Name: Ei mitään kiirettä
Author: Hudith
Rating: S
Beta: Ei ole, joten olen itse vastuussa virheistä.
Genre: Fluff, romance
Pairing: Hermione/ Draco
Disclaimer: Rowlinghan nämä kaksi hahmoa omistaa, enkä minä. Rahaa en saa, hyvän mielen vain.
Summary: He ovat menossa tapaamaan Dracon vanhempia, mutta kuinkas sitten käykään?
A/N: Tästä piti ensin tulla Dialogi, mutta väänsin siitä sittenkin ihan kunnon one-shotin.Ei mitään kiirettäHermione katsoi hieman hermostuneena itseään suuresta kokovartalopeilistä. Pitkä aika oman kuvan tuijottelua oli viimein maksamassa vaivaa. Hän siirsi vielä korvan takaa karanneen hiussortuvan takaisin sinne, mistä se oli tullutkin. Varmistaen sortuvan pysymisen jatkossakin piilossa, nainen otti meikkipöydältään pienen hopeisen hiussoljen, jonka laittoi koristamaan ja pitämään kampausta kasassa. Viimein hän saattoi olla tyytyväinen.
”Hei laitahan vauhtia, tai me myöhästymme!” Nainen huusi viereiseen huoneeseen ja katsoi seinällä riippuvaa kelloa. Heidän pitäisi oikeasti kohta lähteä. Hermione kaappasi käsilaukun sängyn päältä ja sammutti valot suuresta makuuhuoneesta.
Viereisestä huoneesta kuului epätoivoista mutinaa.
”Mikä kestää?” Hermione tivasi, mutta ymmärsi heti mikä hänen miehellään oli ongelmana, kun näki tämän sukimassa tukkaansa kylpyhuoneen peilin edessä.
”Draco Malfoy, enkö sanonutkin, että olisi ollut kannattavaa käydä leikkaamassa tukka tänään?”
Ruskeasilmäinen ei voinut olla naurahtamatta miehensä lievälle ahdingolle. Kädet yrittivät epätoivoisesti saada platinanvaaleita hiuksia järjestykseen, mutta hiukset olivat kasvaneet niin pitkiksi, että ilman parturin kosketusta, niistä tuskin tulisi mitään.
”Tiedätkö, muistutan hieman Harrya…Hän aina suki tukkaansa tuohon tyyliin.”
Draco mulkaisi toista hieman paheksuen.
”Minun hiuksistani ei voi edes vahingossa puhua samaan aikaan Harryn hiuksien kanssa. Meidän hiuksissamme on selvä ero.”
Hermione kohautti olkiaan ja käveli miehensä luokse vessan lampun valoon.
”Anna kun minä.” Hän ojentui koskettamaan miehen sileitä hiuksia ja sormeili niitä hetken. Niiden sileys oli mukavan tuntuista ja nainen olisi voinut vaikka pidemmäksikin aikaa jäädä koskettelemaan niitä.
”Noin…”, hän lopetti viimein hiusten jaottelun ja antoi toisen katsoa lopputulosta. Draco katsahti peiliin, Hermionen väistyttyä pois edestä, ja hymyli.
”Hyvä!”
”Noniin, menemmekö jo? Myöhästymme muuten…”, Hermione katsahti taas kelloa, tällä kertaa Dracolta lahjaksi saamaansa hopeista kelloa ranteessaan.
”Näytät muuten hyvältä…”, mies hänen takanaan sanoi yhtäkkiä, aivan kuin olisi ensimmäistä kertaa hänet sinä iltana nähnyt. Hermione hymyili takasin ja kosketteli varovaisesti nutturaansa, ihan vain varmistuakseen, että se oli kunnossa.
”Kiitos. Niin sinäkin.”
Hermione todella tarkoitti mitä sanoi, Draco näytti erittäin hyvältä. Valkoinen kauluspaita, rento bleiseri ja mustat housut olivat ehdottomasti paras asukokonaisuus Dracon päällä. Ainakin heti leviksen tummansinisten farkkujen ja tiukan mustan t-paidan jälkeen. Hermione naurahti ajatukselle, mutta värähti kun tunsi jostakin kulkeutuvan kädet hänen lantiolleen. Draco asteli hänen taakseen ja kosketti huulillaan Hermione korvaan, lähettäen kihelmöiviä säteitä ympäri pitkin toisen vartaloa
”Tiedätkös, ei meidän oikeasti tarvitsisi sinne mennä ollenkaan…”, mies kuiskasi hellästi toisen korvaan ja piirsi sormenpäillään näkymättömiä spiraaleja Hermionen mustan kankaan verhoamalle iholle.
”Ai meidän ei muka tarvitse mennä tapaamaan Narcissaa ja Luciusta. Älä naurata!”
Dracon hymähti.
”Ei siellä ole mitään uutta, kaikki ne samat naamat vain joka ikinen vuosi katsomassa kieroon, kun me astumme sisään…”
Dracon äänestä saattoi kuulla pientä katkeruutta hänen puhuessaan. Olihan se kaikki aivan totta. Ei heitä vieläkään oltu täysin hyväksytty parina, vaikka olivat herranen aika seurustelleet jo kaksi vuotta! Hermione muisti vielä kuin eilisen päivän, kun he olivat ensimmäistä kertaa astuneen Malfoyn sukukartanoon suuren väkijoukon keskelle. Hermionen ei tarvinnut silloin miettiä kahta kertaa, mitä mieltä puhdasveriset Dracon sukulaiset olivat hänestä silloin olleet. Katseiden tulkinta ei siinä tilanteessa ollut vaikeaa.
”No, onneksi sinulla on tukka hyvin, muuten he katsoisivat vielä pahemmin kieroon, saattaisivat jopa sokeutua.” Hermione yritti keventää tunnelmaa ja halasi miestään ymmärtäväisesti.
Draco naurahti, vaikkakin ilottomasti.
”Mutta ihan totta, emme me siellä mitään tee. Voimme hyvin jättää väliin ne hautajaisiakin ankeammat pidot.”
Hermione pudisti päätään.
”Jos me emme saavu paikalle, syttyy maailmansota ilman, että tarvitsee edes soittaa Voldemortia paikalle.” Hermione totesi puoliksi vakavana ja puristi Dracoa hellästi kädestä.
”Sitä paitsi, minä kulutin tuntikausia peilin edessä, enkä halua, että se oli turhaa.”
Draco virnisti ilkikurisesti ja suuteli naista kevyesti. Hermionelle tuli heti pahoja aavistuksia tuosta virneestä, se oli nähty jo niin monta kertaa ennenkin.
”Taidan keksiä meille parempaa tekemistä…”, Draco ilmoitti ja enne kuin Hermione ehti sanoa tai tehdä mitään, hänet oli yhtäkkiä nostettu Dracon käsivarsille.
”Draco, oikeasti älä nyt aloita!” Nainen kiljaisi ja yritti päästä alas, mikä oli kuitenkin mahdotonta, jälleen kerran.
Draco kantoi Hermione käsivarsillaan makuuhuoneeseen ja laski pehmeälle sängylle. Hermione yritti esittää vihaista.
”Draco Malfoy, minä en tule ottamaan vastuuta siitä jos me myöhästymme. Voit olla varma, että kuulutan kaikille, että se oli sinun syysi.” Hän yritti nousta ylös, mutta intohimoinen suudelma käänsi ajatuksen hetkeksi pois.
”Kerro ihan rauhassa, jos haluat. Sitä enne sinun on kuitenkin päästävä pois käsittelystäni…”
Hermione tuhahti ja kietoi jalkansa miehen vartalon ympärille. Draco ehti jo luulla Hermionen antavan periksi, mutta yllätys olikin suuri, kun Hermione, käyttämällä kaiken voimansa, käänsi Dracon alleen. Voitonriemuinen hymy ja pilkallinen virne kisailivat kiharatukkaisen kasvoilla kun hän kohtasi toisen katseen.
”Noniin, nyt, Draco, kun minä voitin, meidän on lähdettävä. Kiire…”
Mutta Draco ei ollut taivuteltavissa enää siinä vaiheessa. Käyttäen samaa tekniikkaa, kuin Hermionekin, Draco vieritti Hermionen jälleen selälleen sängylle makaamaan ja pääsi itse tämän päälle. Voitonriemun virne vaihtoi kasvoja.
”Ei mitään kiirettä…”, Draco kuiskasi ja suuteli jälleen toisen punaisia, hieman kuivia huulia.
Hermione oli sanomassa taas vastaan, mutta aivot eivät kyenneet tuottamaan enää vastalauseita, kun Dracon kädet lähtivät vaeltelemaan pitkin vartaloa…
Silmät aukesivat uuteen aamuun ja Hermionen oli hetken aikaa totuteltava uuden aamun valoon.
”Aurinko…miten…”, ajatus ajatuksen perään kömpi naisen mieleen ja hän näytti yhtäkkiä rekisteröivän kaiken.
”Voi ei !”
Jostakin peiton alta ilmestyi Dracon käsi kiertymään hänen vartalonsa ympärille. Hermione vilkaisi olkansa yli ja näki nukkuvan Dracon vieressään, hiukset sekaisin kuin tuulen tuivertamat, aivan kuin niitä ei koskaan olisi siististi laitettukaan. Hermione siirsi käden pois ja sai Dracon heräämään. Harmaat silmät aukesivat hitaasti. mutta ajatus sai heti tilanteesta kiinni.
”Oho…”, platinavaalea pää hämmästeli unisena ja naurahti.
”No, niin kuin minä sanoin: ihan turhaan me sinne olisimme menneet.”
Hermione ei voinut olla tuhahtamatta.
”Miten minä saatoin nukahtaa?” Hän kysyi lähinnä itseltään ja hieraisi kasvojaan. Draco virnisti taas ilkikurisesti.
”Minun käsittelyni nyt vain sattuu olemaan melko rentouttavaa, että minkäs teet.”
Hermionella oli tunne, että Draco oli oikeassa. Hän yritti silti esittää vihaista.
”Ei meidän silti olisi tarvinnut nukkumaan ruveta! Mitä me sanomme vanhemmillesi?”
Draco kohautti olkiaan.
”Ihan sama, sanomme että sairastuimme molemmat, tai jotakin sen kaltaista…”
Jostakin kuului kova koputus ja se havahdutti molemmat sängyssä makaavat mietteistään. Pieni valkoinen tunturipöllö oli tömähtänyt ikkunaa vasten ja koputti sen pintaa nyt nokallaan. Jalassa se kantoi pientä kirjettä.
”Kenen tuo on?” Hermione kysyi ja meni avaamaan viestintuojalle ikkunaa.
”Näyttää paljon vanhempieni tunturipöllöltä…”, Draco sanoi hieman kireyttä äänessään.
Hermione avasi ikkunan ja otti kirjeen linnun ojennetusta jalasta. Se ei jäänyt odottamaan palkintoa vaan lehahti saman tien takaisin siniselle taivaalle.
”Meille molemmille…sinun vanhemmiltasi…He eivät näemmä aikaile”, Hermione hämmästeli ja heitti kirjeen Dracon viereen sängylle.
”Mitä minä sanoin!”
Draco otti kirjeen käteensä ja tarkasteli sitä hetken.
”Avaa se!” Hermione hoputti. Hän halusi tietää kuinka vahvasti Dracon vanhemmat ottivat eilisen.
Draco ei ollut kuitenkaan yhtään kiinnostunut lukemaan parjausta niin aikaisin aamulla, joten hän heitti kirjeen huolettomasti lattialle, pois käsistään.
”Kyllä sen ehtii lukea myöhemminkin…” Hän kuittasi ja viittoi Hermionea tulemaan takaisin sänkyyn. Hetken Hermionen olisi tehnyt mieli mennä avaamaan kirje…
”Mitä turhia?” Hän kömpi takaisin Dracon viereen ja kiertyi pienelle sykkyrälle toisen kylkeä vasten, käden kiertyessä hänen ympärilleen.
”Kai sen ehtii myöhemminkin…”, hän tokaisi ja antoi aamun ensimmäisen suukon toisen huulille.
Draco naurahti.
”Tuo on oikea asenne…alat jo hieman muistuttaa minua.”
”Voi ei…”
*****
A/N: Kröhöm, pitkästä aikaa jotain fluffia mun suunnalta...
