Kuolotar: Kiitos paljon kommentistasi! Ja eihän sitä aina tarvitse olla rakentavaa...
Herkkuoone: Oho! Pisin kommentti minkä olen ikinä saanut! Kiitos todella paljon myös sinun kommentistasi ja siitä, kun olet jaksanut noita virheitä bongailla tuolta! Ja ihanaa, että edes joku huomasi Remuksen lisäksi sen yksikössä olevan voittaja sanan, minkä olin sinne laittanut vinkiksi!
A/N:Elikkäs, elikkäs nyt olisi sitten jatkoa tarjolla! Tämä luku on sitten ihan ylipitkä noihin edellisiiin verrattuna, mutta tulin siihen tulokseen, että puolitettuna taas olisi liian lyhyt. Niin, ja tämän luvun alussa on sitten sellainen fluffy-kohtaus mikä ei omasta mielestäni oikein sovi tarinan luonteeseen, mutta ihan omin lupinensa se siis siihen tuli ja siihen jäi. Nyt pidemmittä puheitta: Enjoy!
3.luku”James?” tytön äänestä kuuli paniikin ja hän nousi lähteäkseen nopeasti paikalta. James oli kuitenkin nopeampi ja tarrasi Lilyä kädestä ennen kuin tämä ehti livistää paikalta.
”Mikä hätänä?” Pojan ääni oli täynnä huolenpitoa ja rakkautta, mikä aiheutti sen, että Lily purskahti uudestaan itkuun.
”Kerro minulle” James pyysi ja veti tytön mukanaan takaisin ikkunalaudalle istumaan.
”S-se vain k-kun... tuntuu, että kaikilla on jotain minua vastaan!” Lily puuskahti hieman hysteerisesti, yhä itkien.
”Ei minulla ainakaan ole mitään sinua vastaan”, James lohdutti, ottaen Lilyn lämpimään halaukseen.
”N-niin, mutta juuri sinä olet se, joka tekee minun elämästäni niin hemmetin paljon hankalampaa”, Lily nyyhkytti, mutta silti sanojensa vastaisesti vastasi Jamesin halaukseen tiukasti.
”Ai... minä en tiennyt, että ahdistelin sinua noin pahasti...” James sanoi muistellen tuhansia ja tuhansia kertoja, kun oli pyytänyt tyttöä mukaansa Tylyahoon ja ties minne muualle. Poika värähti, kun ajatteli niitä uudessa näkökulmassa, jossa hän oli se pahis, joka ahdisteli viatonta tyttöä. James värähti vielä uudestaan ajatuksen takia, ja katsoi Lilyä suoraan silmiin.
”Jos se kerran sinua noin paljon häiritsee, niin minä kyllä häivyn, sanot vaan”, poika sanoi hiljaa. Hän todella rakasti tyttöä ja jos tämä ei voisi millään olla onnellinen hänen kanssaan, hän päästäisi tämän vapaasti lähtemään.
”Ei! T-tai siis en kai minä sitä halua”, Lily sanoi, saaden itseään jo hieman paremmin hallintaan.
”Kai?” vastasi James ja katsahti tyttöön.
”N-niin se oikeastaan... se on aika pitkä juttu...” Lily mutisi hiljaa, ja hänen silmänsä levisivät, kun hän tajusi puhuneensa liikaa.
”Pitkä juttu? Minulla on kyllä aikaa”, James sanoi yrittäen piilottaa äänessään silti kukoistavan kiinnostuksen.
”Joo... Öh” Lily sanoi hiljaa, ottaen yhden hiuksen sormiensa väliin, ja alkaen pyöritellä sitä hermostuneesti.
”Kerro nyt”, James aneli ja loi kasvoilleen kaikista hellyttävimmän koiranpentukatseensa.
”Kai minun pitäisi... Varmaan sinä tiedät Celinen?” Lily myöntyi kertomaan hetken kuluttua.
”Celinen? Kyllä... Rohkelikko, tummat hiukset ja oliko ruskeat silmät? Etkös sinä yleensä ole hänen kanssa?” James kysyi muistellen.
”Joo, juuri hän. Katso, joskus toisella- tai kolmannella luokalla minä tein hänen kanssaan sopimuksen, että jos jompikumpi meistä ihastuu johonkin poikaan, silloin siitä pojasta tulee toiselle kielletty, tajuatko?” Lily kysyi hennolla äänellä, muttei jäänyt odottamaan toisen vastausta vaan jatkoi suoraan.
”Celine ihastui sinuun ensin”, tämän sanottuaan tyttö painoi päänsä alas vältellen pojan katsetta.
”Täh? Onko Celine siis... ihastunut minuun?” James kysyi yrittäen sulattaa äsken kuultua asiaa. Lily nyökkäsi, mutta poika ei enää huomannut sitä. Hänen ajatukset pyörivät Lilyn äskeisessä lauseessa.
”Hetkinen... Celine ihastui minuun
ensin, tarkoitatko, että sinäkin olet... ?” Jamesin ääni laski radikaalisti viimeisten sanojen kohdalla.
Lily katsoi nopeasti ja varovaisesti Jamesia suoraan silmiin ja nyökkäsi. Nyökkäys oli vain ihan pieni päänheilautus, eikä sitä olisi edes erottanut, ellei James olisi katsonut tyttöä todella tarkkaan. Kun ymmärrys valtasi pojan, tämän kasvoille nousi niin sädehtivä hymy, että aurinkokin loisti sillä hetkellä himmeämmin.
Varovaisesti poika kohotti kädellään Lilyn kasvoja ja antoi huultensa valua tytön pehmeille huulille.
# # # # #
”Kuutamo! Kuutamoo!” Sirius huusi oleskeluhuoneeseen päästyään.
”Ei Kuutamo täällä ole”, Peter sanoi annettuaan katseensa ensin hetken kiertää ympäri oleskeluhuonetta.
”Mennään kurkkaamaan makuusalista sitten”, Sirius sanoi, tarkastettuaan vielä itsekin, että huoneessa ei todellakaan ollut Kuutamoa.
”Saanko minäkin tulla?” Pax kysyi iloisesti ja näytti siltä, että olisi voinut hyppiä paikoillaan innostuksesta.
”Totta kai! Sinähän olet jo melkein yksi meistä”, Sirius vastasi ja lähti kohti makuusaliin vieviä portaita.
”Melkein... yksi teistä? Melkein... yksi Kelmi?” Pax kysyi jähmettyen hetkeksi paikoilleen.
”Sirius, en minä tiedä kannattaako meidän, kun Kuutamohan...” Peter mumisi hiljaa Siriukselle, yrittäen jättää Paxin keskustelun ulkopuolelle.
”Totta kai kannattaa! Kyllä Kuutamokin oppii vielä pitämään tuosta pikkukakarasta. Mutta... ei kai Pax pääse mukaamme tuosta noin vaan? Meidän pitää järjestää hänelle koeaika!” Sirius sanoi innostuen kovaan ääneen, huomioimatta Peterin äskeistä toivomusta kahdenkeskisestä keskustelusta.
”Pax täten ristin sinut Puoli-Kelmiksi! Enpäs, kuulostaa liian typerältä. Entäs Kelmipuoli? Ei, ei
todellakaan! Pax, sinä olet nyt yksinkertaisesti Alokas!” Sirius totesi juhlallisesti väiteltyään ensin hetken itsensä kanssa.
”Mikä Alokas?” kysyi Remus, joka oli ilmestynyt heidän makuusalinsa ovelle. Pojan hiukset olivat pystyssä, mikä kieli siitä, että poika oli joko nukkunut tai (kuten tässäkin tapauksessa) pyörinyt sängyssään, yrittäen saada unta.
”Haa, Kuutamo siinähän sinä olet! Olet siis ollut... nukkumassa? Idiootti! Me ollaan taas oltu etsimässä sinua ja sinä vetelet sikeitä täällä sillä aikaa”, Sirius melkein murisi.
Remus tyytyi mulkaisemaan Siriusta pahasti, viestien ettei jaksaisi häntä tällä hetkellä yhtään ja kääntyi sitten takaisin makuusaliin. Peter katsahti myös Siriusta ja lähti sitten Remuksen perään Siriuksen ja Paxin seuratessa häntä.
Makuusalissa seurasi pari minuuttia kestävä kohtaus, jonka aikana Remus selitti hänellä olleen liian kova päänsärky, ettei ollut jaksanut tulla toisten perään ja Sirius taas sanoi Paxin olevan koeajalla heille. Keskustelua seurasi hiljaisuus, kun molemmat pojat miettivät toistensa sanoja, mulkoillen toisiaan samalla.
”Mitä, jos otettaisiin erä Räjähtävää näpäystä neljästään?” Peter kysyi lopulta, menetettyään hermonsa hiljaisuuteen.
# # # # #
”Hei kaverit, Ette ikinä arvaa mitä äsken tapahtui!” James huudahti rynnistäessään makuusaliin muutaman tunnin kuluttua.
”No?” Pax kysyi ilahtuneena siitä, kun James oli tullut takaisin.
”Katsos, minä olin menossa kirjastoon, niin sit- hetkinen. Mitä sinä täällä teet?” James kysyi Paxilta.
”Minä olen nykyään Alokas!” Pax vastasi kuulostaen
todella älykkäältä.
”Jaa...” James sanoi ja katsahti epäilevänä muihin Kelmeihin.
”No kuitenkin, ettehän te kerro kenellekään? Hyvä! Minä siis olin menossa kirjastoon, kun törmäsin Lilyyn...” James selitti ja upposi kertomukseensa täysin. Myös muut Kelmit olivat niin kertomuksen pauloissa, että he eivät huomanneet miten Celinea mainittaessa yhden pojan virne muuttui vähintään väkinäiseksi.
# # # # #
Seuraavat päivät sujuivat Kelmeillä nopeasti. James ja Lily tapasivat usein pitäen seurustelunsa ”visusti salassa muilta”, eikä muilla kuin Kelmeillä ollut hajuakaan, että kun Lily käski Jamesin painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, oikeasti tyttö vain pidätteli naurua koko ajan.
Myös muilla Kelmeillä aika kului kuin siivellä: Siriuksella oli kiire liehitellä tyttöjänsä, koska väitti ettei kestäisi kuutta päivää metsässä vain poikaseurassa, jollei keräisi tyttöjä nyt niin sanotusti ”muistiin”.
Remus opiskeli hiki hatussa, koska jos heidän joukkueensa pääsisi mukaan kilpailuun jäisi heiltä pois kuusi koulupäivää, joten hän ajatteli opiskella niiden päivien asiat varmuuden vuoksi ennakkoon.
Peter taas käytti aikaansa paljon Paxin valmentamiseen. Hänestä, jos he pääsisivät kilpailuun tärkeintä olisi ehdottomasti ensiluokkalaisen (eli ainoan, joka saisi kantaa sauvaa) opettaminen.
Pax oppikin Peterin opissa yhtä sun toistakin ja pikkupojan tai nykyisen ”Alokkaan”, kuten Kelmit häntä kutsuivat suurin osa vapaa-ajasta menikin tähän. Loppuosan hän tuijotti ihailevasti, kun James ja Sirius posauttelivat sontapommeja kesken ruokailun tai katseli, kun Remus ja Peter nauroivat katketakseen jollekin poikien vanhalle kepposelle.
Näin ollen aika kului nopeasti ja ennen kuin ehti ajatellakaan, Kelmit huomasivat istuvansa Suuressa salissa joukkueidenjakoseremoniassa.
# # # # #
”Olemme laittaneet joukkuejäsenten nimillä varustetut laput näihin neljään lasikulhoon, joista jokainen edustaa yhtä tupaa”, Dumbledore luennoi salin edessä, näyttäen opettajien pöydälle nostettuja neljää isoa läpinäkyvää lasikulhoa.
”Jokaisen tuvanjohtajan tehtävä on nostaa oman tupansa lasikulhosta sen joukkueen lappu, joka pääsee osallistumaan kilpailuun.”
”Höh! Ja minä kun luulin, että kaikki joukkueet arvioitaisiin jotenkin ja sitten paras pääsisi osallistumaan kilpailuun. Tai sitten, että jokaisella tuvalla olisi oma äänestys, mutta tuollainen tapahan on ihan typerä tapa...” Sirius mutisi muille, mutta Remus hyssytteli hänet nopeasti hiljaiseksi.
”Ensimmäisenä Luihuisen joukkueen tulee arpomaan professori Kuhnusarvio!” Dumbledore sanoi kuuluvasti, samalla kun Kuhnusarvio kumartui ottamaan oman tupansa lasikulhosta yhden taitetun lapun. Hän avasi sen ja ryki.
”Luihuisen joukkueen jäsenet ovat...” Kuhnusarvio piti dramaattisen tauon.
”Bellatrix Musta, Katie Tokent, Rodolphus Lestrange, Severus Kalkaros sekä ensiluokkalainen Sasha Winders!
Luihuisen tupapöytä tuntui melkein repeävän aplodeista, mutta lopulta äsken mainitut henkilöt pääsivät kävelemään salin etuosaan ja kättelemään tuvanjohtajaansa.
”Mitä, häh? Pääsikö
Ruikuli mukaan kilpailuun!” James kysyi silmät pyöreinä.
”Nyt meidänkin on ihan pakko päästä mukaan ja voittaa!” Sirius sanoi yhtyen Jamesin mielipiteeseen.
”Todellakin!” Peter myönteli.
”Kuka ihme tuo Katie on?” Pax kysyi Remukselta, joka oli ainoa jokseenkin järjissään oleva Kelmi äskeisen ilmoituksen jälkeen.
”Tokent, vai? Se on Bellatrixin paras kaveri, jos niin voisi sanoa. Ovat joka paikassa samaan aikaan”, Remus selitti mulkaisten Paxia nopeasti.
”Jaa... Sinä olet kyllä viisas, tunnut tietävän aina kaiken”, Pax kehui Remusta nopeasti, mutta Remus ei näyttänyt kuulevankaan vaan syventyi keskusteluun muiden Kelmien kanssa. Pax huokaisi. Hän oli turhaan yrittänyt voittaa Kuutamon ystävyyttä itselleen jo kauan.
”Ja nyt on aika arpoa Puuskupuhien joukkue!” Dumbledore kuulutti samalla, kun Puuskupuhien tuvanjohtaja työnsi kätensä lasikulhoon.
”Puuskupuheja edustavat kilpailussa...” hän luki kirkkaalla äänellä, pitäen samanlaisen tauon kuin Luihuisen tuvanjohtajakin oli pitänyt.
”Josh Harrington, Samantha Williams, Chris Alderton, Miranda Parker sekä ensiluokkalainen Eva Combe!”
Nyt oli Puuskupuhien pöydän vuoro hurrata.
”Eivätkös nuo molemmat, Alderton ja Harrington meinaan, ole puuskujen huispausjoukkueessa?” Sirius kysyi, tökkäisten Jamesia kipeästi kylkeen.
”Au! Joo, ovat ne molemmat”, James sanoi hieroen kylkeään.
”Seuraavaksi Rohkelikkojen joukkue”, Dumbledore selosti salin edestä, heti kun Puuskupuhien osallistujat olivat ehtineet asettua aloilleen riviin luihuisjoukkueen jatkoksi.
Nyt McGarmiwa kohotti kättään ja nosti vuorostaan lasikulhosta lapun ylös.
”Rohkelikkojen joukkueen muodostavat...” hän sanoi ja antoi katseensa kiertää ympäri salia. Kelmeistä tauko tuntui kestävän kokonaisen vuoden.
”Seitsemäsluokkalaiset: Sirius Musta, James Potter, Remus Lupin, Peter Piskuilan ja ensiluokkalainen... Pax?” McGarmivan ääni muuttui hieman kysyväksi viimeisen nimen kohdalla, mutta kukaan ei ehtinyt kuulla sitä, ennen kuin Rohkelikkojen pöytä räjähti. Kuvainnollisesti tietenkin. Kaikki taputtivat Kelmejä selkään ja onnittelivat heitä. Pian he kuitenkin pääsivät nousemaan ylös ja lähtivät kävelemään salin eteen.
”Miksi te kirjoititte Alokkaan nimeksi vain Pax?” Remus kysyi kuiskaten muilta matkalla kohti salin etuosaa.
”Mistä minä olisin voinut tietää hänen oikean nimensä kirjoittaessani sitä lappua?” Sirius kuiskasi nopeasti takaisin, ennen kuin kätteli tuvanjohtajaansa. Lopulta kaikki Kelmit pääsivät onnellisesti riviin muiden kilpailijoiden luo.
”Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä Korpinkynnen joukkue!” Dumbledore selosti ja jälleen tuvanjohtaja nousi ja otti paperilapun käteensä.
”Korpinkynnen edustajat ovat...” Korpinkynnen tuvanjohtaja kuulutti.
”Jocelyn Smith, Stacey Connors, Dolly Walker, Polly Walker ja ekaluokkalainen Amanda Bird!”
Jälleen tupapöydästä kantautuivat suuret aplodit ja lopulta edustajat kättelivät tuvanjohtajansa sekä asettuivat riviin muiden osallistujien seuraksi.
”Annetaan vielä kerran suuret aplodit kaikille osallistujillemme!” Dumbledore sanoi hymyillen iloisesti.
