Nimi: Hyvästi
Kirjoittaja: Frank
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, drama, romance
Beta: Ei
Huom! Teksti löytyy blogistani sunnuntaisaarna.blogspot.com, johon kaipaisin lukijoita. Postauksia tulee kuitenkin aika harvakseltaan, mutta arvoistaisin silti elettä. (:
A/N: Tää on siis ensimmäinen oneshot/ficci/mikä lie, mitä koskaan Finiin tungen. Haluan siis paljon rakentavaa kritiikkiä.
Idea koko hommaan syntyi mummin ja vaarin erosta (vaikkei kosketa asiaa melkein miltään taholta). Oneshot merkitsee minulle sinänsä paljon, koska se on vasta viides teksti, jonka julkaisen muulle yleisölle, kuin omalle luokalleni.
Toivottavasti pidätte!
OS: Hyvästi
Katsoit minua vetisillä silmilläsi, joiden suola raidoitti kalpeaksi valahtaneita poskipäitäsi.. Yritit pidätellä ovella koputtavaa purkaustasi, mutta sorruit lopulta vuolaaseen itkuun.
Olit niin ruma itkiessäsi, älä itke.
Roikuit kädessäni, vaikka kuinka rukoilin sinua irrottamaan. Et kuunnellut pyyntöjäni, et edes halunnut. Sekunti toisensa jälkeen vapisevat kätesi hitsautuivat ranteeseeni tiukemmin. Kiristit kylmää otettasi ja kiljuit nimeäni.
Älä lähde! Ole kiltti! Rakastan sinua!
Pitikö minun huutaa se koko maailman edessä, maalata taivaanrannan taakse? Tämä olisi loppu, huonon rakkausromaanin viimeinen lause. Niin monesti viilsit minuun syvät haavat, jotka ajalla tyrehdytit. Arpeni aina kuitenkin uudelleen avasit kerta toisensa jälkeen. Ja niin, kuin lupasin, tämä olisi viimeinen kerta.
Kasvoni viestivät iloa, mutta pieni rikkoutunut sydämeni itkee.
Vedin käteni koruttomin elein omastasi. En vaivautunut liikuttumaan surustasi, vaan eläydyin rooliini täydellisesti. Olit minulle kuin ilmaa.
Äkkipikaisen liikkeeni seurauksena kaaduit parkaisten kovalle tammiparketille ja syydit omatunnolleni kärsivän ilmeen. Musta kajaali tippui synkkinä pisaroina leuastasi, mutta et kiinnittänyt siihen huomiota. Halusit vangita minut hetkeen, polvistua anteeksiannolle.
Odotitko minulta jotain vanhaa? Turhaan.
Taisit itkeä yhä, vaikka kielsin sinua. Inhon ohella tunsin toisaalta kateutta, sillä sinä sentään osasit itkeä, vaikka olit juuri se pyörä, jonka olisi kuulunut pysyä lujana. Oli kohtuutonta, että riisuit minut haavoittuvaksi eteesi. Minun se tässä itkeä pitäisi, mutta en suostunut siihen, en ollut heikko vierelläsi.
Miehet eivät itke.
Nousit huojuen sijoiltasi ja aloit tyhjentää armeijanvihreää matkalaukkuani. Kyynärpääsi valutti verta kämmeniisi, ja tahrasit vaatteitani kivun tuotoksellasi. Lopettaisit jo.
Katselin hämmentyneenä vieressä, kun heitit raivoissasi tavaroitani pois laukusta yksi kerrallaan. Hammasharja, kamera, farkut, kultainen rippiristi, ja sitten sai riittää. Tulin väliin ja asetin pois ottamasi tavarat takaisin samalla, kun tyhjensit laukkuni toista puolta parhaasi mukaan. Anna minun jo olla!
Ole niin kiltti.
Päätin luovuttaa ja suljin vetoketjun. Heitin laukun harteilleni ja tunsin ikävän piston kyljessäni. Kipu oli kuitenkin nyt toissijalla.
Otin määrätietoisia askelia eteiseen päin. Joka askel tuntui ikuisuudelta, sillä seurasit minua, kuin pikkulapsi. Kiljuit jotain, mutten saanut selvää. Tarrasit jopa hartioistani kiinni ja hyppäsit selkääni saaden polveni luhistumaan. Tätäkö sinä halusit? Kipua ja kyyneleitä? Onneksi olkoon, työsi kantaa hedelmää.
Älä katso minua.
Ojensit verisen kätesi minua kohti, mutta syljin siihen vastaukseksi. Nousisin omin avuin, ilman omahyväisiä apujasi. Usko, tai älä.
Nojasin matkalaukkuuni ja ponnistin ylös. Hivuttauduin kohti mustaa naulakkoa, jonka ostimme kaksi kesää sitten, kun vanha meni rikki. Voi, että ikävöin niitä aikoja.
Olin enää muutaman askeleen päässä kenkäkaapista, kun tulit eteeni. Levitit kädet tielleni ja pyysit vielä kerran minua muuttamaan mieleni. Päätökseni oli kuitenkin pysyvä.
Siirry.
Tuuppasin sinut pois tieltä ja otin kaapista ruskeat nilkkurini. Pujotin ne nopeasti jalkaani ja olin viimein valmis lähtemään. Olisin riemuinnut sillä hetkellä, jos se olisi ollut sopivaa. Valitettavasti se olisi ollut kaikkea muuta.
Vihdoin.
Avasin oven ja olit viimein luovuttanut suhteeni. Kyhjötit naulakon alla pää jalkojen välissä. Et voinut edes katsoa minua, sillä se olisi ollut sinulle liikaa. Päädyin lähtemään mitättömin elein ja suljin oven perässäni. En hyvästellyt, mutta uskoin sinun ymmärtäneen sanomani.
Kiitos, anteeks', näkemiin.
