Nimi: Pahanonnenpäivä
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Draamainen romance/fluffy
Sanamäärä: 500
Paritus: Severus/Remus
Vastuunvapaus: Hahmot ominaisuuksineen ovat Rowlingin, enkä saa tästä rahaa.
A/N: Ficci ottaa osaa Meseketju-haasteeseen, jossa minun piti siis kirjoittaa jotain Severuksesta. Tästä meinasi tulla haudantakaista angstia, mutta ei onneksi tullutkaan. Beelsebutt heitti vähän ideoita ja auttoi nimen kanssa, kiitos siitä
PahanonnenpäiväRemus kiemurteli vanhassa keittiötuolissa, heilutteli jalkojaan, tärisi ja pureskeli kynsiään. Severus heitti mieheen pitkän katseen sanomalehtensä reunan ylitse, ja kun levoton liikehdintä oli jatkunut vielä kymmenen minuuttia, hän rykäisi.
”Remus, mikä sinulla on? Kuu oli täysi vasta vähän aikaa sitten, ja silti sinä olet ihan töpinöissäsi.”
”Severus, uskotko sinä epäonnenpäivään?” Remus kysyi puolestaan, ohittaen Severuksen äskeisen kysymyksen. Hän katseli hieman loukkaantuneena, kuinka Severus pyöritti silmiään täydellinen sarkastisuuden ja ivan ilme kasvoillaan ja lähestulkoon vielä nauroi päälle.
”Ai, sekö sinua vaivaa? Perjantai 13. päivä? Ei, en usko sellaiseen haihatukseen, eikä sinunkaan pitäisi. Se on vain yksi päivä vuodessa, eikä mitään muuta”, Severus totesi, vaivihkainen nauru kupli salaa sanojen takana; liemimestari oli kuvitellut että Remusta hermostuttaisi jokin vakavampi asia, eikä yksi epäonnenpäivä.
”Kaikki on epäonnistunut täydellisesti tänään”, Remus selitti, liikehti taas hieman tuolissaan ja jatkoi vihreän teensä ryystämistä.
”Kuten?” Severus kysyi, kohotti toista kulmakarvaansa ja laski lehden kädestään.
”Aamuinen kahvi oli pahaa, ja ne munakkaatkin jotka paistoin olivat hirveitä. Ja…”
”… siinä olet kyllä oikeassa. Ne olivat ihan mustia”, Severus keskeytti, saaden Remuksen mulkaisemaan itseään, ja jatkamaan vasta sitten.
”Kun olin kävelyllä muutama tunti sitten, meinasin jäädä bussin alle. Sateessa ei olisi ollut muuten mitään vikaa, mutta kaikki lämpimämmät vaatteeni olivat pesussa ja taidan olla sairastumassa flunssaan sen takia”, Remus kertoi kuvaillen tapahtumien käänteitä vilkkailla käsieleillä ja ilmehdinnällään.
”Jaaha, siksikö olet juonut tuota halpaa litkuasi varmaan kymmenen kuppia tänään?” Nyt oli Remuksen vuoro pyöräyttää silmiään, niitä jotka hehkuivat juuri silloin himmeätä kultaa.
”Ei se ole halpaa litkua! Sitä paitsi se maistuu paljon paremmalta kuin pikimusta,
kylmä kahvisi”, Remus tokaisi, kietoi sormensa paremmin teekuppinsa lämmön ympärille ja aivasti siinä samassa melko äänekkäästi.
”Sinä ylireagoit… Yhdellä epäonnenpäivällä ei ole mitään tekemistä tuon kaiken kanssa.”
Vastaukseksi Remus pudisti päätään, aivasti uudelleen ja nojasi silmät raskaasti suljettuina taaksepäin, arpisilla kasvoillaan väsynyt ilme. Tee höyrysi kupissaan mutta Remus ei vieläkään liikahtanut, vaan piti päänsä edelleen raskaassa takakenossa.
Severus tyrkkäsi lehtensä sekä kahvikuppinsa lopullisesti syrjään, nousi ja käveli rauhallisesti Remuksen luokse. Hän painoi pitkäsormisen kätensä Remuksen otsalle, ja tunsi sen olevan paljon normaalia kuumempi.
”Hmm… ehkä sinä todella sait sen flunssan. Tule, minulla on varastossa melko tujua pippurijuomaa”, Severus sanoi hiljaisella äänellä, mutta ei ottanut askeltakaan kohti työhuonetta. Hän siveli yhä, hieman hajamielisesti Remuksen kuumaa otsaa.
”Sinun pippurijuomasi on
liian tujua…” Remus mutisi, yskäisi ja avasi sitten silmänsä. Ellei Severus olisi nähnyt samaa monesti ennenkin, hän olisi nyt hätkähtänyt niiden syvää, intensiivistä väriä.
Remus nousi seisomaan, ja tarrasi Severusta äkkiä kaavunrinnuksesta kiinni.
”Mutta ehkä sinä osaisit auttaa minua jotenkin muuten”, ihmissusi lisäsi.
”Ai”, liemimestari töksäytti, vartalo Remuksen yllättävän kosketuksen takia jännittyneenä. He seisoivat siinä, lukittuneina pitkään katsekontaktiin.
”No… olisiko tästä mitään hyötyä?” Severus kysyi, laski kasvonsa Remuksen omien kasvojen tasalle; Remus oli heti juonessa mukana ja kuroi itse millit ja sentit tiukasti yhteen.
Suudelma oli pitkä, syvä ja paljon jotain muutakin. Sen päättyessä molemmat hengittivät raskaasti ja Severus oli tullut työnnetyksi vasten keittiön seinää, Remuksen kädet tiukasti kapeilla lanteillaan.
”Kenties. Jos vielä toinen samanlainen, niin voin ehkä uskoa, ettei tämä päivä olekaan aivan hirveä”, Remus huokaisi Severuksen kaulansyrjään.
