No niin, nyt sitten kolmas luku. Pohjustusta, pohjustusta, I might add. Tykkään silti vähän esitellä Harryn ekoja kouluvuosia ennen kuin päästään kunnon actioniin, ihmissotkuihin ja riitoihin. Ja juoruihin.
Tässä välissä suosittelen ja mainostan kahta uutta käännösficciäni, molemmat Harry Potteria:
Footnotes - viestilappuja kirjojen välissä, k13, DM/HG, romantiikka
Severus Kalkaroksen tuho, k7, DM/HG, huumori, fluffy
Lisäksi eilen julkaisin "alku"-prologin uuteen novellijatkikseeni. Kertoo nuorista. Go and see it!
Kauniit, rikkaat ja ne alempiarvoisemmat, k13, romantiikka, draama
11 nuorta. 11 eri tarinaa. 11 eri ongelmaa.
KOLMAS LUKU ”päivän ensimmäiset oppitunnit”Dracon ja Harryn ei tarvinnut odotella kauaa elämänsä ensimmäisen taikaoppitunnin, muodonmuutosten, alkua. Pojat suuntasivat hieman jo kiireellä tyrmistä eteishalliin ja sieltä eteenpäin marmoriportaita ylös ala-aulaan, jossa oli kymmeniä liikkuvia portaikkoja. Pojat olivat hukassa portaiden kanssa ja kerran Harry meinasikin astua omituiseen kompaportaaseen. Niistä Dracon isä oli puhunutkin pojalleen, joten hän tiesi varoittaa salama-arpista kaveriaan. Ilman Dracoa Harry olisi luultavasti astunut sellaisen väliin.
Ensimmäisessä kerroksessa oli monia tauluja ja kerrosta hallitsivat selvästi muodonmuutokset ja vanhat, paksut riimut – Draco tiesi niiden käsittelevän muinaisia riimuja.
He kävelivät kahden muutaman minuutin hiljaisuudessa luokkahuoneelle 09, joka oli ykkösvuotisten kakkosryhmän muodonmuutosluokka. Ovella oli jo aika monta opiskelijaa, joista melkein kaikki olivat korpinkynsiä. Draco katsoi heitä hieman halveksuen – hän muisti isänsä sanat siitä, kuinka luihuiset olivat ainoastaan sopivia jatkamaan koulun hienoa perintöä.
Eräs tyttö kiinnitti kuitenkin Dracon huomion, eikä poika pystynyt katsomaan häntä ilkeästi. Tyttö oli vaalea – vaalea iho, luonnonvaaleat, hieman yli olkapäille ylettyvät, suorat hiukset sekä isot, järvensiniset silmät. Tytöllä oli pienet huulet ja kaunis hymy. Hän seisoi yksin melko lähellä ovea ja katseli oveen kiinnitettyä nimilistaa ykkösluokkalaisten muodonmuutoksien kakkosryhmästä. Tyttö oli korpinkynsi. ”Draco?” Harry sanoi hieman kovemmalla äänellä. Draco kääntyi katsomaan häntä. Poika kohotti kysyvästi kulmiaan. ”Mitä ihmettä sinä mietit?”
”En mitään, Potter”, Draco tiuskaisi takaisin ja sai Harryn hieman hämilleen. Hän huokaisi huomattuaan tiuskaisseensa turhan ilkeään sävyyn. ”Anteeksi.”
”Ei se mitään”, Harry vastasi ja hymyili kokeeksi. ”Ei tuo ollut mitään. Olen tottunut niin paljon pahempaan kielenkäyttöön.”
”Niin minäkin”, Draco sanoi jälleen hieman ajatuksissaan ja tunsi pienten vilunväreiden kiipeävän pitkin selkää.
Hän seurasi vielä katseellaan tyttöä, joka katseli nyt ympärilleen. Dracon huomattuaan tyttö ei hymyillyt, mutta näytti silti kiinnostuneelta. Draco käänsi katseensa pois vaivaantuneena. Harmi vain, etteivät nämä katseet jääneet huomaamatta Harrylta, joka virnisti.
”Minäkin katselin eilen tuota tyttöä. Hän on tosi kaunis”, poika sanoi. Draco puri kieltään ja nyökkäsi. ”Hänen nimensä taisi olla Lydia Tunturiporo. Muistan kuinka ihmettelin nimeä.”
Draco kohotti kulmiaan kyseenalaistaen sukunimen. ”Minkälainen sukunimi se muka on?” hän kysyi viileästi.
”Ehkä hänkin on jostain muualta kotoisin. Onhan Leandrakin Kreikasta”, Harry huomautti. Draco ei ehtinyt sanoa mitään, sillä professori McGarmiwa ilmaantui juuri silloin käytävään korot kopisten.
He asettuivat luokkaan, molemmat pojat vieretysten. Professori McGarmiwa odotti hetken ennen kuin kaikki olivat asettuneet luokkaan – heitä oli aika pieni ryhmä, noin 20 oppilasta. ”No niin”, McGarmiwa rykäisi kovaäänisesti suljettuaan käytävään vievän oven.
Kukaan ei melunnut. ”Minä olen Minerva McGarmiwa, ja pyydän teitä puhuttelemaan minua professori McGarmiwana. Opetan muodonmuutoksia ja te olette ensimmäinen ensiluokkalaisten ryhmä, jota nyt opetan. Teitä on muuta ryhmä, ja ilokseni huomaan tämän ryhmä olevan aika pieni. Se on hyvä, sillä työskentelystä tulee helpompaa.”
Nainen selitti ensin hieman muodonmuutoksista. Draco kuunteli toisella korvalla ja katseli toiselle puolelle Lydiaa, joka oli istuutunut yksin etupulpettiin. Draco tiesi aika paljon muodonmuutoksista, sillä oli aina ollut jonkin verran kiinnostunut niistä. Professori muistutti heitä moneen kertaan, etteivät he etenisi muistiinpanoista pidemmälle vielä viikkoihin. Hän aikoisi myös näyttää paljon käytännön esimerkkejä muutoksista – täräyttipä hän luokkaa päin naamaa muuttuessaan kissaksi ja takaisin. ”Olen animaagi”, nainen sanoi topakasti suosionosoitusten jälkeen.
”Voiko sellaiseksi tulla?” joku kysyi. Draco pyöräytti silmiään turhautuneena.
”Tietysti”, professori McGarmiwa sanoi kuin asia olisi ollut päivänselvä. ”Siihen vain tarvitaan vuosien harjoittelua ja ministeriön lupa – joka taas edellyttää paperisotaa.”
Kysyjän naama venähti hieman. Draco huokaisi hiljaa. Toivottavasti hänen ei täytyisi kuunnella koko tuntia idioottien kyselyitä.
Tunnin kuluessa he kirjoittivat muistiinpanoja – alkeiden alut sekä muutaman esimerkin. Draco koristeli muistiinpanonsa vihreällä tussilla ja korostuskynällä, jolla hän yliviivasi muutaman tärkeimmän asian.
Kellon soidessa välitunnin merkiksi Draco ja Harry kävelivät ulos luokasta. Harry näytti hieman huolestuneelta eikä puhunut mitään. Draco heitti muutaman vilkauksen Lydian suuntaan. Tyttö poistui luokasta viimeisten haahuilijoiden joukossa. Draco huomasi professorin hieman jopa hymyilevän Lydialle.
”Mikä on, Potter?” Draco kysäisi, kun kaksikko oli päässyt eteisaulaan. Harry huokaisi ja paranteli koululaukkunsa asentoa olallaan.
”En usko että voin jatkaa täällä koulussa”, hän sanoi hitaasti ja vältteli vaaleatukkaisen pojan katsekontaktia. ”Olen niin huono.”
”Mistä sinä tiedät olevasi
huono?” Draco painotti viimeistä sanaa hieman ivallisesti ja kohotti kulmiaan. ”Lyön karkkikätköni vetoa ettet sinä ole huono.”
Harry katsoi kaveriaan hämmästyneenä. Kaksikko pysähtyi eteishalliin ja tuijotti toisiaan. Dracoa Harryn ilme nauratti. ”Ihan oikeasti!” luihuinen huudahti. ”Olet Harry Potter! Molemmat vanhempasi olivat velho ja noita. Et
varmasti ole huono”, hän sanoi selkeästi huvittuneena. Harry hymyili vähän ja Draco näki hymyn leviävän vihreisiin, isoihin silmiin asti.
”Niinkö luulet?”
”Tiedän niin. Mieti nyt vähän.”
”Kiitos”, Harry sanoi hymysuin. Draco huokaisi dramaattisesti ja kaksikko jatkoi matkaan alas tyrmiä kohti – sen reitin he osasivatkin hieman paremmin kuin äskeisen muodonmuutoksiin.
♥♥♥
Tyrmäkäytävään tullessaan pojat suuntasivat askeleensa taikajuomaluokan eteen. He eivät olleet ensimmäisten joukossa, mutteivät viimeisiäkään. Harry katseli ympärilleen kiinnostuneena ja hymyili yhä hieman äskeisestä keskustelustaan Dracon kanssa. Oli kiva huomata, ettei Draco pitänyt häntä aivan tyhjäpäänä. Harry oli saanut koko aamun kuunnella puheita Harry Potterista ja oli jo kyllästynyt ihmisiin, jotka osoittelivat häntä koko ajan. Muodonmuutoksien tunnillakin ihmiset olivat luoneet häneen kiinnostuneita katseita – puhumattakaan edellisen päivän koulunalkajaisruokailusta.
Harry katseli kiinnostuneena luokkahuoneen oven edessä seisoskelevia ihmisiä. Ihmiset tuijottivat yhtä kiinnostuneina takaisin. Harry ei ymmärtänyt sitä, miksi kaikki olivat kiinnostuneita hänestä – toiset ne tässä kiinnostavia olivat.
Poika huomasi joukossa myös Ronin, jonka punainen tukka paljasti pojan. Harry hymyili hieman ja siitä Ron sai rohkeutta kävellä hänen luokseen. ”Moi”, Ron tervehti hymyillen kuin kokeeksi. Harryn hymy leveni.
”Moi”, hän vastasi takaisin. Ron katseli häntä iloisena, mutta Harry ei voinut olla huomaamatta Ronin kolmea erityistä tuijottamispaikkaa – Harryn tupakravattia, Harryn otsaa ja Dracoa Harryn takana. Ron näytti miettivän kovasti.
”Haluatko tulla istumaan viereeni tunnilla?” hän kysyi sitten hieman arannäköisenä. Harry vilkaisi takanansa seisovaan Dracoon, jolla oli kädet puuskassa ja halveksiva ilme kasvoillaan.
”Voisimmeko istua kolmisin?” Harry kysyi molemmilta pojilta. Draco käveli hänen viereensä ja katsoi Ronia.
”Emme tosiaan”, molemmat pojat sanoivat yhteen ääneen.
Harry ällistyi. Olivatko pojat vanhoja tuttuja? ”Tuota… miksi ei?” hän kysyi epäröiden. Draco pudisteli hitaasti päätään eikä näyttänyt kovin halukkaalta vastaamaan.
”Koska perheemme eivät voi sietää toisiaan”, Ron suostui vastaamaan. ”Malfoyt kuvittelevat olevansa jotain – ”
”Koska me
olemme”, Draco vastasi hillitysti takaisin. Ronin korvat alkoivat punehtua ja Harry alkoi pelätä tilanteen kehittymistä aggressiiviseksi.
”Niinhän te
luulette”, Ron matki Dracon hillittyä äänensävyä. Draco piti edelleen käsiään puuskassa. ”Ette ole ehkä ikinä arvanneet, että hyväsydämisyys ja toisten kunnioittaminen verityypistä huolimatta on jotain.”
”Hyväntekeväisyys on kyllä hyväsydämisyyttä”, Draco näpäytti ääni hieman täristen. Se kuulosti aivan erilaiselta kuin yleensä. Ron kohotti kulmiaan.
”Teettekö te muka hyväntekeväisyyttä?” hän kysyi epäillen. Draco näytti nyt äärimmäisen vihaiselta.
”Mitä sitten vaikka tekisimme? Ei se kuulu sinulle”, Draco äyskähti ja vilkaisi toisia. Kaikki tuijottivat heitä. Poika ei kuitenkaan sanonut mitään.
Harry katsoi molempia poikia kummastuneena. Mistä
ihmeestä oli kysymys? Sitä Harry ei tiennyt, ei älynnyt. Oikeastaan eipä sillä olisi niinkään väliä juuri nyt. Resuisennäköinen, melko nuorehko mies käveli juuri tyrmiin sisään portaista. Miehellä oli hieman rikkinäinen viitta sekä musta olkalaukku. Hän oli kuitenkin puhdas – hiukset näyttivät hyväkuntoisilta ja ruskeilta. Hänen ihossaan ei ollut paljoakaan ryppyjä, mutta muutama naarmu haava kyllä. Harry näki Dracon katsovan miestä halveksuvasti. Ron sen sijaan kohotti kysyvästi kulmiaan, kun mies käveli heidän luokseen. Tämä hymyili lämpimästi oppilaille. Harryn nähtyään mies pysähtyi. Hänen ilmeensä oli hieman pelästynytkin. Harry katsoi Dracoa hämillään, mutta vaalea poika oli yhtä hämmästyneennäköinen.
Harry tuijotti miestä takaisin ja katsoi tämän olkalaukkua. Siinä luki ”Remus Lupin”.
”Oletko sinä Harry?” Lupiniksi kutsuttu kysyi Harrylta hieman karhealla äänellä. Mies joutui yskähtämään pari kertaa saadakseen äänensä kuuluviin kunnolla. ”Oletko?”
”Kyllä olen”, Harry sanoi hieman pelästyneenä. Lupin hymyili jälleen.
”Hei, Harry. Onpa mukava tavata sinut. Minä olen Remus.”
”Mistä sinä tiedät minut?”
Draco näytti siltä kuin olisi halunnut kaivautua maan alle. ”Tunsin isäsi”, Lupin vastasi. Hänen kasvoilleen muuntui pieni haikea katse. Harry hämmästyi hieman tiedosta. Hän oli olettanut saavansa kuulla jotain ”kukapa ei tuntisi”-tyylistä kommenttia. Dracokin oli ilmeisesti odottanut sellaista, sillä näytti melkein yhtä ällistyneeltä itsekin. Hän oli jopa unohtanut näyttää halveksivalta. ”Okei”, Harry vastasi Lupinille, joka hymyili vielä hieman ennen kuin käveli luokan oven eteen. Hän katsoi väkijoukkoa.
”Hei, kaikki. Minä olen Remus Lupin ja olen tuuraamassa Severus Kalkarosta teidän kaksi ensimmäistä oppituntianne. Näette oikean professorin siis perjantain tunnilla. Albus Dumbledore pyysi minut tähän tehtävään. Astukaamme nyt sisään luokkaan, niin voimme aloittaa tunnin.”
Oppilaat tekivät työtä käskettyä. Harry antoi muutaman tytön mennä ennen häntä luokkaan – seassa oli eräs tyttö, jonka hiukset olivat ruskeat ja erittäin tuuheat. Tyttö hymyili kiitollisesti Harrylle, joka nyökkäsi tökerösti takaisin. Draco naureskeli Harryn toimille.
Harry suuntasi askeleensa luokan takariviin, sillä suurin osa pulpeteista oli jo viety. Hän sai seurakseen Ronin sekä Dracon. Neljäs heidän pöytäänsä tullut oli se tuuheatukkainen tyttö, jonka Harry oli päästänyt kulkemaan ensin luokkaan.
Luokkahuone oli melko iso ja viileä. Sen seinät olivat kokonaan tummaa tiiltä ja lattia samanväristä harmaata kivilattiaa kuin käytävässäkin. Huone oli melko tummasävytteinen, eikä valaistus ollut mainioin. Siellä oli monia mustia kirjahyllyjä, jotka olivat hieman epäsymmetrisiä toisiinsa nähden. Niissä oli toinen toistaan kauheammannäköisiä lasipurkkeja ja kattiloita, sekä joitakin kirjoja. Huoneessa tuoksui vieno multa, kuten luihuisten oleskeluhuoneessakin, sekä jotkin taikajuomat. Paikka olisi ollut hieman jännittäväkin ilman kaikkia häliseviä oppilaita. Kukaan ei oikeastaan näyttänyt pitävän Lupinia erityisen tärkeässä asemassa. Mies oli asettunut jo opettajanpöydän eteen seisomaan tunnin alun merkiksi, mutta hälinä jatkui yhä. Harryn viereen istuutunut tuuheatukkainen tyttö oli kuitenkin hiljaa paikoillansa ja katsoi Lupinia. Harrykin tyytyi olemaan hiljaa. Draco istui hänen vieressään ja näytti hieman happamalta. Pojan vieressä istuva Ron taas kihisi kiukusta.
”Saisinko huomionne, kiitos?” Lupin köhi. Hälinä jatkui. ”Oppilaat, olkaa hyvät!” hän sanoi uudelleen hieman kovemmalla äänellä. Oppilaat vaikenivat. ”Kiitos.”
”Mistä Dumbledore hänet oikein löysi?” Draco mumisi Harryn korvaan.
”Olen täällä siis rehtorin pyynnöstä. Otin yhteyttä Severukseen – hän antoi teille ohjeeksi kirjoittaa taikajuomien alkeet pergamenttivihkoihinne. Minä loitsin muistiinpanot taululle, ja selostan niitä samalla kun te kirjoitatte. Muistutan teitä nyt – minä en ole erityinen liemien keittäjä, mutta yritän kuitenkin parhaani. Valmistamme tänään pienimuotoisen juoman, jonka minäkin osaan hyvin. Sen nimi on
Kissanviiksijuoma.”
Oppilaat katsoivat toisiaan kiinnostuneina. Tuuheatukkainen tyttö ei liikahtanut. ”Avaan varastohuoneen oven. Valmistatte liemen, josta pitäisi tulla kissanviiksiä. Liemi on hyvin yksinkertainen, vaikkakin kuulostaa vaikeahkolta.”
Näiden ohjeiden jälkeen Lupin taikoi ohjeet taululle ja taikasauvan heilautuksella avasi varastohuoneen oven.
Tuuheatukkainen tyttö keräsi nopeasti loput tavaransa puiselle pöydälle ja nousi ylös. Harry katsoi häntä. ”Olen muuten Hermione Granger”, tyttö sanoi iloisesti. Harry hymyili hieman.
”Harry Potter.”
”Tiedän. On ilo tutustua. Tule, mennään hakemaan ainekset.”
Draco loi Harryyn inhoavan katseen kun poika lähti hakemaan tarvikkeita varastohuoneesta. Draco kuitenkin seurasi heitä Ron kintereillään. Pojat tönivät toisiaan aineksia hakiessaan ja Harry kaatui melkein nurin. Hän loi molempiin mulkoilevan katseen ja puikkelehti sitten varastosta Hermionen kanssa ensimmäisten joukossa takaisin paikoilleen. Draco ja Ron olivat jääneet riitelemään viimeisestä kissankarvasetistä.
Tunnin kuluessa Lupin kierteli oppilaiden pöytien ympärillä. Eräs hieman pulleakasvoinen poika kärsi selvästi vaikeuksista, sillä hänen liemensä oli mustaa kirjavan harmaavalkean sijaan. Lupin neuvoi häntä ystävälliseen sävyyn. ”Neville Longbottom, eikö niin?” hän kysyi. Nevilleksi kutsuttu nyökkäsi. ”Ei mitään hätää. Tässä näin, minä näytän.”
Harryn pöydässä Draco ja Hermione olivat onnistuneet tekemään juomistaan lähes samanvärisiä kuin taululla. Ronin kattilassa poreili. Harryn oma liemikin oli aika hyvännäköistä, vaikkakaan se ei ollut yhtä kirjavan kissanturkin väristä kuin olisi pitänyt.
Tunnin lopussa Lupin jakoi palkinnot kahdelle parhaalle onnistujalle – Harry ei yllättynyt, että suklaasammakkopussit menivät Hermionelle ja Dracolle. ”Onneksi olkoon”, poika sanoi hieman hymyillen molemmille, kun he suuntasivat tunnin jälkeen ulos luokasta. Hermione hymyili leveästi ja Dracokaan ei näyttänyt halveksivan Lupinia enää yhtä paljon.
”Hänhän tulee vielä toisenkin kerran tällä viikolla?” poika varmisti. Hermione päätti vastata kysymykseen.
”Tulee.”
Draco loi häneen hieman inhoavan katseen. ”No, me kaksi sitten olimme parhaat.”
”Niin taisimme olla”, Hermione vastasi iloisena ja aukaisi suklaasammakkopussinsa. Hän tarjosi sitä Harrylle ja Ronille nelikon kävellessä tyrmien käytävällä. ”Otatteko?”
”Oi, kiitos”, Harry vastasi hyvin mielissään ja nappasi yhden suklaan. Hänelle ei oltu ikinä tarjottu – tai no, oltiin, mutta vasta kun Vernon-setä oli ärähtänyt Dudleylle ja käskenyt tämän tarjota Harryllekin, joka oli alkanut vahingossa räjäytellä viinilaseja. Harry ei edes tiennyt miten se oli ollut mahdollista.
Ron sen sijaan ei ottanut suklaita vastaan ja meinasi Harrykin heittää sen lattialle – säikähdyksestä. Suklaasammakko oli nimittäin alkanut hyppiä pojan kädessä paikallaan. Draco alkoi nauraa. ”Opetus numero satakymmenen, Potter – ne liikkuvat.”
”Eivät kai ne ole…
eläviä?” Harry toisti jopa inhoissaan.
”No eivät tietenkään.”
”Ne on
loihdittu”, Hermione sanoi tietäväisesti, muta hymyili silti. ”Kyllä niitä voi syödä.”
Harry haukkasi palan suklaasta ja se ikään kuin vavahti ja jäi paikoilleen. ”Ei kai sitä sattunut?” poika kysyi. Draco näytti jälleen siltä kuin olisi halunnut mennä seinästä läpi.
”Ei”, Hermione vastasi nauraen. Harry huokaisi hieman itsestään huvittuneena.
”No hyvä sitten”, hän vastasi ja söi lisää. Ron näytti hieman katkeralta katsellessaan muiden suklaan syöntiä. Draco huomasi sen.
”Weasley, Granger tarjosi sinulle suklaata”, hän huomautti Ronille, joka mulkoili.
”Kyllä minä sen tiedän. En vain halua syödä sinun vieressä ollessa”, Ron vastasi. Draco pyöräytti silmiään.
”Miten vain, Weasley.”
He kävelivät hetken hiljaisuuden vallitessa. ”Mitä teillä on seuraavaksi?” Hermione uskaltautui kysymään.
”Nyt ruokailun jälkeen on pimeyden voimilta suojautumista”, Harry vastasi. ”Minulla ja Dracolla molemmilla.”
”Minulla on myös sitä, mutta taidamme olla eri ryhmissä…”, Hermione vastasi ja katsoi lukujärjestystään. ”Kyllä, minun ryhmässäni on vain rohkelikkoja ja korpinkynsiä.”
”Minäkin olen siinä”, Ron osallistui keskusteluun.
”Meillä on varmaan eri opettajat”, Harry pohti ääneen.
”Tietysti”, Hermione vastasi heti. ”Eihän kahdessa paikassa voi olla yhtä aikaa… Vaikkakin minä niin joskus haluaisin.”
Nelikko erkani eteishallissa – Draco ja Harry suuntasivat luihuisten pöytään, kun taas Ron ja Hermione rohkelikkojen. Draco katsoi Hermionen perään epäuskoisena. ”Hän puhuu paljon”, hän mumisi. Harryn katse oli täpötäydessä ruokapöydässä.
”Niin”, hän tyytyi vastaamaan. Draco mutristi huuliaan.
”Hän on kuraverinen”, poika totesi. Harry vilkaisi häneen. ”Siis jästisyntyinen. Molemmat vanhemmat ovat jästejä”, Draco selvensi kulmat koholla. Harry oli edelleen kysyvä.
”Tuota… onko siinä jotain pahaa?” hän kysyi.
”Ei kai sinällään”, Draco vastasi katse edelleen Hermionen selässä. Pojat olivat jumittautuneet seisomaan pöydän eteen. ”Paitsi jos olet Malfoy. Me emme ole kanssakäymisessä kuraveristen kanssa.”
”Ai”, Harry sanoi kuivasti. ”Minusta hän vaikutti ihan mukavalta.”
”Niin vaikuttikin, ei siinä mitään, mutta…
Olkoot”, Draco luovutti aiheesta puhumisen ja meni istuutumaan Blaise Zabinin viereen. ”Tule.”
Harry istuutui Dracon viereen ja katsoi ruokapöytää. Huh, hänellä olikin jo nälkä.
ps oi että kuinka rakastakin dracoa, joka rohkaisee harrya karuin sanoin ja melkein potkii takapuoleen! <3