Nimi: Fanykia: Itsekkyyden ilta
Kirjoittaja: MindyMauron
Ikäraja: K-11
(turkinpippuri lisäsi ikärajan myös otsikkoon)Hahmot: Lady Caroline, Rafael Mauron, Andreijas Rover ja Mindy Mauron
Vastuuvapautus: Olen itse keksinyt hahmot ja niiden taustat
Varoitus: ?
A/N: Tarina on peräisin eräästä toisesta tarinastani
Caroline (viralliselta nimeltään Lady Caroline) oli tuolloin 11-vuotias. Sinä iltana hänen oli määrä mennä tapaamaan rakastettuaan, erään suuren piilipajun luokse lähelle haltijasyvännettä. He eivät olleet nähneet pitkään aikaan. Hän oli saanut viestin eräältä ystävältään, että Rafael Mauron Carolinen rakstettu, halusi tavata hänet." EI EI EI!" huusin tuskissani, kun en löytänyt mitään päälle pantavaa. Potkin kallio seinämiä (sillä asuin luolassa), ja huutoni kaikui niitä vasten. En ymmärtänyt mikä minulla oikein oli. Olin tavannut Rafaelin satoja kertoja, ja mitä rähjäisimmissä asuissa. Viimeksikin putosin vesiputoukseen jossa virtasi leväistä suolavettä. Mutta Rafael oli vain nauranut, kun olin kompuroinut ylös. Minäkin olin nauranut. Mutta nyt tämä tuntui niin tärkeältä, kun emme olleet tavanneet pitkään aikaan. No ei siinä muu auttanut. Valitsin valkoisen mekon jossa oli laajenevat hihat. Se saisi kelvata. Heilautin itseäni peilin edessä. Korpin mustat hikseni laskeutuivat valkoiselle puvulle. Siinä samassa peili putosi lattialle ja särkyi. Kauhistuneena muistin mitä rikkoutunut peili ennusti. Mutta enkai voisi olla niin taikauskoinen. Jätin sirpaleet lojumaan, ja pinkaisin juoksuun kohti haltijasyvännettä.
Saavuttuani n. sadan metrin päähän piilipajusta, huomasin että hän odotti minua jo. Rafael. Minun oma Rafaelini. Juoksin häntä vastaan, ja hän lähti juoksemaan minua vastaan. Kohtasimme puolivälissä, kun hän rutisti minut syleilyynsä. Rafaelin mustat hiukset hulmusivat tuulessa ja hänen violetit silmänsä paloivat innosta. En kestänyt enää tuijottaa häntä vaan suutelin häntä, sillä pelkäsin rupeavani itkemään.
Lopulta annoin periksi ja otin häntä kädestä. Kävelimme pajun alle. Tuijotin suoraan punaiseen auringon laskuun. silmiäni kirveli. Tuntui kuin ne olisivat olleet tulessa. Rafael puhui minulle jotain, mutta en kuullut. Tajusin sen vasta kun hän oli lopettanut. Pudisti päätäni. Rafael naurahti. " Taidat olla taas omissa maailmoissasi. Ei se mitään" hän sanoi kun huomasi anteeksipyytäväisen katseeni. Sitten hän teki jotain mitä en osannut odottaa, mikä hieman pelästytti minut. Hän polvistui eteeni ja kaivoi takin taskusta pienen rasian. Henkäisin hermostuneesti. Apua! aikoiko hän nyt kosia. Minähän olin vasta yhdestoista ja hän kahdentoista. " Caroline sinähän tiedät että rakastan sinua, enemmänkuin mitään muuta. Mutta haluan myös todistaa sen." Hän avasi rasian, ja siellä ei ollutkaan sormusta. Huokaisin helpottuneena. Rasiassa oli avain joka oli pujotettu mustaan ketjuun. Rafael asetti sen kaulaani. " Se sopii linnan erääseen oveen, en kerro vielä mihin, mutta kuulet sen aikanaan." hymyilin hänelle ja suutelin.
Silloin joku/jokin juoksi pusikosta kovalla vauhdilla meitä kohti. Se oli Andreijas Rover, Pakel-heimon vallanperijä, samoin kuin Rafael oli Morac-heimon vallanperijä. Mitä hän halusi.
Andreijas tuli lähemmäs ja osoitteli meitä hopea miekallaan. " Vaadin Lady Carolinea itselleni,hänestä on tuleva minun morsiammeni silloin kuin minun on aika astua valtaan." hän julisti. Hävytöntä! Hän on kahdentoista ja tulee tänne pilaamaan herkän hetkemme ja kuvittelee omistavansa minut. " Ettäs kehtaatkin! Minua eivät mitkään pikku kreivit komentele. Minä en ole kenenkään omaisuutta!" huusin hänelle, ja sylkäisin häntä kasvoille.
Rafael otti minua kädestä. " Tule Caroline, lähdetään." Silloin Andreijas painoi miekkan kärjen Rafaelin kurkulle. " Vaadin kaksintaistelua, voittaja saa Carolinen." Katsoin häntä julmasti. Hän siis ei ollut kuunnellut, kun olin huutanut etten ole kenenkään omaisuutta. Rafael suostui. Hän veti vyöltään miekan. Niimpä minä jäin sivummalle katselemaan, miten nämä kaksi taistelivat minusta. Eikä kumpikaan ollut kysynyt minun mielipidettäni.
Lopulta Rafael voitti syöstyään Andreijasin miekan hänen kädestään. Oikeissa taisteluissa häviäjältä riistettäisiin henki. Mutta Rafael ei tietenkään tehnyt niin. Hän jätti Andreijasin polvilleen, ja otti minua kädestä. Hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. Sitten kuului huuto. Andreijas oli tarttunut miekkaansa ja juoksi meitä kohti. Ennenkuin ehdin tajuta sen ajoissa, hän oli iskenyt miekkansa Rafaelin selkään. Nyt Rafael päästi tuskan huudon, kun hän rojahti maahan. Minä kirkaisin. Tämä ei voinut olla mahdollista. " EI! Rafael, voi Rafael... " polvistuin hän vierelleen. Valkea mekkoni oli pian punaisen veren peitossa, kun nostin hänen päänsä syliini. Rafael raotti silmiään. Hän hymyili minulle, smalla virnuilevalla tavalla kuin aina ennenkin. Sitten hän kuiskasi nimeni. "
Caroline..." katsoin häntä silmiin. " Älä jätä minua! Sinä et voi jättää minua!" huusin. Mutta hän oli jo poissa. Kasvot muuttuivat kuolonvalkeiksi. sipaisin verisillä käsilläni hänen hiuksiaan pois kasvoilta. Suutelin häntä vielä viimeisen kerran.
Sitten nousin ylös, ja naamani muutui punaiseksi. Silmissäni leimusi viha. Kävelin Adreijasin luokse ja läimäytin häntä kaikin voimin. " SENKIN PASKIAINEN! Katso mitä olet tehnyt. Sinä tapoit hänet!" Andreijas sipaisi veriset jäljet poskiltaan, ja tarttui minua ranteesta. löin häntä uudestaan, potkin, kirosin, huusin ja jopa purinkin häntä. Mutta hän ei hellittänyt otettaan. Hän vihelsi, ja metsiköstä tuli esiin musta hevonen. Hän heitti minut sen selkään ja kiipesi itsekkin. Sitten hän ravisutti ohjaksia ja hevonen lähti laukkaamaan. Kiljuin häntä pysähtymään, mutta aivan turhaan. Ehdin vielä nähdä viimeisen vilauksen Rafaelista, ennen kuin katosimme metsään.
Andreijas kuljetti Carolinen omaan linnaansa, ja lukitsi tämän mielialojen huoneeseen. Siellä Caroline virui muutaman viikon ennenkuin katosi ainiaaksi. Oli kuitenkin vielä yksi henkilö, joka oli nähnyt nämä tapahtumat. Rafaelin äidinsiskontytär 5-vuotias Mindy Mauron oli nähnyt kaiken piilostaan, jossa hän oli tarkkaillut Rafaelia. Andreijasin ja Carolinen lähdettyä, Mindy kiiruhti kotiin kertomaan Rafaelin äidille mitä oli tapahtunut. Morac-heimon kreivi, Rafaelin isä, lähti muutaman vartijansa kanssa hakeman poikansa ruumista. Rafaelin ruumis piilotettiin linnaan ja Morac-heimo julisti sodan Pakel-heimoa vastaan. Ja viha jatkui monia vuosia. Ja se vain kasvoi. Kuultuaan Carolinen kadonneen Pakel-heimon linnasta Mindy halusi löytää hänet. Etsiessään Carolinea Mindy kuitenkin katosi. Monet uskovat hänen kuolleen, mutta todellisuudessa Andreijas kaappasi hänet, koska Mindy oli laverrellut sen illan tapahtumista. Kukaan ei tiedä mitä Andreijas teki Mindylle mutta häntä ei nähty sen koommin. Tuota iltaa, jolloin Andreijas vaati Carolinea itselleen ja murhasi Rafaelin kutsutaan Itsekkyyden illaksi. Sen tapahtumat on kirjattu Pakel-heimon linnan kirjastossa sijaitsevaan, suureen kirjaan jossa on melkein kaikki teito mikä liittyy Fanykiaan. Andreijas uskoi senkin olevan Mindyn syytä, että Itsekkyyden illan tapahtumat oli kirjoitettu suureen kirjaan.
