Nimi: Pusuhippaa ja ruusunlehtiä teräksikkäitä
Kirjoittaja: tirsu
Beta: No, Word...
Genre: Draamaa, draamaa, draamaa, fluffia ja vähän angstiakin.
Ikäraja: K-11
Paritus: Romeo/Sandra, Sandra/Kristian
Summary: Siispä Sandra valehteli kirkkain silmin Romeolle joutuvansa parin päivän työmatkalle. Ja Romeo uskoi koko potaskan. Varoitukset: Eipä kai mitään kiroilua pahempaa... Ai niin, aika paljon vuoropuhelua, mutta sille on todella hyvä syy, joka selviää lukemalla.
A/N: Kokeilin tähän itselleni uutta kirjoitustapaa. Ja tästä tuli huomattavasti pidempi kuin ensialkuun pitikään. Mutta se oli välttämätöntä, sillä muuten en olisi saanut kaikkea sitä mukaan, mitä tämä tarvitsi tullakseen valmiiksi.
Täytyy myöntää, että tykkään itse tästä todella paljon. Toivottavasti tekin tykkäätte.
___________________________________________________________________________________________________
Pusuhippaa ja ruusunlehtiä teräksikkäitä Auringonsäteet lepäävät lämmittäen Sandran ja Kristianin yhteen kietoutuneilla alastomilla vartaloilla. Kristianin ihastuttava aamuherätys oli pyyhkinyt unihiekan rähmät silmistä totaalisesti.
Sandra ojentaa säärtään hitaasti ja kehrää kissan lailla. Eilisilta oli mitä loistavin - samoin kuin nyt aamu. Kyllä siinä kehräisi kuka tahansa.
Harmi vain, että kello rupeaa lähenemään puolta kymmentä.
"Minun pitää mennä", Sandra huokaisee.
"Nyt jo?" Kristian kysyy ääni harmia täynnä.
"Kyllä, Romeo palaa kohta Turusta vanhempiensa luota", Sandra virkkoo, "ja se tarkoittaa sitä, että minun on oltava kotona silloin kunnon avovaimon tapaan."
"Kunnon, just joo", Kristian naurahtaa lempeästi.
"Juuri niin", Sandra tokaisee nousten ketterästi ylös sängystä.
Ripeästi hän pukeutuu eilisiin vaatteisiinsa, sitoo tukkansa kiinni ja kurottautuu sitten painamaan nopean suukon Kristianin huulille.
"Koska otetaan uusiksi?" Kristian kysyy Sandran huulia vasten.
"Ilmoittelen siitä sitten, mutta mahdollisimman pian toivon mukaan", Sandra vastaa.
"Näkyy kaunokainen", Kristian sanoo.
Sandra kohottaa vain kättään, mutta kääntyy ovella lähettämään pienen lentosuukon. Sitten hän on poissa ja Kristian on yksin.
Ja koska Kristian on tunnettu siitä, että hän ei viihdy yksin, niin hän päättää pirauttaa Juliaanalle. Mutta vasta kymmenen minuutin kuluttua, sillä on hyvä varmistaa, että Sandra tosiaan lähti eikä tee yllätyspaluuta kesken hellän hetken uhkean Juliaanan kanssa.
Romeo hieroo ohimoitaan ja toivoo taksimatkan olevan kohta ohi. Hän kaipaa palavasti otsalleen viilentävää käärettä.
Oli ollut virhe mennä käymään kotona - vaikka kuinka oli hänen siskopuolensa tyttären ristiäiset. Koko viikonloppu oli ollut vain yhtä kidutusta.
Äiti ja isä eivät vieläkään ymmärtäneet miksi hän oli halunnut muuttaa Turusta sellaiseen pieneen, vaatimattomaan kaupunkiin kuin Teräkselä. Turussahan on sentään paljon paremmat mahdollisuudet - no kaikkeen, äidin ja isän mielestä.
Sen lisäksi, että vanhemmat jankuttivat Turun paremmuudesta, he ihmettelivät joka kolmas minuutti miksei Sandra ollut tullut hänen mukanaan. Minkä hän sille mahtoi, että Sandran piti olla viikonloppu töissä? Mutta eiväthän äiti ja isä sitä ymmärtäneet.
"Anteeksi, kuski, jos sopii, niin haluan antaa sittenkin toisen osoitteen", Romeo sanoo äkkiä - hän ei halua sittenkään mennä suoraan kotiin.
"Tietenkin herra", naiskuski sanoo flirttailevaan sävyyn, mutta se jää ilman huomiota.
"Hyvä; Kirsikkakatu 15, kahvila Tuulihattu", Romeo kertoo uuden osoitteen.
Sandra odottaa hänen tulevan suoraan kotiin, mutta odottakoot. Hänen on pakko nähdä ensiksi Juliaana. Juliaana tajuaa paremmin kuin Sandra hänen viikonlopun koetukset eikä ihmettele miksi hänen hermonsa ovat riekaleina.
Hetken kuluttua taksi pysähtyy Tuulihatun eteen. Maksettuaan matkansa Romeo putkahtaa taksista ulos jalkakäytävälle. Kuin tilauksesta viileä tuulahdus puhaltaa hänen kasvoilleen hellästi silittäen.
Syvään huokaisten Romeo astuu sisälle kodikkaaseen kahvilaan, joka kärsii aamuisin asiakaspulasta - onneksi asia korjaantuu aina iltapäivää lähestyttäessä. Tiskin takana häärii Romeolle uusi tuttavuus, mikä kielii siitä, että Juliaana on palkannut uuden työntekijän kahvilaansa hänen poissa ollessaan.
Toivoa sopii, että Juliaana löytyisi takahuoneesta. Muuten Romeo olisi yhtä hyvin voinut mennä suoraan kotiin, jossa Sandra odottaa häntä syli avoinna.
"Hello, mitäs saisi olla?" platinanvaaleapäinen nuori mies kysyy.
Miehen pirteä olemus saa Romeon tuntemaan ärsytystä. "Onko Juliaana paikalla?"
"Ei, pahoittelen. Hän lähti hetki sitten käymään asioilla", platinapää sanoo.
"Ai", Romeo sanoo ainoastaan.
"Keneltä sanon terveisiä?" platinapää kysyy.
Romeo kurtistaa kulmiaan mietteliäästi. Kai hän voisi jättää jonkun viestin, mutta millaisen? Sen pitäisi olla sellainen, josta Juliaana tajuaa reissun ärsyttävyyden, mutta platinapää ei. Kaikkien ei tarvitse tietää hänen kireistä väleistään vanhempiinsa.
"Kerro Juliaanalle, että Romeo piipahti tultuaan Turusta takaisin", Romeo sanoo lopulta.
Platinapää tirskahtaa. "Romeo? Oikeastiko?"
"Se on nimeni, jonka kasteessa sain - äitini on Shakespearen suuri fani", Romeo puolustautuu. "Onko omasi muka parempi?"
"Ehkä", platinapää vastaa.
Romeo kohottaa kulmiaan kysyvästi automaattisesti.
"Greg", platinapää sanoo.
Romeo nyökkää ainoastaan. Vaikka häntä alkaakin kiinnostaa mistä ulkomaalaisperäinen nimi, niin hän antaa olla. Hän ei vain ole kovinkaan puheliaalla päällä - ventovieraiden kanssa ainakaan.
"No, Greg, pistä kaksi suklaakuppikakkua mukaan otettavaksi", Romeo tokaisee.
Greg nyökkää ja katoaa tiskin alle - luultavastikin hakemaan rasiaa leivoksille.
Romeo huokaisee äänettömästi sulkien silmänsä. Kumma kyllä hänen päätään ei särkenyt enää yhtä paljon kuin äsken.
Hänen pitäisi tilata taksi, jolla hurautella kotiin, mutta ehkäpä hän sittenkin kävelee. Raitisilma voisi saada päänsäryn katoamaan kokonaan.
"4,78 euroa", Greg sanoo ojentaen kauniisti pakattua leivosrasiaa.
Romeo räpsäyttää silmänsä auki ja kaivaa lompakkonsa esiin mustien farkkujensa taskusta. Hän nappaa viiden euron setelin sen välistä ja ojentaa setelin Gregille.
"Pidä loput hilut", Romeo sanoo ottaessaan leivosrasian toiseen käteensä ja poimien toisella kädellä lattialla makaavan matkalaukun (oliko se ollut koko ajan Romeon mukana?).
Toivottavasti leivonnaiset lepyttelevät Sandran. Nainen on aivan varmasti vihainen, kun hän tulee myöhässä.
Sandra tuijottaa keittiön kelloa ärtyneenä. Romeon olisi pitänyt tulla jo. Mies lupasi torstai-iltana lähtiessään tulevansa maanantaina viimeistään kymmeneltä.
Jos Sandra olisi tiennyt, että Romeo tulee myöhässä, niin hän ei olisi pitänyt kiirettä pois lähtemisessä Kristianin luota. He olisivat yhtä hyvin voineet uusia iltaisen ja aamuisen pikaisesti. Pariinkin otteeseen.
Tultuaan kotiin Sandra oli käynyt nopeasti suihkussa ja vaihtanut ylleen puhtaat vaatteet, jotta ei jäisi kiinni siitä, että oli viettänyt yönsä muualla kuin kotona, mutta Romeo ei vaan voinut tulla ajoissa kotiin. Voisiko mikään olla reilumpaa?
Jos he olisivat viettäneet Kristianin kanssa yön täällä heidän kotonaan, niin ihan varmasti Romeo olisi tullut ajoissa kotiin. Luultavasti jopa etuajassa, niin että he olisivat Kristianin kanssa jääneet rysän päältä kiinni.
Sandra nappaa lehtiön vieressä makaavan kynän käteensä ja alkaa naputtaa kärsimättömänä design keittiötason pintaa. Mikään, ei mikään, ärsyttänyt häntä enempää kuin myöhästely.
Kun ovelta alkaa kuulumaan kolinaa Sandra laskeutuu sulokkaasti alas baarijakkaralta ja ottaa pari askelta, sitten hän pysähtyy.
Harkittuaan asiaa nopeasti hän palaa takaisin jakkaralle istumaan ja ottaa pöydälle hylätyn juorulehden käteensä avaten sen summamutikassa.
"Hei?" Romeo huhuilee kysyvästi eteisestä.
"Keittiössä", Sandra hihkaisee.
Parin minuutin kuluttua Romeo astelee keittiöön kravatti löysättynä. Hän tulee avovaimonsa luokse ja suukottaa tämän poskea.
"Hei."
"Hei. Miten reissu sujui?" Sandra kysyy.
"Siinä se", Romeo vähättelee. "Missä kääre on?"
"Jääkaapin alimmalla hyllyllä. Mitä sinä sillä?" Sandra ihmettelee.
"Päätä särkee", Romeo mutisee.
Sandra ei kuule vastausta, mutta ei se mitään. Hän muistaa juuri, että hänen pitäisi olla vihainen Romeon myöhästymisestä. Hiton kääre, kun harhautti häntä!
"Sinun piti tulla kymmeneksi, mutta kello on - mitä? - varttia vaille yksitoista", Sandra sanoo yrittäen kuulostaa vihaiselta.
"Joo niin piti, mutta poikkesin hakemaan meille nämä Tuulihatussa ja kävelin sieltä kotiin", Romeo kertoo ja laskee leivosrasian pöydälle.
Kärppänä Sandra on rasian kimpussa. Nähdessään suussa sulavat kuppikakut hän päättää unohtaa vihoittelun. Kun Romeo ilmiselvästi ajatteli häntä leivoksia hankkiessaan - se jos mikä on todella kultaista.
Sandra rientää Romeon luo, joka häärii jääkaapin luona. "Voi kulta, olet niin ihana! Tiedätkö mitä? Minun pitää palkita sinut!"
Romeo jäykistyy (ei siis mitenkään kaksimielisesti...) kuultuaan Sandran ehdotuksen ja hetken ajan tämä ehtii pelätä, että Romeo tietää Kristianista. Mutta vain hetken ajan, sitten hän työntää ajatuksen pois mielestään - ajatus on totaalisen absurdi.
Sandra vie huulensa Romeon kaulalle ja suukottaa sitä hellästi antaen samalla käsiensä vaeltaa pitkin Romeon jäykkää vartaloa. Pitäähän mies saada rennoksi.
Romeo sysää avovaimonsa kädet pois vartaloltaan. "Ei nyt, Sandra, päätäni särkee - sanoinhan jo. Raitisilma ei auttanut vaikka toivoin sitä."
Sandra ei voi uskoa korviaan. Kieltäytyykö Romeo tulemasta sänkyyn hänen kanssaan? Vedoten vieläpä päänsärkyyn? Sehän on naisten tekosyy, ei miesten. Keksisi edes oman tekosyyn ja ei-niin-läpinäkyvän.
"No ei sitten! Menen Mariannen luo - älä turhaan soittele, tulen kun tulen", Sandra sanoo kiivastuneena ja menee eteiseen.
Romeo ei aio estellä häntä, ei tule perään anteeksi pyydellen. Kiukkuisesti Sandra nappaa trenssitakkinsa naulakosta, laittaa saapikkaat jalkaansa mielessään kiroillen ja astuu ovesta ulos paiskoen oven takanaan kiinni mielenosoituksellisesti.
Jos Romeolle ei kelpaa, niin hän kyllä tietää kenelle kelpaa. Oli ollut tyhmää edes lähteä aamulla turhanpäiten kotiin!
Sandra lähtee määrätietoisin askelin kohti Kristianin kämppää. Hän voisi olla siellä niin kauan ennen kuin menisi töihin. Kyllä he keksisivät Kristianin kanssa mitä loistavimman ajanviettotavan.
Ajatus saa Sandran lisäämään vauhtia jalkoihinsa ja alle kymmenessä minuutissa hän on Kristianin oven takana. Hän soittaa ovikelloa hullun lailla ja hetken kuluttua tiukkaan t-paitaan ja risaisiin farkkuihin pukeutunut Kristian avaa oven.
"Kas Sandra, mitäs sinä täällä? Eikös Romeo tullut...?" hän hämmästelee, mutta ei pääse lauseensa loppuun, kun Sandra hyökkää hänen kimppuunsa kiihkeästi suudellen.
Sandra kietoo jalkansa vaativina Kristianin ympärille ja Kristian yrittää sulkea oven. Hetken kamppailun jälkeen hän onnistuu siinä.
Romeo makaa sohvalla toinen jalka roikkuen. Kääre hänen otsallaan on muuttunut jo lämpimäksi, mutta hän ei jaksa ottaa sitä pois. Hän ei jaksa edes välittää Sandran suivaantumisesta. Olkoot niin kauan Mariannen luona kuin tahtoo. Kunhan on rauhoittunut, kun tulee takaisin.
Romeo jaksaa ainoastaan välittää siitä, että päänsärky on jo laantunut - kiitos kylmän kääreen ja särkylääkkeen. Sen lisäksi hän jaksaa nauttia ihanasta rauhallisuudesta, joka hiljaisessa talossa vallitsee.
Harmillista kyllä, ovikellon soitto rikkoo rauhallisen hiljaisuuden. Raskaasti huokaisten Romeo ponnistautuu pystyyn sohvalta. Hän tiputtaa kääreen sohvapöydälle ennen kuin suuntaa avaamaan ovea.
Oven takana seisoo iloisesti hymyilevä Juliaana, josta huokuu syvä tyytyväisyys. "Hei Romeo! Greg kertoi, että olit käynyt etsimässä, joten tässä olen! Pusit muru!"
"Juliaana!" Romeo sanoo huomattavasti ilahtuneena. "Ehditkö tulemaan sisälle vai onko tämä piipahdus?"
"Muru, minulla on aina aikaa sinulle, suosikki lemmikilleni", Juliaana vastaa. "Varsinkin nyt, kun sinulla on ollut mitä kamalin viikonloppu."
"No ei nyt kamalin", Romeo toteaa suunnaten keittiöön. "Kahvia?"
"Kyllä muru. Oh, eikä avovaimosi ole paikalla?" Juliaana utelee.
Romeo lataa kahvinkeitintä eikä vastaa heti. Hän odottaa, että Juliaana saapuisi keittiöön. Häntä ei huvita hirveästi huudella toiseen huoneeseen. Se on vain niin tyhmää.
Juliaana lipuu keittiöön kuin kuuluisa elokuvatähti konsanaan. Hän istahtaa läpikuultavalle baarijakkaralle katsellen mielenkiintoisena Sandran hylkäämää lehteä, joka on auki juorusivuilta.
"Ei ole", Romeo sanoo vain, mutta ei hänen muuta tarvitse sanoakaan.
"Vai niin, no missä pikku rouva sitten mahtaa olla - töissäkö?" Juliaana kysyy ja kääntää juorulehden itseänsä päin, jotta pystyisi lukemaan sitä paremmin.
"Ei, Sandralla on vapaapäivä, kun hän oli koko viikonlopun töissä", Romeo kertoo. "Hän meni Mariannen luo kiukuttelemaan."
Juliaana kohottaa kauniiksi nypittyä kulmaansa. "Kiukuttelemaan?"
"Niin", Romeo nyökkää.
Juliaana tirskahtaa. Sitten hän vakavoituu.
"Nyt tosissaan. Miten viikonloppusi meni?" hän kysyy.
Romeo huokaisee raskaasti asettaessaan kaksi mustaa kahvimukia pöydälle. "Niin kuin aina ennekin: 'miksi asut joissain pahuksen pikkukylässä', 'mikset muuttaisi takaisin Turkuun', 'miksi haluat olla töissä jossain nuhruisessa firmassa, kun isäsi voisi puhua sinulle paikan pankistaan', 'onko naisystäväsi oikeasti olemassa', 'miksemme ole vieläkään saaneet tavata häntä', 'onko hän työnarkomaani', 'onko hän lisääntymiskykyinen' ja sitä rataa."
"No huhhuh", Juliaana viheltää, "siinäpä tulikin melkoinen pienoisnovelli."
"Niinpä. Maidolla, eikö?" Romeo nyökyttelee.
"Kyllä muru", Juliaana vastaa ja sujauttaa juorulehden valtavaan käsilaukkuunsa. "Tällaisina hetkinä tajuan kuinka parhaita omat vanhempani oikeastaan ovatkaan."
"Hyvä, että minusta on sinulle hyötyä", Romeo naurahtaa.
"Ja vanhemmistasi", Juliaana lisää.
Romeo kaataa kahteen mukiin kahvia ja toiseen vielä lorauksen maitoa. Kahvin, johon tuli maitoa, hän työntää Juliaanalle.
"Joten", Romeo sanoo istuutuen toiselle baarijakkaralle - sille samalle, jolla Sandra oli istunut ennen kiukustumistaan, "olet palkannut uuden työntekijän."
"Tosiaan, edellispäivänä", Juliaana sanoo hurmioituneena. "Greg on uskomattoman taitava - olisitpa nähnyt sen CV:n! - ja totaalisen kuuma."
"Yllättävän pirteä", Romeo toteaa huomionsa.
"Juu, niin on", Juliaana myöntää. "Harmi kyllä hän taitaa olla homo."
Romeo pudistaa huvittuneena päätään. Heti kun mies ei näytä kiinnostumisen merkkejä Juliaanaa kohtaan, on tämä sitä mieltä, että mies on homo. Toki niin on joskus ollutkin, mutta se ei ollut nyt jutun pointti.
Kello on puoli yhdeksän illalla. Sandra huokaisee helpotuksesta. Työpäivä on viimein ohi. Nyt vain kotiin pyytämään anteeksi Romeolta turhanpäiväistä kiukuttelua. Anteeksipyynnöllä ei todellakaan ollut mitään tekemistä pettämisen kanssa. Tai ehkä hivenen vaikkei hän syyllisyyttä potenutkaan. No myönnettäköön, hivenen hän tuntee syyllisyyttä, mutta ei yhtään enempää. Ainakaan tällä hetkellä.
Suljettuaan koneen Sandra nousee työpöytänsä äärestä ja menee naulakolle, jossa hänen trenssitakkinsa odottaa. Puettuaan takin päällensä ja sammutettuaan valot työhuoneestaan Sandra astuu ulos työhuoneestaan törmäten Marianneen.
"Hui, kuinka säikähdin!" hän huudahtaa.
"Anteeksi Sandra, ei ollut tarkoitus säikäyttää. Ajattelin vain kysyä haluaisitko lähteä lasilliselle?" Marianne pahoittelee.
"Oi, muuten kyllä, mutta Romeo tuli tänään kotiin työmatkaltaan, jotenka..." Sandra harmittelee.
"No toiste sitten", Marianne hymyilee.
"Ihan varmasti!" Sandra lupaa innoissaan. "Mennäänkö samaa matkaa ulos?"
"Tietenkin", Marianne myöntyy heti ojentaen käsivarttaan Sandralle.
Sandra tarttuu ystävänsä käsivarteen ja käsikynkässä he kulkevat aina ulko-ovelle asti ja siitä vielä Nordlundin kesähuvilan risteyksen tykö. Sen jälkeen heidän tiensä erkanevat pikaisten halien kera Mariannen suunnatessa Ilo-baariin ja Sandran suunnatessa kotiin.
Viilenevä kevätilta saa vauhtia Sandran töppösiin. Hän ei ole koskaan pitänyt viileästä taikka kylmästä säästä toisin kuin Romeo, josta viileä ja kylmä sää on vain virkistävää vaihtelua aina välillä. Kumma tyyppi mikä kumma tyyppi, mutta Romeo on hänen kumma tyyppinsä.
Vihdoin ja viimein Sandra on kotona - tarkemmin ottaen kotipihalla. Hän kaivaa trenssitakkinsa taskusta kotiavaimensa saadakseen ulko-oven auki.
Sisällä on pimeää. Sandra ei tahdo uskoa, että Romeo olisi mennyt jo nukkumaan. Kellohan oli vasta viittä vaille yhdeksän!
Olohuone on pimeänä samoin kuin keittiö ja vierashuonekin (tosin, siellä ei yleensä muutoinkaan ollut valoja päällä). Pakko kai sitten on uskoa, että Romeo on mennyt nukkumaan.
Hiljaa pettymyksestä huokaisten Sandra riisuu takkinsa ja asettaa sen naulakkoon omalle paikalleen. Sen jälkeen hän astelee kevyin keijukaisaskelein keittiöön. Hän ei laita kattovalaisinta päälle, ainoastaan seinävalaisimen, joka sijaitsee mikron lähettyvillä.
Ensimmäisenä Sandra laittaa huomiolle, että leivosrasia on tyhjä. Vai niin, se niistä kuppikakuista. Romeo on pistellyt molemmat suihinsa yksinään.
Sandra avaa lasisen kaapin oven ja ottaa grogilasin suunnaten sitten jääkaapille. Appelsiinimehun viimeiset tilkat päätyvät hänen lasiinsa, minkä jälkeen tyhjä mehupurkki löytää tiensä tiskialtaaseen.
Hänen vatsansa kurnii nälästä, mutta saa luvan kurnia ihan rauhassa - hän ei jaksa tehdä iltapalaa itselleen (saati kenellekään muulle).
"Kylläpä sinä viivyit", Romeo henkäisee yllättäen Sandran niskaan käsien kietoutuessa hänen kapealle vyötärölleen.
"Mm-hmm", Sandra mumisee. "Olen pahoillani, Romeo, suutuin ihan turhasta."
"Ei, minä olen pahoillani", Romeo sanoo aikaisemmista kerroista viisastuneempana. "Tämä on sinulle."
Sandran silmien eteen ilmestyy kaunis pitkävartinen ruusu. Hän ottaa sen varovasti käteensä ja vie sen siron nenänsä tykö. Mitä huumaavin tuoksu.
Sandra käännähtää ympäri laskettuaan mehulasinsa tiskipöydälle. "Kiitos kulta."
Romeo hymyilee ja painaa kasvonsa Sandran vaaleisiin hiuksiin. Sitten yllättäen hän kaappaa avovaimonsa syliinsä.
"No mutta Romeo!" Sandra kiljahtaa yllättyneenä, kun Romeo alkaa kantaa häntä kohti yläkertaa.
Heidän makuhuoneestaan kajastuu pieni valonlähde muutoin niin pimeään käytävään. Pian Sandralle käy selväksi, että makuuhuone on täynnä tuikkukynttilöitä ja sänky puolestaan ruusun terälehtiä.
Syyllisyys vihlaisee nopeasti hänen sisällään, mutta hän ei aio välittää siitä, ei aio antaa sille valtaa. Syyllisyys on heikkoja varten.
Romeo laskee hellävaroin Sandran vuoteelle makaamaan mennen itse perässä. Hän silittää hellästi Sandran poskea ennen kuin painaa huulensa tämän punaisiksi maalatuille huulille.
Tällaisista anteeksipyynnöistä Sandra pitää. Todellakin.
Ja parempaa on vielä luvassa!
Seuraavana päivänä Romeo istuu keskipäivän aikaan kahvila Tuulihatussa. Hän oli päättänyt poiketa sinne lounastunnillaan, sillä hänellä on kokous parin korttelin päässä Tuulihatusta. Mikä täydellinen tekosyy poiketa syömään Tuulihatun kuuluisia täytettyjä voileipiä.
"Kas tässä", Isa sanoo laskien täytetyn leivän Romeon eteen, "ja hyvää ruokahalua."
"Kiitos", Romeo sanoo hymyillen pienesti Isalle.
Hänen pitäisi käydä asiapapereita läpi kokousta varten, muta häntä ei huvittaisi. Hän kaipaa juttuseuraa, mutta Tuulihatussa ei ole paikalla ketään kenen kanssa hänen tekisi mieli jutustella. Juliaanallakin on tänään vapaapäivä - niin hän ainakin eilen kertoi.
Eli ei siinä muu auttanut kuin kaivaa salkusta asiapaperit esille ja alkaa käydä niitä läpi. Huokaisten Romeo ottaa paperit esille ja alkaa silmäillä niitä samalla, kun syö. Mikä riemukas tapa viettää lounastunti. Työpaikalla se olisi saattanut ollakin, mutta ei Tuulihatussa.
Kellon kilahdus on loistava tekosyy nostaa katse asiapapeista numeroiden hyppiessä ja kirjainten pyörähdellessä silmissä. Tulija on platinapäinen Greg, jolla on kuulokkeet korvillaan.
Ensimmäinen ajatus, joka täyttää Romeon mielen on se, että nyt hän saa vihdoinkin jutusteluseuraa - kunhan platinapäällä ei olisi vain työvuoro alkamassa. Romeo pudistaa ällistyneenä päätänsä. Eihän hän edes tunne Gregiä niin hyvin, että voisi pyytää tätä jutusteluseurakseen. Vasta eilenhän he tapasivat - eikä hän todellakaan tiedä mitä ajatella Gregistä.
Romeo seuraa katseellaan, kun Greg astelee tiskille ja puhuu hetken Isan kanssa. Sen jälkeen platinapää vilkaisee kello nopeasti ja sitten kahvilan asiakaskuntaa. Gregin katse pysähtyy Romeoon ja hänen kasvoilleen kohoaa hymy, joka kielii tunnistamisesta.
Romeon yllätykseksi Greg lähtee tulemaan hänen valloittamaansa pöytää kohti. "Hei, saanko istua seuraasi?"
"Öh, toki", Romeo sanoo jokseenkin hämmentyneenä.
"Työni alkavat kahdenkymmenen minuutin kuluttua - tulin hiukan etuajassa", Greg selittää laskiessaan olallaan koko ajan roikkuneen repun yhdelle tyhjälle tuolille. "Joten."
"Joten", Romeo toistaa automaattisesti.
Greg virnistää. "Mitä sinä teet?"
Romeo vilkaisee edessään olevia papereita. "Valmistaudun kokoukseen, joka minulla on nyt lounastunnin jälkeen."
"Ai. No, minä lähdenkin häiritsemästä", Greg toteaa ja aikoo nousta.
"Et sinä häiritse", Romeo sanoo nopeasti - ehkä liiankin nopeasti."Olen saanut käytyä nämä läpi jo."
"No sehän on hyvä", Greg nyökkää vaikuttaen huvittuneelta.
Romeo nyökkää myös ja katsoo sitten kummastuneena Gregin korvissa yhä olevia kuulokkeita. Kuunteliko platinapää musiikkia yhä? Jos kuunteli, niin miten tämä pystyi keskittymään keskustelun(tynkään) hänen kanssaan? Oliko musiikki niin hiljaisella vai mikä syy mahtaa olla?
Aivan kuin lukien Romeon ajatukset Greg nostaa kuulokkeet pois korviltaan kaulalle roikkumaan. "Sammutin soittimen ennen kuin astui sisälle, mutta jätin kuulokkeet korvilleni."
"Ai jaa", Romeo toteaa.
"Mitä sinä teet työksesi?" Greg utelee vaihtaen aihetta.
"Jonkin sortin markkinointia", Romeo vastaa kuten aina työpaikkaa kysyttäessä.
"Mielenkiintoista", Greg toteaa.
"Eipä oikeastaan", Romeo lipsauttaa huomaamattaan.
"No, jos kerran niin sanot, sinähän sen paremmin tiedät kuin minä", Greg sanoo.
Romeo pistää merkille, että platinapää murtaa joitakin sanoja hassusti puhuessaan.
"Se johtuu siitä, että olen opetellut puhumaan suomea joskus kuusivuotiaana eivätkä kaikki sanat tahdo vieläkään taipua niin kuin kuuluisi, siitä siis 'hassu murtaminen'", Greg selittää Romeon todettua huomiostaan. "Perheemme muutti Suomeen ollessani viisivuotias - alkujaan olen irlantilainen."
"Todellako?" Romeo kysyy.
Greg nyökkää.
"Kuvittelin aina irlantilaisten olevan punapäisiä", Romeo mutisee enemmänkin itselleen.
"Yleinen harhaluulo", Greg toteaa.
"Niinkö?" Romeo kummastelee.
"No ainakin minun kohdallani ihmiset ovat sanoneet niin", Greg naurahtaa.
Romeo hymähtää. Juliaana oli aivan oikeassa eilen kuvaillessaan Gregiä. Siis tämän luonnetta. Gregistä ei vain voi olla pitämättä - muutoin on täyskaheli.
Tai ehkä ei. Joitakin Gregin ylipirteä olemus saattaisi ottaa päähän (kuten Romeota eilen). Jotkut voisivat jopa väittää tämän olevan tekopirteä, mutta siihen Romeo ei usko. Greg vaikuttaa aidolta - aidon pirteältä.
"Minun on nyt mentävä, jotta ehdin kokoukseen ajoissa", Romeo sanoo vilkaistuaan rannekelloaan.
"Minäkin voisin mennä valmistautumaan omaan työvuorooni", Greg toteaa. "Oli hauska jutella kanssasi, Romeo."
"Oh, samoin", Romeo vastaa yllättyneenä siitä, että Greg muisti hänen nimensä.
Tosin, ehkäpä Greg muistaa sen samasta syystä kuin muutkin. Romeoita kun ei tule vastaan joka nurkan takaa. Tai sitten platinapäällä on samanlainen nimien muistamiskyky kuin hänen siskollaan, Julietilla. Sisko kun onnistuu aina painamaan mieleensä kertaheitolla kaikkien tapaamiensa ihmisten nimet. Jokseenkin kadehdittava kyky vaikkakin melko tavanomainen. Luultavasti.
"Näkyy", Greg huikkaa ennen kuin katoaa takahuoneeseen.
Romeo hymähtää tyytyväisenä alkaessaan pakata papereitaan takaisin salkkuun. Hänestä alkaa tuntua, että kokous tulisi sujumaan loistavasti. Hänen osaltaan ainakin, muista hän ei mennyt takuuseen.
Sandra sitoo hiuksensa tiukalle ponihännälle. Vielä hipaus huulikiiltoa ja hän näyttäisi täydelliseltä. Noin. Nyt hän on valmis joogatunnille.
Iskettyään peilikuvalleen silmää Sandra lähtee kohti pukuhuoneen ovea. Äkkiä hän pysähtyy ja palaa takaisin lokerikolleen - juomapullo unohtui.
Pukuhuoneen ovi aukeaa ja Sandra vilkaisee olkapäänsä yli tulijaa."Sarianna, hei!"
"Hei", Sarianna vastaa allapäin. "Mitä kuuluu?"
"Hyvää; Romeo tuli eilen kotiin Turusta", Sandra ilakoi ja läimäyttää vahingossa lokerikon oven liian lujaa kiinni.
"Vai niin. Sepä mukavaa", Sarianna myöntelee.
"Niin on - Romeo on elämäni mies", Sandra huokaisee onnellisena. "Mitä sinulle kuuluu?"
"Ihan Ok:ta", Sarianna sanoo ääni värähtäen.
Sandra kuristaa kulmiaan. "Oikeastiko?"
Sarianna nyökkää pienesti.
"Eikä ole, olet kuin maasi myynyt", Sandra huolestuu. "Sano mikä on, Sarkku rakas."
Sarianna nielaisee ja pudistaa pienesti päätään.
"Ei täällä ole muita kuin me", Sandra toteaa.
Sariannan selkä alkaa täristä. "Se on Roope."
"Mitä hänestä?" Sandra kysyy aavistellen pahaa.
"Hän haluaa avioeron!" Sarianna sanoo purskahtaen itkuun.
Sandra rientää isosiskonsa luo ja halaa tätä lujaa. "Voi kulta pieni, olen niin, niin pahoillani!"
Hän silittää Sariannan selkää hierovin liikkein toivoen sen olevan rauhoittavaa niin kuin heidän äitinsä tekemänä oli. Näyttävästi se tehoaa niin kuin pitääkin, sillä hetken kuluttua Sarianna lakkaa itkemästä. Tai sitten sisko on kuluttanut kyyneleensä loppuun itkemällä koko päivän.
"Nyt kerrot minulle kaiken", Sandra määrää.
"Täällä pukuhuoneessako?" Sarianna ihmettelee kuivaten silmiään käsiinsä.
"No ei vaan tuolla Cafeterian puolella", Sandra sanoo harkittuaan vaihtoehtoja nopeasti. "Tule."
"Mutta meikkini ovat levinneet", Sarianna koettaa protestoida.
"Käy korjaamassa ne, minä vaihdan vaatteeni sillä väliin", Sandra komentaa mahtipontisena.
"Entä joogatunti?" Sarianna kysyy.
"Siskoni on tärkeämpi", Sandra sanoo, "joten hopi, hopi meikkejä korjaamaan."
Viiden minuutin kuluttua molemmat naiset istuvat kuntosalin Cafeteriassa edessään mukit höyryävää teetä ja lautasella pala tummaa suklaakakkua. Sariannan silmät ovat kiinni ja hän hieroo ohimoitaan.
Sandran tekisi mieli hoputtaa tätä puhumaan, mutta kokemuksen syvällä äänellä hän tietää, että se olisi typerää. Sarianna puhuu heti, kun on saanut ajatuksensa koottua.
Ja sillä aikaa Sandra voisi nauttia herkullisesta suklaakakusta. Mmm, todella suussa sulavaa.
"Roope haluaa avioeron", Sarianna sanoo lopulta.
"Miksi?" Sandra ihmettelee.
"Koska hän on tavannut toisen", Sarianna kertoo.
"Eikä! Milloin?" Sandra huudahtaa.
"Puolitoista vuotta sitten", Sarianna vastaa.
"Puolitoista vuotta sitten?!" Sandra toistaa järkyttyneenä.
"Kyllä. Hänellä on ollut suhde toisen naisen kanssa niin kauan selkäni takana. Enkä minä hölmö tajunnut mitään, luulin elämämme olevan täydellistä. Ja sitten eilen, pam, Roope ilmoitti haluavansa erota, jotta voisi alkaa suunnittelemaan uutta elämäänsä uuden, nuoremman naisen kanssa", Sarianna kertoo.
"Mikä paskiainen!" Sandra suuttuu tajuamatta, että siinä pata kattilaa soimaa.
"Niinpä!" Sarianna huudahtaa dramaattisesti, mikä on hänelle aivan sallittua, mutta vain tämän kerran. "Sen lisäksi Roope haluaa esitellä uuden tulevan rouva Koposen Lilianille ja Rikhardille."
"Ei voi olla! Onpa hänellä otsaa", Sandra kauhistelee. "Mutta, kuka se naikkonen on?"
Sarianna sulkee silmänsä ja hieroo jälleen ohimoitaan. Sitten hän avaa silmänsä ja juo kulauksen teestään.
"Sehän tässä huippua onkin. Roopen uusi nainen on teiniprinsessa Matlena", Sarianna paljastaa lopulta.
"Eikä!" Sandra kiljahtaa niin, että Cafeterian pitäjä luo heihin tuiman katseen - selviydyttyään ensin säikähdyksestä. "Säälittävää."
"Älä muuta virka", Sarianna toteaa.
He tuijottavat toisiaan hetken ja purskahtavat sitten nauruun. Sariannan nauru on lähinnä hysteeristä eikä aikaakaan, kun se muuttuu katkeraksi nyyhkytykseksi.
"En tajua! Kuinka hän kehtasi pettää minua? Miten kukaan voi pettää toista? Miten kukaan voi olla niin halpamainen, että tekee niin toiselle? Toiselle, joka rakastaa pettäjää kaikesta sydämestään?" Sarianna kyselee vihaisena.
Sandra nielaisee vaikeana. Hän tajuaa olevansa tekopyhä ruotiessaan toisen pettämistä rankalla kädellä ollessaan itse samanlainen - kaksinaamainen pettäjä.
"En tiedä", tekopyhä Sandrassa sanoo, "en todellakaan tiedä. "
Sisimmässään hän tuntee jälleen syyllisyyden kavalan piston. On kauheaa ajatella, että hän on siskonsa kuvailema halpamainen pettäjä.
Romeo seisoo ikkunan edessä katsomassa ulos leukaansa hajamielisesti sivellen. Tämän päivänen kokous oli saanut mielenkiintoisen käänteen loppusuoralla. Käänteen, joka todellakin antaa aihetta ajattelemiseen.
Tarjous on todella loistava ja olisi tyhmää kieltäytyä siitä. Mutta suostuminen merkitsisi sitä, että kaikki muuttuisi. Ihan kaikki. Joten kysymys kuuluukin, että onko sitä valmis kaiken muuttumiseen ja siihen Romeo ei tiennyt vastausta.
Kuukauden harkinta-aika, joka firmasta annettiin, on reilu - ja sinä aikana ehtisi miettimään moneen kertaan, että onko sitä valmis luopumaan kaikesta. Ainakin toivottavasti ehtisi.
"Hei kultaa?" Sandra huhuilee kysyvästi eteisen suunnalta.
Romeo kääntyy pois ikkunan puolesta ja menee eteiseen, jossa Sandra tyhjentää urheilukassiaan. Kummallinen tapa, jos Romeolta kysyttäisiin. Siis tyhjentää urheilukassia keskellä eteistä.
"Hei kulta", Romeo sanoo ja suikkaa nopean pusun Sandran päälaelle. "Miten päiväsi meni?"
"Ihan hyvin ensi alkuun, mutta sitten kuulin huonoja uutisia", Sandra vastaa.
"Millaisia?" Romeo kysyy.
"Kerron kohta - keittäisitkö teetä?" Sandra sanoo ja katoaa treenivaatteineen pesuhuoneeseen.
Romeo nyökkää automaattisesti tyhjälle eteiselle ennen kuin suuntaa keittiöön laittamaan vedenkeittimen päälle. Sen tehtyään hän kattaa keittiötasolle kaksi mukia teelusikoineen ja -pusseineen.
Vesi on jo kiehahtanut, kun Sandra tulee keittiöön.
"Joten, millaisia huonoja uutisia sitten kuulit?" Romeo kysyy kaataessaan höyryävää vettä molempiin mukeihin.
"Olin tänään salilla - joogaa varten, kuten tiedät - ja Sariannakin tuli sinne", Sandra kertoo, "ja hän oli aivan surkeana... Et ikinä usko, mitä hän kertoi: Roope haluaa avioeron!"
Romeo kohottaa toista kulmaansa. "Miksi?"
"Koska hän haluaa aloittaa uuden elämän uuden naisystävänsä kanssa - jonka kanssa hän on pettänyt Sariannaa puolitoista vuotta. Puolitoista!" Sandra selittää.
"Ei hitto", Romeo nyrpistää nenäänsä inhoavasti.
"Niinpä", Sandra sanoo.
"Todella törkeää pettää omaa kumppaniaan", Romeo tuhahtaa.
"Olen täysin samaa mieltä kanssasi, kulta", Sandra sanoo. "Ja usko tai älä, se ryökäle petti siskoani teiniprinsessa Matlenan kanssa!"
"Matlenan?" Romeo toistaa äimistyneenä. "Ei."
"Kyllä", Sandra nyökyttelee kiivaasti päätään.
"Onko Matlena edes täysi-ikäinen?" Romeo kysyy kulmat kurtussa.
"Kyllä kai", Sandra epäröi, "luulisin niin."
Hiljaisuus valtaa heidät molemmat heidän vaipuessa mietteisiinsä. Romeota inhottavat syvästi ihmiset, jotka pettävät omaa kumppaniaan - on syy sitten mikä tahansa. Mikään ei, siis ei mikään, oikeuta pettämiseen. Se on aina väärin.
Romeo ei koskaan voisi kuvitella pettävänsä Sandraa. Hän ei haluaisi eikä pystyisi loukkaamaan itselleen rakasta ihmistä.
"Mitä mietit?" Sandra kysyy keskeyttäen Romeon mietteet.
"Sitä miten en koskaan voisi tehdä tuollaista", Romeo vastaa ja hörppää teetään, joka on ehtinyt jäähtymään.
"Niin, en minäkään", Sandra myötäilee.
"Mitenkäs Sarianna?" Romeo kysyy hapuillen.
"Maassa, loukkaantunut, pettynyt, vihoissaan", Sandra luettelee.
"Pärjääkö hän yksin?" Romeo kysyy mietteliäänä.
Sandra kohauttaa olkapäitään. "En tiedä - tai onhan hänelle Lils ja Riku seuranaan, mutta..."
"He voisivat tulla tänne täksi yöksi", Romeo ehdottaa.
"Niinkö?" Sandra kysyy.
"Tietenkin. Sarianna tarvitsee varmasti juttukaveria tai seuraa ainakin", Romeo sanoo. "Minä voin hoitaa lapset."
"Mutta sinullahan on salibandytreenit", Sandra huomauttaa.
"Voin ottaa Lilsin ja Rikun mukaan", Romeo sanoo.
"Eivätkö he olisi tiellä?" Sandra ihmettelee.
"Eivät", Romeo tokaisee. "Soita siskollesi ja käske tänne."
Sandra kuuntelee Sariannan vuodatusta puolella korvalla poimien kuitenkin kaikkein tärkeimmät kohdat, joihin vastata juuri oikeilla sanoilla. Enimmäkseen sisko haukkuu Roopea, mutta muistelee myös heidän yhteisiä hetkiä ääni katkeruutta pursuen.
Sandra tarttuu punaviinipulloon ja kaataa itselleen lasillisen. Tosin se jää ainoastaan yritykseksi, sillä pullossa on enää tilkkanen Sariannan innostuttua kumoamaan lasillisensa nopeaan tahtiin.
"Avaanko toisen?" Sandra kysyy keskeyttäen isosiskonsa vuodatuksen viime vuoden valheellisesta perhelomasta Floridan Walt Disney Worldissa.
"Toki, jos mielesi tekee", Sarianna toteaa.
Sandra tukahduttaa halun huokaista ääneen. Sen sijaan hän hakee uuden pullon punaviiniä ja avaa sen tottunein ottein.
"Kaadanko sinullekin?" Sandra kysyy kaadettuaan punaviiniä ensin itselleen.
"Kaada pois vain", Sarianna nyökkää.
"Sano stop sitten", Sandra sanoo.
Sarianna nyökkää jälleen ja katsoo, kun Sandra täyttää hänen lasinsa. "Stop. Mihin minä jäinkään?"
"Disney Worldiin", Sandra toteaa.
"Aa, tosiaan", Sarianna sanoo.
Ja niin Sandra saa kuulla lisää valheellisesta Disney Worldin-reissusta. Jossain vaiheessa kesken siskonsa Hessu Hopon kuvaamisen muistelu Sandra vaipuu omiin ajatuksiinsa. Hän ajattelee poikamaista Kristiania, sitten jokseenkin vakavamielistä Romeota ja lopulta hän päätyy vertailemaan näitä toisiinsa.
Siinä missä Romeo on tummapäinen ja -silmäinen Kristian on vaaleapäinen ja sinisilmäinen. Romeolla on lyhyet hiukset, kun taas Kristianilla hiukset yltyvät leukaan asti. Kristian elää hetkessä, Romeo taasen suunnittelee tulevaisuutensa viimeistä piirtoa myöden.
Kristian on mies enemmän Sandran makuun, mutta silti hän rakastaa Romeota. Hän ei rakasta Kristiania - ei ainakaan usko rakastavansa - tämä on vain hetken huvia. Hetki tosin on kestänyt jo melkein puoli vuotta, mutta Sandra ei vain pysty luopumaan miehestä. Kristian on vähän niin kuin hänen varasuunnitelmansa, jos asiat eivät jostain kumman syystä sujuisikaan Romeon kanssa.
Aina on oltava varasuunnitelma, jopa rakkaudessakin.
"Mitä minussa ei ole, mitä teiniprinsessa Matlenassa on?" Sarianna parkaisee äkkiä dramaattisesti keskeyttäen Sandran ajatukset.
"Sinussa on kaikkea", Sandra vakuuttaa vilpittömästi, "jopa paljon enemmän kuin Matlenassa! Tämä on Roopen häviö, usko pois!"
Sarianna kurtistaa kulmiaan mietteliäästi. Pian hänen kasvonsa kuitenkin kirkastuvat.
"Aivan totta! Olet oikeassa, se on Roopen häviö!" Sarianna puhkuu äkillistä tarmoa pikkusiskonsa sanojen - tai viinin - ansiosta.
Sandra pudistaa pienesti hymyillen päätään. Tästä tulisi pitkä ilta. Huoh.
Päästyään treeneihin Romeo oli saanut yllättyä törmätessään jälleen Gregiin. Platinapää kertoi haluavansa pyrkiä salibandyjoukkueeseen mukaan, jos vain kelpaisi. Tietenkin Greg kelpasi, sillä heidän joukkueensa oli alimiehitetty.
Mutta nyt treenit ovat ohitse ja Romeo katsoo ympärilleen. Mihin Lilian ja Rikhard ovat oikein piiloutuneet? Hän on etsinyt kaksikko kaikista pukuhuoneen kolkista.
Ei Romeo ollut huolissaan - ainakaan vielä. Ei hän ollut lapsia sentään hukannut, kyllä he kohta löytyisivät. Jos Lilian ja Rikhard eivät olleet pukuhuoneessa, niin he olivat varmasti Cafeterian puolella.
Romeo astuu ulos pukuhuoneesta ja suuntaa askeleensa kohti Cafeteriaa, josta kuuluu kuin kuuluukin Rikhardin ääni, joka selittää jotain vilkkaasti. Näky, joka Cafeteriassa avautuu, ei - ihme kyllä - yllätä Romeota. Ihan kuin hän olisi tiennyt löytävänsä lapset Gregin seurasta.
"Täällähän te", Romeo sanoo.
"Joo ja tiedätkö mitä?" Rikhard meuhkaa antamatta Romeolle mahdollisuutta vastaamiseen. "Kioski on kiinni emmekä me saakaan nyt sitä kakkua, jota lupasit!"
Aivan. Romeo oli ehtinyt unohtamaan, että Cafeteria menee nykyisin kiinni aina seitsemältä arkisin (viikonloppuisin puoli viideltä). Jos hän olisi muistanut sen, hän ei olisi luvannut Rikhardille ja Lilianille kakkua. Hitto.
"No, me voimme hakea kaupasta jonkin pakastekakun", Romeo yrittää tarjota.
"Hyi ei", sanoo Rikhard. "Se ei ole sama asia!"
Romeo huokaisee sisäisesti. Rikhard on oikeassa, pakastekakku ei todellakaan ole sama kuin tuore kakku.
"Ei olekaan", Greg puuttuu puheeseen. "Teidän onneksenne minä tiedän paikan, josta saattaa hyvällä tuurilla löytyä kakkua."
"Niinkö?" Rikhard innostuu.
"Kyllä, joten jos Romeolle käy, niin voimme mennä kaikki sinne", Greg nyökkää.
"Käykö se, Romeo?" Rikhard kysyy kovalla äänellä. "Jooko? Jooko?"
Romeo kurtistaa kulmiaan. Hän kyllä lupasi tarjota kaksikolle kakkua. Ja Sandra ja Sarianna haluavat varmasti olla vielä kaksin - heillä on paljon ruodittavaa.
"Hyvä on", Romeo myöntyy.
"Loistavaa", Greg sanoo. "Oletteko kävellen?"
Romeo naurahtaa. "Näiden kahden kanssako? Ei todellakaan. "
"Okei", Greg hymähtää.
"Entä sinä?" Romeo kysyy.
"Kävellen", Greg vastaa, "en edes omista autoa..."
Romeo ei sano mitään, katsoo vain Gregiä mietteliäänä. Jotenkin kummallista, että joku ei omista autoa. Kummallista, mutta ei ennenkuulumatonta.
"Etupenkki!" Rikhard kiljaisee äkkiä säpsäyttäen Romeon.
"Ehei, lapset istuvat takana ja aikuiset edessä", tämä sanoo.
"Tuleeko blondi kyytimme?" Rikhard kysyy.
"Riku! Ei noin voi sanoa", Romeo parahtaa.
Greg heilauttaa kättään vähätellen. "Ei tuo haittaa, olen kuullut pahempiakin. Sitä paitsi sisaruksenikin nimittelevät minua blondiksi."
"Eikö platinapääksi ollenkaan?" Romeolta lipsahtaa.
"Ei ollenkaan, olet ensimmäinen", Greg naurahtaa.
"Ai", Romeo sanoo kasvot punaisina. "Tuota, autoni on tuolla..."
"Näytä tie, minä seuraan", Greg virnistää.
Romeo ojentaa kätensä, johon Lilian tarttuu salamannopeasti. Rikhard puolestaan astelee reippaasti kohti Romeon autoa - eiväthän isot pojat pitele ketään käsistä.
Viiden minuutin kuluttua he ovat sulloutuneet autoon. Matka Tuulihattuun sujuu hiljaisuuden vallassa, mikä on epätavallista, sillä yleensä Rikhard pitää ääntä aina - ellei sitten kiukutellut tai ollut nukahtanut.
Romeo puristaa rattia rystyset valkoisina. Hän ei tiedä mitä sanoisi.
Ehkä niin onkin parempi, sillä hän saattaisi lipsauttaa taas jotain hölmöä. Jotain millä nolata itsensä tai, mikä pahempaa, jotain mikä loukkaisi Gregiä.
Romeo vilkaisee silmäkulmastaan platinapäätä. Tämä tuntee olonsa varmasti epämukavaksi. Toivottavasti Greg ei luule hiljaisuuden johtuvan itsestään, sillä se johtuu hänestä.
Auto kaartaa Tuulihatun sisäpihalle, joka on tarkoitettu ainoastaan kahvilan työntekijöiden autoille.
"Tarkoitin sitä mitä sanoin," Greg sanoo, kun Romeo sammuttaa auton. "Ei minua haittaa, minua on todella nimitelty pahemminkin."
"Ai", Romeo sanoo ainoastaan.
"Joo", Greg nyökkää ja avaa sitten oman puoleisen oven. "Tulkaas sitten."
Rikhard on melkein samaten autosta ulkona samoin kuin siskonsakin. He juoksevat Tuulihatun takaovelle Greg perässään hölkäten.
Romeo nousee hitaasti autosta ulos ja seuraa kolmikkoa takaoven luo. Ennen sisälle astumista hän lukitsee ovet kaukolukituksella.
Kahvio on pimeänä, mutta ei kovinkaan kauan Gregin painaessa valot päälle."Istuutukaa, tuon kakkunne kohta."
"Huippua!" Rikhard kiljahtaa.
Romeo paimentaa Rikhardin ja Lilianin tiskiä lähinnä olevan pöydän luo ja ottaa näiden takit. "Istukaa siinä kiltisti, menen katsomaan tarvitseeko Greg apua."
Lapset nyökkäävät ja katselevat innoissaan ympärilleen tyhjässä kahvilassa. Kokemus on heille aivan uusi.
Romeo ei ehdi keittiöön asti, kun Greg jo tulee sieltä tarjotinta vaivattomasti kantaen. Hän ojentaa kakkulautaset Rikhardin ja Lilianin eteen.
"Otin vapauden juomienne kanssa", Greg sanoo, "herralle Coca-Colaa ja neidille kaakaota."
Rikhard lappaa innoissaan kakkua suuhunsa Lilianin asetellessa kainosti lautasliinaa syliinsä. Sen tehtyään tyttö tarttuu kaakaolasiinsa ja siemaisee sitä onnellisen näköisenä.
"Nappisuoritus", Romeo huomauttaa, kun Greg tulee tiskin taakse.
"Näyttävästi", Greg hymähtää. "Mitäs saisi olla?"
"En minä tarvitse mitään", Romeo kieltäytyy.
"Pötypuhetta, joten mitä saisi olla?" Greg huitaisee kädellään kuin sysäten kieltäytymisen syrjään.
"No, yllätä minut", Romeo myöntyy.
"Yksi banaanipirtelö siis", Greg sanoo kadoten keittiöön.
Romeo istahtaa tiskin päässä olevalle baarijakkaralle ja nojaa leukaansa kättään vasten. On jotenkin yllättävää miten rennoksi hän olonsa tuntee Gregin seurassa, sillä he eivät kuitenkaan ole tunteneet toisiaan kuin pari hassua päivää (tämä päivä siis mukaan laskettuna).
Romeo ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvä ystävystymään nopeasti, mutta Gregin kanssa asia tuntuu olevan toisin. Ehkä se johtuu platinapään avoimesta luonteesta.
Greg tulee keittiöstä kahvion puolelle kädessään kaksi kulhoa; toisessa jäätelöä ja toisessa maitoa. "Kohta saat pirtelösi."
"Ei mitään kiirettä", Romeo sanoo.
"No sehän on hyvä", Greg naurahtaa.
Romeo katsoo, kun platinapää ottaa banaanin ja alkaa viipaloida sitä nopein elein (kuorittuaan sen tietysti ensin). Alta aikayksikön banaaniviipaleet päätyvät tehosekoittimeen saaden seuraa jäätelöstä ja maitolorauksesta.
"Olen tässä miettinyt, että mistä tunnet Juliaanan?" Greg kysyy laittaessaan tehosekoittimen päälle.
"Kävimme yhdessä vaiheessa samaa koulua", Romeo vastaa. "Mitenkä niin?"
Greg kohauttaa olkapäitään. "Ei, kunhan vain mietin."
"Okei", Romeo sanoo.
Greg sammuttaa tehosekoittimen ja kaataa pirtelöä vähäsen lasiin. Lasista pirtelö päätyy samaten takaisin tehosekoittimeen.
"Liian paksua, olisihan se pitänyt huomata", Greg mutisee kaataen lisää maitoa tehosekoittimeen.
Sen jälkeen hän kaapii pirtelöä lasista sormelleen ja nuolee sormen puhtaaksi. "Vähän vaniljasokeria."
"Sokeria? Pirtelöön?" Romeo ihmettelee.
"Juuri niin", Greg nyökkää.
Lisättyään vaniljasokeria hän käynnistää tehosekoittimen jälleen.
"Miten sinua on nimitelty?" Romeo kysyy hetken harkinnan jälkeen.
Greg kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi, mutta hänen silmänsä tummuvat hivenen luultavastikin kiukusta - Romeo ei ole ihan varma.
"Milloin mitenkin. Hiusten värin takia yleensäkin idiootiksi, tyhmäksi, vähä-älyiseksi tai purkkipääksi - luultavasti liittyen siihen, että olisin mukamas värjännyt hiukseni, mutta aito väri tämä on. Vaikka onhan sitä vaikea uskoa, värjätyltähän se näyttää."
"No ei minusta", Romeo pistää väliin - ja hän tarkoittaa sitä.
"Hyvä tietää", Greg naurahtaa, mutta vakavoituu sitten."Ja kun tulin kaapista ulos, niin sain kuulla vitun hinttiä ja vastaavia. Ensin se loukkasi syvästi, mutta lopulta totuin siihen."
"Ei sellaiseen voi tottua. Ei, ei sellaiseen olisi saanut tottua", Romeo sanoo, vaikkei olekaan ihan varma siitä valehteliko platinapää tottumisesta.
"Pikku juttu", Greg vähättelee ja sammuttaa tehosekoittimen.
Romeo kurtistaa kulmiaan. Todella väärin, että joku joutuu kohtaamaan sellaista seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi - tai minkään muunkaan vuoksi. Eikö jokaisen pitäisi saada olla rauhassa oma itsensä? Pitääkö aina pilkata ja kiusata niitä, jotka ovat vähänkin erilaisia? Miten kuvottavaa.
Kiusaaminen pitäisi kieltää laissa. Ja kaikki kiusaajat pitäisi passittaa vankilaan. Joo.
"Ja kas näin, yksi banaanipirtelö, olkaa hyvä", Greg sanoo ojentaen pillillä varustetun pirtelölasin Romeolle.
"Kiitos", Romeo sanoo. "Joten, olet homo. Kauanko olet tiennyt sen?"
Jostain syystä Greg alkaa nauraa kuultuaan kysymyksen. Ja jostain syystä Romeo ei ollenkaan kummastele sitä. Se on juuri Gregiä.
Viisi päivää.
Niin kauan Sandra pystyi olemaan erossa Kristianista. Sitten halu vei voiton. Pakottava, vaativa ja kiihkeä halu, jota Romeo ei osannut sammuttaa.
Siispä Sandra valehteli kirkkain silmin Romeolle joutuvansa parin päivän työmatkalle. Ja Romeo uskoi koko potaskan.
Kaksi ihanaa päivää täynnä hurmiota, joka sammutti pakottavan halun. Kristiania parempaa rakastajaa ei ollutkaan. Miehen kanssa tyydytys oli taattua.
Nyt pari päivää on takana ja Sandra valmistautuu kotiin lähtöön. Ensin hän vain syö aamupalan vuoteessa Kristianin kanssa.
"Tämä on mukava tapa lopettaa 'työmatka'", Sandra toteaa hörpättyään kulauksen appelsiinimehua.
"Kuka tykkää mistäkin", Kristianin virnistää irstaasti.
"Niinpä", Sandra tuhahtaa, mutta ei voi olla hymyilemättä.
"Missäs sinä taas oletkaan 'työmatkallasi'?" Kristian kysyy.
"Helsingissä", Sandra vastaa.
"Helsinki on muuttunut sitten viime kerran", Kristian sanoo kasvot peruslukemilla.
"Joo, viimeksi se oli ällistyttävän mahtava paikka, mutta nyt..." Sandra naurahtaa.
"Oi joi, joi! Peru sanasi tai saat katua!" Kristian sanoo nauraen.
"Niinkö?" Sandra kysyy. "Mitä jos en peru? Mitä aiot tehdä? Häh?"
"Näin", Kristian sanoo ja käy Sandran kimppuun - tarkemmin sanottuna tämän kylkien kimppuun.
"Kristian, ei! Ei kyljistä!" Sandra ulvoo nauraen.
"Olisit ajatellut sitä aikaisemmin", Kristian sanoo jatkaen kutittamista.
"Voi luoja", Sandra kikattaa. "Lopeta kiltti, lopeta!"
"Ehei, ellet peru sanojasi", Kristian sanoo.
"Okei, okei, perun ne, perun!" Sandra sanoo nauramisen lomasta. "Helsinki on tällä kertaa paljon parempi paikka kuin viime kerralla siellä käydessäni."
"No eihän se ollut kovinkaan vaikeaa vai mitä?" Kristian virnistää.
Kutittaminen vaihtuu syväksi suudelmaksi. Ja suudelma olisi muuttunut muuksi, ellei Sandra olisi pitänyt kiinni päätöksestään.
"Ehei, ei enempää tällä kertaa. Minä menen nyt suihkuun, sieltä tultuani pukeudun ja sitten menen töihin ennen kuin suuntaan kotiin Romeon luo", Sandra sanoo tiukasti.
"Sopii", Kristian huokaisee.
"Hyvä", Sandra sanoo ja nousee. "Tuopa minulle pyyheliina, kiitos."
Niine hyvineen hän astelee Kristianin pieneen ja vaatimattomaan kylpyhuoneeseen. Riisuuduttuaan hän menee peilin eteen pestäkseen ensimmäiseksi hampaana. Hänen vaaleansinisten silmiensä katse osuu heti peilin kuvajaisen kaulassa olevaan jälkeen - fritsu. Voi sissus. Kuinka monesti hänen pitää kieltää Kristiania tekemästä fritsuja - varsinkin näkyville paikoille? Haluaako mies, että he jäävät suhteestaan kiinni?
No, onneksi sen voi peittää peitevärillä. Ja äkkiäkös fritsu katoaan.
Huokaisten Sandra menee suihkukoppiin. Hän pesee hampaat sittenkin myöhemmin.
Reilussa viikossa Gregistä on tullut yksi tärkeimmistä ihmisistä Romeolle. He olivat jotenkin olleet tekemisissä joka päivä platinapään kanssa ja se oli mukavaa - ja on yhä.
Ja jotenkin Romeo oli päätynyt kertomaan juuri Gregille ensimmäisenä tilaisuudesta, jota hänelle oli tarjottu kokouksessa. Vasta sen jälkeen hän oli tajunnut, että hänen pitää puhua asiasta avovaimolleenkin.
Sandra ei ollut ilahtunut. Ei ollenkaan. Tämä oli - ja on yhä - sitä mieltä, että Romeon pitäisi kieltäytyä tarjotusta työtilaisuudesta, jonka takia joutuisi muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Se ei tulisi kuuloonkaan.
Sen myötä Romeo päätti luopua ajatuksesta ja kieltäytyä tarjouksesta. Hän ei vain ollut ihan vielä saanut tehtyä sitä. Ehkä olisi parempi odottaa, että häneen otetaan yhteyttä, kun harkinta-aika olisi kulunut.
Romeo huokaisee ja vilkaisee rannekelloaan: Sandran pitäisi tulla kohta. Tai niin tämä oli ainakin luvannut soittaessaan ja ehdotettuaan yhteistä lounastuntia Tuulihatussa.
Romeon mieleen tulee pakostikin ajatus, että tämä saattaisi olla Sandran kosto viimekertaisesta. Siis siitä, kun hän tuli kotiin myöhemmin kuin oli luvannut Turku-reissunsa jälkeen.
Romeon on tosin vaikea uskoa, että Sandra olisi niin pikkumainen, mutta mistä sitä koskaan oikeastaan edes voisi tietää? Ei mistään.
"Olen ajoissa, enkö olekin?" Sandran ääni kuuluu Romeon takaa.
Romeo käännähtää katsomaan luokseen hölkkäävää avovaimoaan. "Et ajoissa, mutta aikalailla täsmällisesti."
"Ai jaa, kelloni on varmaan pysähtynyt", Sandra toteaa kummastuneena ja katsoo kelloaan. "Viittä vaille kahtatoista näyttää."
"On jo kaksitoista", Romeo sanoo. "Kellosi jätättää."
"Tai sinun on viisi minuuttia edellä", Sandra huomauttaa.
"Ei, kaksi minuuttia vain - kelloni on jo kolmea yli kaksitoista", Romeo kieltää.
"Ai. No, ihan miten vain, mennään syömään nyt", Sandra huokaisee.
"Tietenkin rakkaani", Romeo lausahtaa ja ojentaa kättään avovaimolleen.
Sandra tarttuu Romeon ojennettuun käteen ja niine hyvineen he lähtevät tallustelemaan kohti Tuulihattua. Kevätaurinko lämmittää mukavasti heidän kasvojaan. Ei ole enää pitkä aika kesään.
Romeo haluaisi upean sään vuoksi kävellä hitaasti, mutta Sandra ei anna siihen mahdollisuutta vaan hän menee täyttä höyryä eteenpäin. Joten ei aikaakaan, kun he ovat jo perillä Tuulihatussa.
"Minä valitsen pöydän, tilaa sinä. Minä otan katkarapusalaatin, jossa on ihan vähän Caesar- salaatinkastiketta ja juomaksi kivennäisvettä jäillä", Sandra komentaa.
"Hyvä on", Romeo sanoo ja suuntaa tiskille.
"Muruseni, mahtava nähdä! Mitä kuuluu?" Juliaana tervehtii.
"Ihan hyvää", Romeo vastaa. "Entä itsellesi?"
"Loistavaa, loistavaa!" Juliaana hehkuttaa.
"Sehän kiva", Romeo hymyilee.
"Niin on, mutta se siitä, nyt tärkeämpään asiaan: mitä saisi olla?" Juliaana kysyy.
"Yksi katkarapusalaatti Caesar-salaatinkastikkeella, jota siis ihan vähän, ja yksi kivennäisvesi jäillä", Romeo luettelee.
"Aha. Muuta?" Juliaana sanoo naputellen kassakonetta.
"Jaa-a, voisin ottaa kinkkupaninin ja juomaksi vaikka 7 Up'a", Romeo sanoo.
"Vielä jotain?" Juliaana kysyy.
"Ei kiitos", Romeo sanoo.
"Selvä", Juliaana sanoo, "se tekee yhteensä 12,70 euroa."
Romeo kaivaa lompakostaan viisitoista euroa. "Laita loput tippipurkkiin."
"No mutta, muru, oletpa sinä antelias", Juliaana kehrää.
"Aina", Romeo virnistää.
"Tässä 7 Up'si, loput tuodaan pöytään", Juliaana sanoo ojentaessaan limsapullon Romeolle.
"Kiitos", Romeo sanoo.
Sandra tutkii tiskin lähettyvillä sijaitsevassa pöydässä kännykkäänsä. Hän vilkaisee nopeasti Romeota, kun tämä istuu häntä vastapäätä.
"Hei hetkinen, missä minun juomani on?" Sandra kysyy.
"Saat sen sitten, kun salaattisi tuodaan", Romeo toteaa.
"Just", Sandra sanoo nyrpeänä.
Romeo estää huokaisun karkaisun huuliltaan. Sandra osaa olla välillä kauhean nirso ja valikoiva asioiden suhteen.
"Mitäs neiti Silikoni tietää?" Sandra kysyy ivaa äänessään.
"Neiti Silikonista en tiedä, mutta
Juliaanalle kuuluu hyvää", Romeo sanoo.
Sandra pyörittää silmiään, mikä ärsyttää Romeota suunnattomasti. Miksi Sandran täytyy aina nälviä Juliaanaa? Luulisi aikuisen ihmisen osaavan käyttäytyä.
Kyllähän Romeo tietää, ettei Juliaanakaan pidä Sandrasta, mutta tämä sentään yrittää tulla toimeen, koska Sandra on Romeolle tärkeä ihminen. Joten miksei Sandrakin voisi yrittää? Miksi tämän pitää olla vihamielinen?
No jaa. Kaikkea ei aina voi saada. Ikävä kyllä. Huoh.
"Ruokanne, olkaa hyvä", Isa sanoo ojentaen lautaset heille ja lasillisen kivennäisvettä Sandralle. "Hyvää ruokahalua."
"Kiitos", Romeo ja Sandra sanovat yhteen ääneen.
"Et syö käsin", Sandra lisää huomattuaan mitä Romeo meinaa tehdä.
"En, en", Romeo huokaisee.
Romeo saa pettymyksekseen huomata, ettei yhteisessä lounastunnista ole tulossa sellaista kuin hän toivoi siitä tulevan. Sen sijasta, että keskustelisi - ja kertoisi työmatkastaan - Sandra lähettelee mieluummin tekstiviestejä.
Huokaisten sisäisesti Romeo antaa katseensa vaeltaa muissa kahvilan asiakkaissa, joita on vain viisi: vanha pariskunta ja kolme nuorta, jotka luultavasti pinnasivat koulusta - ei Romeo saattanut olla varma asiasta, eihän hän ollut mikään ajatustenlukija.
Kahvilan kello kilahtaa uuden asiakkaan merkiksi. Romeon katse lipuu ovelle - tulija on Kristian Lönnqvist, jonka Romeo tuntee vain etäisesti. Kristian oli hetken aikaa samassa työpaikassa hänen kanssaan.
"No mutta, täällähän on tuttuja", Kristian sanoo. "Hei vaan, mitä kuuluu?"
"Hei", Romeo vastaa, "ihan hyvää kuuluu. Entä itsellesi?"
"Aivan loistavaa, meikäläisellä on takana pari aivan mahtavaa päivää upean naisen kanssa", Kristian vastaa.
"Kiva", Romeo toteaa kaikkea muuta kuin kiinnostuneena.
"Jepulis", Kristian virnistää ja suuntaa tiskille. "Entäs Sandralle?"
Sandra nostaa hämmentyneenä katseensa kännykästään. "Mitä? Ai, ihan hyvää."
"Siistiä. Yksi kahvi mukaan", Kristian osoittaa loput lauseestaan Isalle - sen jälkeen hän kääntyy taas Romeon ja Sandran puoleen. "Mitenkäs rakkauselämänne voi?"
Romeon kummastukseksi Sandra säpsähtää jostain syystä, mutta ei kuitenkaan nosta katsettaan kännykästään, johon on taas kiinnittänyt huomionsa. Saikohan tämä jonkun kamalan tekstiviestin? Ehkäpä Sariannalta?
"Kuten ennenkin: hyvin", Romeo vastaa lopulta Kristianin kysymykseen.
"Siistiä", Kristian nyökkää.
"Kahvi mukaan", Isa sanoo, "se tekee euro viisikymmentä senttiä, kiitos."
Maksettuaan Kristian ottaa kahvinsa ja lähtee kulmankohotuksen - jonka Romeo päättää tulkita tervehdykseksi - jälkeen.
"Mahtaakohan hän olla jossain töissä?" Romeo tuumii.
"En tiedä eikä kiinnosta", Sandra tiuskaisee.
"Sissus, ei tarvitse hermostua" Romeo sanoo kummastuneena.
Sandra pyörittää vain silmiään. Romeo kohottaa toista kulmaansa, mutta antaa olla. Ei häntä jaksa kiinnostaa Sandra oudot mielialan vaihtelut.
Romeo viimeistelee lounaansa nopeasti loppuun. Sitten hän nousee ylös, ottaa puoliksi juodun limsapullonsa ja suukottaa pikaisesti Sandraa päälaelle.
"Minun täytyy nyt mennä, hei", Romeo sanoo.
"No hei sitten", Sandra tuhahtaa. "Nähdään kotona."
"Tietenkin", Romeo lausahtaa ja lähtee sitten kiireen vilkkaan kahvilasta ulos.
Ulkona hän huokaisee syvään - ehkäpä helpotuksesta - ja lähtee tallustelemaan hitaasti kohti työpaikkaansa. Ei hänellä oikeasti ole kiire takaisin töihin, hän halusi vain päästä - niin kauhealta kuin se kuulostaakin - eroon Sandrasta.
Töissäkin olisi tällä hetkellä ratkiriemukkaampaa kuin Sandran seurassa. Kuka tahansa olisi lähtenyt lipettiin tämän seurasta.
Sandra tietää käyttäytyneensä päivällä typerästi Tuulihatussa, kun Kristian ilmestyi paikalle. Ensin kaikki oli mennyt hyvin, mutta sitten Kristian pilasi kaiken kysymällä heidän suhteensa vointia. Yrittikö Kristian saada Romeon epäilemään jotain?
Onneksi Romeo ei ollut tajunnut mitään. Ei huomannut Kristianin vihjailevaa käytöstä. Mutta hänen käytöksensä Romeo pisti kyllä merkille. Toivottavasti hänen typerä käytöksensä ei kylvänyt Romeoon epäilyksen siementä. Se olisi huono juttu.
Ei, ei Romeo osaisi yhdistää hänen outoa käytöstään Kristianiin. Luultavastikin Romeo kuvittelee sen johtuneen jostain ikävästä tekstiviestistä. Luultavasti Romeo luulee, että se liittyy jotenkin Sariannaan (joka muuten lähti äkkilähdöllä hermolomalle Pariisin lastensa kanssa). Ja siinä luulossa tämä saa pysyäkin. Hänen pitää vain kehitellä sopiva ja uskottava tarina, jonka Romeo nielisi.
Onneksi tämä nielee kaiken. Ainakin melkein.
Ja nyt kun se ongelma on hoidettu pois alta Sandra antaa itselleen luvan pitkään ja ihanaan vaahtokylpyyn. Hän ansaitsee sen.
Sandra rientää portaat ylös suunnaten kylpyhuoneeseen, jossa kylpyamme odottaa sitä, että se täytettäisiin vedellä.
Mietteliäänä Sandra katselee runsasta kylpyvaahtovalikoimaansa, joka on hänen ylpeytensä. Hetken harkinnan jälkeen hän päätyy mansikantuoksuiseen kylpyvaahtoon ja lorauttaa sitä kaksi korkillista kylpyammeeseen.
Laitettuaan veden valumaan Sandra riisuutuu hitaasti, jonka jälkeen hän sitoo hiuksensa löysälle nutturalle. Meikin poiston jälkeen kylpyamme on juuri sopivan täynnä ja hanan saa sammuttaa. Onnellisesti huokaisten Sandra laskeutuu ihoa nuolevan lämpimään veteen, joka on täynnä vaaleanpunaista vaahtoa.
