Tällipajun ankea lapsuus / S

[Kolera]

Ficin nimi: Tällipajun ankea lapsuus
Kirjoittaja: Kolera 9.9.2012
Genre: angst, lievä huumori
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Tällipaju
A/N: Artblock ollut jo pidemmän aikaa, joten tällä lyhykäisellä stoorilla päätin sen rikkoa :--)

- - -

Siellä se jököttää, yhtä jurona kuin aina. Tällipaju. Tuo häiriintynyt, väkivaltainen puu, jota ohjaa itse paholainen. Vai onko sittenkään näin? Kurkistakaamme Tällipajun synkeään menneisyyteen..

 Tällipajun siemen putosi muuan tavallisesta pajusta taimitarhassa, kaukana Irlannin maaseudulla. Siemeniä putosi toistasataa muutakin, mutta kohtalo valitsi juuri tämän piskuisen pajunalun. Tällipaju sai kasvaa tarhan turvassa, autuaan tiedottomana olemassaolostaan. Sehän oli kasvi! Kun pajusta oli varttunut jo melko iso ja komea, ja sen runko kiilsi hopeisena kuunvalossa, puutarhuri alkoikin kaivaa sitä ylös maasta. Tällipajun jokainen solu sävähti kauhusta, sen verran kuin se mitään tiedosti, kun se kiskottiin turvallisen kotoisesta mullasta kylmään ulkomaailmaan. Matka uuteen kotiin oli pajulle pitkä ja raskas, ja perillä se olikin jo aivan nuupahtanut ja veltto. Onneksi paikalla oli kasvinero, oikea noita, ja Tällipaju virkosikin muutamassa päivässä entiseen loistoonsa.
 Vaan ei riittänyt, että pajuparka joutui kestämään eron tutusta taimitarhastaan ja sairastamaan pitkän matkan jälkeen, se istutettiin jälleen uuteen paikkaan. Tällipaju tunnusteli epäilevänä maaperää, johon sen juuret oli laskettu. Kylmää, kolkkoa, hieman homeinen löyhkä.. Jostakin kuului ihmissuden ulvontaa. Tämähän oli Kielletty Metsä!
 Kun Tällipaju oli ollut sairastamassa kasvihuoneessa muuttonsa jälkeen, ennen istutusta Kiellettyyn Metsään, siihen oli virrannut jotain.. tietoista. Se ei ollut enää kuin mikä tahansa kasvi, ei - vaan se kuuli ja tiedosti kaiken olemisensa. Sitä ärsytti, kun joku lintu yritti väsätä pesää sen oksistoon tai mikä vielä pahempaa, sen runkoon. Yleensä vihulaisten karkottamiseen riitti kevyt huiskautus, mutta sitkeimpiä kiusankappaleita sai humauttaa niin, että jäljelle jäi vain onnettomat pari sulkaa. Kunpa Tällipaju olisi vain tiennyt, mitä kaikkea se joutuisi Kielletyn Metsän uumenissa kestämään.. Se joutui läpsimään ihmissusia päin näköä, häätämään ankeuttajat loitommas, karistaa yltään hämähäkkejä ja huitoa liian uteliaita kentaureja. Kaikki tämä stressasi nuorta pajua niin paljon, että lopulta se lakkasi välittämästä. Sitä ei kiinnostanut, jos yksisarvisen sarvi oli sen käsittelyn jälkeen katkennut tai joku mitätön laji jopa kuollut sukupuuttoon mäiskinnän seurauksena. Mitäpä eivät kiertäneet sitä kauempaa.
 Niinpä, kun Tällipaju oli juuriaan myöten kouliintunut kylmään maailmaan, se siirrettiin taas. Tällä kertaa Tylypahkan pihamaalle, vartioimaan salaista sisäänkäyntiä Rääkyvään Röttelöön. Sehän sopi sille vallan mainiosti, nyt se saisi humautella oikein luvan kanssa! Tällipaju oli itseensä tyytyväinen - sillä oli tehtävä, joka oli tärkeä ja jonka se osasi. Kukaan ei päässyt Tällipajun ohi ehjin nahoin, mutta eikö poikkeus aina tee vahvistuksen sääntöön? Oli vain yksi, joka tiesi mitä kyhmyä sen rungossa painaa, jotta Tällipaju jähmettyisi hetkeksi aloilleen (tarkka sijainti jääköön paljastamatta kuokkavieraiden varalta). Kukapa muukaan, kuin itse Albus Dumbledore, viedessään täysikuun aikaan nuorta Remus Lupinia pois ihmisten läheisyydestä riehumaan Rääkyvään Röttelöön. Tällipaju osasi pitää salaisuuden itsellään, sillä eihän se sitä paitsi puhunut.

 Nyt sinäkin tiedät, mutta uskallatko varmasti Tällipajun ohi?

[Avaruuspiraatti]

Bongasin eilen tämän stalkkerinamiskan takaa ja otin kirjanmerkkeihin talteen! Onpa hauskaa, kun tällipajustakin on joku kirjoittanut Ei taida olla mitään elollista tai elotonta asiaa, josta joku ei olisi HP-fandomista fikkiä kirjoittanut! Tämä oli minusta kamalan surkuhupaisa. Kerronta oli kevyttä ja humoristista, vaikka tällipajun kohtalo olikin aika surkea. Onhan se nyt aivan kamalaa, että nuori paju tuolla tavalla kidnapataan tutusta tarhasta ja siirretään homeelta haisevaan maahan! Onneksi hän sentään löysi tehtävän elämälleen, eikä hänen olemassaolonsa ole sentään täysin onnetonta ja tavoitteetonta Hyvä, että elämänilo löytyi mätkimisestä (vaikka se ei tietenkään mätkittäväksi joutuvia kamalasti lohduta)!

Kiitos lukukokemuksesta

[Hopearausku]

Kaikesta sitä kirjoitetaan Ei vaan, tämä oli aivan loistava! Niin kepeästi kirjoitettu (vai kuvittelenko vain?) ja silti niin auttamattoman angstinen, että ihan kävi pajuparkaa sääliksi. Hyvä toki, että saa purkaa aggressioita, vaikka sitten liian lähelle tulevia otuksia mätkimällä - samalla säilyy myös personal space, johon totta kai on pajullakin oikeus, mitäs eivät typerät linnut sitä ymmärrä. Tähän oli muutenkin tiivistetty aivan ihanasti tällipajun elinkaari aina siemenestä ihmissuden vartiointitehtävään asti. Tykkäsin myös siitä, että paju tunsi itsensä merkitykselliseksi saatuaan elämälleen tarkoituksen.

Kiitos tämän ficin, intouduin höpisemään hieman omille kasveilleni, joita tässä työpöydälläni istuu Vaikutan varmaan ihan kajahtaneelta, mutta hetken mietin, kokevatko omatkin orkideani olonsa ahtaaksi tai merkityksettömiksi ruukuissa sisällä... Voisi kai sanoa, että yhteyteni huonekasveihini syventyi huomattavasti tämän ficin lukemisen jälkeen. :')

Kiitos lukukokemuksesta!!