Nimi: Pitänyt sinusta jo pidemmänkin aikaa?
Kirjoittaja: Minä, Saimaannorppa
Beta: Ei ole (mutta kaipaisin sellaista tulevia ficcejä varten, jos joku suostuu niin voi yksätä)
Ikäraja: S (sanokaa oikeasti jos tämä on liian alhainen, en ole ihan varma menikö oikein)
Genre: En oikein tiedä, varmaan tässä on ainakin Angstia ja Romancea? Olen näissä Genreissä aika huono…
Fandom: Taru Sormusten Herrasta
Vastuuvapaus: Kaikki jonka huomaatte kuuluvan J.R.R Tolkienille, kuuluukin hänelle.
Varoitukset: Ei tässä paljon mitään hirvittävää pitäisi olla…
Paritus: Frodo/Sam
A/N: Anteeksi kauhea nimi, sen keksiminen oli haasteellista... Okei, en tiedä miksi kirjoitin tämän, mutta teki hirveästi mieli julkaista jotain finissä. Tämä on aika nopeasti kirjoitettu, joten kirjoitusvirheitä saattaa löytyä aika paljon. Voitte sitten mainita niistä, niin lupaan korjata ^^ Halusin myös kirjoittaa vähän eri tyylillä kun yleensä, joten tämä saattaa olla senkin takia aika outo. Yritin siis kirjoittaa mahdollisimman yksinkertaisesti. Kertokaa kuitenkin mitä piditte. En ole ollenkaan varma, kuinka monta vuotta ikäeroa Frodolla on muihin hobitteihin, joten se saattoi mennä väärin. Päivämäärätkään eivät ole välttämättä oikein, koska en ole voinut tarkistaa niitä mistään (minun Sormusten herrat ovat kaverilla lainassa). Osaan kyllä kirjoittaa paremminkin, tämä on vain nopea hutaisu! Olisin kommentista ihan hiiiiiiirveän iloinen!
Pitänyt sinusta jo pidemmänkin aikaa?
2980 Kolmatta Aikaa
Silloin en oikein tuntenut sinua. Olin nähnyt sinut pari kertaa ja tiesin että olit minua vanhempi. Silloin olit vain yksi hobitti muiden joukossa.
Yhtenä päivänä äiti kuitenkin kertoi, että kaksi hobittia oli kuollut veneonnettomuudessa.
”Ketkä he olivat?” minä kysyin. Äiti sanoi että he olivat Drogo Reppuli ja Esikko Rankkibuk. Silloin se ei merkinnyt minulle paljon mitään – hobittejahan kuoli sairauksien takia aika usein. Tyydyin vain nyökkäämään. En minä keksinyt muutakaan, olinhan vasta aika nuori, enkä ollut oikeastaan kuullut vainajien nimiä aiemmin.
Sitten minä tapasin sinut.
Oli poikkeuksellisen kaunis päivä ja päätin lähteä ulos puutarhaan. Minä pidin puutarhasta. Vanhempani eivät antaneet minun mennä kauemmaksi yksin, koska olin kerran hävinnyt metsään ja melkein puolet Konnusta oli lähetetty etsimään minua.
Minä kuitenkin viihdyin puutarhassa, joten asia ei vaivannut minua. Tuskin minua mikään muukaan silloin vielä huolestutti. Minä pidin kasveista. Hoidin oikeastaan yksin meidän koko puutarhaamme, koska olin niin innokas siihen. Äiti ei pannut sitä pahakseen, olihan hänellä yksi työ vähemmän.
Edellisenä päivänä olin laittanut puutarhan niin hyvään kuntoon, kun pienenä hobittina osasin, joten päätin kiivetä omenapuuhun katselemaan maisemia. Olin aika hyvä kiipeämään puihin, koska syksyisin kiipesin aina hakemaan omenat niistä. Olin tehnyt sen tänäkin syksynä, mutta olin vahingossa jättänyt yhden omenan puuhun. Otin omenan, puraisin siitä palan ja istuin yhdelle puun tukevimmista oksista.
Puusta oli hyvät näköalat. Minua kuitenkin harmitti, etten nähnyt puiden läpi etelään päin. Tiesin että etelässä oli Repunpää, joka kuului Bilbo Reppulille. Äiti sanoi että Bilbo oli käynyt seikkailulla. Minä en muistanut miltä Repunpää näytti, mutta tiesin nähneeni sen. Se oli varmaan hieno paikka, koska sanottiin, että Bilbo oli rikas. Kiinnostus valtasi minut. Tiesin että olisi väärin lähteä puutarhasta, mutta eihän minun tarvitsisi kuin astua portista ulos ja kiertää tonttimme ympäri, niin näkisin miltä Repunpää näytti.
Hyppäsin puusta alas ja juoksin portille. Tonttimme ei ollut kovin iso, joten juoksin nopeasti sen toiselle puolelle.
Sitten minä näin Repunpään. Se näytti hienolta, vaikka sinne olikin aika pitkä matka. Olin näkevinäni todella suuren puutarhan.
Ei kai äiti huomaisi jos kävisin vilkaisemassa Repunpäätä lähempää?
Katselin suurta puutarhaa. Kiertelin sitä ympäriinsä. Tiesin, ettei toisten tontilla saanut liikkua ilman lupaa, mutta uteliaisuus vei voiton. Puutarhassa oli kasveja, joita en ollut edes koskaan nähnyt.
Huomasin jonkun liikkuvan puutarhassa.
Piilouduin pensaan taakse. Äiti huutaisi minulle, jos saisi tietää että lähdin kotoa. Vielä vihaisempi hän olisi, jos vielä tietäisi, että olin toisen tontilla luvatta.
”Kuka sinä olet?”
Minä hätkähdin. Joku oli nähnyt minut. Nousin seisomaan ja käännyin ympäri. Puskan takana seisoi minua hieman vanhempi poika, jolla oli mustat hiukset ja suuret siniset silmät. Se olit sinä. Minä katsoin sinua nolostuneena. En tiennyt oliko Bilbo Reppulilla lapsia, mutta ensimmäiseksi ajattelin, että olisit hänen lapsi.
”Hei, kuka sinä olet?” toistit.
”Samivais Gamgi, mutta minua kutsutaan Samiksi” mutisin.
”Minä olen Frodo Reppuli” sinä sanoit ja hymyilit vähän. Reppuli, jaahas, vielä todennäköisempää että olit Bilbon lapsi.
”A - asutko sinä täällä?” kysyin. Pudistit päätäsi.
”En, minun setäni asuu täällä. Olen täällä kylässä. Minun äidinpuoleinen tätini vei minut tänne yöksi. Bilbo Reppuli on isäni puolelta” sanoit. Minä olin helpottunut, ettet asunut talossa. Olisin varmaan paljon pahemmissa vaikeuksissa jos nyt.
”Miksi sinun tätisi vei sinut tänne? Olitko tädillä kylässä, vai miksi vanhempasi eivät vieneet sinua?” minä kysyin. Ilmeesi synkkeni.
”Asun tädillä. Äiti ja isä kuolivat viikko sitten” sanot. Drogo Reppuli ja Esikko Rankkibuk, sinä olit siis heidän poika.
”Otan osaa” minä sanoin niin kuin isä oli opettanut. Sinä nyökkäsit.
”Miksi sinä olet sedän puutarhassa?” kysyit uteliaana.
”Sedälläsi oli hienon näköinen puutarha ja halusin käydä katsomassa sitä” selitin. Minun onnekseni sinä vain nyökkäsit. ”Ethän kerro kenellekään, toisten tontille ei saisi mennä. En saisi muutenkaan edes lähteä meidän puutarhasta”
”En kerro” sinä sanot.
”Minä lähden nyt” minä sanoin. ”En halua että äiti saa tietää että kävin täällä”
Sinä nyökkäät ja lähdet pois. Olin iloinen, että tapasin juuri sinut.
2990 kolmatta aikaa
Minä en nähnyt sinua kymmeneen vuoteen. Sitten yhtenä päivänä lähdin käymään vähän kauemmaksi kotoa. Näin sinut huolehtimassa kahdesta melkoisen hullusta hobitti lapsesta, jotka yrittivät kai parhaansa mukaan kertoa huvittavia juttuja sinulle. Sinä nauroit heidän jutuilleen – ehkä vain yrittääksesi olla mieliksi heille, tai sitten hobitti lapsilla oli oikeasti hauskat jutut. Istuit pellolla ja lapset pomppivat sinun ympärilläsi. Katseesi osui minuun ja kurtistit kulmiasi. Nousit seisomaan ja kävelit minun luokseni kahden lapsen juostessa vierelläsi.
”Olenko minä nähnyt sinut joskus?” kysyit. Et siis ihan täysin muistanut minua.
”Olet, tapasimme kerran kymmenen vuotta sitten” minä sanoin.
”En ihan muista… Kuka sinä olet?”
”Sam Gamgi” esittelin.
”Frodo Reppuli” sanoit. Minä tiedän, ajattelin. Olin aika nuori kun näin sinut, mutta jokin sinussa jäi mieleeni.
”Keitä he ovat?” kysyin sanoakseni jotain. Vilkaisit kahta lasta.
”Hekö?”
”Niin”
”Punatukkainen on Merri ja toinen on Pippin. He ovat serkkuja ja jotenkin sukua minulle. Suostuin huolehtimaan heistä tämän päivän” sanoit. Minä nyökkäsin.
”Meillä on kotona kohta ruoka, joten joudun nyt lähteä”
”Okei” sanoit.
”Tuota… Haluaisitko joskus nähdä uudestaan?” kysyin.
”Käy se, asun setäni luona Repunpäässä, tule vain koputtamaan”
Meistä tuli sitten lopulta parhaat kaverit.
3001 kolmatta aikaa
Kun setäsi sitten lähti, oli sinun vaikeampaa huolehtia Repunpään puutarhasta yksin.
”Haluaisitko tulla puutarhurikseni?” sinä kysyit.
”Tietenkin!”
”Voisin antaa sinulle siitä jotain rahaakin”
”Ei sinun tarvitse, minusta on tarpeeksi hienoa päästä tutkimaan Repunpään kasveja!” minä sanoin innostuneesti.
”Mutta minä haluan antaa sinulle siitä palkkaa”
”Hyvä on Frodo-herra” minä sanoin. Katsoit minua hetken kummissaan, mutta purskahdit sitten nauruun.
”Mistä lähtien minä olen ollut sinulle herra?”
”Jos olen puutarhurisi, sinä olet isäntäni”
”Ei sinun silti tarvitse teititellä minua”
”Mutta minä haluan” sanoin päättäväisesti. Sinä kohautit olkiasi.
”Miten vain” sanoit ja hymyilit minulle.
Kun sitten vähän ajan päästä kävelit pois ja katselin selkääsi, tajusin ensimmäistä kertaa rakastavani sinua. Tajusin, että olin rakastanut sinua jo pitkään.
3018 kolmatta aikaa
Sinä sitten lähdit matkaan ja tietenkin minä tulin mukana. Lupasin Gandalfille, etten kadota sinua, mutta Gandalf käski minun lupaamaan sen ihan turhaan. Olisin muutenkin seurannut sinua joka paikkaan.
Ja niinhän minä seurasin. Lopulta aarre teki sinusta hullun, aloit vihata kaikkea, etkä aina tunnistanut minuakaan. Silti minä rakastin sinua. Rakastin sinua aina, alusta loppuun.
Sitten sinä tuhosit sormuksen ja totesit, että olet iloinen kun olin siinä kanssasi kun me kuolemme. Minun sydämeni oli sulaa vahaa kun kuulin sen.
3021 kolmatta aikaa
Sinä sitten lähdit. Olin rakastanut sinua siitä lähtien, kun olit 12, kertomatta sitä sinulle ja sitten sinä vain lähdit. Lähdit pois. Kirosin maailmaa epäreiluksi ja yritin ymmärtää, että sinä voit paremmin siellä missä sinä olet nyt. Ensimmäiset puolivuotta olin ihan transsissa. ”Sam, tuletko vihreään lohikäärmeeseen?” sanoin että en. ”Sam, lähdetäänkö ratsastamaan?” sanoin että ei. ”Sam, tehdäänkö jotain?” sanoin että ei.
Sitten olo vähän helpotti, mutta koskaan en voinut ymmärtää, että sinä jätit minut tänne.
noin 61 vuotta myöhemmin
Siinä sinä sitten olit. Minun edessäni. En tiennyt pitäisikö alkaa itkeä vai nauraa. Tietenkin minä olin lopulta lähtenyt luoksesi ja täällä minä sitten olin.
”Rakastan sinua” minun suustani pääsi. En tiedä tulkitsitko sen kavereiden välisenä rakkautena, mutta halasit minua ja sanoit:
”Minäkin. Minulla on ollut ikävä”
Pääasia että rakastat minua edes jollain tavalla.
