Kaikki sanat, joita ei sanottu, Sirius/Remus raapaleita, K-11, kaksi uutta 21.11.2014!

[Sleeping Sun]

Kiitos kommenteistanne, palaan myöhemmin vastaamaan paremmin. Jouduin taas osastolle enkä saakaan käyttää tietokonetta....
palataan..

- Sleeping Sun

[Sleeping Sun]

Noniin, olen vihdoin kotona ja käytössä on oma tietokone, voiko olla mitään parempaa? Siis, on kunnollisten vastausten aika ja jatkon myös, mikäli saisin inspiraation tänään...

Kiitos kommentistasi, TOKO~, mahtavaa saada uusi lukija!

Kiva kuulla, että olet tykännyt ja angstisuudesta huolimatta maistuu. Itsekin myös pidän tuosta kuutos raapaleesta Summary: joskus on hankala keksiä sopivaa, mutta tähän se syntyi kuin itsestään ja tuntui heti sopivalta. Mukavaa, että ficci on ainakin tällä perusteella pysynyt alkuperäisessä juonessaan ja ideassaan, se kun ei aina onnistu.


Kiitos kommentistasi, Ilargia!

Remus on tosiaan kasvanut kunniallisuuteen ja se on pysynyt hänessä koko elämän, kuten tietty rehellisyyskin. Ihailtavia piirteitä, vaikka Remus ei kaikin ajoin ole kovin helppo ihminen.

Remuksella on hyvin ristiriitaiset tunnelmat kouluun palaamisesta, onhan hän viettäny siellä parhaat vuotensa Siriuksen kanssa. Eikä hän ole muutenkaan ollut vuosiin juuri velhoyhteisössä tai muutenkaan ihmisten ilmoilla.

Täytyy tosiaan tapahtua jotain radikaalia, että Remus nohtaa ostaa teetä Niin, ja kiva, että pidät näistä

Jatkoa seuraa...

- Sleeping Sun

[Sleeping Sun]

Noniin, uutta osaa, olkaa hyvät!

Tuplaraapale 29
Se perkeleen rotta!

Azkabanissa päivät olivat liian samanlaisia, jotta Sirius olisi jaksanut pitää niistä kirjaa. Unen ja valveen satunnainen vaihtelu täytti päivät, jotka venyivät vuosiksi, eikä Sirius aina tiennyt oliko unessa vai hereillä. Sirius oli tullut Azkabaniin kuollakseen siellä. Hän oli syytön, muttei ollut koskaan kuvitellut, että hänellä olisi toivoa.

Sirius ei ollut koskaan paljon piitannut poliitikoista. Ehkä hän siksi yllättyi iloisesti saadessaan vierailulla olleelta taikaministeriltä Päivän Profeetan. Sanomalehdet olivat vankilassa harvinaista herkkua. Siriuksella ei ollut mitään muuta kuin aikaa.

Lehdessä oli valokuva, joka kiinnitti Siriuksen huomion. Kuvassa oli poika, jonka olkapäällä oli rotta. Sirius olisi tunnistanut sen rotan miljoonan muun rotan joukosta, ja hänet täytti avuton raivo. Peter oli elossa, ja Peter oli vapaa. Se perkeleen rotta, joka oli pettänyt ystävänsä tuomiten Jameksen ja Lilyn kuolemaan, oli vapaa.

Siitä hetkestä lähtien kaikki oli erilaista. Siriuksella oli syy, kaikennielevä tarve, joka ei jättänyt tilaa mahdottomuuden ajatukselle. Sirius aikoi karata. Harry oli Tylypahkassa, ja lukuvuoden alkaessa siellä olisi myös Peter. Siriuksella ei ollut vaihtoehtoja. Sirius ei ollut kyennyt pelastamaan Jamesia, mutta Harryn hän aikoi pelastaa. Se oli vähintä ja silti ainoa asia, minkä Sirius enää kykeni tekemään parhaan ystävänsä hyväksi. Tällä kertaa Peter ei pääsisi karkuun.

Sirius oli ensimmäinen ihminen, joka koskaan pakeni Azkabanin velhovankilasta.

[Ellizia]

Jei, jei jatkoo! Tykkäsin kovasti, luku oli kiva ja sellainen toiveikkaan päättäväinen... Joo, mun selitykset!
Jatkoo!

Lizzia

[Emmatrix]

Ihanaa!

En ole pahemmin kommentoinut, mutta olen seurannut! Olen lukenut suurinpiirtein jokaisen tekstisi, kai. Ja käyn edelleen innokkaana joka päivä katsomassa onko Varjolapsiin tullut uutta lukua. Mutmut.... Kiitos taas ihanasta katkerasta tekstistä ja kiitän mielikuvitustasi siitä, että olet noin mahtava kirjoittaja. Ja se perkeleen rotta saisi kyllä saada selkäänsä!

Emmatrix

[Ilargia]

Uusi osa, mainiota! Kommentointikykyni ovat vähän aamuvuorokoomassa, mutta haluan silti sanoa jotain varmistaakseni, etten jään jälkeen...

Tässä osassa kerronta ja tarinan vieminen eteenpäin vievät aika pitkälle voiton tunnelmoinnista, mutta toisaalta Azkabania päästiin jo fiilistelemään aiemmin. Tässä on kivan klassinen ja selkeä osansisäinen rakenne: alku, käännekohta ja loppu. Osa selittää hirveän hyvin sen, miksi Sirius ei ole aiemmin edes yrittänyt karata, vaikka olisi teoriassa voinut käyttää samaa taktiikkaa jo paljon aiemmin.

Voin hyvin kuvitella, ettei Sirius pahemmin perusta poliitikoista – hän on jotenkin liian anarkistisen oloinen kiinnostuakseen ainakaan politiikan perinteisistä muodoista. Otsikko tuntuu myös jotenkin hyvin siriusmaiselta. En osaisi kuvitella vastaavaa tekstiin, jossa olisi Remuksen pov, vaikka hänen tunteensa Peteriä kohtaan ovatkin varmaan aika samanlaiset… 

Jatkoa odotellen ja kiittäen,

Ilargia

[Herkkuoone]

Täällä ollaan taas! :>

Kirje Tylypahkasta
Mä jotenkin tykkäsin tämän raapaleen kohdalla aivan kaikesta. Remusin ammatista, jäätelönmyynnistä jästeille (ja vielä juuripa heille!), Dumbledoren kirjeestä, toistosta, kaikesta.

Erityisen vaikuttunut olen tuon Dumbledoren kirjeen vuoksi ja siitä, miten olet sen kuvaillut. Tai siis. Tuskin kamalan useasti tullaan tarjoamaan uutta työpaikkaa heti samana päivänä, kun entisestä on irtisanouduttu – ainakin minulle tuli tuota kohtaa lukiessa heti mieleen se, että tämä ei todellakaan voi olla pelkkä harmiton sattuma: Dumbledore todellakin tietää lähes kaikesta kaiken. Myös Remuksen epäröinti Tylypahkaan paluuseen on oivallisesti kirjoitettu, sillä juuri noinhan se on: hän kokee ristiriitaisia tunteita paikkaan liittyvien muistojen sekä suteutensa vuoksi. Tykästyin tuohon ”Mieli täynnä epäilyksiä”-toistoon, se on ihastuttava! :>

Remus ei edes erityisemmin pitänyt jäätelöstä, se sai hänen hampaansa vihlomaan, ja iloisten ihmisten näkeminen oli yhtä masentavaa kuin olla yksin piknikillä vesisateessa.
Tämän virkkeen kuvailu on todella onnistunutta, etten voi tehdä muuta, kuin ihailla. Kaikki sympatiani ovat kyllä täysin Remusin puolella ja miesparkaa käy sääliksi: lopun vertaus yksin piknikillä vesisateessa olemiseen iski kyllä syvälle minuun ja voin samaistua täysin siihen, millaista tuntemusta sillä pyritään kuvaamaan.

Azkabanin vanki
Kuten Ilargia, minäkin pidin tässä raapaleessa siitä, miten suuri uutinen, Siriuksen pako Azkabanista, kerrottiin arkisen, mutta Remukselle kamalan tärkeän asian unohtamisen kautta. Remusin ristiriitaiset tuntemukset tulevat pienesti esiin myös tässä ja se on hyvä juttu; varmasti tuollainen tapahtuma aiheuttaa monenlaisia mietteitä ja aatoksia.

Tämä raapale ei ehkä ollut aivan edellisen veroinen, mutta silti lopetusvirke nousi ehdottomaksi suosikikseni, koska se puhuu niin asiaa ja en voinut olla hymähtämättä sille:
Sirius oli aina ollut mahdoton.
Aww! ♥

Se perkeleen rotta!
Unen ja valveen satunnainen vaihtelu täytti päivät, jotka venyivät vuosiksi, eikä Sirius aina tiennyt oliko unessa vai hereillä.
Ooh! Vaikka uni/hereillä-pohdinta on aika yleistä ficeissä, se jaksaa silti aina vaikuttaa.  Tässä asia on selitetty varsin yksinkertaisesti, mutta sillä on silti syvempikin merkitys: Azkaban on paikka, jossa ajan- ja paikantaju häilyy välillä näkymättömiin, eikä välillä tiedä, onko unessa vai ei. Vau!

Sirius oli ensimmäinen ihminen, joka koskaan pakeni Azkabanin velhovankilasta.
Tämä on ehkä lähinnä mielipiteeseen perustuva juttu, mutta sanon sen silti; tässä virkkeessä tuo ihminen-sana tuntuu vähän turhalta ja itse jättäisin sen kokonaan pois. Tämän luettuani mieleeni nimittäin heräsi heti mielikuva siitä, että jokin on paennut Azkabanista ennen Siriusta, mutta se jokin ei kuitenkaan ollut laskettavissa ihmiseksi.

Minusta tämä tuplaraapale oli kiva, tapahtumia eteenpäin vievä osa, joka selittää myös hyvin syyt Siriuksen paon taustalla. Otsikko kuvaa mielestäni hyvin Siriusta, sillä siitä on aistittavissa ne vihantuntemukset, joita Sirius tuntee Peteriä kohtaan sekä samalla myös pientä uhoa ja sellaista: Sirius ei antaisi Peterin satuttaa Harrya, hän on velkaa sen Jamesille.

Kiitos kaunis! Jään innolla odottelemaan jatkoa. : )
~ Herkku.

[Sleeping Sun]

Kiitos kommentistasi, Ellizia!

Kiitos kommentistasi, Emmatrix!
Kiva kuulla, että luet tätä ja tykkäilet teksteistäni, olen imarreltu...

Kiitos kommentistasi, Illargia!
Hyvin tuo kommentointi näyttää sujuvan aamukankeudesta huolimatta On muuten tuttu tunne...

Kiitos superpitkästä kommentistasi, Herkkuoone!
En nyt keksi mitään muuta järkevää sanottavaa, aivot on ihan jäässä, mutta sain kyllä kommentistasi paljon irti, kun sen aikoinaan ensimmäisen kerran luin


Noniin tässä jatkoa pitkästä aikaa, kun olen nyt vähän ehtinyt ylppäreihin lukemiselta kirjoitellakin (mikä ehkä kertoo tietynlaisesta motivaatio pulasta, mutta mutta..)

Tuplaraapale 30
Junassa

Remus ei olisi jaksanut puhua kenenkään kanssa. Vuosia horrostaneet tunteet; pelko, odotus, epävarmuus, olivat aivan yllättäen käyneet hänen kimppuunsa vieden kaikki hänen voimansa. Remus astui Tylypahkan pikajunan viimeiseen vaunuun kolhiintunut salkku kädessään ja ilman lakkia. Hän toivoi, ettei kukaan ollut huomannut häntä, ja epäili, ettei yksikään noista meluisista noidista ja velhoista laiturilla ollut yhtä hermostunut kuin hän.

Remus ei ollut nukkunut edellisenä yönä minuuttiakaan, ja aamupala, vehnäkorppu ja kupillinen teetä, oli lähes kääntänyt hänen vatsansa nurin. Vaunuosasto oli onneksi tyhjä. Nukkuminen oli kai ainoa asia, mitä siinä tilanteessa saattoi ajatella.

Remus tunsi itsensä niin hirveän vanhaksi.

Herätessään ankeuttajien läsnäoloon ei vienyt muutamaa sekuntia kauempaa ennen kuin hän oli tilanteen tasalla. Lapset olivat valkokasvoisia ja säikähtäneitä, mutta Remus onnistui lähes täysin kätkemään omat tunteensa. Totta kai hän tunnisti Jamesin pojan.

Remuksen sydän hakkasi kylkiluita vasten, eikä hän tiennyt halusiko niin tuskallisen selvästi tuntea olevansa elossa ja hereillä. Hän ei voinut muistaa milloin olisi viimeksi ollut. Kirottu Dumbledore, kirottu Sirius, kirottu juna ja ne kirotut ankeuttajat!

Harry näytti Jamesilta, mutta hän oli eri tavalla onnettoman elämän leimaama. Harry tarkkaili Remusta vähän epäluuloisena, ja Remus mietti pystyisikö koskaan kertomaan Harrylle, miten hyvin pojan olisi pitänyt hänet tuntea, jos maailma olisi ollut oikeudenmukainen paikka.

Raapale 31
Koira, jonka lauma vietiin

Sirius oli palannut Tylypahkaan. Musta, laiha ja villiintyneen näköinen koira ei ollut ihmisistä kiinnostava, ja Sirius uskalsi liikkua melko vapaasti.

Koiran muistot heräsivät eloon nenän kautta. Nummien tuulen pieksämä ruoho, mustan järven vesi, koulukaavut, koira ei ollut unohtanut olleensa kerran onnellinen. Eikä se ollut unohtanut, että kerran sillä oli ollut lauma ympärillään. Susi, hirvi ja rotta. Sutta koira kaipasi, hirveä ei enää ollut ja rotan takia Sirius oli tullut. Koira oli tullut tappaakseen rotan.

Suden haju oli se, mikä meinasi saada koiran muuttamaan muotoaan keskellä pihamaata. Suden haju oli niin todellinen ja tuore, ettei erehtymisen varaa jäänyt.

Remus oli Tylypahkassa.

[Ellizia]

Remus, voi Remus... Tää oli tosi surullinen kohta:

Remus mietti pystyisikö koskaan kertomaan Harrylle, miten hyvin pojan olisi pitänyt hänet tuntea, jos maailma olisi ollut oikeudenmukainen paikka.

Tykkäsin myös tosta tokasta, mutta se oli niin lyhyt, että en nyt keksi siitä lainauksia. Etenkin toi loppu sai aikaan taas sellaisen kivan odotuksen! Tykkäsin kovasti! Joten jatkoa taas pian!
Lizzia

[Emmatrix]

Mä kommentoin nyt, koska en viittii olla kommentoimatta, vaikka ilkeä ja laiska olenkin...

Sä oot saanut mut oikeesti tykkäämään Sirius/Remuksesta, mikä on ihmeellistä ja outoa, koska oon kai jonkin asteinen homoficcifoobikko... Angst istuu hyvin, vaikkei Siriukselle nyt mikään heti eka genre olekaan... Kiitän sinua upeasta tuplaraapaleesta ja odotan lisäää jatkoa :3

[Herkkuoone]

Oi, uusia raapaleita! <3

Junassa
Lapset olivat valkokasvoisia ja säikähtäneitä, mutta Remus onnistui lähes täysin kätkemään omat tunteensa.
Tässä kohdassa tuo ”valkokasvoisia” särähti vähän korvaani, sillä itse olisin ehkä käyttänyt tilanteessa sanaa ”kalpeita”, mutta noh, makuasioista on turhaa kiistellä. :>

Tässä osassa kiinnitin huomiota tekstiin ujutettuihin pieniin yksityiskohtiin - ei huonossa mielessä, vaan hyvässä - mutten oikein osaa sanoa, että oliko niitä jotenkin poikkeuksellisen paljon vai ei, mutta kuitenkin laitoin ne erityisesti merkille. ”Horrostaneet tunteet” ”vehnäkorppu ja kupillinen teetä” aamupalana, kylkiluita vasten hakkaava sydän ja vaikka mitä muuta maukasta! Olet hyvin onnistunut kuvaamaan Remuksen ristiriitaisia ajatuksia ja tuntemuksia, joita Tylypahkaan paluu herättää hänessä. Muun muassa se, että Remus tunsi itsensä kamalan vanhaksi ja se, että aamupala oli kääntänyt hänen vatsansa lähes nurin, onnistuivat välittämään näitä tuntemuksia todella hyvin.

Harry tarkkaili Remusta vähän epäluuloisena, ja Remus mietti pystyisikö koskaan kertomaan Harrylle, miten hyvin pojan olisi pitänyt hänet tuntea, jos maailma olisi ollut oikeudenmukainen paikka.
Luettuani raapaleen viimeisen virkkeen kasvoilleni nousi väkisin surullinen hymy Remuksen mietteiden vuoksi. Niinpä, miten erilainen koko tarina olisikaan ollut, jos maailma olisi ollut oikeudenmukainen paikka ja Kelmit pysyneet aina yhdessä, Kelmeinä loppuun saakka.

Koira, jonka lauma vietiin
Sutta koira kaipasi, hirveä ei enää ollut ja rotan takia Sirius oli tullut. Koira oli tullut tappaakseen rotan.
Tykkäsin tämän kohdan muotoilussa, koska siinä on samalla jotain surullista ja katkeraa, mutta samalla myös jotain silmissä kiiluvaa pahuutta ja hulluutta, murhan himoa, kostoa. Kohta yhdistyy myös ihanasti tuohon raapaleen otsikkoon, joka nousi kyllä yhdeksi tähänastisista suosikeistani.

Suden haju oli se, mikä meinasi saada koiran muuttamaan muotoaan keskellä pihamaata. Suden haju oli niin todellinen ja tuore, ettei erehtymisen varaa jäänyt.

Remus oli Tylypahkassa.
Iiih!! <3 Tämä on jotain niin… Täydellistä. On kai täysin turhaa sanoa, etten pysy enää aloillani, sillä aletaan olla niin lähellä niitä hetkiä, jolloin susi ja koira, Remus ja Sirius, tapaavat toisensa jälleen vuosien tauon jälkeen. Odotan kyllä innollani, että pääsen lukemaan heidän kohtaamisestaan! :>

Kiitokset jälleen, toivottavasti kirjoittelet jatkoa pian! : ) Ja tsempit luku-urakkaan, koitetaan vielä jaksaa ahertaa täysillä näin loppusuorallakin!
~ Herkku.

[Sleeping Sun]

Kiitos kommentistasi, Ellizia!
Kiva, kun pidit, jälleen kerran

Kiitos kommentiistasi, Emmatrix!
Hauskaa, että olet vakuuttunut. Sirius ja Remus vaan kerta kaikkiaan kuuluu yhteen

Kiitos kommentistasi, Herkkuoone!

Tätä raapaletta (junassa, 30) oli todella vaikea kirjoittaa... kiva, että olet tykännyt yksityiskohdista ja saanut niistä kiinni. En itse ollut oikein varma toimiko tämä kokonaisuutena mutta mutta... Lopusta itsekin jotenkin tykkäsin. Surullista, ja totta. Tarina olisi voinut olla niin toisenlainenkin.

Sinun pitkiä ja perusteellisia kommenttejasi on niin kiva lukea Ja joo, odotan itsekin Remusin ja Siriuksen kohtaamista, vaikka sen kirjoittaminen on varmaan aika vaikeaa, kun Rowling on antanut sille niin valmiit puitteet. Tuota raapalee loppua kirjoittaessani mun sydän hakkasi, tunsin siriuksen tunteet joo, eläydyn varmaan vähän liikaa kirjoittaessani...


Ja lopuksi: pakko vielä vähän huokutella. Musta joki, K-15, eli moniosainen Sirius/Remus ficcini on saanut toisen osansa, eli jos kiinnostaa lukea tarkempaa tarinaa näiden raapaleiden taustalta niin käykää kurkistamassa

[Ilargia]

Heippa!

Oi, uusia osia ja vielä ehdin kommentoimaan ennen seuraavia!

Junassa:

Remus tuntuu tässä niin…Remukselta. Kaikkien aiempien osien perusteella on helppo kuvitella tuo tunnetila, jossa ei kerta kaikkiaan jaksa olla sosiaalinen ja haluaa vain piiloutua johonkin nurkkaan nukkumaan ja toivomaan, että tilanne menisi mahdollisimman pian ohi.

Tämä lause hieman tökkii (ainakin minua):

Herätessään ankeuttajien läsnäoloon ei vienyt muutamaa sekuntia kauempaa ennen kuin hän oli tilanteen tasalla.

Ei siinä varmaan mikään varsinaisesti väärin ole enkä ehkä pidemmässä tekstissä olisi siihen edes takertunut, mutta jotenkin tuo ”herätessään” tuntuu oudolta. Itse ajattelisin heräämisen ja tilanteen tasalla olemisen jotenkin perättäisinä tapahtumina ja tuo ”herätessään” taas antaa vaikutelman samanaikaisuudesta. Tai ehkä se on tarkoituskin ja minä vain ajattelen liian espanjalaisesti? No, sinä päätät.

Lopusta pidin kovasti, erityisesti viimeisestä lauseesta, joka näyttää jo aiemmin saaneen kehuja. Siinä tulee hyvin esiin sekin, miten vaikea on lähestyä ihmistä, joka olisi pitänyt tuntea jo kauan, mutta johon ei syystä tai toisesta ole voinut tutustua. Kun vielä ottaa huomioon Siriuksen oletetun aseman koko kuviossa, tuntuu äärimmäisen inhimilliseltä, että Remus epäilee, pystyykö koskaan kertomaan Harrylle ystävyydestään tämän isän kanssa.

Koira, jonka lauma vietiin:

Eläinnäkökulma toimii tässä loistavasti! Erityisesti hajuaistin korostaminen on ihan mahtava veto. En todellakaan tullut edes ajatelleeksi tätä kirjoja lukiessani, mutta tietysti Remus liikkuu linnan mailla ja Tylyahossa ja tietysti Sirius haistaa hänet, koska kerran on koiran hahmossa. Tiivis ja hienosti toimiva pätkä, ei tarvitse mitään lisää eikä mitään ole liikaa.

Hauska kuulla, että myös Mustaan jokeen on tullut uusi osa! Yritän tässä lähiaikoina kommentoida, tällä viikolla pitäisi kuitenkin olla hyvin aikaa, kun vain saisi aikaiseksi…

Voimia lukemiseen ja kirjoituksiin! Ja Herkkuoonelle myös! (Mutta muistakaa myös rentoutua aina välillä  )

Kiittäen,
Ilargia     

[Sleeping Sun]

Kiitos paljon kommentistasi, Ilargia!

Mitähän olen ajatellut tuota lainaamaasi lausetta kirjoittaessani. Jestas, että kuulostaa typerältä Olinkin kokoajan sitä mieltä, että tässä pätkässä on jotain outoa... nyt selvisi ainakin yksi syy. Korjailen välittömästi järkevämpään muotoon, joka toivottavasti särähtää korvaan vähemmän, vaikka ei mitään taidetta varmaan lähentelekään. Vihaan näitä sanamääriä, kun pitää saada lause kuulostamaan järkevältä. Jos niitä ei olisi, voisi kirjoittaa koko paskan uusiksi..(anteeksi avautuminen )

Kiva, että olet tykännyt, joka tapauksessa.

Ihastuin itsekin maailman tutkimiseen koiran olemuksen kautta, olenhan vannoutunut koiraihminen . Mukava kuulla, että näkökulma toimi.

Ja kiitos, yritän tsempata vielä nämä viimeiset viikot lukemisien kanssa, ja rentoutua myös Sen jälkeen mikään ei enää estä Varjolapsien jatkamista. Jeeeeee!!!!


A/N. Noniin, uusi raapale olkaa hyvä. Ja kyllä olen kiduttanut kielioppia. Kielioppi on paras ystäväni, mutta joskus kielestä saa vain enemmän irti, kun soveltaa. Taiteilijan vapauksia

Raapale 32
Kuin ihmiset

Remus ei ollut muistanut, millaista oli, kun aivan todella täytyi nousta aamulla, vaihtaa sukat joka päivä ja suunnitella etukäteen tekemisensä. Millaista oli, kun elämässä oli muutakin kuin teetä, risaisia villasukkia, luettuja kirjoja ja ihmisiä, jotka kulkivat ohi vilkaisematta, kun Remus vaelsi loputtomasti samoja katuja.

Elämä. Se, että söi kolme lämmintä ateriaa päivässä. Palkkapussi kuukauden viimeisenä päivänä. Pullo punaviiniä ja joku, jonka kanssa jutella. Rutiinit ja vapaa-aika, joka tuntui vapaa-ajalta eikä rangaistukselta. Kuukauden jokaiselle päivälle oli tarkoitus, eikä Remus enää elänyt jatkuvasti eilisessä. Sanomalehdessä oli maanantaina maanantain uutiset, ja toisinaan Remus tunsi olevansa kuin ihmiset.

Hetkittäin hän kuvitteli löytäneensä paikkansa maailmassa.

[Ellizia]

Ihanaa että saatiin jatkoa! Tuo raapale oli hyvin kirjoitettu ja sellainen toiveikas, mutta surullinen, etenkin tuo viimeinen lause.

Hetkittäin hän kuvitteli löytäneensä paikkansa maailmassa.

Saa sellaisen vaikutelman, että se ei kuitenkaan ole löytänyt sitä paikkaansa, mitä varmaan oli tarkoituskin... Joo tykkäsin taas kovasti, näin lyhyistä teksteistä on aina vaikeaa kirjoittaa kommentteja, mutta... Yritin parhaani. Jatkoa taas pian!

Lizzia

[RoastedGarlic]

Tämä oli pitkästä aikaa semmoinen minuun osuva. Monta hyvää tapaa ilmaista se, miltä Remuksesta tuntuu. Jessh.

[Ilargia]

Apua, näyttää siltä, et lopulta se lause häiritsi enemmän sinua kuin minua...

Kieltämättä sanamäärärajoitukset asettaa melkoisia haasteita tekstille (mikä onkin syynä siihen, että itse en juuri koskaan jaksa väsätä raapaleita…) Toisaalta parhaimmillaan asian puristaminen pieneen tilaan johtaa tosi hienoihin ja oivaltaviin teksteihin, joihin ei tosiaan jää mitään tyhjäkäyntiä. Itse liitän tämän aina siihen runomaisuuteen, josta oon ennenkin puhunut näissä palautteissa. Sinulla on paljon juuri sellaisia lyhyydessään mahtavia raapaleita, joten älä masennu, jos joskus tökkii

Sitten uusimpaan osaan:

Tässä oli mukavan positiivinen tunnelma. Hyvää vaihtelua sarjan yleiseen synkkyyteen. Toki oli myös tiettyä vähemmän valoisaa pohjavirettä, esimerkiksi Remuksen ainainen ulkopuolisuudenkokemus, joka väijyy taustalla. Kuitenkin positiivinen tunnelma tulee selvästi esiin ja hyvä niin. Välillä pitää olla valoa, jotta varjot erottuvat.

Tässä oli taas niitä ihania arkisia yksityiskohtia, jotka kuitenkin tuntuu sisältävän vähän enemmän kuin tavallisen merkityksensä: ajantasaiset uutiset, puhtaat, ehjät sukat ja muut arkirutiinit…

Kielioppi on ihan kivaa, mutta myös sen kidutus on joskus suotavaa. Tässä homma toimii hyvin, kidutus ei ole johtanut lukijan kannalta käsittämättömiin ratkaisuihin, vaan mukavaan rytmiin.

Otsikko on loistava.

Kiitos taas!

Ilargia

PS. Pidin Mustan joen uudesta osasta ja kyllä se kommenttikin on vielä tulossa...

[Sleeping Sun]

Kiitos kommentistasi, Ellizia!

Kiva, että pidit. Ja niin, eihän Remus löytänyt paikkaansa Tylypahkasta, vaan joutui jättämään työnsä vuoden jälkeen...

Kiitos kommentistasi, RoastedGarlic!

Mukavaa, että löytyi taas sinullekin maistuvaa materiaalia

Kiitos kommentistasi, Ilargia!

Tosiaan, on kiva kirjoittaa vaihteeksi vähän paremmasta vuodesta Remuksen elämässä. Tavallaan lukijat näkivät tämän osan positiivisempana, kuin sitä ajattelin kirjoittaessani, mikä on hauska yksityiskohta. Itse taisin kiinnittää eniten huomiota alun kuvauksen Remuksen vuosia kestäneestä jonkinlaisesta masennuksesta sekä tietekin työttymyydestä ja köyhyydestä. Toisaalta nykyhetki tässä on aika valosa, joten niin, paljon eilaisia fiiliksiä mahtuu näinkin lyhyeen pätkään

Kiva, että tykkäsit! Jatkoa seuraa...

- Sleeping Sun

[Sleeping Sun]

Noniin, Remus ja Harry... toivottavasti olette lukeneen Azkabanin vangin hyvin, koska en taaskaan paljon selittele. Kohtaukset ovat suoraan kirjasta.

Tuplaraapale 33
Odotum suojelius

Luvatessaan opettaa Harrylle suojelius-loitsun Remusilla oli epäilyksensä siitä, pystyisikö poika oppimaan sitä niin nuorena. Remus lupasi silti, ja hänellä oli siihen syynsä. Syyt, joiden mielekkyyttä hän itsekin välillä epäili. Harryn edessä hän ei näyttänyt tunteitaan, ei uteliaisuutta, ei pelkoa, ei kiihtymystä. Harry ei tuntenut Remusta tarpeeksi hyvin huomatakseen. Hän oli vain iloinen, kun Remus oli suostunut.

Remus halusi auttaa, totta kai, mutta Remus halusi myös tietää enemmän. Kuinka paljon Harry todella muistutti Jamesia? Olisiko Harry tarpeeksi voimakas loitsimaan suojeliuksen? James oli pystynyt hämmästyttäviin temppuihin omassa nuoruudessaan.

Remus halusi katsella Harrya läheltä ja puhua hänen kanssaan, tutustua. Remus tunsi, ettei ollut valmis kertomaan nuoruudestaan ja Jamesista, sillä siellä oli myös Sirius, eikä Remus voinut puhua Siriuksesta. Varsinkaan nyt, kun tämä oli paennut. Silti häntä poltti halu paljastaa kaikki, puhua ja puhua, vuosien jälkeen olla taas hetken se, joka oli joskus ollut. Ja Harryn olisi pitänyt tietää. Se olisi ollut pojan oikeus. Remus ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä.

Jos Harry oppisi puolustamaan itseään ankeuttajia vastaan, Remus tuntisi tehneensä edes yhden asian oikein. Ja ehkä hän toivo, että Harry oppisi tuntemaan hänet jollakin tasolla, oppisi pitämään hänestä. Ehkä Remus ei olisi sitten aivan niin yksin. Täysin maailmasta irrallinen, tarpeeton ja itseriittoinen ihmissusi.

Raapale 34
Kelmien kartta

Törmätessään Harryyn öisellä käytävällä Remus ei ollut yllättynyt. Sen sijaan yllättynyt oli lievä sana kuvaamaan sitä tyrmistystä, jota Remus tunsi tunnistettuaan Kalkaroksen takavarikoiman pergamentin Kelmien kartaksi.

Kalkaros luovutti kartan vastahakoisesti, ja huoneessaan Remus piti Harrylle vuosisadan saarnan. Harry lähti nukkumaan pahoilla mielin, ja Remus tiesi, ettei poika ollut alkuunkaan ymmärtänyt. Entä jos Sirius olisi saanut kartan käsiinsä? Harry oli käsitellyt sitä niin huolimattomasti. Remus sentään ymmärsi pelätä, sillä hän oli ainakin kuvitellut tunteneensa Siriuksen.

Remus katseli karttaa. Se oli niin tuttu, että ikävä kuristi hänen kurkkuaan tukahduttaen. Remus tunsi vihaa, vihaa Siriusta kohtaan ja vihaa, koska ei ollut vieläkään unohtanut.

[Ilargia]

Heippa!

Luin nämä jo joskus ikuisuus sitten, mutta kas kummaa kun kommentointi taas jäi jälkeen…

Päivän typonpoiminta:

Ja ehkä hän toivo, että Harry

    -> toivoi

Tässä tulee taas esiin se, että vaikka Remuksen elämä onkin Tylypahkassa melko paljon paremmalla tolalla kuin aiemmin, niin hän on silti melkoisen yksinäinen.

Remus halusi katsella Harrya läheltä ja puhua hänen kanssaan, tutustua. Remus tunsi, ettei ollut valmis kertomaan nuoruudestaan ja Jamesista, sillä siellä oli myös Sirius, eikä Remus voinut puhua Siriuksesta. Varsinkaan nyt, kun tämä oli paennut. Silti häntä poltti halu paljastaa kaikki, puhua ja puhua, vuosien jälkeen olla taas hetken se, joka oli joskus ollut. Ja Harryn olisi pitänyt tietää. Se olisi ollut pojan oikeus. Remus ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä.

Se, ettei hän pysty puhumaan Harryn kanssa menneistä on hirveän surullista. Eikä vain siksi, että se olisi hänelle niin tärkeää, vaan myös siksi, että hänen kauttaan Harry olisi voinut saada kosketuksen omiin vanhempiinsa. 

Nämä ovat taas enemmänkin tarinaa edistäviä kuin runollisen tunnelmoivia osia. Oli mielenkiintoista lukea tuttuja kohtauksia toisen hahmon näkökulmasta. Jotenkin en ole aiemmin pysähtynyt ollenkaan miettimään sitä, mitä Remuksen päässä on mahtanut pyöriä silloin, kun hän varsinaisesti tutustui Harryyn.

Kiitos taas!

Ilargia

PS. Nämä Azkabanin vangin aikaan sijoittuvat raapaleet on tosi nostalgisia, Azkabanin vanki oli aikanaan (onko siitäkin oikeasti jo 13 vuotta!) ensimmäinen Potter, jonka luin. (Muistaakseni aloitin sen aika myöhään illalla enkä ollut päästä ollenkaan nukkumaan, kun ankeuttajat ja kalmakoira-Sirius olivat niin jännittäviä... )