Human_cannobal: Haa, kommentti! *heittelee virtuaali-donitseja* Kiitos kommentoinnista!Tarinaahan ei löytynyt...
A/n: niin, ANTEEKSI IHMISET! Minun vanha koneeni iski työsopimuksen irti ja sain vasta nyt toisen luvun alun koneelle ja luku ei ole edes kokonainen! Ajattelin kuitenkin tunkea pätkän tänne ja jatkaa sitten kun ehdin, eli siis toivottavastitämän viikon aikana. Anteeksi vielä kerran pitkästä tauosta! kirjoitin pätkän pikapikaa yritän jatkaa mahdollisimman pian.
Katselen luokkaa ylikasvaneen hiuspehkoni takaa, kaikkien katseet ovat liimautuneet minuun ja tunnen oloni näyttelyeläimeksi '' Tulkaa kaikki katsomaan mitä se tekee, ooh, se osaa puhua'' tai jotain sinnepäin. Sama juttu joka kerta kun astun luokkaan uutena. Useimmat vaikuttavat ainakin en si katsomiselta perustyypeiltä. Muutama eturivin enkeli, jotka kaikki näyttävät kunnon koululaisilta tai ainakin puoliksi sokeilta, keskirivin söheltäjät tuijottavat eniten, etsivät kai minusta jotain samanlaista kuin heissä, takapenkin sählääjät taas mulkoilevat minua ärtyneinä. Perusluokka siis. Sellainen, joita mahtuu viisitoista tusinaan. Opettajassa on jotain...nihkeää, ihan kuin olisin jonkinlainen vieraseliö, hämähäkki kaurahiutale paketissa kenties?
Haa, nyt opettajakin herää ja miettii selvästi mitä sanoisi. '' Tuota noin...Niin. Kuten huomasitte, meidän luokassamme on nyt uusi oppilas. Jospa jokainen nyt hipsisi omalle paikalleen, niin päästään tutustumaan vähän paremmin. Kuten varmaan muistat, minä olen Lauri ja toimin nyt ainakin tämän vuoden luokanvalvojana.''
Nyökkään ymmärtämisen merkiksi ja heivaan hiukset otsaltani.'' Moi kaikille, mä olen Toma ja muutin tänne elokuussa.'' Kysymysten myrsky alkaa sillä samalla sekunnilla. ''Mistä sä oot, onks Toma sun oikea nimi, pelaatko sä lätkää, juotko sä ES,'' Ynnä muuta ylä-aste sälää. Lauri tulkitsee ilmeeni säikähtäneeksi ja yrittää rauhoittaa luokkaa, huonolla menestyksellä.
Kaiken metelin yli kuuluu yllättävä ääni '' Nyt vittu jätkät päät kiinni!'' Kaikki kääntyvät hetkeksi takapenkkiä kohti ja luokanvalvoja saa sinä aikana äänensä kuuluviin. Väläytän huutaneelle tytölle kiitollisen hymyn ja hän virnistää ilkukurisesti takaisin. Hetkisen kuluttua kaikki ovat rauhoittuneet ja opettaja käskee kaikkien halukkaiden kysyä vuorollaan jotain. Ensimmäiset kysymykset ovat peruskauraa, mistä olen kotoisin(Lontoosta), mitkä valinnaisaineet(ATK,maa ja -metsätalous, saksa)ynnä muuta. Jäkärin näköinen jätkä jolla on ilkeä virne naamallaan aloittaa saman laulun, mitä kuulen kaupungilla iltaisin. '' Onks sulla poikaystävää, ku paidassa lukee?'' Vastaan ensimmäisen asian joka mieleen tulee, en aio alistua enää siihen vitun homotteluun.'' Joo, onhan mulla. Turha siis tulla vinkumaan persepanoa.'' Koko luokka tuijottaa hetken ja räjähtää sitten nauruun. Jätkä ei kehtaa enää sanoa mitään ja valuu hieman alemmaksi pulpetillaan.
Brunetti tyttö, joka sai luokan hiljaiseksi viittaa haluavansa kysyä ja nyökkään. ''Mistä noita paitoja saa, mäkin tahtoisin tuollaisen.''Arvelen hänen olevan tosissaan ja totean että printtipaitojamyyviltä sivustoilta. Välitunti kello soi ja porukka lähtee lupaa kysymättä talsimaan ulos luokasta.
Ruskeahiuksinen tyttö on ilmeisesti päättänyt ryhtyä suojelusenkelikseni ja esittelee minulle luokkaan jäänyttä porukkaa. Nimet vilisevät päässäni ja haluaisin lyödä päätäni seinään huonon nimimuistini takia, toisaalta se varmaan veisi sen vähänkin muistin. Painan kuitenkin mieleeni, että tytön nimi on Jutta. Ainakaan ei enää tarvitsisi sanoa häntä takapenkin tytöksi tai brunetiksi.
Heitämme kevyttää läppää ja kuuntelen kiinnostuneena puheita opettajista ja uudesta oposta liittymättä kuitenkaan keskusteluun. Minulta kysellään entisestä koulusta ja miten olen pärjännyt Suomessa, kerron että äitini on suomalainen ja isäni irlannista sekä muuta yleistä, kuten että minulla on koira ja harrastan jousiammuntaa. Hoksaan äkkiä, että ei ollutkaan vikatikki laittaa paitaa, jossa lukee legendaarinen teksti ''En minä ole homo, poikaystäväni on'' Teksti toimii tavallaan jäänmurtajana. Huolimatta siitä minut otetaan ystävällisesti vastaan ja tunnen oloni pitkästä aikaa varmaksi, oloni on kuin sivustakatsojalla. Kuin kelaisin videota omasta elämästäni.Otan henkisesti itseäni niskasta kiinni ja päätän ryhdistäytyä.Tästä vuodesta tulisia parempi kuin edellisistä. Tänä vuonna en alistu kiusattavaksi vaikka olen lyhyt ja, no jaa, nyrkillä tapettavan kokoinen.
Loppuvälkkä menee huomaamatta ja kun olen asettumassa entiselle paikalleni ikkunariviin, sunnnilleen minun pituiseni tyttö nappaa olkapäästäni otteen ja vetää minut istumaan välitunti seurani luokse toiseen takanurkkaan. Huomaan, että vaikka tyttö on lyhyt, hän on silti vahva.
Muutaman penkin päässä istuu poikalauma. Yksi tavallista komeampi tapaus hymyilee minulle muiden huomaamatta. Hänellä on jalassaan tennarit, joista opettaja alkaa samantien paasaamaan.
En ehdi kiinnittää muuhun juurikaan huomiota, koska minut napataan mukaan keskusteluun. Mutta jätkän hymy jää mieleeni. Se muistuttaa Samuelin hymyä. Ei, en tahdo muistaa sitä enää. Samuelia ei enää ole, ei minun elämässäni, enää koskaan. Se on ohi!(Mutta miksi silti muistan sen, vaikka se käy niin kipeää....)
