Title: Itätorni kylpee nousevan auringon valossa
Author: yuuri
Raiting: S
Pairing: Ron/Blaise
Genre:romance,drama,angst
A/N: En tiedä mistä idea tuli, mutta halusin kirjoittaa jotain toivoa herättävää...
Summary: Sota on päättynyt ja auringon nousu tuo uuden toivon paremmasta. Mutta suru on jokaisen sydämessä, joillakin vain hivenen vahvempana.
_______________________________________________________________________________
Sinä annoit jalkojesi roikkua reunan yli. Nautit siitä, että tuuli leikki hiuksillasi. Nautit siitä, että pelko tippumisesta kuiskaili korviisi. Sinä olit selvinnyt Sodasta - ei pieni pelko ollut enää mitään. Pelosta oli tullut sinuun vahvuutesi.
Et kuitenkaan ollut yksin. Et ollut ainoa, joka oli jäänyt henkiin ja halusi nyt vain - olla.
Hän oli siellä sinun kanssasi. Toisen jalan hän oli vetänyt koukkuun ja painanut leukansa polvensa päälle. Hän oli sulkenut silmänsä.
Sinä olit menettänyt veljen. Hän äidin.
Teidän menetyksiänne ei voinut vertailla.
Sinulla oli vielä viisi muuta sisarusta ja vanhemmat. Hänellä ei ketään.
Silti surunne oli yhtä suuri ja te tiesitte sen.
“Kuule-”
“Tiedätkö-”
Tuijotitte hetken toisianne ennen kuin käänsitte katseenne kohti nousevaa aurinkoa.
“Olen pahoillani”, hän sanoi hiljaa. Nyökkäsit.
“Samoin.”
Auringon ensimmäiset säteet tavoittivat teidät ja lempeä tuuli hyväili kasvojanne. Se oli uusi päivä. Se oli jonkin uuden alku.
Sota oli ohitse ja te selviydyitte. Silti te ette tunteneet itseänne voittajiksi.
“Se oli yksi suuri tappio”, kuiskasit.
“He eivät ajattele niin”, hän vastasi, viitaten alapuolellanne juhliviin.
“He eivät ymmärrä. Me ehkä voitimme, mutta menetimme monia. He eivät ajattele samoin kuolonsyöjistä. Heilläkin on perhe. Heilläkin on joku joka odottaa takaisin kotiin”, sanot surullisena ja käännät kasvosi häntä kohden. Tummat silmät välähtävät ja hän vetää hihaa ylemmäs.
“Minä olin yksi heistä ja silti he tappoivat äitini. En koskaan taistellut heidän puolellaan. Jos voisin palata ajassa en ottaisi tätä… Se on vain surun ja menetyksen merkki. Se tuo tulleessaan vain kipua ja tuskaa”, hän sanoi. Sinä hymyilit heikosti ja kosketit haalistunutta merkkiä.
“Ei. Tämä tekee sinusta sinut. Meidän päätöksemme tekee meidät itseksemme. Vielä muutama päivä sitten olisin tuominnut sinut, mutta en enää. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja virheemme antavat meille toivoa paremmasta. Älä epäile itseäsi. Älä vihaa sitä mikä olit. Vain sinun sydämelläsi on väliä”, sinä vastasit ja kohotit katseesi merkistä tummiin silmiin.
Hän hymyili tuskin huomaamattomasti, mutta sinun ei tarvinnut katsoa hänen huuliaan tietääksesi - hänen silmissään oli todellinen hymy.
“Kiitos”, hän kuiskasi tuskin kuuluvasti. Nyökkäsit hymyillen.
“Auringon nousu on toivoa täynnä”, mutisit ja tunsit painon harteillasi. Hän oli laskenut päänsä olallesi hakien turvaa ja rakkautta. Sinulla ei ollut mitään menetettävää.
Itätorni kylpi nousevan auringon valossa. Toivo oli herännyt surun keskellä. Uusi Aika oli alkanut ja rakkauden siemen kylvetty. Kaikki oli mahdollista.
____________________________________________________________________________
