Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Susimus (ilman sua tää ois pysyny pöytälaatikossa...kiitos!)
Ikäraja: k-11
Paritus: James/Sirius
Genre: Angst
A/N: Tämä teksti syntyi aurinkoa ottaessa ensin käsin kirjoitettuna, sitten koneelle siirrettynä. Olin hieman epävarma julkaisusta, mutta ihana betani rohkaisi tarpeeksi. Kommentit olisi kivoja.
Disclaimer: En omista Jamesia tai Siriusta (en edes Lilyä), he kuuluvat J.K.Rowlingille.
Summary:Valintamme eivät aina noudata sydämemme ääntä.
Suolavettä poskillaan
”Anturajalka...” Jamesin silmät ovat anovat ja Sirius vihaa niitä. Missä on itseluottamus, ylpeys... Sirius ei aio vastata. Ei kenties pystykään, ovathan vihatut silmät ne, joita hän joskus jumaloi.
”Sirius, ole kiltti ja sano jotakin.” On säälittävää, miten helposti vahvakin mies murtuu. Ja kaikki vain yhden sanan vuoksi.
kihloissa, kihloissa, hän sanoo tahdon
Sirius kääntää katseensa pois, harmaat silmät ovat välinpitämättömät, aidosta Mustan teräksestä valetut. Kasvoilla täydellinen maski.
”Katso minuun!” Jamesin sormet ovat vahvat leuan alla, tuovat muistoja mieleen. Vain pari vaivaista senttiä... James tuoksuu merisuolalle ja kynttilöille.
”Ei ole mitään sanottavaa, James. Sinä valitsit.”
Kuinka nuo silmät hehkuvatkaan! Tuskaa, tuskaa ja rippunen kaipuuta. Sirius ei haluaisi katsoa.
”Valitsin! Minun oli pakko, Lily on —”
”Sinun pikku liljasesi, tiedetään.” Kun Siriukseen sattuu, hänen kielestään tulee julma. Toki Jameskin sen tietää, muttei kenties arvannut, että onnistuisi iskemään niin kovasti. Sillä James on aina ollut huono sydänten kanssa (tai ehkä vain Siriuksen).
”Älä pilaile.” Jamesin leuka on kiristynyt, mutta Sirius rakastaa leikkiä tulella.
”Voi anteeksi, eihän se ollutkaan liljanen, vaan Ruusunen —” Jamesin huulet eivät anna anteeksi, hampaat pureutuvat Siriuksen alahuuleen, nenät kolahtavat yhteen ja Sirius maistaa raudan. Ei happea, vain James, James, James. Ei hukkuva voi kieltäytyä ilmasta. Ei vaikka sen tavoittelu tuo vettä keuhkoihin.
Vain vaivoin Sirius saa tärisevät kätensä irtoamaan Jamesin ryppyisestä kaavusta ja työntämään, heikosti, mutta tarpeeksi. Jamesin silmät ovat tummat kuilut, Grand Canyon, ja Sirius pelkää, että maski on livahtanut hänen omilta kasvoiltaan.
”Olisin valinnut sinut”, James toteaa samoin kuin sanotaan että aurinko nousee huomennakin.”En vain voinut.”
Vesi nousee keuhkoista silmiin, Sirius hukkuu, hukkuu.
”Ole kiltti, Sirius. Minä en voinut valita sinua, mutta sinä...”
”James, en minä voi. Kolmas pyörä on liikaa.” Sirius ei kestä kuulla enää yhtään pyyntöä. Hän on jo tarpeeksi riekaleina.
”Neljäs ei.”
Sirius kohtaa Jamesin katseen, näkee, mitä ei aiemmin huomannut.
”Lily on...”
”Niin.” Jamesin ääni on uupunut, surkea kuin pohjaan palanut liemi.
”Hemmetti, James.”
James nojaa Siriukseen ja näyttää niin, niin väsyneeltä, ja ulkona riehuu sota... Niinpä Sirius vetää Jamesin lähelleen, eikä välitä vaikkei koskaan enää nouse pinnalle. Sanotaan, että hukkuminen on lempeä kuolema.
Laineet huuhtovat heidän ylitseen ja aamulla, kun James lähtee kotiin, hänen poskillaan on suolavettä.
