A/N Eli nyt se on tapahtunut! Yli puolentoista vuoden jälkeen tulee uusi osa
Toivottavasti joku viel muistaa...
Luku yhdeksän
Harry käveli pimeillä käytävillä eikä edes ajatellut mihin meni. Näky, jonka hän oli äsken kohdannut, oli kuin suoraan pahimmasta painajaisesta. Hän oli lähtenyt etsimään Janea, joka oli lainatessaan viittaa luvannut palata takaisin puolen tunnin sisällä. Tuntien kuluessa hän oli huolestunut tytöstä ja päättänyt lähteä etsimään tätä. Jane ei kuitenkaan ollutkaan missään välittömässä vaarassa tai no… Malfoyn seurassa oleminen ei voinut ainakaan olla turvallisinta touhua. Jane ei kuitenkaan vaikuttanut olevansa tilanteessa mitenkään tahtomattaan. Päinvastoin.
Harry jatkoi kävelemistä eikä aikonut vielä palata vähään aikaan takaisin rohkelikkotorniin. Jane tuntui haluavan selittää tapahtunutta ja Harrya ei voinut vähempää kiinnostaa miten tämä oli kapsahtanut Malfoyn kaulaan. Koko ajatus Janesta ja Malfoysta oli etova. Miten tähän oli edes päädytty? Jane oli selvä rohkelikko ja Malfoy taas oli luihuisten esikuva. Jo se että rohkelikko tapailisi luihuista oli hölmö ajatus, mutta vielä hullunkurisempaa olisi se että tuleva kuningatar tapailisi Draco Malfoyta, kuolonsyöjän poikaa. Asiassa ei kerta kaikkiaan ollut mitään järkeä. Kuinka Jane edes pystyi olemaan niin tyhmä?
Jane istui Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja tuijotti tiukasti muotokuva-aukkoa. Kun hän oli hetki sitten saapunut torniin, ei oleskeluhuoneessa ollut kuin muutama uninen neljäsluokkalainen. Jane oli jopa hiipinyt poikien makuuhuoneeseen ja ovella kysynyt Nevilleltä oliko Harry siellä. Harrya ei kuitenkaan ollut näkynyt. Jane huokaisi raskaasti ja pinnisteli pysyäkseen hereillä. Hän ei nimittäin todellakaan halunnut nyt nukahtaa. Hän mietti kuumeisesti, mitä sanoisi kun näkisi Harryn. Miten selittää asia Harrylle, kun asiassa ei ollut oikein selitettävää. Hänellä ja Dracolla oli jotain meneillään. Ehkä jotain pysyvämpääkin. Sitä olisi melko vaikea selittää. Jane ei tiennyt miksi edes halusi niin kovasti selittää asiaa Harrylle. Olisi kuitenkin mukavaa, jos hänen ystävänsä pystyisivät olemaan onnellisia hänen puolestaan. Jane tuijotti välillä muotokuva-aukkoa ja välillä kelloa. Muotokuva-aukko ei kuitenkaan liikkunut mihinkään, mutta kello meni tasaiseen tahtiin eteenpäin.
Draco istui omassa oleskeluhuoneessa yksin, takkatulen ääressä. Hänen päässään ajatukset juoksivat nopeaan tahtiin ja hän yritti löytää niille järkevät ratkaisut. Asiat olivat sujuneet todella hyvin. Janen itsepäisyys oli karistettu pois ja hän uskoi että tyttö luotti häneen jo jonkin verran. Siltä kannalta katsottuna asiat todella olivat mainiosti. Dracon päähän oli kuitenkin jäänyt soimaan lause
“Isäni oli kyllä rohkelikko mutta äitini oli luihuinen” Janessa siis virtasi ainakin jonkin verran luihuisen verta. Ei ilmeisestikään kuitenkaan niin paljon, että se olisi voittanut Janen rohkelikkopuolen.
Draco ei voinut olla miettimättä mahdollisuutta , että jossain tilanteessa hän saisi Janen houkuteltua Pimeyden lordin puolelle. Jos se onnistuisi, saisi Draco varmasti itse Pimeyden lordilta palkinnon ja hän pääsisi kuolonsyöjäksi. Pimeyden lordilla olisi nimittäin aivan varmasti käyttöä heidän puolellaan olevasta kuningattaresta. Jane ei tietenkään pitäisi itse valtaa vaan se olisi vain näennäisesti tällä. Näyttäisi siltä, että maailmaa hallitsisi kuningatar Jane Lions, vaikka oikeasti ohjaimia pitäisi käsissään itse Pimeyden lordi.
Tällä tavalla Jane selviäisi hengissäkin. Dracon oli pakko myöntää että ajatus siitä että Janea käytettäisiin tuolla tavalla ei ollut mukavimmasta päästä. Jos tytöstä olisi enemmän hyötyä hengissä kuin kuolleena Pimeyden lordille, ei Jane olisi suorassa hengen vaarassa. Se miten Draso onnistuisi käännyttämään Janen heidän puolelleen oli aivan eri asia, jos hän saisi jotenkin tytön ymmärtämään oman parhaansa… Asia tulisi olemaan joka tapauksessa todella vaikea. Asian kanssa ei saanut myöskään hätiköidä liikaa. Ja jos Janen käännyttäminen ei onnistuisi… no se oli vaan huonompi juttu tytölle. Draco ei voinut olla myhäilemättä omille suunnitelmilleen. Hänen tilanteensa ei ole koskaan ollut varmaan näin hyvä. Jos Pimeyden lordi voittaisi lopullisen taistelun ja ottaisi koko taikamaailman jälleen valtaansa olisi Dracolla hyvät oltavat. Hän olisi tuolloin juutu oikealla puolella. Jos taas sattuisi käymään niin (jota hän suuresti epäili) että Pyhä Potta jotenkin onnistuisi kukistamaan Pimeyden lordin niin hän saisi paistatella päiviä kuninkaana Janen seurassa.
Eräs asia Dracoa kuitenkin huoletti. Hän toivoi ettei ollut mennyt liian pitkälle ivatessaan Potteria Janen nähden aiemmin illalla. Hän tiesin että Jane piti Potteria jonkinlaisena ystävänään, mutta hän ei vain voinut olla nälvimättä Potteria siinä tilanteessa. Tilanne oli aivan liian herkullinen. Dracon oli pitänyt jättää melkein kaikki rohkelikot rauhaan tänä syksynä juuri Janen takia ettei tämä olisi säikähtänyt häntä ja hänen hieman… karskeaa huumoria pikku rohkelikkoja kohtaan. Hänen pitäisi kuitenkin tehdä huomenna jotain joka saisi Janen unohtamaan Potterin kiusaamisen. Draco ei nimittäin luopuisi tytöstä nyt mistään hinnasta.
Jane oli nukahtanut nojatuoliinsa, mutta kuuli silti alitajuntaansa että joku liikkui huoneessa. Pian hän tiedosti asian paremmin ja keräsi nopeasti säpsähtäen. Jane huomasi Harryn, joka yritti hiipiä hiljaa kohti rappusia.
“Harry!”
Harry jähmettyi paikalleen ja kääntyi hitaasti katsomaan Janea.
“Tulisitko istumaan tänne?” Jane kysyi varovasti kokeillen ja katsoi Harryn väsyneitä silmiä. Kello oli jo oli kaksi. Hitaasti Harry käveli Janen ohi ja istuutui tätä vastapäätä olevalle tuolille.
“Noh?” Harry kysyi selvästi töykeällä äänen sävyllä. Janen viimeisetkin unenrippeet olivat ainakin nyt kadonneet.
“Ajattelin vain että jos olisit halunnut jutella. Vaikutit hieman järkyttyneeltä aiemmin illalla”
Harryn silmissä välähti jokin, mutta Jane ei saanut selvää mikä se tarkalleen oli.
“Mistä pitäisi tarkalleen ottaen jutella?” Harryn äänessä oli katkeruutta että inhoa. Jane pureskeli alahuultansa ja tiesi että näytti hermostuneelta. Sitähän hän olikin.
“Puhutaan vaikka siitä miksi sinua tuntui häiritsevän minun ja Dracon juttu” Jane päätti jatkaa suoraa asia linjaansa, minkä oli aloittanut Dracon kanssa aiemmin illalla.
Harry tuhahti halveksuvasti ja puhui hampaittensa välistä “Minua vain ihmetytti kuinka joku voi olla niin tyhmä, että menee sen idiootti kerskailijan ansaan” Sanat oli tarkoitettu suoraan Janelle loukkauksena.
Janen silmissä ei ollut vihaa tai hämmästystä. Katse muistutti pikemminkin sääliä.
“Miksi sinä välität edes koko jutusta?”
Kysymys sai Harryn hämmästymään. Ei hän voinut nyt kertoa syytä. Ei nyt kun tyttö oli mennyt sekaisin ja oli Malfoyn ihailija.
“Koska… Koska Malfoy on täysi idiootti etkä sinä ansaitse mokomaa kerskailijaa! Hän on epäluotettava, itsekäs, ilkeä, kuolonsyöjän poika ja todellinen mäntti!”
Jane katsoi vastapäätä istuvaa poikaa, jonka kasvoilla oli illan aikana vaihdellut viha, inho, sääli, hämmästys ja ehkä jopa kaipuu. Jane nousi tuolistaan, käveli Harryn luokse ja painoi pienen pusun tämän otsalle.
“Hyvää yötä” Jane sanoi samalla kun käveli kohti tyttöjen makuuhuonetta.
“Jane” Harry sanoi hiljaa, melkein kuiskasi. Hän istui edelleen tuolissaan ja katsoi lattiaa.
“Niin?”
“Hän vielä satuttaa sinua” nyt Harryn ääni ei ollut juuri kuiskausta kovempi.
Jane katsoi poikaa, mutta ei pystynyt tulkitsemaan tämän kasvoilta mitään sillä Harry piti katseen tiukasti maassa.
“Sitten minä luotan että voin hakea tukea sinulta” tämän sanottuaan Jane katosi rappusiin Harryn jäädessä oleskeluhuoneeseen. Yksin.
Aamiaisella Jane oli yrittänyt ottaa Harryyn katsekontaktia, mutta poika oli päättänyt käyttäytyä kuin Jane ei olisi olemassakaan. Aikansa yritettyään Jane luovutti Harryn suhteen ja keskittyi nyt paahtoleipäänsä. Janen silmät olivat itse asiassa nauliintuneet luihuinten pöytään josta puuttui pöydän kruunamaton blondikuningas. Jane ojentautui ottamaan marmeladia paahtoleivällensä, kun kuuli Ronin sanat oikealta puoleltaan: “Miksi tuo tulee tännepäin?”
Jane nosti päänsä ja huomasi että Draco oli saapunut Suureen Saliin ja oli ohittanut luihuinten pöydän ja oli hyvää vauhtia tulossa kohti rohkelikkojen pöytää. Jane pyrki katseellaan tiukasti kieltämään Dracoa lähestymästä, mutta pojalla oli pahaa enteilevä virne naamalla. Dracon saavuttua rohkelikkojen pöytään hän istuutui suoraan Janen vasemmalle puolelle, jossa ei istunut kukaan. Koko pöytä tai itse asiassa koko sali oli hiljentynyt ja jäänyt seuraamaan outoa kohtaamista. Ron oli ensimmäinen joka sai sanat suustansa “Ryhmykö sinua on iskenyt päähän, kun unohdit missä pöytäsi on?”
Draco vilkaisi nopeasti Ronia kulmiensa alta, mutta kiinnitti sitten kaiken huomionsa Janeen. Draco kiersi oikean kätensä Janen ympärille. Tämä liike sai koko salin puhkeamaan puheensorinaan.
“Mitä tehtäisiin tänään kulta?” Draco kysyi Janelta joka oli nyt tukehtua paahtoleipäänsä. Draco löi Jane selkään muutaman kerran ja otti hänen lautaseltaan leivän. Ronin suu oli jäänyt auki ja Hermione katsoi silmät pyöreänä Janea ja Dracoa. Ainut henkilö koko salissa, ketä ei tuntunut millään tavalla kiinnostavat tapahtumat rohkelikkojen pöydässä, oli Harry Potter. Harry tuijotti puuroansa ja keskittyi syömiseen.
“Noh?” Draco kysyi suu täynnä leipää. Jane, joka oli saanut viimein toimintakykynsä takaisin, nappasi Dracoa hihasta kiinni ja raahasi pojan kovin ottein pois Suuresta Salista.
“Mitä hittoa tuo oli?” Ron kysyi katsoen vuorotellen Hermionea ja Harrya. Harry ei vastannut mitään vaan vannoi mielessään jokaisella lusikallisella puuroa ettei aikoisi vaivata päätänsä enää ikinä Jane Lionsilla.
“Sinulla sitten taitaa viirata päästä ihan kunnolla! Mikä ihme sinuun meni? Olet täysi idiootti!” Jane oli aloittanut huutonsa heti kun oli löytänyt tyhjän luokkahuoneen ja työntänyt Dracon sinne. Draco nojasi laiskanoloisesti seinään ja katsoi Janen räyhäämistä tyynenä.
“Älä nyt viitsi, ajattelin vain piristää hieman tylsää aamua. Voitko sanoa ettei sinulla ollut minua ikivä?” Draco oli kävellyt Janen lähelle, mutta tyttö otti askeleen poispäin ja tuijotti poikaa tiukasti sinisillä silmillään. Mustat hiukset olivat valahtaneet hieman kasvoille ja hän näytti edelleen tuohtuneelta.
“Tuo mitä teit äsken oli täysin tarpeetonta. Olisin itse halunnut kertoa ystävilleni sitten kun aika olisi ollut siihen oikea”, Jane kuulosti jo hieman rauhoittuneemmalta ja selitti asiaa kuin pikku lapselle. Draco mutristi suutansa ja näytti suuttuneelta.
“Ja miksi aika ei sitten nyt ollut oikea?”
“No se ei nyt vaan ollut. Minulla on kädet täynnä jo Harryn kanssa enkä olisi kaivannut siihen nyt mitään muta”
“Vai on sinulla kädet täynnä Potterin kanssa?” No mene sitten sinne Potterin luo!” Dracon tapoihin kuului että hyökkäys oli paras puolustus. Jane katsoi typertyneenä Dracon ja mietti miten tässä kävi nyt näin, että Draco oli vihainen osapuoli ja hän puolustava. Jane tiesi että Harrysta puhuminen ei ollut viisaimpia tekoja Dracon seurassa. Pojilla tuntui olevan ikuinen kilpailu keskenään. Jane huokaisi syvään henkeä ja otti Dracoa käsistä kiinni ja katsoi suoraan pojan vihaisiin silmiin.
“Jos haluaisin olla Harryn kanssa, niin luuletko että olisin nyt täällä sinun kanssa?”
Draco nosti vasenta kulmaansa ja näytti harkitsevansa suhtautumista Janen sanoihin. Jane nojautui lähemmäksi poikaa ja antoi hellän suudelman tämän huulille. Tämän jälkeen Dracon kasvoille oli ilmestyi normaali itseriittoinen virne. Draco kuitenkin irrottautui Janen käsistä ja käveli luokkahuoneen ovelle. Ovella hän kääntyi ja katsoi Janea.
“Muru tuletko?” Draco kysyi omahyväisellä äänellä ja ojensi kättään Janea kohti. Jane, joka oli pelästynyt että oli suututtanut pojan kokonaan, huokaisi helpotuksesta ja tarttui tätä kädestä. Ei kai tästä enää ole paluuta takaisin Jane huomasi ajattelevansa, kun käveli Dracon kanssa koulukäytävillä käsi kädessä. Janen nojatessa Dracon olkapäähän tyttö ei voinut huomata pojan kasvoja. Dracon naamalla oli voitonriemuinen ilme.
Janen sydän tuntui hakkaavan niin lujaa, että hän pelkäsi saavansa sydänkohtauksen. Hän käveli kohti taikahistorian tuntia hermostuneesti, sillä joutuisi nyt kohtaan aamiaisen jälkeen ensimmäistä kertaa muiden reaktion. Hän oli kyllä jo huomannut sivusilmällä Ronin tyrmistyneet kasvot, Hermionen kysyvä ilmeen ja Ginnyn tuijotuksen ja monien muiden typerät ilmeet. Hän oli kävellyt muutaman minuutin Dracon kanssa käyttävällä, mutta poika oli joutunut hakemaan joitakin tavaroita oleskeluhuoneesta, joten Jane päätti marssi yksin päivän ensimmäiselle tunnille. Kaikkien eniten häntä hermostutti Ronin ja Hermionen vastaanotto. Heidän sekä Harryn kanssa hän oli ollut eniten tekemisissä. Ystävien hankkiminen ei ollut kovin helppoa eikä hän halunnut riitautua missään nimessä heidän kanssaan. Mutta jos vastaanotto olisi samanlainen kuin Harryn kohdalla, niin asiat menisivät tosiaan vaikeammiksi.
Jane kurkkasi käytävälle ja huomasi olevansa myöhässä, sillä käytävällä ei ollut ketään. Hän asteli hitaasti ja varovaisesti oven etten, veti syvään henkeä ja koputti tummanruskeaa ovea. Melkeinpä heti kuului kyllästynyt ääni: “Sisään”
Jane katsoi varovaisesti luokkaan ja kohtasi kaikkien katseet. Janesta tuntui että kaikki tuijottivat häntä epäilevästi ja jopa halveksuvasti. Jane käveli varovaisesti Hermionen viereen joka olit nyt keskittynyt tiukasti tekemään muistiinpanoja.
“Hermione?”, Jane kuiskasi hiljaa vieressä istuvalle tytölle joka ei nostanut katsettaan papereista.
“Niin?”
“Ööh… Mitä kuuluu?” Jane ei todellakaan tiennyt mitä sanoa tai kysyä. Hermionen silmät synkkenivät hieman ja hän kääntyi katsomaan Janea.
“Ai mitä minulle kuuluu? No katsotaanpa… Aamu alkoi oikein hyvin, kunnes eräs luihuöisen ääliö tuli meidän pöytään ja antoi ymmärtää että eräällä minun ystävälläni olisi jonkinlaista peliä hänen kanssaan. Se vaan pisti minut miettimään että minkäköhänlainen ystävä on jättänyt aika ison jutun kertomatta.” Hermione oli puhunut asian yhteen putkeen ja veti nyt vasta henkeä. Jane yritti katsoa mahdollisen anteeksi pyytävästi.
“Minun piti kertoa, mutta sitten kaikki vaan meni jotenkin. Minun ei ollut tarkoitus paljastaa asiaa noin typerästi, mutta Draco…” Jane ei kuitenkaan ehtinyt lauseensa loppuun kun Hermionen keskeytti hänet..
“Sinun ei siis ollut edes tänään aikomus kertoa asiasta? Milloin sitten? Ensi viikolla? Kuukauden päästä? Vuoden päästä? Kaiken lisäksi Draco Malfoy on kohdellut minua, Ronia ja Harrya kuin roskakasaa! Hermionen ääni ei ollut enää kiukkuista kuiskailua vaan lähenteli jo suoraa huutoa. Hermione hiljeni vasta kun Binns tuijotti tuimasti Hermionea ja Janea.
“Anteeksi”, kuiskasi Jane, mutta Hermione tuhahti vain vastaukseksi.
Tunnin loputtua Hermione pakkasi laukkunsa nopeasti sekä poistui Ronin ja Harryn kanssa. Jane jäi vähäksi aikaa tuijottamaan eteensä kunnes sai itsensä liikkeelle ja pakkasi kirjat laukkuunsa. Jane käveli kohti seuraavaa tuntia, joka oli muodonmuutoksia. Hän saapui Suureen Saliin, jossa oli outo joukko ihmisiä. Dumbledore, Kalkaros, Lucius Malfoy, tärkeimpiä ministeriön henkilöitä ja iso joukko auroreita. Huomattuaan nämä ihmiset, jotka olivat huomattuaan Janen jääneet tuijottamaan häntä, Jane tiesi että jotain oli tapahtunut. Jotain merkittävää ja todennäköisesti ei mitään hyvää.
A/N2 Ja suur kiitos uudelle betalleni
Sannskulle