Viilletty toivo | K-11 | Angst

[Lasikuula]

Nimi: Viilletty toivo
Kirjoittaja: Lasikuula
Ikäraja: K-11

Tyylilaji: Angst
Yhteenveto: Minua ammuttiin kolmella nuolella.
Varoitukset: Viittauksia väkivaltaan, sisäiseen pahoinvointiin ja tulkinnanvaraiseen itsemurhaan.

Originaali 10, sanalla 6. tausta

Minua ammuttiin kolmella nuolella.

Toivo. Rakkaus. Mustasukkaisuus.

Jokainen lävisti rintani kerran, juurtuen ja vahvistuen päivä päivältä. Aina, kun painoin huuleni huulillesi, uskalsin toivoa. Joka kerta halatessasi minua uskalsin rakastaa enemmän. Nähdessäni sinut toisen tytön vierellä, näin silmäkulmassani mustasukkaisuuden varjot.

Yhtä nuolista revittiin hitaasti ja kivuliaasti irti rinnastani. Jokainen lyönti, jokainen mustelma herkällä ihollani vie sitä aina vain kauemmaksi sydämestäni. Se jättää jälkeensä repaleisen ja vuotavan haavan. Toivo on mennyt. En jaksa enää. Uudet mustelmat värjäävät kehoani, sinun aiheuttamasi mustelmat ovat enää varjoja omieni alla. Haluan pitää kehoni omanani tuottamalla sille suurempaa tuskaa kuin sinä.

Toista nuolta ei revitty rinnastani. Se upotettiin aina vain syvemmälle ja sitä kasteltiin myrkyllä sen toisesta päästä. Sokea, minua haukuttiin. Mutta sinut minä haluan. Painan huuleni huulillesi, antaudun kehosi viettelemäksi. Edes mustelmat eivät haittaa, koska rakastan sinua yli kaiken. Jopa  kaiken aiheuttamasi tuskan.

Lopulta en jaksanut enää. Tiesin, että sinulla on tuhansia naisia tuolla jossain. Halusin sinut vain itselleni, irrottautumaan muista ja lukittautumaan kotiin. Minä hymyilin hiljaa. Joka kerta, kun tuoksuit väärälle, rikoin ranteeni herkän nahan.

Minä kuolen tietäen jokaisen petoksesi.

[Zarroc]

Miksi tässä ei ole kommentteja?

Olihan tämä angstinen, joo. Olihan tämä vähän kliseinen, joo. Mutta tässä oli suuria tunteita ja ennen kaikkea hyvin kuvailevasti kirjoitettu pieni tekstinpätkä. Nuo kolme nuolta ovat varmasti meille jokaiselle tuttuja, hieman eri muodossa vain. Joillakin kaikki onnistuu vähän helpommin ja toisilla se meneekin sitten penkin alle muutama kymmenen kertaa liikaa ja loput eivät jaksa enää yrittää - kuten tässä kävi. Ehdottomasti hienoin lause koko pätkässä oli minun mielestäni viimeinen,
Minä kuolen tietäen jokaisen petoksesi.

Eihän se nyt ole hienoa, kun joku menetetyn rakkauden takia itsensä menee tappamaan, mutta sinun sanomanasi se kuulosti vain sille, että hän yksinkertaisesti päätti niin. Se siitä, vien petoksesi mukanani hautaan.
Tämä ei ole parhaita tekstejä sinulta (oi kyllä, olen lukenut muitakin, ainakin muistaakseni), mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jokainen pieni ficci on lukemisen arvoinen, tietysti.

Koen suurta samaistumisen tunnetta minäkertojaan ja sehän todennäköisesti kertoo vain siitä, että olet onnistunut tehtävässäsi.
Kiitos hienosta angstista.

~ Zar

[Lasikuula]

Zarroc, Hui kuinka vanhan tekstin oletkaan löytänyt  En edes muistanut tätä! Luin tämän, jotta pääsin sisälle kommenttiisi ja tulkitsen tämän hetken silmillä. Hämmentelen jopa omassa päässäni hieman mitä olen halunnut silloin aikoinaan kertoa tällä tekstillä. Ja mitä se kertoo minulle nyt. Löydän jopa itselleni samaistumispintaa, mutta joudun myös myöntämään ettei tämä yllä omiin suosikkeihini

Olen saanut joo sinulta kommenttia muihinkin teksteihini (mieleen muistuu ainakin Tekemällä monimutkainen) Kiitos ihanasta ja eritoten tämän tekstin olemassaolosta muistuttavasta kommentista

[Iloinen Sipuli]

Wau, upea teksti! Vanhuudesta viis, hieno tämä silti oli.

Angstia kyllä piisasi, mutta tämä oli juuri sopivan lyhyt, vain pieni häivähdys ikäänkuin. Mutta silti todella voimakas. Juuri sopivan lyhyt, että jokaisen sanan luki huolella, ja jokaiseen kohtaan keskittyi täysillä. Ja koko ajan tuntui hienolta, yhdessäkään kohdassa ei tökännyt tai kuulostanut tyhmältä, vaan hieno, synkkä ja kamala, mutta hieno, tunnelma säilyi alusta loppuun saakka.

Otsikko oli loistava, ja pidin erityisen paljon tuosta toivo-symboliikasta. Toivo. Rakkaus. Mustasukkaisuus. Mikä loistava valinta "kolmeksi nuoleksi". Nimenomaan toivo vaikutti itseeni tässä syvimmin. Revittiin hitaasti ja kivuliaasti irti rinnastani kuvaa tosi hyvin toivon jättämiä jälkiä.

Ja loppu oli myös jotenkin todella vaikuttava. Se, että se oli preesensissä, sopi, sillä suomen kielessähän se saattaa viitata jopa tulevaan.

Hieno teksti siis, alusta loppuun saakka! Täytyypä lukea lisää sulta!

-Iloinen Sipuli