässä», Watson kertoi olettamuksensa ja pyysi naista istuman hänen paikalleen.
»Ei ole mitään korjattavaa, viihdyn täällä. Paikka on viihtyisä ja potilaat ovat erittäin mielenkiintoisia», neiti Retherby kertoi. Silmistä näki, että hän puhui totta.
»Se on hyvä. Näytätte myös tulevan toimeen erittäin hyvin neiti Alfredin kanssa», Watson puheli sävyisästi.
»Kyllä. Teillä onkin erittäin erityisen hyvä apulainen. Sellaisia on vaikeaa löytää», neiti Retherby kehui vilpittömästi.
»Olen samaa mieltä teidän kanssanne, hän on oikea lahja. Kas sieltä hän tuleekin», Watson nousi ottamaan tarjottimen vastaan.
»Kiitos neiti Alfred, puhuimmekin juuri siitä, että te olette oikea lahja meille», Watson sanoi, sanansaattajana pehmeä hymy.
»Kiitos tohtori», neiti Alfred niiasi posket punastuneina.

»Maitoa tai sokeria? »Watson kysyi kohteliaasti katsoen toista silmiin.
»Hieman maitoa ja kaksi lusikallista sokeria, kiitos», neiti Retherby pyysi. Watson ojensi kupin lautasineen hänen eteensä.
»Kiitos», neiti Retherby hymyili.
»Kertokaa itse ajatuksianne. Olenko hankala työtoveri? Tarvitseeko tänne teidän mielestänne tehdä muutoksia? »Watson kyseli uteliaana.
»Teidän kanssanne on miellyttävää tehdä työtä ja pidän siitä että ajattelette potilaita. Olen myös tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi huoneeni huonekalujen järjestykseen» neiti Retherby kertoi rehellisesti mitä oli mieltä.

»Se mitä teille heti aluksi sanoin on yhä voimassa. Teillä on lupa vaihtaa huonekalujen paikkoja huoneessanne. Milloin siis aikoisitte tämän tehdä? »Watson kyseli kiinnostuneena.
»Tänä iltana jos sopii? » neiti Retherby vastasi hetken mietittyään.
»Sopii. Minulla ei ole kiire mihinkään, joten jään avuksenne. Kahden saamme tehtyä työn nopeammin», Watson ehdotti.
»Jos siitä ei ole vaivaa», neiti Retherby myöntyi.
»Ei ollenkaan. Kello onkin jo sen verran, että ehdimme juoda kupillisemme loppuun ja sen jälkeen joudamme työntekoon», Watson sanoi. Hän sujautti hopeisen taskukellonsa takaisin takkinsa taskuun.

»Tänään ei ole ajanvarauspotilaita ja ensi viikolla puhutaan kotikäynneistä», Watson sanoi.
»Minne vien astiat? » neiti Retherby kysyi ja oli juuri tarttumassa tarjottimeen.
»Älkää siitä huoliko, minä vien ne kyllä», Watson hätisteli toista kauemmas tarjottimesta.

Illalla työpäivän jälkeen heillä oli aikaa vaihtaa huonekalujen paikkoja.
»Aloitetaan», Watson sanoi. Hän laittoi tweedtakkinsa naulaan ja kääri kauluspaitansa hihat ylös.
»Mitä ehdotatte työjärjestykseksi jos tahdon tuon pöydän tuohon ikkunan viereen, sermin tuonne ja tuon tuonne? » neiti Retherby kysyi mielipidettä suunnitelmastaan.
»Aloitetaan pöydästä», Watson sanoi hetken mietittyään.

Yhteistuumin he saivat vaivoin suuren ja painavan puupöydän siirrettyä ikkunan viereen. Tuolit oikeille puolille ja myös arkistohylly täytyi siirtää huoneen oikealta seinältä vasemmalle seinälle.
»Te yllätitte minut jälleen, ei uskoisi että teillä on näin paljon voimaa», Watson sanoi varoen.
»Minun valinnoillani on pakko. Siirrämmekö seuraavaksi sermin ja vuoteen? » neiti Retherby ohitti kehun.
»Siirrämme», Watson nyökkäsi.

He nostivat ensin sermin oikealle paikalleen, jotta vuodetta olisi helpompi siirtää. Neiti Retherby ja Watson nostivat yhtä aikaa vuodetta, jotta kummankaan ei tarvitsisi kannatella sitä hetkeäkään yksin.

Watson otti yhden askeleen vinoon oikealle. Askel oli ollut epävakaa ja mies horjahti, vuode lipesi hänen otteestaan pudoten lattialle.
»Eihän teille sattunut mitään? »Watson huolestui. Hän pelkäsi pudottaneensa vuoteen naisen varpaille.
»Olisitte kuulleet kyllä», neiti Retherby vannoi. Miehen ilmeestä näki, ettei hän uskonut toisen sanomisia. Watson käveli naisen luo, varoen oikeaa jalkaansa, liikkuen lähes nilkuttaen.
»Teitä taisi sattua», neiti Retherby parahti.
»Tarkoitatte jalkaani, sen vamma ei johdu nyt sattuneesta. Tämä on sotavamma ja muisto seikkailuista.  Totta puhuen, vuoteen lipsahdus johtui jalasta, ei toisinpäin, kuin miltä kaikki näyttää», Watson kertoi rauhalliseen sävyyn. Yrittäen rauhoitella neiti Retherbya.
»Eihän se teidän vikanne ole. Oletteko varmasti kunnossa? » neiti Retherby oli hyvin huolestuneen näköinen.

»Olen minä. Jalkani vain alkoi vihoitella, syytä en tiedä. Siksi käytän kävelykeppiä jatkuvasti, mutta kyllä se menee ohi kun lepuutan sitä hetken», Watson sanoi ja nilkutti kohti tuolia.
»Voimme jatkaa ensi viikolla, te tarvitsette lepoa», neiti Retherby sanoi jämäkästi.
»Älkää nyt neiti Retherby. Kyllä tämä tästä kunhan hetken lepuutan», Watson yritti käyttäytyä huolettomasti.
»Minä en tuota usko. Menen keittämään teetä», neiti Retherby sanoi ovensuusta.

Neiti Retherby kaasi teetä molempiin kuppeihin.
»En muista mitä tahdotte teehenne», neiti Retherby hymähti.
»Palan sokeria, ei muuta. Kiitos», Watson otti kupin vastaan.
»Onko jalka leikattu? » neiti Retherby kysyi suoraan, kiertelemättä.
»On, lähestulkoon jokainen pomminsirpale on saatu pois», Watson vastasi.
»Olen kuullut, että olette olleet Afganistanissa palveluksessa? » neiti Retherby kysyi kiinnostuneena.
»Vuosia sitten. Toivon, että te ymmärrätte, etten tahdo puhua niistä ajoista.»Watson sanoi viileästi katse teekupissa.
»Tietysti minä ymmärrän. kysyin asiaa vain varmistaakseni onko minulle puhuttu totta», neiti Retherby kiirehti sanomaan.

»Onko saattotarjous yhä voimassa? » neiti Retherby kysyi lempeästi ja kieltäytyi miehen avusta pukeutumisessa.
»Asia taitaa nyt olla nurin kurin, pelkäättekö te, että en selviä kotiin asti? »Watson kysyi huvittuneena.
»Pelkään», neiti Retherby myönsi ojentaessaan puvuntakin miehelle.
»Minä haen tavaranne», neiti Retherby ilmoitti.
»Kiitos, mutta se ei ole tarpeen. Voin aivan hyvin hakea ne itsekin», Watson yritti kieltäytyä.
»Istukaa», neiti Retherby käski äänellä, jolle ei sanottu ei.

»Takki, hattu, kaulaliina. Salkku ja keppi», neiti Retherby luetteli ojentaessaan tavaroita Watsonille.
»En tiedä missä teillä on yleensä tapana säilyttää revolverianne, mutta nyt se oli lattialla teidän takkinne alla. En paljoakaan aseista tiedä, mutta eikö se ole hieman väärä paikka? » neiti Retherby kummasteli pyöritellessään asetta sormissaan.
»Taskussani taitaa olla reikä, olenpa ollut huolimaton. Pidätte minua varmasti hyvin kummallisena kun kannan asetta mukanani? »Watson ei kierrellyt tekosyillä.
»En ollenkaan», neiti Retherby sanoi asettaessaan hattuaan päälaelleen.
»Toivon, että ette myöskään suutu jos kysyn järkyttääkö teitä tieto, siitä, että kannan asetta mukanani? Se on vanha tapa josta monet eivät pidä», Watson kertoi.
»Olen minä ennenkin revolverin nähnyt, ampunutkin sellaisella ja mielestäni se on aivan täysin oma asianne mitä kanniskelette taskuissanne», neiti Retherby naurahti.

»Ja jälleen te yllätitte minut neiti Retherby. »Watson paljasti hämmästyksensä.
»Niin monet sanovat. Lähdemmekö? » neiti Retherby pyysi.
»Kyllä, vaikka kiire ei olekaan. »Watson myönsi hymyillen.
»Ettekö halua rentoutua kotonanne, ennen kuin palaatte töihin? »neiti Retherby uteli kiinnostuneesti.
»Ystävälläni Holmesilla on vaikea työtapaus, jossa olen vain tiellä», Watson sanoi ja päästi naisen edeltään ulos.
Ulkona Watson tarjosi käsivartensa naiselle joka otti sen vastaan hymyssä suin.
»Pahoittelen, jos joudutte hidastamaan normaalia kävelyvauhtianne minun takiani», Watson pahoitteli.
»Välillä on hyvä kävellä hitaasti ja ihmetellä muuta maailmaa. Minulla on yleensä tapana kävellä liian kovaa», neiti Retherby hymähti.
»Olisitte hyvä sotilas», Watson sanoi.
»Olen liian herkkä», neiti Retherby sanoi hiljaa.
»Tekö?» Watson näytti hämmästyneeltä. Neiti Retherby nyökkäsi, eikä puhunut enempää, hän oli kertonut aivan liikaa itsestään miehelle jonka kanssa oli vain työtoveri, sellainen ei ollut soveliasta.


A/N: Hieman pääsi venähtämään tämä ykkösluku, seuraavista tuskin tulee ihan näin pitkiä.

[Fredu]

Helena on alussa tuommoinen ihanan topakka, vähän Maryn tyylinen mutta ei aivan yhtä firm kuitenkaan.

»Vasemmalla on minun työhuoneeni. Oikealla teidän työhuoneenne neiti Retherby. Kyltinkorjaaja tulee huomenna. Puolen tunnin kuluttua vastaanotto aukeaa ja se on suunnilleen viiteen asti. »

Kuvittelenko vain, vai olisiko parempi jos sanojen on ja suunnilleen väliin tulisi auki? Voisi kuulostaa hieman loogisemmalta

Tuo tapa jolla Helena ja Lilith juttelevat, toi miulle mieleen kuusivuotiaat. En kyllä tiedä miksi, ehkä kuvittelen heidät puhumassa pidättäytyvän innostuneesti toisilleen? Ihana tapa tuo Helenan päiväkirja, oli se sitten työsellainen tai mitä tahansa, mutta silti. päihittää nykyajan muotiblogit

»Olen minä ennenkin revolverin nähnyt, ampunutkin sellaisella ja mielestäni se on aivan täysin oma asianne mitä kanniskelette taskuissanne»

JUURIKIN NÄIN! Osaan niin kuvitella siut toteamaan topakasti tuon lauseen lopun. Muutenkin tää ficci on niin IC kaikilta puhetyyleiltään ja kun tässä on otettu huomioon sen ajan tavat myös ajattelumalleissa... Great!

Oli pitkiä eli ei, jatkoa tahdonpi silti.

[Milgia]

Fredu Kiitos oikein kovasti siun ihanasta kommentista : ) Arvostan! Toivottavasti samanlainen IC:ys jatkuu, luulen kyllä, että ei koska nää nyt alkoi elää ihan omaa elämäänsä. Mur.

2.luku - Viinaa ja uhkapelejä

 »Neiti Retherby, voitteko luopua töistänne hetkeksi? Päivänposti tuli ja minulla olisi hieman kysyttävää teiltä.» Watson huikkasi työhuoneensa ohi kulkevalle työtoverilleen.
»Onko asia tärkeä? Minun pitäisi kirjata muutamia asioita ennen seuraavaa potilasta?» Neiti Retherby huokaisi syvään. Hänestä oli mukava jutella työtoverinsa kanssa työasioista mutta juuri nyt vain ei olisi ehtinyt millään.
»On. Ei niinkään minulle mutta lähettäjälle kylläkin.» Watson hymähti kun Neiti Retherby tuli hieman turhautuneen oloisena hänen huoneeseensa.
»Tohtori Elsinby järjestää jälleen puolivuosittaisen illallisensa tämän piirin tohtoreille ja meidät on molemmat kutsuttu. Hän on tahtonut tavata sinut jo siitä saakka kun kerroin, että tulet kollegakseni. Tapaisitte muita tämän piirin tohtoreita ja heidän rouviaan. »Watson kertoi niin lyhyesti kuin taisi. Tohtori Elsinbyllä oli tapana rönsyillä puheissaan ja kirjoituksissaan niin paljon, että Watsonille teetti aina välillä vaikeuksia yrittää tiivistää toisen sanomat asiat lyhyempään muotoon.
»Tohtorien illallinen? Tietääkseni olen ainut naistohtori tässä piirissä.» Neiti Retherby aloitti hyvin epäilevästi.
»Sitä suuremmalla syyllä teidän täytyy ehdottomasti tulla minun mukaani, osoittaa että naisetkin kuuluvat siihen pöytään ja, että te ette pelkää heitä.» Watson nyökkäsi ja yritti vaikuttaa rohkaisevalta siinä kuitenkin onnistumatta.

»En minä pelkää heitä. En vain pidä tuollaisista illallisista, siinä kaikki», Neiti Retherby kohautti olkiaan. Eikä hän edes valehdellut, se oli täyttä totta. Hän ei ollut koskaan pitänyt siitä, että vieraiden ihmisten kanssa piti jutustella ruoan ääressä kuin vanhojen tuttujen kanssa konsanaan. Tällä kertaa yhteisiä puheenaiheita olisi mutta silti Neiti Retherbyä epäilytti. Hän istuutui Watsonia vastapäätä olevaan tuoliin.
»Tulisitte nyt vain, ne ovat oikein hauskat illalliset ja jos teitä alkaa kyllästyttää miesten metsästyshöpinät ja tupakoiminen voitte liittyä rouvien seuraan.» Watson yritti yhä käännyttää naisen päätä. Tapa oli ollut huono, nainen näytti epäilevän yhä enemmän kun hän oli puhunut rouvien seuraan liittymisestä.
»Sitä minä olen aina halunnut.» Neiti Retherby tuhahti. Juurikin näistä syistä hän ei pitänyt illallisista, hänet aina siirrettiin rouvien ja neitien luokse.
»On siellä muutama ihan täysijärkinenkin naisihminen, älkää huoliko. Esimerkiksi Tohtori Elsinbyn vaimo on käynyt miehensä kanssa metsästämässä. Kuinka saisin teidät oikein mukaan neiti Retherby?» Watson huokaisi syvään. Hän alkoi jo luopua toivosta.

»Lopettakaa tuo väenvängällä keksimienne perusteiden lateleminen. Miksi se on niin tärkeää, että minä tulen mukaanne?» Neiti Retherby uteli, pieni kiukunpuuska oli valumassa hukkaan ja hän yritti olla paljastamatta hymyään.
»Siellä tanssitaan paljon? Tiedän, että pidätte tanssimisesta.» Watson sanoi ja tutkaili naisen kasvoja joissa uteliaisuus oli jo melkein voittanut epäilyksen.
»Oikein hyvä yritys teiltä Watson mutta se ei liene oikea syy?» Neiti Retherbya oli alkanut jo huvittaa miehen vänkääminen. Watson ei tohtinut paljastaa, että tahtoi nähdä neiti Retherbyn kauniissa iltapuvussa.
»Kummallinen nainen olette, kun teitä täytyy kaikin mahdollisin tavoin anella illalliselle. Huomaa, että ette ole täältäpäin, Lontoon naisväki on heti ostamassa uutta pukua kuin vain mainitaan kutsu illalliselle.» Watsonilta lipsahti ja katui sanomaansa, nyt neiti Retherby ainakin jättäisi tulematta.
»Pah. Olin jo aikeissa tulla mutta teidän vertauksenne antaa minulle hyvän syyn jättää tulematta » Neiti Retherby hymähti.

***

»Olette oikein viehättävä neiti Retherby» Watson sanoi. Hän oli tervehtinyt neiti Retherbyä hipaisemalla silinterinsä liertä.
»Kiitos, ei teidän olisi tarvinnut tulla hakemaan minua», neiti Retherby hymyili hieman vaisusti. Häntä hieman ujostutti.
»On parempi, että saavumme yhdessä», Watson sanoi ja auttoi neiti Retherbyn vaunuihin. Neiti Retherbyä hämmensivät Watsonin puheet. Joutuisiko hän nyt suoraan leijonankitaan? Ja Watson vain tahtoi olla näkemässä sen, ei kai nyt sentään, hän on kuitenkin hyvin ystävällinen ihminen.
»Vastaanotto saattaa olla pelottavan yli-innokas, olettehan uusi ja muualta kotoisin», Watson varoitti. Neiti Retherbyä alkoi tosissaan jännittää ja paljon.

Watson auttoi takin neiti Retherbyn yltä. Naisella oli yllään merensinen, lyhyt laahuksinen ja yksinkertainen puku. Watson hymyili hyvin rohkaisevasti, muistellen omaa debyyttiään näissä piireissä ja salaa ihastellen toista päästä varpaisiin.

Neiti Retherbyä alkoi todella ujostuttaa kun hän tarttui smokkipukuisen Watsonin käsivarteen. Debyytti oli kivuton, hänet otettiin vastaan hyväntahtoisesti. Kyseltiin kotikaupungista ja kuinka hän oli päätynyt Watsonin työtoveriksi. Kukaan ei nimittäin ollut uskoa, että Watson oli halunnut oma-aloitteisesti jakaa praktiikkansa.

»No neiti Retherby? Onko teillä mielitiettyä?» tohtori Thompsonin rouva kysyi uteliaana, liiankin uteliaana. Neiti Retherbystä kysymys oli liian tungetteleva mutta silti oli epäkohteliasta olla vastaamatta kysymykseen.
»Kaupunkipraktiikalla työskentelevä ei ehdi etsiä puolisoa samalla», neiti Retherby sanoi hiljaa. Hän ei pitänyt näistä keskusteluista, ei ollut koskaan pitänyt.
»Onneksi te olette vielä niin nuori, että tilaisuutta ei ole menetetty vaikka, ette heti löytäisikään aviomiestä. Minun iässäni se olisi jo täysin mahdotonta. Vieläkö tohtori Watson on vapaa poikamies?» rouva Thompson uteli hyväntahtoisesti vaikka neiti Retherbyn mielestä kysymyksessä ei ollut mitään hyväntahtoista. Jo naimisissa olevat rouvat osasivat olla niin vihjailevia ja mennä suoraan asiaan.

Neiti Retherby päivitteli asianyhteyttä ja hymyili rouva Thompsonille kauniisti.
»Poikamiespä hyvinkin, mutta mitäpä minä olen asiasta sanomaan kun ei asia minulle millään tavalla kuulu», neiti Retherby kohautti olkiaan. Hän tiesi olevansa hieman töykeä mutta rouva Thompson oli ansainnut sen.
»Kyllä se nyt hieman kuuluu, olettehan työtovereita», rouva Thompson sanoi. Hän ei näyttänyt välittävän yhtään siitä mikä oli mahdollisesti tungettelevaa ja mikä mahdollisesti etikettien ulkopuolella. Tämä ärsytti neiti Retherbyä suunnattomasti, paasattiinhan hänelle aina siitä, että käytöstapoja ja etikettiä ei vain sopinut unohtaa vaikka olisi kuinka utelias tai närkästynyt. Vaikutti siltä, että naimisissa olevilla rouvilla oli täysioikeus mennä rajan yli.

»Mary, ethän pahastu jos tarvitsen neiti Retherbyä toisaalla», Watson keskeytti heidän keskustelunsa. Helpottuneena neiti Retherby tattui Watsonin käsivarteen ja hymyili rouva Thompsonille lempeästi.
»Kaikin mokomin», rouva Thompson nauroi.
»Kysyikö hän oletteko naimisissa?» Watson kysyi hieman huvittuneena, hän antoi ymmärtää, että samaiset kysymykset oli kysytty jokaiselta uudelta ihmiseltä.
»Kysyi», neiti Retherby huokaisi syvään.
»Tahdon esitellä teidät toisillenne, tulemme jatkossakin tekemään paljon yhteistyötä tohtori Carlsonin kanssa», Watson kertoi heidän kulkiessaan huoneen toiseen reunaan.

»Tohtori Retherby, tohtori Carlson», Watson esitteli nuoren naisen ja heitä hieman vanhemman miehen toisilleen.
»Hauska tutustua, toivottavasti teitä ei ole kovin höykytelty?» Carlson kysyi.
»Ei ollenkaan. Minkälaista yhteistyötä meillä tulee olemaan?» neiti Retherby oli kiinnostunut tästä asiasta.
»Eikö John ole kertonut yhtikäs mitään?» Carlson ihmetteli ja katsoi kysyvästi Watsoniin.
»En vain kerta kaikkiaan ole ehtinyt, meillä on ollut hyvin kiireistä ja neiti Retherby on työskennellyt kanssani vasta muutamia kuukausia,» Watson sanoi rauhalliseen sävyyn.
»Puramme ruuhkaa, eli jos esimerkiksi minulla on potilaita yli työkyvyn, lähetän heitä teille ja päinvastoin. Samoin toimitaan myös lomilla», Carlson selitti.
»Kiintoisaa», neiti Retherby nyökkäsi.
»Vaikeissa tapauksissa jaamme tietomme ja pohdimme yhdessä taudinkuvaa», Carlson jatkoi.
»Kauan tämä yhteistyö on ollut toiminnassa?» neiti Retherby uteli.
»Vuoden verran ja lisäksi kahden kuukauden kokeilu», Watson vastasi tällä kertaa kysymykseen.

»Holmes pitää kyllä huolen siitä, että tämä toimintaa pysyy yllä. Hänen vuokseen otan tasaisin väliajoin vastaan Johnin potilaat», Carlson nauroi.
»Ystävännekö? Se salapoliisi?» neiti Retherby varmisti Watsonilta.
»Etsivä, juurikin hän. Silloin tällöin hän keksii tarvitsevansa minun apuani tapauksissaan ja seuraavaksi huomaan olevani matkalla tapahtumapaikalle», Watson hymähti.
»Hmmm… tahtoisin tavata hänet», neiti Retherby ilmaisi kiinnostuksensa.
»Minä olen kerran tavannut Sherlock Holmesin, mukava mies mutta naisväki ei oikein pidä hänestä», Carlson muisteli.
»Vai niin. Miksi ei? » neiti Retherbyä kiinnosti entisestään tämä kuuluisa Sherlock Holmes.
»Järki voittaa tunteet kaikessa, ainoa jotenkin edes tunteeksi laskettava on kiinnostus sen hetkistä tapausta kohtaan», Watson täsmensi toverinsa sanomisia.
»Vai niin», neiti Retherby totesi.

»Illallinen katettu», kuului sanottavan miespalvelijan kuuluvalla äänellä.

Neiti Retherby toivoi koko sydämestään, ettei joutuisi istumaan rouva Thompsonin lähettyvillä. Hän tahtoi syödä rauhassa ja ehkä keskustella lääketieteestä, ei seurapiirijuoruista. Hän löysikin paikkansa Carlsonin ja herra Thompson välistä. Higginsiä vastapäätä.

Miehet kuitenkin ohjasivat keskustelun pikimmiten metsästykseen ja aseisiin. Siihen keskusteluun neiti Retherby otti mielellään osaa. Rouva Higgins osallistui myös keskusteluun hyvin viisain mielipitein, hän oli tohtorien rouvista nuorin ja vaikutti mukavalta ja sellaiselta kenen kanssa neiti Retherby tulisi varmasti toimeen ja voisi jopa ystävystyä hänen kanssaan.

Pääruuan tienoilla keskustelutyyli ja sen aihe vaihtuivat. Samalla hetkellä neiti Retherby oli alkanut huomata, että muut olivat tunteneet vuosia ja hänen oli vaikea päästä pulppuavaan ja polveilevaan keskusteluun mukaan. Hän oli hiljaa ja söi, yrittäen seurata keskustelua, välillä hymyili ja vastasi jos häneltä kysyttiin jotakin. Muiden yhteenkuuluvuus sai neiti Retherbyn tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja sulkeutumaan omaan kuoreensa.

Kun pääruoka ja kevyt mutta herkullinen jälkiruoka oli nautittu, pyydettiin väkeä siirtymään salin puolelle kuuntelemaan musiikkia ja tanssimaan. Watson tarjosi käsivartensa neiti Retherbylle, jotta voisi häntä saattaessaan hieman udella miltä kaikki naisen mielestä vaikutti.
»Mitä mieltä te olette?» Watson kysyi.
»Olen hengissä», neiti Retherby sanoi poissaolevasti. Hän olisi tahtonut jo lähteä kotiin.
»Onko kaikki hyvin?» Watson kysyi huolestuneena.
»Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Teillä on ilmeisestikin ollut hyvin mukavaa?» neiti Retherby esitti vastakysymyksen.
»Oikein mukavaa. Suottehan minulle ensimmäisen tanssin?» Watson kumarsi neiti Retherbylle.
»Mielelläni», neiti Retherbyä jälleen jo hieman hymyilytti.

»Tanssittehan kanssani Watson? » Rouva Thompson esitti kysymyksen vain muodon vuoksi ja nappasi Watsonin mukaansa tanssilattialle, mies ei ehtinyt sanoa juuta eikä jaata, saatikka pahoittelemaan asiaa neiti Retherbylle. Neiti Retherby hämmentyi täydellisesti ja näytti laumastaan eksyneeltä lampaalta seistessään yksinään oven lähettyvillä.
»Saanko luvan neiti Retherby?» Higgins kysyi kera syvän kumarruksen.
»Kyllä», neiti Retherby nyökkäsi mutta haki katseellaan Watsonia.
»Thompsonin rouva on taas vauhdissa», Higgins totesi huomatessaan mitä neiti Retherby oikein katseli.
»Siltä vaikuttaa, onko hän aina ollut tuollainen? » neiti Retherby kysyi, tietäen varsin hyvin, ettei kysymys ollut kohtelias. Mies talutti neiti Retherbyn tanssilattialle.
»Ollut niin kauan kun olet itse ollut näillä illallisilla mukana», Higgins sanoi. He pyörähtelivät ja hakivat yhteistä askelrytmiä.
»Miksi te tanssitte minun kanssani, ettekä vaimonne kanssa? » neiti Retherby kummasteli.
»Elinor ei oikein pidä tanssimisesta, joten hän tanssii vain muutaman tanssin, sen verran, ettei hänen tanssimattomuuttaan katsota pahalla ja sitten hän juttelee muiden rouvien kanssa loppuillan. Kuinka te olette viihtyneet näillä illallisilla?» Higgins uteli. Mies vei toista hyvin taidokkaasti ja kevyentuntuisesti pitkin lattiaa.
»Oikein hyvin», neiti Retherby hymyili.

Valssi oli ohi ja Watson oli käynyt saattamassa Thompsonin miehensä luo, ettei tämä vain saisi päähänsä tulla hakemaan häntä uudestaan. Hän tanssisi seuraavan tanssin mieluummin neiti Retherbyn kanssa, joka ainakin osasi askeleensa ja oli kevyempi viedä.
»Saanko seuraavan tanssin?» Watson kysyi neiti Retherbyltä jonka Higgins oli aivan hetki sitten saattanut istumaan.
»Saatte jos vain maltatte odottaa aivan pienen hetken», neiti Retherby sanoi hymyillen. Äskeinen valssi oli ollut hyvin epämukava, viejässä ei ollut mitään vikaa, mutta häntä itseään oli jännittänyt vieraiden kanssa tanssiminen niin paljon, että hän oli mennyt aivan lukkoon.

Hänen onnekseen seuraavaksi oli vuorossa seuratanssi jossa ei tarvinnut olla parin kanssa niin lähekkäin kuin valssissa. Niistä neiti Retherby piti ja tanssi niitä mielellään vaikka koko illan.

He tanssivat yhdessä monen monta seuratanssia, tietysti etiketin mukaan välillä paria vaihtaen. Ilta kului aivan hujauksessa. Watsonin kanssa oli ollut oikein miellyttävää ja helppoa tanssia, mies osasi askeleensa hyvin, niin hyvin, että uskaltautui heittäytyä tanssiin. Neiti Retherbyn täytyi myöntää itselleen, että hänellä oli ollut erittäin hauskaa, sitten loppujen lopuksi.

Kello näytti kuitenkin jo hyvin myöhään ja seuraavan päivänä olisi normaalisti vastaanotto, niin neiti Retherby päätti lähteä kotiin nukkumaan ja kirjoittamaan päiväkirjaa.
»Ajattelin lähteä kotiin», neiti Retherby sanoi hiljaa Watsonille joka jutusteli ystäviensä kanssa varsin kovaäänisesti.
»Lähden saattamaan teitä», Watson totesi heti.
»Se ei ole tarpeen», neiti Retherby sanoi.
»Saatan teitä mielelläni.» Watson sanoi hymyillen.
» Higgings, tulen sen jälkeen takaisin!» Watson huudahti. Neiti Retherby ei sanonut mitään, mutta hänen ilmeestään näki, ettei hän pitänyt tuosta huudahduksesta ollenkaan.

***
Neiti Retherby oli työskennellyt reippaaseen tahtiin heti aamusta, hän otti potilaita koko ajan sisään, mutta ne eivät tuntuneet vähentyneen ollenkaan. Läsnä olivat tohtori Watsonin potilaat, kello näytti lähemmäs yhdeksää eikä kukaan Watsonin potilaista ollut päässyt sisään.

»Tulkaa ensi viikolla uudestaan», neiti Retherby kätteli potilastaan, joka oli erittäin tyytyväinen saamaansa hoitoon. Neiti Retherby oli saanut parissa kolmessa kuukaudessa itselleen asiakaskunnan joita eivät hetkauttaneet joidenkin ahdasmielisten ihmisten mielipiteet naislääkäreistä.
»Kyllä tulen tohtori», mies hymyili ja laittoi lakin päähänsä. Neiti Retherby kulki miehen perässä vastaanottohuoneeseen, hänen oli kysyttävä neiti Alfredilta oliko Watson tullut jo vai ei.

»Kello on lähes yhdeksän», neiti Retherby sanoi hyvin ärsyyntyneesti.
»Tohtori Watson ei ole tullut vieläkään, en tiedä missä hän on», neiti Alfred huokaisi syvään.
»Hmph. Oliko se Bakerstreet? Sano potilaille että tulen kohta takaisin» neiti Retherby sanoi miettiväisenä.
»Sanon», neiti Alfred kummasteli toisen sanomaa. Neiti Retherby oli lähtenyt jo ovesta ulos.

Parin korttelin päässä neiti Retherby koputti oveen, odotti ja koputti uudestaan, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Hän kokeili oliko ovi auki ja astui sisään. Neiti Hudson oli tullut keittiöstä katsomaan kuka oli tullut sisään omine lupineen.
»Huomenta, mistä löydän tohtori Watsonin», neiti Retherby kysyi suoraan. Hän muisti samassa, että ensin olisi täytynyt esittäytyä mutta se oli nyt myöhäistä.
»Yläkerrassa, häntä ei saa häiritä», neiti Hudson sanoi.
»Vai niin, kiitos paljon», neiti Retherby nyökkäsi ja lähti harppomaan portaita ylös.

»Watson», neiti Retherby korotti ääntään koputtaessaan tummaan oveen. Taaskaan ei kuulunut vastausta, ei edes kolinaa tai askeleita. Neiti Retherby ei arastellut sekuntiakaan ovenavaamista vaan astui sisään pilkkopimeään huoneeseen. Hän löysi tiensä ikkunoille ja räväytti verhot auki. Huoneeseen levisi auringonpaiste.

Neiti Retherby näki nyt Watsonin torkkuvan vatsallaan sohvalla aivan kaameassa kunnossa. Mies mutisi jotakin, muttei avannut silmiään. Sohvan vieressä oli puoliksi tyhjä viskipullo. Housut näyttivät olevan polvissa ja pusero oli kokonaan auki. Takki löytyi mytyssä lattialta.
»Kröhöm», neiti Retherby rykäisi kovaan ääneen, hän naputti sinisen kenkänsä kärjellä lattiaa.
»Lopettakaa neiti Hudson, pyydän», Watson huokaisi kärsivällä äänensävyllä.
»Neiti Hudsonista en tiedä, mutta nyt ylös Watson», neiti Retherby sanoi käskevään sävyyn.

Mies ei noussut, veti vain huovan päälleen ja korvilleen, yrittäen käpertyä sen sisään.
»YLÖS. Kello on yli 9 ja potilaita vaikka kuinka paljon», neiti Retherby ärähti ja veti peiton miehen yltä.
»Mmm… lopettaisitko  naputuksen, päätäni särkee», Watson haukotteli yhä silmät ummessa.
»Jos nouset nyt heti ylös», neiti Retherby sanoi ja työnsi kengänkärjellään viskipulloa kauemmas Watsonista. Kun mies sai vaivoin itsensä pystyasentoon, neiti Retherby näki miehen mustan silmän ja tweedliivin painauman tämän poskessa.
»Jaha, hieman juhlimassa kenties? » neiti Retherby huokaisi syvään, miettien mitä oikein tekisi tämän miehen kanssa.

»Hmmm», mies mutisi hyvin epäselvästi, hän katsoi silmät tyhjinä jonnekin kaukaisuuteen.
»Pukisitko päällesi? » neiti Retherby pyysi. Kauluspaidan poisottaminen ja housujen saaminen jalasta oli jotain hyvin ylitsepääsemätöntä sillä hetkellä.
»Käyn pyytämässä sinulle aamiaista» neiti Retherby ilmoitti poistuessaan huoneesta havahtuen siihen, että oli huomaamattaan sinutellut vaikka oli kieltäytynyt siitä muutamia viikkoja sitten. Hän toivoi, että Watson olisi saanut edes jotakin aikaiseksi sillä aikaa.

Neiti Retherbyn tultua takaisin huoneeseen oli Watson sammunut uudelleen sohvalle. Hänellä oli mukanaan lasillinen kylmää vettä toipilaalle mutta tuli toisiin ajatuksiin ja kaatoi vedet tyynenrauhallisesti miehen päälle.
»Hemmetti soikoon», Watson huudahti ja havahtui hereille.
»Mitä helvettiä oikein teet? »Watson ärähti ja huitaisi neiti Retherbya kädellä.
»Ole hyvä ja lopeta. Pue päällesi ja varo mitä suustasi päästät», neiti Retherby sanoi rauhallisesti. Yksi jääräpäinen mies ei vaikuttanut häneen millään tavalla. Watson ei voinut muuta kuin nousta venytellen seisomaan.

Sillä aikaa kun Watson oli pesulla ja selvittelemässä päätään, haki neiti Retherby hänelle puhtaat vaatteet. Hän viikkasi vaatteet valmiiksi sohvalle ja katseli ympärilleen. Huone oli kummallisen sotkuinen, se oli ensi näkemältä sekainen mutta pidemmän katsomisen jälkeen siellä näki järjestelmän.

Mies tuli virkeämpänä kylpyhuoneesta, mutta katsoi hyvin kummissaan valmiina olevia puhtaita vaatteita, jotka olivat nätisti viikattuna sohvalla.
»Parempi», neiti Retherby kääntyi katsomaan tulijaa. Watsonin pukeutuessa neiti Retherby keräili tavaroita paikoilleen sieltä täältä. Nosteli papereita ja raivasi kulkuväyliä.
»Haluaisitteko auttaa? »Watson kysyi pieni häpeä äänessään. Hän ei olisi tahtonut pyytää apua pukeutumiseen, ei ainakaan naiselta joka oli hänen työtoverinsa.
»Tule tänne», neiti Retherby kutsui miestä lähemmäs. Hän oli tämän aamun aikana rikkonut kaikkia mahdollisia miehen ja naisen välisiä etikettisääntöjä. Huolenpito ja äidillisyys kuitenkin voittivat kaikki säännöt.

Neiti Retherby auttoi kalvosinnappien laittamisessa, oikoi miehen paidan kaulukset ja kiristi kravatin solmun. Watson seisoi naisen autettavana kuin pieni lapsi.
»No niin», neiti Retherby hymähti ja tasoitti vielä takin olkapäät kohdilleen.
»Tuo silmä on kamala», neiti Retherby tuhahti.
»Luulen, että olin tappelussa», Watson sanoi miettivään sävyyn.
»Luulet? », neiti Retherby kummasteli ja katsoi toista hyvin kysyvästi.
»En ole aivan varma» Watsonilta lipsahti, hänen ilmeestään näki, että hän katui sanomaansa heti.
»Ei hemmetti, taisin pelata kaikki rahat eilen. Holmes ei tule pitämään tästä», Watson parahti.

»On siinäkin sotilas ja lääkäri. Juo koko viikonlopun, pelaa kaikki rahansa eikä tule edes töihin», neiti Retherby sanoi kärkkääseen sävyyn. Nainen siirsi kädet lanteilleen.
»Juo itsensä niin huonoon kuntoon, ettei osaa edes pukea. Aikuinen mies. Ties mitä riekkunut kaupungilla kun silmäkin on mustana. Mitä potilaatkin ajattelevat kun näkevät tohtorinsa humalassa kaupungissa? Viimeisetkin kunnian rippeet menevät. »neiti Retherby torui, katsoen miestä silmiin koko ajan.
»Saisit hävetä, kun sinut täytyy tulla hakemaan töihin», neiti Retherby lisäsi vielä, ennen kuin havahtui, että oli saarnannut miehelle pitkät pätkät.
»Oi anteeksi, eihän asia minulle edes kuulu ja minä vain saarnaan», neiti Retherby käänsi katseensa pois, pienoinen puna poskillaan.
»Olen täysin ansainnut nuo kaikki torut, mitäs käyttäydyin niin huonosti», Watson sanoi ja joi teekuppinsa tyhjäksi. Hän ei kehdannut katsoa neiti Retherbyä silmiin.

»Särkeekö päätä vielä? » neiti Retherby kysyi kaataessaan itselleen kupillisen teetä.
»Särkee mutta vain vähän, pystyn tekemään töitä. Ainakin olen ennen pystynyt», Watson sanoi väsyneenä ja tajusi liian myöhään mokanneensa kertomalla, että tätä sattui melko usein.
»Jaha. Hop, hop, sitten töihin», neiti Retherby sanoi. Hän kummasteli kuulemaansa, mutta ei miettinyt sitä enempää.
»Koko ajan», Watson huokaisi syvään, eikä olisi millään viitsinyt nousta tuolista ylös.

Watson ei pystynyt katsomaan koko päivänä neiti Retherbya silmiin, häntä hävetti, että nainen oli joutunut tulemaan hakemaan häntä töihin ja nähnyt hänet siinä kunnossa. Vielä enemmän häntä hävetti kun neiti Retherby piti hänestä huolta, toi teetä ja huolehti, että mies söi lounasta ja pysyi hereillä.

Silmäkulmaa jomotti yhä, onneksi työpäivä oli loppunut jo hetki sitten. Watson huokaisi syvään ja nousi tuolista, hänen täytyisi käydä puhumassa neiti Retherbylle. Neiti Alfred oli lähtenyt jo kotiin, joten eteinen oli pimeänä.

»Iltaa neiti Retherby», Watson puheli hyvin varovaisesti ovenraosta.
»Tulkaa sisään», neiti Retherby hymähti.
»Minua hävettää, että jouduitte hakemaan minut töihin ja näitte minut siinä kunnossa», Watson sanoi häpeillen, kiertäen katseellaan huoneen seiniä.
»Anna anteeksi viikonloppuinen virheeni», Watson sanoi hiljaa.
»Ei se minua haittaa, mutta teistä tuntuu varmasti ikävältä kun pelasitte kaikki rahanne. En minä huolehtivaisuudeltani ehtinyt edes ajatella tilannetta sen enempää», neiti Retherby hymähti.
»Kiitos», Watson sanoi noustessaan tuolista ylös.

***

»Sinua pitää vahtia kuin lasta», Holmes totesi piippua polttaessaan.
»Anna anteeksi, tämä ei toistu», Watson sanoi, tietäen kuitenkin, ettei pystyisi pitämään lupaustaan.
»Hmm… »
»En herännyt töihin aamulla ja neiti Retherby tuli herättämään minut. Hän näki minut erittäin huonossa kunnossa», Watson häpesi kertoa aamuisia tapahtumia.
»Rakas Watson, kuulinko minä oikein? » Holmes uteli huvittuneena.
»Kuulit kyllä Holmes. Sammuin ja hän kaatoi päälleni vettä, sitten hän myös auttoi minua pukeutumaan ja toi minulle aamiaista», Watson sytytti tupakan.
»Vai niin», Holmes yritti pidätellä nauruaan, mutta ei kyennyt siihen.
»Kiitos, arvostan sitä, että ystäväni ovat tukenani», Watson tuhahti.

»Neiti Retherby vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta naisihmiseltä, juuri sinulle sopivalta. »Holmes pohti piippu suussaan.
»Minulle sopiva? »Watson kummasteli toisen puheita.
»Tiedät kyllä itsekin. Olet kohdannut vertaisesi», Holmes hymähti.
»Kyllä minä omat ajatukseni tiedän», Watson sanoi jyrkästi.
»Jos olisin sinä, en sanoisi noin Watson», Holmes loikkasi tuolista ylös katsomaan ikkunasta ulos.
»Mutta sinä et ole minä, joten asia loppuun käsitelty», Watson huokaisi.
»Olisin huomannut kaiken jo aikapäiviä sitten», Holmes mutisi.


A/N2: En ole täysin tyytyväinen mutta ei nyt liiaksikaan voi hiota. Muutamat sinuttelut ovat tarkoituksellisia.

[Fredu]

Oijoi, jatkoa at last♥!

Turhaan kriiseilit tuosta tanssiaisosiosta, pidin erittäin paljon! Ihana Helena, osaan niin kuvitella siut yrittämässä olla mulkoilematta tuota erittäin tungettelevaa rouvashenkilöä. Kaamea akka, anteeksi nyt vain.
Mutta Watson, mitä ihmettä? Tuo nyt ei aivan ole kunnon lääkärin tapaista! Ihan oikein tuo siun läksytys mokomalle. Tosin olisin suonut, että olisit nostanut misterin korvasta ylös.

Holmes on ihanan tarkkanäköinen, nyt kun vain saataisiin Watsonkin hiffaamaan♥

Kiitoksia tästä, pahoittelen kommentin huonoa laatua, aivoni ovat sulana Vain Elämää-jaksosta, mutta jatkoa toivon erittäin paljon!

[Milgia]

Fredu: En nyt osaa muuta kuin hihihi ja kiitos kommentista. No tuo krapula oli lainattu RitchieHolmes canonista ^^ se jotenkin sopi tähän kohtaan ja sillä sai hyvin ilmi mun luonnetta. Tämä seuraava luku on nyt hieman tuollaista kohtauksesta toiseen pomppimista, anteeksi.

3.luku - Savoy klo 18

“Tulisitteko syömään illallista? Ystäväni Holmes tahtoisi tavata teidät”, Watson kysyi varovaisesti. Kysymys oli vaikein aikoihin. Mies yritti tulkita kuinka nainen suhtautui tähän kysymykseen.
“Teidän luoksenneko? “ Neiti Retherby kysyi uteliaana ja hieman toiveikkaana.
”Kello kuudelta Savoyssa”, Watson huokaisi.
”Mmm... mielelläni”, neiti Retherby hymähti. Hän kietoi kätensä miehen kaulan ympärille.
”Minä päivänä?” neiti Retherby muisti kysyä tarkentavan kysymyksen. Watson suuteli naista suulle ja kuiskasi jotakin tämän korvaan. Neiti Retherby hymyili kuultuaan mitä mies sanoi.

”Watson säpsähti hereille, sanomalehden kulma kutitteli hänen nenäänsä. Hän oli valunut ryhdikkäästä asennosta aivan kasaan. Watson katsahti kelloa, hän oli torkahtanut vain viideksi minuutiksi. Harmistus oli todella suuri kun hän tajusi nähneensä vain unta.
”Taisit nähdä jotakin kiintoisaa unta?” Holmes kysyi. Hän mittasi tarkoin ainesosia seuraavaan kemialliseen kokeeseen.
”Miten niin?”, Watson korjasi asentoaan. Lehdestä oli jäänyt lukematta pari viimeistä sivua.
”Hymyilit koko ajan. Näit unta neiti Retherbystä, etkö nähnytkin?” Holmes kertoi huvittuneena.
”No en”, Watson kielsi vaikka tiesi, että Holmes ei uskoisi häntä.
”Myöntäisit nyt vain hyvä Watson”, Holmes myhäili. Hän kaatoi kirkasta nestettä toiseen pulloon.
”Kiinnostukseni on täysin ammattitoverillista”, Watson lisäsi. Sanomalehden viimeisillä sivuilla ei ollut yhtikäs mitään kiinnostavaa.
”En puhunut siitä, mutta nyt olen aivan varma, että olet mieltynyt häneen.”
”Puhut pötyä.”
”Joko kysyit, tuleeko hän illalliselle Savoyhin?”
”Kysyn huomenna, tänään en ehtinyt.”
”Vai niin, minä saan sieltä pöydän kun tahdon mutta sinun täytyy ajatella neiti Retherbyä ja niitä naisten asioita. Uusia pukuja sun muita.”

Minkähänlaisessa puvussa neiti Retherby tulisi Savoyhin, ehkä siinä kauniissa sinisessä puvussa joka naisella oli ollut yllään tohtorien illallisilla. Watson muisti, etteivät naiset koskaan pukeutuneet samaan pukuun peräkkäisiin tapahtumiin. Hänellä oli varmasti toinenkin puku, Watson arveli sen olevan vihreä tai keltainen, ei hän kyllä ollut koskaan nähnyt ketään naista keltaisessa puvussa mutta oli silti varma, että sellainen sopisi erinomaisesti neiti Retherbylle.

Mies havahtui ajatuksistaan.
”Mitä Hudson on luvannut illalliseksi?” Watson kysyi yhtäkkiä, hän toivoi ettei ollut vajonnut ajatuksiinsa liiaksi.
”Pyysin lämmintä päivällistä joten arvelisin että jotakin pataruokaa, lihaa ja vihanneksia. Varmaankin jänistä”, Holmes arveli. Hän yhä teki tieteellistä koettaan.
”Jänistä? Mistä rouva Hudson olisi saanut jänistä keskellä kaupunkia?”
”Torilta Watson hyvä. Hän ei tee ollenkaan hyvää sinun jo valmiiksi huonolle päättelykyvyllesi. Tekisit asialle jotakin.”
”Niin kuin mitä? Antaisin potkut?”
”Kertoisit niitä liirumlaarumeitasi mitä ihmisillä on tapana kertoa kun he ovat rakastuneita.”
”Holmes...”

”Tarvitset kunnon tapauksen”, Watson tuhahti.
”Niin tarvitsen, turhaudun”, Holmes huokaisi syvää. Ja kiusaisit minua vähemmän, sanoi Watson mielessän.
”Neiti Retherby. Tahtoisin tietää kuinka hän työskentelee.”
”Miksi otit hänet taas esille?”
”Yhä edelleenkään minulla ei ole tapausta ja hän on kiintoisin asia tällä hetkellä.”
”Sinä et saa missään nimessä tulla vastaanotolle, potilaat häiriintyvät. Jos on pakko analysoida, tee se illallisella.”
”Joudun keskittymään hänen yksityiselämäänsä...”

***
Watson näki koko yön kummallisia unia, ne olivat erilaisia jatkoja ja loppuja päivällä nähtyyn uneen. Unia joista ei olisi halunnut herätä mutta joista heräsi kun ne tuntuivat niin kiusallisilta. Mies havahtui usein ja kieriskeli sängyssä koko yön. Hereillä oleva Holmes ei kuullut mitään minkä kuuleminen olisi häirinnyt hänen tekemisiään.

Kello oli jo niin paljon, että Watson saattoi nousta sängystä pyörimästä. Holmes oli vielä nukkumassa kun Watson mielessään kiroten käveli laiskanpuoleisesti pyytämään teetä neiti Hudsonilta. Neiti Hudson oli parhaillaan leipomassa sokerikakkua kun Watson astui sisään keittiöön.
”Voitteko huonosti?” neiti Hudson kysyi.
”Nukuin vain todella huonosti”, Watson yritti peitellä haukotuksiaan.

Tälläisinä aamuina olisi ollut helppoa vain jäädä odottamaan aamiaista yläkertaan mutta juuri sen takia Watson käveli keittiöön, ettei koko päivä menisi siinä ettei tehnyt yhtikäs mitään.
”Vai niin, otatko teetä ja jotain syötävää?” neiti Hudson kysyi. Kakku oli pian valmis uuniin laitettavaksi.
”Teetä kiitos”, Watson sanoi. Hän katseli kiinnostuneena mitä toinen teki. Watson kyllä kävi keittiössä silloin tällöin mutta leipominen oli hänelle yhä suuri arvoitus.
”Ja paahtoleipää”, Watson lisähti hymähtäen kun näki neiti Hudsonin katseen.
”Onko tullut tapauksia? Tulen pian hulluksi kun hän tekee päivät pitkät niitä räjähdysherkkiä kokeita. Räjäyttää tai polttaa pian koko Baker Streetin.” Hudson oli huolissaan.
”Ei ole, harmillista kyllä. Josko vaikka tänään ilmenisi jotakin”, Watson sanoi. Hän oli saanut niukan aamiaisensa päätettyä.

Siitä oli jo monta viikkoa  mutta silti Watsonia yhä kiusasi, että neiti Retherby oli nähnyt hänet siinä tilassa ja vielä huolehtinut kuntoonkin. Neiti Retherby tuntui unohtaneen jo koko asian.

”Huomenta Watson”, neiti Retherby oli hyväntuulinen kuten joka aamu. Watson ei voinut kuin ihmetellä moista piirrettä. Arvatenkin nainen oli jo käynyt läpi päivän potilaiden kansiot.
”Huomenta, minulla olisi hieman asiaa”, Watson sanoi. Hän jätti takkinsa ja silinterinsä eteisen naulakkoon.
”Asiaa? Minun huoneessani vai teidän huoneessanne?” Neiti Retherby hämmentyi. Tuolla tavoin aloitettu keskutelu tuntui epäilyttävältä, eikä hän ollut huomannut, että Watson oli hermostuksissaan tullut valinneeksi niin epäkohteliaan keskustelun aloitustava.
”Voin tulla teidän huoneeseenne”, Watson sanoi. Hän ei tohtinut myöntää itselleen kuinka tämä jännitti häntä. Watson päästi neiti Retherbyn edeltä huoneeseen.

Saisikohan hän potkut? Neiti Retherby mietti kuumeisesti, yrittäen kuitenkin pitää kasvonsa peruslukemilla. Ei Watsonin kaikkea tarvitsisi huomata, hän kun jo muutenkin näytti tunnetilojaan miehelle useammin kuin olisi sallittua. Toisaalta, Watson ei voisi suoranaisesti potkia häntä pihalle, olivathan he tasaveroisia kumppaneita. Mies voisi vain korkeintaan vihjailla hyvin suoraan että hänen pitäisi vaihtaa työpaikkaa.

”Kuudelta”, Watson aloitti. Hän katseli ympärilleen, oli vaikeaa katsoa neiti Retherbyä silmiin. Watson ei ollut ymmärtää miksi kaikki tuntui hankalalta kyseessähän oli vain kutsu illalliselle hänen ja Holmesin seuraan eikä esimerkiksi kosinnasta tai potkuista.
”Kuudelta?” Neiti Retherby kummasteli.
”Kello kuudelta. Illallinen”, Watson tarkensi. Sanat jäivät kielen päähän, toivottavasti neiti Retherby ei huomannut sitä. Hän oli saanut käsityksen ettei neiti Retherby pitänyt kakistelivista miehistä.
”Vai niin”, neiti Retherby kuulosti hieman huvittuneelta. Oliko mies todella tekemässä niin kuin  arveli, toivottavasti ei.
”Holmes on ilmaissut tahtovansa tavata teidät”, Watson sanoi nähdessään toisen hämmennyksen.
”Holmes? Etsiväystävänne?”
”Hän juuri.”
”Teidän luonanneko?” Neiti Retherby kysyi toiveikkaana.
”Kyllä tai siis ei. Savoyssa”, Watson pysyi etäisyyden päässä ettei tekisi mitään ajattelematonta.
”Savoyssa?” Neiti Retherby kohotti kulmiaan. Hänen äänestään kuuli pienoisen pettymyksen.
”Niin, kello kuusi ja kahden viikon päästä torstaina.” Watsonia harmitti, hän oli huomannut, että toinen oli halunnut illallisen heidän kotonaan eikä hienossa ravintolassa.
”Torstai sopii hyvin”, neiti Retherby kiirehti vastaamaan.

”Tulen hakemaan teitä kaksikymmentä vaille kuusi”, Watson muistutti. Hänen täytyi palata omaan huoneeseensa, hän ei ollut yhtään ehtinyt katsoa potilastietoja läpi.
”Selvä”, neiti Retherby hymähti. Hän palasi töidensä pariin, pian täytyisi ottaa ensimmäinen potilas vastaan.

Samassa kun Watson sulki oven perästään laski neiti Retherby paperinsa pöydälle. Pitäisikö hänen sittenkin kieltäytyä kutsusta. Illallinen ei tulisi olemaan millään tavon hyväksyttävä muiden silmissä, kumpikaan miehistä ei ollut hänen sukulaisensa eikä tuleva aviomies. Esiliinaksi hän ei huolisi ketään.

Hän oli kyllä tahtonut tavata Sherlock Holmesin siitä asti kun Watson oli maininnut tämän ensimmäisen kerran. Sitä kyllä tultaisiin paheksumaan mutta Watson oli kuitenkin hänen työtoverinsa ja miehetkin kävivät toistensa kanssa syömässä joten miksei hänkin voisi. Ei muiden ajatuksilla ollut väliä, sitä paitsi muut kurtistelivat jo kulmiaan sille että hän oli lääkäri ja työskenteli miehen kanssa, ei  tämä tuntuisi missään.

Ajatus viivähti hetken hänen päässään, entä jos ilta päättyisi taas niin kuin tohtorien illallinen päättyi? No toisaalta, nyt Watsonilla oli Holmes mukanaan ja jos hän oikein muisti se mies ei pitänyt juomisesta . - Ei se päättyisi, päätti neiti Retherby mielessään.

Oliko hänellä edes sinne sopivaa pukua? Hän ei nimittäin oikein tiennyt miten Savoyhin mennessä tulisi pukeutua ja se oli sellanen asia jota ei todellakaan voinut kysyä äidiltä, ei ainakaan tässä tapauksessa. Lilith saattaisi osata auttaa, hän kun luki niitä lehtiä, tuli neiti Retherbylle mieleen. Vihreä puku saattaisi käydä, meren sininenkin muuten kävisi muuten mutta Watson oli jo kerran nähnyt hänet siinä puvussa.

Kuka edes oli keksinyt niin naurettavan säännön ettei samaa pukua voisi pitää useampaan kertaan peräkkäisissä tapahtumissa? Varmasti joku jolla oli varaa ostaa uusia pukuja joka toinen viikko. Neiti Retherby tuli katsoneeksi kelloa ja huomasi, että hänen täytyisi kutsua ensimmäinen potilas sisään.

Hän vilkaisi peiliin ennen kuin avasi oven kutsuakseen herra Andersonin sisään. Tervehtiessään herra Andersonia eksyivät hänen ajatuksensa vielä siihen, että hänen täytyisi ostaa uudet kengät.

***

Neiti Retherbyä jännitti suuresti Sherlock Holmesin tapaaminen ja Savoyssa syöminen, jälkimmäistä hän oli hermoillut koko edellisviikon. Hän katsahti Watsoniin, joka päästi hänet edeltään sisälle, mies näytti todella tyylikkäältä juhlapuvussaan. Neiti Retherby tajusi ettei ollut nähnyt miestä koskaan aiemmin sotilaan puvussa, ehkei toinen käyttänyt sitä kovin mielellään.

Mies olisi tahtonut ehdottaa neiti Retherbylle, että tämä hankkisi keltaisen puvun, mutta naispuolisen henkilön pukeutumiseen oli epäkohteliasta puuttua, etenkin kun he eivät edes sinutelleet. Ei sillä, etteikö neiti Retherby näyttänyt tämän hetkisessä vihreässä puvussaan kauniilta. Oikein kauniilta näyttikin.

Holmes odotti heitä pöydässä, joka ei onneksi sijainnut aivan keskellä salia. Hän nousi seisomaan tervehtiäkseen neiti Retherbyä.
”Tohtori Helena Retherby ja Sherlock Holmes”, Watson esitteli heidät toisilleen.
”Olen nähnyt teidät jossakin aiemmin”, neiti Retherby sanoi miettivästi. Hän kätteli vahingossa Holmesia, vaikka hänen olisi kuulunut vain ojentaa kätensä.
”Luultavasti, kenties jossakin kadulla?” Holmes hymähti. Hän mittaili naista kaikinpuolin ja keräili yksityiskohtia.
”Niin se varmasti oli”, neiti Retherby sanoi.
”Istukaamme. Onko tohtori käynyt täällä lähiaikoina? Menu vaihtui juuri muutamia päiviä sitten”, Holmes sanoi. Hän tiesi vastauksen kyllä, mutta ei malttanut olla kysymättä sitä, kohteliaisuudenkin vuoksi.
”En valitettavasti”, neiti Retherby sanoi rauhallisesti. Watson siirsi tuolia, jotta neiti Retherby pääsi kevyesti istuutumaan pöydän ääreen.
”Suosittelen maistamaan helmikanaa, siihen tehty kastike on erinomaista”, Holmes puheli muina miehinä. Watson oli hyvin varuillaan molempien suhteen ja Holmesin supliikkius epäilytti häntä suuresti, ehkä Holmes oli vain ottanut opikseen.

Watson tutkaili ruokalistaa ja vilkuili saattoiko neiti Retherby tarvita apua. Mies oikein säpsähti huomatessaan ajattelevansa moista, mihinkä neiti Retherby nyt muka tarvitsisi apua ruokalistaa luettaessa. Neiti Retherby laski listan pöydälle ja katsahti Holmesiin hyvin hämmentyneenä.
”Nyt muistan missä olen tavannut teidät aikaisemmin, olitte herra Anderson”, neiti Retherby sanoi.
”HOLMES! Minä nimenomaan kielsin sinua!” Watson korotti ääntään niin, että lähimpien pöytien asiakkaat kääntyivät katsomaan heitä.
”Rauhoitu Watson hyvä, minun oli tehtävä se olosuhteiden pakosta. Pitihän minun omin silmin nähdä  minkälainen hän on potilaidensa kanssa”, Holmes sanoi rauhalliseen sävyyn. Watson katsoi miestä hyvin pahasti.
”Olette todella taitava aksenteissa”, neiti Retherby hymähti. He kertoivat kukin tilauksensa paikalle tulleelle tarjoilijalle.

”Onko sinun aivan pakko uhmata pyyntöjäni Holmes? Aivan joka kerta. Olet oikea röyhkimys, saat luvan pyytää anteeksi neiti Retherbyltä”, Watson tuhahti. Hän oli todella loukkaantunut ystävänsä tekemisistä. Suutuksissaan hän ei kuitenkaan huomannut Holmesin yhdistelevän langanpäitä toisiinsa, Watson ei yleensä suuttunut näin pahasti jos Holmes ei noudattanut hänen pyyntöjään tai käskyjään.
”Watson hyvä, älkää suotta suuttuko ystävällenne, hän ei aiheuttanut minkäänlaista harmia.” neiti Retherby sanoi. Lempeästi hän laski kätensä miehen käsivarrelle, rauhoittavana eleenä.
”Hän oli oikein miellyttävä potilas”, neiti Retherby jatkoi hymyillen, mutta veti kätensä pois huomattuaan mihin oli sen laittanut. Holmes oli kuitenkin huomannut senkin.

”Siinä näet Watson. Tarjoilijaa odotellessamme, neiti Retherby, olette samanikäinen kuin Watson, teillä on kaksi sisarusta”, Holmes sanoi.
”Olette varmasti kuulleet nämä tiedot Watsonilta”, neiti Retherby kiinnostui. Oli todella mielenkiintoista, että joku ihminen saattoi päätellä tälläisiä asioita aivan ulkokuoren perusteella.
”Hmmm... kirjoitatte paljon, potilaskertomuksien lisäksi ainakin päiväkirjaa. Kämmensyrjässänne on pinttynyttä mustetta, jota ette meinaa saada pois. Jaatte ruunalaittovuorot ystävättärenne kanssa.” Holmes oli pääsemässä vauhtiin, hän nautti tilanteesta jossa sai tutkia uutta ihmistä.
”Eiköhän tämä riitä jo, ruokakin on tulossa aivan pian”, Watson yritti vaihtaa puheenaihetta, hän ei tahtonut päättelyn menevän turhan henkilökohtaisiin asioihin.

”Watson, hidastat toimintaani, aloin nyt vasta pääsemään vauhtiin”, Holmes sanoi. Watson tiesi kyllä, että hänen pyyntönsä meni kuuroille korville mutta aina kannatti yrittää.
”Olette suurpiirteinen mutta työelämässä noudatatte suurta tarkuutta. Täsmällisyys kuuluu hyveisiinne ja olette joka päivä ennen entistä sotilasta työpaikalla. Olette myös hyvin tunteellinen ihminen, mutta olette kehittäneet kovaa kuorta pärjätäksenne miesvaltaisella alalla. Olenko oikeassa? ” Holmes kertoi päättelyitään ja seurasi kiinnostuneena miten neiti Retherby reagoi kuulemaansa. Nainen oli oikein rauhallinen ja kuunteli kiinnostuneena, toisin kuin Watson joka oli yhä hermostunut ja pyöritteli kävelykeppiään sormiensa lomassa.
”Teitä on helppo lähestyä, niin lääkärinä kuin ihmisenäkin mutta teitä ei ole siitä huolimatta helppo saada omakseen. Teidän täytyy pystyä luottamaan täysin tähän ihmiseen, että uskallatte antaa oikean itsenne hänelle.” Holmes kertoi viimeisimmän päättelyn tuloksensa. Tällä kertaa päättelyntulos oli melko henkilökohtainen ja Watson seurasi syrjäsilmältä neiti Retherbyn reaktiota. Tässä kohtaa saattoi olla luvassa viinien kaatamista niskaan, pois lähtemistä tai jotakin muuta erikoista.

Mitään näistä ei kuitenkaan tapahtunut, neiti Retherby vain näytti miettivän pitkään mitä sanoisi. Tosiasiassa neiti Retherby oli todella yllättynyt ja oikeastaan helpottunutkin, että joku saattoi nähdä nämä ominaisuudet päältä päin.

Kaikkien onneksi, alkuruokalautaset kuitenkin saapuivat ja hyvillä mielin saattoi vaihtaa puheenaiheen ruokaan ja säähän, sekä päivän uutisiin. Watson etenkin tahtoi vaihtaa puheenaihetta. Jokainen vuorollaan yritti kohteliaisuudesta pitää keskustelua yllä, mutta edellisten jälkeen oli vaikeaa löytää sopivaa puheenaihetta. Holmesia ei kiinnostanut lääketiede sillä tasolla mikä kiinnosti neiti Retherbyä ja Watsonia, ja taas hänen tekemänsä päätelmät ja näkemänsä yksityiskohdat eivät aivan valjenneet toisille.

***

Jälkiruokalautaset olivat tyhjentyneet juuri ja illallinen oli päättymässä, miesten kesken tästä olisi ehkä jatkettu kirjastoon, mutta naisihmisten kanssa meneteltiin eri tavalla.
”Minun täytyy nyt valitettavasti lähteä, huomenna on aikainen aamu”, neiti Retherby peitti haukotuksensa lautasliinan taakse.
”Oli oikein hauska tavata teidät Holmes”, neiti Retherby hymyili. Watson nousi, siirtääkseen neiti Retherbyn tuolia.
”Ilo oli minun puolellani”, Holmes kumarsi kevyesti.
”Lähden saattamaan teitä”, Watson kiirehti sanomaan.
”Kiitos”, neiti Retherby sanoi. Oli jännittävää saada kahden miehen huomio vain itselleen, hän oli jännittänyt kuinka se tulisi sujumaan, mutta ainakaan vielä hän ei ollut kokenut suurta ahdistusta.
”Toivottavasti tapaamme vielä”, Holmes nousi seisomaan.
”Minäkin toivon samoin”, neiti Retherby nauroi. Hän tarttui hyväntuulisena Watsonin käsivarteen. Jos Holmes vain malttoi työntää sivuun päättelyidensä kertomisen, tuli miehestä hyvinkin seurallinen henkilö.

Watson auttoi viitan naisen harteille ja pyysi ovimiestä pyytämään heille vaunut. Heidän ei tarvinnut odottaa kauaa vaunujen saapumista.
”Ettehän järkyttynyt Holmesin tungettelevaisuudesta?” Watson kysyi äkisti. Neiti Retherby kääntyi katsomaan miestä.
”Ei tietenkään, ystävänne on oikein mielenkiintoinen ja kuulin mielelläni joitakin asioita toistenkin ihmisten suusta”, hän sanoi hymyillen.
”Ah, hyvä niin”, Watson huokaisi helpotuksesta. Vaikka hänen oli vaikea kuvitella, että neiti Retherby oli ottanut kaiken niin kevyesti.
”Hymyilette aina”, Watsonilta lipsahti, kun he istuivat vastapäiten vaunujen kolistessa kohti neiti Retherbyn asuinkatua.
”Kaikkihan hymyilevät aina”, neiti Retherby sanoi leikillään,
”Mutta eivät aidosti kuten te”, Watson sanoi katse kiinnitettynä johonkin olemattomaan neiti Retherbyn olkapäässä olevaan viitanlaskokseen.
”Liehittelette minua”, neiti Retherby sanoi hieman ujosti.

Vaunujen pysähdyttyä, Watson avasi toiselle oven.
”Näemme huomenna”, Watson sanoi, hän hipaisi silinterinsä reunaa.
”Aamulla”, neiti Retherby hymähti.
”Aamulla”, Watson ei voinut estellä hymyään.

Neiti Retherbyn astuttua kotiinsa, Watson pyysi vaunujenajajaa viemään hänet Baker Streetille, hän tahtoi pitää huolen, ettei tällä kertaa käynyt niin kuin viime kerralla kävi, se oli ollut niin kiusallista, vaikka neiti Retherby oli tehnyt selväksi, ettei asiassa ollut hävettävää.

***

”Neiti Retherby, tarvitsen mielipiteenne”,Watson huudahti huomatessaan naisen kulkevan hänen ovensa ohi.
”Missä niin?” Neiti Retherby uteli. Hänellä oli käsissään muutamia potilaskansioita.
”En saa selvää omasta käsialastani”, Watson sanoi hieman nolona. Hän itse oli tarkastelemassa kyseistä  potilaskansiota ikkunan ääressä, nähdäkseen tekstin paremmassa valossa.
”Näyttäkäähän”, neiti Retherby pyysi hyvin huvittuneena. Watson yleensä kirjoitti hyvin selkeästi muistiinpanonsa.
”Miksi oikein olette kirjoittaneet tuollaisia harakanvarpaita?” neiti Retherby uteli, josko miehellä olisi jokin syy, mutta tämä vain ravisteli päätään.
”En valitettavasti muista, saatteko tästä jotakin selvää?” Watson kysyi uudelleen ja ojensi kansion naisen käteen.

Neiti Retherby tuli Watsonin viereen, pystyäkseen itsekin katsomaan papereita luonnonvalossa. Hän kurtisteli kulmiaan ja yritti parhaansa mukaan saada selvää.
”Olette olleet todella huolimaton. Luulen, että olette kirjoittaneet 'särkyä vasemman jalan jossakin, ylhäällä' ” neiti Retherby arveli.
”Sitäkö mieltä olette? Olisin arvellut jotain aivan muuta”, Watson huokaisi.
”Luulen, että tuo pahin sotku on 'pohkeessa'”, neiti Retherby katsahti Watsoniin.

Tilaisuus teki varkaan ja Watson huomasi suutelevansa neiti Retherbyä, välittämättä että joku olisi kenties saattanut nähdä tämän tapahtuman ikkunasta. Toivuttuaan hämmennyksestä neiti Retherby ensitöikseen läimäytti Watsonia avokämmenellä poskelle. Hän tahtoi pois tästä tilanteesta. Tuohtuneena hän jätti järkyttyneen Watsonin niille sijoilleen.

Mitä oikein oli tapahtunut, neiti Retherby ei tiennyt mitä muuta ajatella kuin tuohtumusta, olihan se tuntunut sen muutaman sekunnin ajan miellyttävältä mutta sitten iski tuohtumus, toinen oli tullut iholle ilman lupaa ja rikkonut etikettejä.

Watson olisi tahtonut hakata päätään seinään, mitä hän olikaan mennyt tekemään. Tästä ei hyvää seuraisi, ei missään suhteessa eikä kenenkään suunnalta. Poskea kuumotti, lyönti oli tehnyt kipeää, mutta oli se ollut ansaittukin. Pitäisi mennä ppytämään anteeksi huonoa käytöstään, mutta Watson ei ollut uskaltaa, hän ei nimittäin tiennyt oliko neiti Retherby suuttunut vai vain järkyttynyt. Ihmiset kun olivat hyvin suuttuessaan erilaisia kuin normaalisti olivat.

Neiti Retherby oli kuitenkin jo lähtenyt joten Watsonin ei auttanut kuin lähteä kotiin ja ottaa viha vastaan seuraavana päivänä.

”Hah, mitä olet oikein tehnyt Watson?” Holmes uteli heti miehen tultua sisään, kirkuvan punaista poskea ei voinut olla huomaamatta.
”En mitään, potilas vain suuttui”, Watson kohautti olkiaan. Hän tahtoi paeta tarkastelevan katseen alta sanomalehden suojiin.
”Ei ollut potilas”, Holmes sanoi, hän ei enää nähnyt punaista poskea mutta pystyi katselemaan Watsonin liikkeitä.
”Naisen käsi, se oli neiti Retherby, eikö ollutkin?” Holmes kysyi.
”Ei ollut”, Watson kielsi, tietäen ettei voinut valehdella Holmesille.
”Se oli neiti Retherby, ei olisi uskonut entisestä kunniallisesta sotilaasta. Mitä oikein teit Watson tai jätit tekemättä?” Holmes uteli, hän oli tullut istumaan Watsonin viereiseen nojatuoliin.
”Annoin tilanteen viedä liiaksi...”
”Suutelit häntä! ARVASIN!” Holmes löi kätensä yhteen.
”En suudellut.”
”Kyllä suutelit, hän ei tainnut pitää ajatuksesta?” Holmes ei peitellyt huvittuneisuuttaan.
”Ei”, Watson sanoi hyvin nolona, hän yritti parhaansa mukaan hautautua sanomalehden taakse.

”Kyllä hän pitää ajatuksesta, pääsit vain yllättämään. Kuten sanoin eilen, kestää oman aikansa ennen kuin hän päästää ketään noin lähelle”, Holmes sanoi. Hän sytytti piippunsa ja anti Watsonin olla piilossa lehden takana.
”Lopettaisit jo”, Watson sanoi ärtyneenä.
”Miksi lopettaisin jotakin mistä saan näin paljon huvia?” Holmes kysyi uteliaana.

[Fredu]

AHAHA Holmes ihana♥ Ja hyihyi Watsonia, manners matter! Onneksi Holmes oli oikeassa, ja onneksi läimäytit Watsonia koska olisin pettynyt ellei niin ois tapahtunut. :'D Kerrassaan mainio osa, kerta kaikkiaan, en osaa muuta kuin ylistää. :'D Kannatti odottaa♥