Oi.
Mä en yleensä lue ficcejä, jotka kertovat deathficin Fredistä ja Georgesta, koska niistä tulee niin kamalan surullinen olo. : ( Tämä on kuitenkin lyhykäisyydessään niin onnistunut, niin käsinkosketeltavan todenmukainen, että eihän tämän kommentointia nyt voinut edes yrittää ohittaa.
Georgen ajatukset ovat jollakin tapaa myös niin katkeransuloisia, että sitä tunnetta on vaikea selittää. Kuinka he olivat yhdessä Fredin kanssa olleet 'me', mutta nyt jäljellä on vain hän, George, puolikas. Sääliksi käy Georgen puolesta, kun hän luettelee, mitä kaikkea he olivat yhdessä tehneet - varmasti on hankala paikka lähteä tuosta eteenpäin, tekemään asioita yksin tai jonkun muun kanssa, kun hän on yleensä tehnyt kaiken yhdessä Fredin kanssa, mutta se ei ole enää mahdollista, kun toinen on poissa.
Tuosta jälkimmäisestä kappaleesta on helppo päätellä ajoitus, muutama päivä toisen poismenon jälkeen, koska silloin on väkisin mieli maassa ja tuntuu, ettei mitään odotettavaa ole enää edessä. Onneksi George päättää kuunnella veljeään kaikesta huolimatta, vaikka hieman vastentahtoisesti sen tekeekin.
Kiitokset. : )
~ Herkku.