Nimi: Aavikkomatkan tie kohti satamaa
Kirjoittaja: hedge14
Fandom: Trinity Blood
Ikäraja: K-11
Genre: angst, draama
Hahmot/Paritus: Ion/Radu tai pelkkää ystävyyttä.
Summary: "Hän tahtoo kääntyä takaisin, mutta lopulta kaikki reitit johtavat samaan pisteeseen; kuolemaan."
A/N: Albumihaastetta varten kirjoitettu ficlet. Kappaleena
Blackmore's Night - Way to Mandalay.-
Aavikkomatkan tie kohti satamaa-
Hehkuvan kuuma hiekka jäähtyy, kun yö viimein laskeutuu kuivan ja karun aavikon ylle. Yksinäisyys ja tyhjyys kiduttavat aavikon hiljaisia keitaita ja rauniokaupunkeja. Tuuli avaa hiekkaan loputtomia dyynejä. Ne ovat hampaattomia kitoja, jotka voivat napata varomattoman matkamiehen sisäänsä.
Harvoin kukaan kulkee täällä.
Ei matkamiesten vähyys johdu aavikon vaarallisuudesta. Ei vain ole ketään, joka matkaa tohtisi usein taittaa. Aavikko on pudonnut kahden kilpailevan vihollisen väliin. Kuka uskaltaisi petturina tai pakolaisena kävellä sen läpi?
Tänä yönä kaksi kulkijaa halkoo aavikon pintaa. Tänä yönä kuu kukkii korkealla heidän päidensä yllä. Tyhjyys kurittaa pienemmän mieltä. Hän kääntyy ystäväänsä ja kiroaa matkansa vaikeuden.
Oi, kuinka vahvaa vihaa he tuntevat ihmisiä kohtaan. Vain toinen heistä aikoo antaa valtiaansa käskystä noille kurjille olennoille mahdollisuuden, toisen mieltä ei armo tai käskyt paina.
Hän on se petturi.
Eikä Ion vielä sitä tiedä, mutta tämä tie tulee syömään heidät, tappamaan heidän kauan rakennetun ystävyytensä. Kyllä hän voi Radua rakastaa, voi hän anteeksi antaa kaiken. Mutta vain silloin, jos Radu lupaa kotimatkan hänen kanssaan taittaa.
Sitä ei Radu tule koskaan tekemään. Hiekkaa nousee ilmaan hänen jalkojensa alta, ja hän miettii, kuinka matkan päämäärä tulee tuhoamaan kaiken, mitä hän on koskaan ehtinyt häilyvästi koskettaa.
Igne natura renovatur integra. Radu Bravon ja hänen liekkinsä, kuinka julmilta niiden syleily tulee näyttämään Ion Fortunan lapsenkehon ympärillä.
Hän tahtoo hidastaa matkaansa, mutta tietää sen turhaksi. Hän tahtoo kääntyä takaisin, mutta lopulta kaikki reitit johtavat samaan pisteeseen; kuolemaan. Joko hänen tai Ionin, ja vaikka kuinka hän arvostaisi ja rakastaisi... ei se enää riitä. Marttyyriksi, Radu tulee Ionin nostamaan.
Monen monta askelta ovat he yhdessä ottaneet, monen kuun- ja auringonnousun alla. Kompastelleet ja pudonneet polvilleen, mutta aina ystävä oli auttamassa takaisin jaloilleen.
Radu voisi tappaa kenet tahansa.
Jos hän olisi voimakkaampi, jos hän olisi viekkaampi... ehkä silloin ei Ionin täytyisi kuolla. Ehkä jokin muu saisi sodan liekit loistoonsa syttymään. Joku muu saisi vajota vereensä tai tulimereen ulvoen kivusta ja epätoivosta. Miksi Ionin täytyi tulla valituksi? Miksi Ionin oli pakko ottaa tehtävä vastaan?
Ionin kultaiset silmät tarkkailevat maastoa epäileväisesti, jopa vihaisesti. Niin paljon mieluummin hän olisi kotona isoäitinsä ja Baibaraksen kanssa. Silti Ion aikoo saattaa delegaationsa kunnialla loppuun. Hän ei aio pettää Äitiään.
Radu vihaa Äitiä. Vihaa naista, joka lapsiensa antoi valossa sokaistuneena kulkea. Vihaa hallitsijaa, joka ei lapsiaan puolustanut terralaisten julmilta käsiltä. Radu kavahtaa tuota vihreän taakse kätkeytyvää olentoa, joka Ionin tulevaisuuden sinetöi veriseen loppuun.
Hiekka dyynit käyvät yhä matalammiksi. He lähestyvät Karthagoa. Kumpainenkin aikoo antaa oman viestinsä maailmalle. Tapahtuipa mitä tahansa, tulee kaikki muuttumaan peruuttamattomasti.
Tie on pitkä.
Ion ei kaikesta huolimatta ole huolissaan. Siksi hän vastaakin Radun kevyeen lohdutukseen varmana ja nopeasti.
”Ei minulla ole mitään huolia. Luotan sinuun...”
Kuu kasvaa hiljaiseen hymyyn aavikkomatkaajien yllä. Ion taivuttaa virkkeensä loppuun ja Radu, hänen ystävänsä hymyilee.
”...toverini.”
