Rouva Zabinin seitsemän avioliittoa, kork. K-11, ficlettejä, 4/8 ilmestynyt 14.5.

[sugared]

Kirjoittaja: sugared
Ikäraja: max. K-11
Tyylilaji: draama
Paritus: Rouva Zabini ja hänen seitsemän aviomiestään
Vastuuvapaus: J.K. Rowling on luonut taikamaailman ja antanut rouva Zabinille henkilöyden, minä annoin hänelle myös sielun. :--D Ainakin jonkinlaisen.
Tiivistelmä: Puheet rouva Zabinin kauneudesta ovat kantaneet halki taikamaailman, kuten myös puheet hänen seitsemän edesmenneen aviomiehensä kohtaloista.
A/N: Tää idea on pyörinyt mulla mielessä pitkään, ja tänään päätin sitten aloittaa sen toteuttamisen. :--D Tulossa siis 8-osainen ficlet-sarja salaperäisestä rouva Zabinista ja hänen epäonnisista avioliitoistaan. Rouva Zabinin nimesin Basiraksi siksi, että nimi sopii mun mielikuvaan naikkosesta. Aviomiehet taas jäivät nimettömiksi, koska se sopii mun mielikuvaan niiden merkityksestä rouvan elämässä. Ajattelin myös, että rouva on pitänyt oman sukunimensä läpi elämän – jos ei paperilla, niin ainakin ajatuksissaan. Koska teemat on kivoja ja inspiroivia, niin nää kaikki (ensimmäistä lukuunottamatta) tapahtuu jossain kivassa suuressa kaupungissa. Ja koska 7 on hirveen kiva luku, niin mukana on totta kai myös seitsemän kuolemansyntiä.

Täydellinen mies

Basira Zabini oli kaunis nuori nainen, kuten hän varsin hyvin itsekin tiesi ja kuten hänelle täysin tarpeettomasti mutta usein muistutettiin. Hänen tumman sokerin värinen ihonsa kiristyi korkeiden poskipäiden yli yhtä sileänä ja suloisena kuin silkki syleili hänen leveitä lanteitaan. Noiden lanteiden toivoi moni mies lahjoittavan itselleen jälkeläisen. Ja entä ne silmät sitten – mustat ja sädehtivät kuin turmaliini! Kuinka moni mies olikaan hukkunut niiden upottavaan kaivoon, jonka pohjalta he kuvittelivat löytävänsä aarteen? Kuinka moni mies olikaan unohtanut valansa, vaimonsa ja virkansa, kun tuuheat silmäripset verhosivat kainosti nuo salaperäiset jalokivet, joiden arvo näytti yön pimeydessä mittaamattomalta?

Basiralle oli aina ollut itsestäänselvää sekin, ettei hänellä tulisi koskaan olemaan pulaa sulhasehdokkaista.
"Muutaman vuoden kuluttua minun pitää varmaankin virittää jonkinlainen suojaloitsu pitämään loitolla ne onnenonkijat, jotka havittelevat tyttäreni kättä", oli hänen isänsä siunaillen todennut, kun hän oli 9-vuotiaana pyörähtänyt tämän edessä uudessa lemmikinsinisessä mekossaan. Hänen äitinsä ei ollut koskaan vaivautunut opettamaan esikoiselleen, miten aviomies napataan: hymynpuolikaskin Basiran täydellisillä kasvoilla teki vippaskonstit tarpeettomiksi.

Sen, etteivät kaikki sulhasehdokkaat suinkaan olleet sopivia, Basira joutui kuitenkin oppimaan kantapään kautta. Noita kävi läpi seitsemän epäonnistunutta avioliittoa ennen kuin viimein löysi täydellisen miehen. Miehen, jolle hän oli itse antanut elämän. Miehen, jonka hän voisi kasvattaa juuri sellaiseksi kuin halusi. Viis siitä, että hän joutuisi luovuttamaan tuon miehen jollekin toiselle. Kuten moni muukin rakkaudessaan pettynyt, Basira Zabini aikoi kasvattaa pojastaan sen täydellisen miehen, jota oli turhaan vuosikaudet odottanut.

Pariisi

Jalokivet välkähtelivät hoikissa, pitkissä sormissa, kun nainen siirteli lautasellaan sitä, mikä hänen kurpitsaleivoksestaan oli jäljellä. Viileä tuulenpuuska, viimeinen muistutus talvesta, joka oli jo taittunut kevääksi, sai hameen helman lepattamaan ja kääriytymään säärien ympärille. Kirsikkapuut kukkivat, ilma tuoksui pölylle ja sokerille, ja Eiffel-torni lävisti kirkkaansinisen taivaan Basiran selän takana.

Basira oli vasta 22-vuotias, elämänsä keväässä, yhtä kukoistavassa ja lumoavassa kuin kevät Pariisissa. Hänen kauneutensa oli aina tuonut tiettyjä etuja mutta vasta Euroopassa se oli todella lyönyt leiville. Pariisissa kukaan ei välittänyt niistä keskinkertaisista arvosanoista, joilla hän oli valmistunut Tylypahkasta. Noidan tummat, veistokselliset kasvot olivat hänen valttikorttinsa, eikä ketään kiinnostanut, mitä niiden takana mahdollisesti tapahtui – vai tapahtuiko mitään.

"Minä maksan, kulta", Basira kujersi, kun tarjoilija toi pöytään laskun pyöreällä hopeatarjottimella. Juuri sitä Basira Pariisissa rakasti: laskut tuotiin hopeatarjottimella, leipäkaupan kynnyksen yli ei astuttu ilman huulipunaa, mies ei ohittanut naista kadulla nostamatta hattuaan. Joku toinen saattoi pitää sitä teennäisenä, mutta Basirasta se oli vastustamatonta, pienillä teoilla luotu illuusio huolettomuudesta ja ikuisesta keväästä.

Hän laski kolikot tarjottimelle. Aviomies numero yksi katseli pöydän toiselta puolelta hapan ilme kulmikkailla kasvoillaan.
"Miksi sinun pitää aina valita kadun kallein kahvila? Miksemme voisi vaihteen vuoksi hakea jotakin leipomosta ja syödä puistossa?" mies valitti sormeillen pullonvihreän pukunsa nuhjuista hihaa.
"Minä pidän näistä kahviloista", Basira totesi hymyillen. Hän nosti savukkeen tummiksi punatuille huulilleen ja antoi miehen sytyttää sen puolestaan. "Sitä paitsi, mitä väliä sillä on? Minä tarjoan mielelläni."

Pariskunta nousi ja käveli Seinen rantaan kuten sadat muutkin pariskunnat sinä aurinkoisena iltapäivänä. Basira oli varma, etteivät he olleet rannan ainoat noita ja velho, mutta vaikka olisivat olleetkin, hän ei olisi välittänyt. Hän tunsi olevansa sopusoinnussa koko maailman kanssa, myös sen, jota jästit asuttivat. Hän riisui värikkään silkkihuivin, jonka oli kietonut päähänsä, ja nosti kasvonsa kohti aurinkoa.

"En minä enää kauaa aio elää sinun siivelläsi", aviomies numero yksi huomautti nyrpeästi, kun he pysähtyivät katselemaan jokea pitkin purjehtivia valkoisia veneitä. Basira oli juuri ajatellut, miten hauskaa olisi istua veneessä tällaisena päivänä ja koskettaa sormillaan veden kylmää, kareilevaa pintaa. Hän ei ollut lainkaan kiinnostunut kuulemaan, miten hänen aviomiehensä tällä kertaa yrittäisi todistella miehisyyttään.
"Tiedän, kultaseni", hän huokaisi ja puhalsi savupilven, joka katosi ilmaan jälkiä jättämättä. "Ja sinä tiedät, ettei minua haittaa. Minulla on ihan tarpeeksi tuloja."
"Mutta minua haittaa", mies tokaisi kiihkeästi ja potkaisi katusoraa jokeen. Vesi nielaisi pienet kivet, aivan kuin maailma oli nielaissut hänen miehensä yritykset saada jotakin aikaiseksi.

Aviomies numero yksi oli kelvollinen toimittaja ja epäonnistunut kirjailija. He olivat tavanneet niihin aikoihin, kun Basiran kasvot oli ensimmäistä kertaa nähty lehden kannessa. Velho oli tekemässä juttua kohutusta kaunottaresta, joka oli haastattelun lopuksi tarjoutunut esittelemään toimittajalle hotellihuoneensa – näyttämään vilauksen yleellisyydestä, joihin miehellä ei koskaan tulisi olemaan varaa. Kuten arvata saattaa, vilaus ei ollut saanut miestä kylläiseksi, ja hänen nälkänsä oli kasvanut syödessä. Tuo tuntematon loisto yhdistettynä Basiran kauneuteen oli pitänyt miestä otteessaan, kunnes tuli aika allekirjoittaa avioehto. Hän oli tajunnut, että Basira kustansi kokonaan sen elintason, johon hän oli heidän seurustelunsa aikana tottunut. Hammasta purren aviomies numero yksi oli hyväksynyt avioehdon. Hän ei kuitenkaan koskaan unohtanut, että heidän avioliittonsa oli aina vihkisormuksista lähtien hänen vaimonsa rahoilla maksettu.

"Älä viitsi, muru", Basira huokaisi vaivautumatta piilottamaan alentuvaa sävyä äänestään. "Päivä on kaunis, emmekö nauttisi siitä?" Hiljattain hän oli alkanut uskoa, etteivät miehet milloinkaan kasvaneet aikuisiksi: loukattu pikkupoika astui esiin aina, kun ei saanut mitä halusi. Heidän ruumiinsa kesti kyllä iskun toisensa jälkeen mutta omanarvontuntonsa ei kolaustakaan. Jos totta puhuttiin, Basira oli kyllästynyt aviomies numeron ykkösen tavallista herkempään omanarvontuntoon.

"Älä muruttele minua!" haalistuneeseen pullonvihreään pukeutunut velho ärähti ja marssi tiehensä. Basira ei lähtenyt perään. Hän poltteli hitaasti savukettaan ja katseli aviomiehensä loittonevaa selkää silmät viiruina. Hän ei ollut koskaan ollut erityisen terävä päästään mutta hän tiesi kyllä, miten myrkkyjä keitetään.

Vähänpä aviomies numero yksi aavisti, että seuraava kahvikupponen, jonka Basira hänelle tarjoaisi, olisi hänen viimeisensä.

[Rentun Ruusunen]

Uu... Hyvä idea tämä tämmöinen. Kirjoitat tosi kivasti. Kirjoitustyyliäsi on kiva ja helppo lukea. No jatkoa jään tänne odottelemaan.

Ruusunen

[Upsila]

Oi, oi, oi, oi!

Et tiedäkkään miten kovasti innostuin, kun huomasin sinun aloittaneen uuden ficletsarjan! Aihekin on sen verran mielenkiintoinen, että oli pakko tarttua heti. Tiedän, että taitava kirjoittajana saat näihin ficletteihin sitä tarvittua särmää ja kuvailua, joka hukuttaa lukijan mukaan - oikeassa olinkin, tämäkin alku tempaisi jo minut pyörteeseensä.

Mutta niin, rouva/Basira Zabini on kertakaikkiaan hyvin kiehtova ja salaperäinen hahmo. Pidän miten hän on petollisen kaunis, viettelee miehen kuin miehen, mutta jokainen aviomies kokee lopulta yllättävän kuoleman kuitenkin. Nainen kieltämättä ansaitsee myrkyttäjä - tittelinsä, sillä tämä hoitaa heti rasittavan aviomiehen pois elämästään, kun on tarpeen. Miehistä saa hetken hupia, mutta kun sekin aika on ohi, niin rouva Zabini ei kaihda ottaa isommat (mutta huomaamattomat) aseet käyttöönsä. Huomaa selvästi miten aviomiehet ovat lumoutuneet niin pahasti naisen kauneuteen, että eivät osaa aavistaa edes tämän todellisen petollisuuden. Rouva Zabini on näemmä jonkinsortin seireeni tai itse (miesten) kuolema. Mutta tosiaan, minä pidän tästä naisesta, hän on niin kiehtova ja mystinen, että oi sentään - herkullista luettavaa. (Ja niin, se miten hän tekisi Blaisesta täydellisen miehen, on hyvin keksitty ja tuotu esiin.)

Basira on myös kaunis nimi ehdottomasti, tuli mieleen sellainen tumma hunaja ja mauste - pienoinen intialainen säväytys. Pidin ensimmäisestä ficletistä kovasti, kerroit hienosti mistä kaikki alkoi. Ensimmäinen aviomies ei näemmä kestänyt enää sitä, että joutui elämään vaimonsa rahan varassa, oli varsin tyytymätön asiaan. Basira kyllästyi tämän pikkupojan kiukutteluun ja tiesi, että miehen seuraava kahvikupponen olisi viimeinen. Ja niin hei, ei voi kuin rakastaa kuvailujasi tässä. Esimerkiksi:

Hänen tumman sokerin värinen ihonsa kiristyi korkeiden poskipäiden yli yhtä sileänä ja suloisena kuin silkki syleili hänen leveitä lanteitaan. Noiden lanteiden toivoi moni mies lahjoittavan itselleen jälkeläisen. Ja entä ne silmät sitten – mustat ja sädehtivät kuin turmaliini! Kuinka moni mies olikaan hukkunut niiden upottavaan kaivoon, jonka pohjalta he kuvittelivat löytävänsä aarteen? Kuinka moni mies olikaan unohtanut valansa, vaimonsa ja virkansa, kun tuuheat silmäripset verhosivat kainosti nuo salaperäiset jalokivet, joiden arvo näytti yön pimeydessä mittaamattomalta?

Pitkä lainaus, mutta ei voi ohittaa millään. Alku on vain niin uskomattoman kauniisti kuvailtu, jalokiviä, tummaa sokeria, silkkiä, savukkeita polttavia tummanpunaisia huulia ja tuuheita ripsiä - ah. Ei ihme siis, että Basira vetää kaikki miehet huomioonsa.

Jalokivet välkähtelivät hoikissa, pitkissä sormissa, kun nainen siirteli lautasellaan sitä, mikä hänen kurpitsaleivoksestaan oli jäljellä. Viileä tuulenpuuska, viimeinen muistutus talvesta, joka oli jo taittunut kevääksi, sai hameen helman lepattamaan ja kääriytymään säärien ympärille. Kirsikkapuut kukkivat, ilma tuoksui pölylle ja sokerille, ja Eiffel-torni lävisti kirkkaansinisen taivaan Basiran selän takana.

Upeasti kuvailtu tässäkin kohtaa, suloinen ja viaton tunnelma. Toit Pariisin todella ihanalla ja keveällä tavalla esiin.

Juuri sitä Basira Pariisissa rakasti: laskut tuotiin hopeatarjottimella, leipäkaupan kynnyksen yli ei astuttu ilman huulipunaa, mies ei ohittanut naista kadulla nostamatta hattuaan. Joku toinen saattoi pitää sitä teennäisenä, mutta Basirasta se oli vastustamatonta, pienillä teoilla luotu illuusio huolettomuudesta ja ikuisesta keväästä.

Ei voi kuin sanoa ♥!

Taidan nyt päättää tämän kommentin tähän, kiitos todella kauniista ficletistä! ♥ Odotan innolla seuraavia ficlettejä jo. (+ ai niin hei, sait minut innostumaan rouva Zabinista taas, kiitos, teki nimittäin tätä luettua kirjoittaa hänestä!)

[Paju]

Minä kun luulin tämän välilehdistä avatessani olevan valmis! Eipä ollutkaan, eikä se kyllä oikeastaan haittaa. Pääsin sentään heti alussa mukaan. 
Rouva Zabinin persoonallisuudesta ei mulla (yllätysyllätys) ole ollut mitään kummempia mielikuvia. Ehkä turhamaisuutta, hiukkasen, niin olen Blaisesta päätellyt kuin hänet päässäni ja hoodeessä kuvittelen.
Mielenkiintoisinta on Pariisissa luodussa Barisen henkilöhahmossa hänen omanarvontuntonsa. Nainen ei ole fiksu, mutta hyväksyy sen. Hän omaa kuitenkin kiinnostavaa oveluutta, kaiken sen turhamaisuuden ja teennäisyyden varjolla jonka hänen ulkonäkönsä hänelle sallii.

Itsellisyys ja omanarvontunto näkyvät myös ensimmäisessä aviomiehessä. Mies naisen elättinä luo mielenkiintoista kontrastia - kontrastia joka edelleenkin on häpeä ja tabu ja varmasti tuolloin vielä enemmän.

Tuolloin - viittaan siis aikakauteen. En oikein osaa sanoa milloin tämän tulisi olla tapahtunut, enkä jaksa laskeskella karkeita arvioita Potter-aikajanan mukaan, mutta aikakaudesta tulee mieleen ehkä 60-luku. Vielä aikaa, kun käytöstavat ja hienostuneisuus oli arvossaan.
Hatunnostaminen oli viehättävä yksityiskohta.

Kirjoittamisesta ei voi moittia. Teksti on jouhevaa eikä kirjoitusvirheitä näy. Enempää mulla ei ehkä ole taitoa sitä lähteä puimaan. Hyvää kuitenkin!

Jatkoa odotellen ja varmasti vielä kauankin seuraten, Paju

[sugared]

Rentun Ruusunen: Kiitos kommentista! :--) Jatkoa tulee just nyt!

Upsila: Kiitos paljon kommentista! Voin melkein luvata, että tää tulee päivittymään vähän tiiviimmällä tahdilla kuin noi mun muut miljoonat projektit... :--D Oon pitkään halunnut kirjoittaa taas Potterdomia, mutta en oo oikein inspiroitunut. Tää on tarpeeks keveä aihe ja kuitenkin tarpeeks tuntematon, että saan käyttää mielikuvitustani. Jee.

Basira on myös kaunis nimi ehdottomasti, tuli mieleen sellainen tumma hunaja ja mauste - pienoinen intialainen säväytys.

Just jotain tällaista mullakin oli mielessä, kun valitsin nimen.

Paju: Kiitos kovasti kommentista! Voisinkin muuten lisätä tonne otsikkoon, että kuinka monta osaa on valmiina, hyvä kun sanoit. Mullakin rouva Zabinista tulee ekana mieleen juuri turhamaisuus ja sellanen kylmä kauneus, mutta halusin hänen olevan vähän muutakin kuin joku vamppi. Aikajanoista, mä en ensin sijoittanut tota mihinkään tarkempaan aikaan, mutta tän uuden tiimoilla piti vähän asiaa miettiä. 60-luvun lopulle tuo Pariisi nimenomaan sijoittuisikin, tarkka nenä. :--D Mä itse asiassa ajattelin kovasti Fitzgeraldia tuota kirjoittaessani, vaikka tiesinkin, että vähän myöhemmässä ajassa liikutaan kuin 20-30-luvulla. Mutsiisjoo kiitos!

A/N: Jee, jatkoa pukkaa! Tämä on vähän erilainen kuin muut osat tulevat olemaan. Tässä nimittäin lähdin liikkeelle ajatuksesta, että kakkonen voisi oikeasti olla Basiran elämän mies, jos naisen omat viat eivät häntä estäisi sitä tajuamasta. Kaikissa muissa vika tulee olemaan siinä miehessä. :--D Tää sijoittuu siihen aikaan, kun Voldu on alottanut matkansa kohti pimeyden lordin titteliä. Mun ajatuksissa Zabinit ei oo samalla tavalla kietoutunut pimeyden voimiin kuin esim. Malfoyt, mutta liikkuu kuitenkin vähän kyseenalaisessa seurassa. Tää ei pituutensa puolesta oo kyllä enää ihan ficlet vaan lyhyt oneshot, mutta no can do.

New York

Aviomies numero kaksi ei pitänyt New Yorkista. Basira näki sen tämän ahavoituneilta, hopeisen parran laikuttamilta kasvoilta heti, kun he astuivat tulisijasta hotellin kullalta kimaltavaan aulaan. Nuori, punaiseen pukeutunut velho, jonka koko olemus henki anteeksipyyntöä omasta olemassaolostaan, kiiruhti noutamaan pariskunnan laukkuja. Tämä kumarsi syvään, ja Basira pani harmissaan merkille, ettei miehen matelu ollut kohdistettu hänelle. Eikö tämä ollut nähnyt hänen kasvojaan Noitien Voguen kannessa?
"Tervetuloa Yhdysvaltoihin", velho toivotti kimeällä äänellä ja leveällä aksentilla. Harmaantunut britti murahti vastaukseksi ja antoi palvelijan leijuttaa heidän matkavarustuksensa lintuhäkkiä muistuttavaan kullattuun hissiin.

Hetken kuluttua pariskunta oli hyvästellyt palvelijan, joka oli kumarruksin ja vuolain, vihellyksiltä kuulostavin ääntein kiittänyt avokätisestä juomarahasta. Aviomies numero kaksi istahti pehmeälle katosvuoteelle, Basira asettui peilin eteen.
"Hormiverkossa matkustaminen on sitten niin epämukavaa", hän tuhahti lisätessään pronssinhehkua poskilleen, joilla kuvitteli näkevänsä aavistuksen tuhkanharmaata. "Miksi emme voisi ilmiintyä? Kyllähän he tietävät, keitä me olemme", noita jatkoi ja rypisti hiilenmustia kulmiaan. Hän vilkaisi puolisoaan, joka oli nostanut kipeytyneet jalkansa kermaleivosta muistuttavalle rahille ja poltteli pitkää, kapeaa piippua.

Basira oli ollut 24-vuotias, kun yhdestä hänen monista poikaystävistään oli tullut aviomies numero kaksi. Hän oli ottanut opikseen ensimmäisestä, surkeasta liitostaan, joka oli päättynyt valitettavaan onnettomuuteen ja josta Basira oli puhunut noitainlehtien sivuilla kyllästymiseen asti - ja kuitenkin aina yhtä huoliteltuna, aina yhtä arvokkaan surumielisenä. Aviomies numero yksi, joka oli eläessään ollut rutiköyhä, oli kuolemansa jälkeen tehnyt vaimonsa rikkaaksi. Velhon pöytälaatikosta oli nimittäin löytynyt kokoelma murheellisia novelleja, jotka perikunta oli sittemmin postuumisti julkaissut. Basira ei tiennyt, miten hänen keskinkertainen aviomiehensä oli saanut aikaiseksi jotakin niin tuottoisaa, mutta oli yhtä kaikki tyytyväinen.

Aviomies numero kakkosella sen sijaan oli varoja omasta takaa. Tämä ei muutenkaan ollut mikään eilisen aarnikotkan poika vaan kautta taikamaailman tunnustusta saanut tutkija, alkemisti ja Nicholas Flamelin hyvä ystävä. Basiran tuttavat olivat kurtistelleet kulmiaan kuullessaan, että aviomies numero kaksi oli nuorikkoaan pari vuosikymmentä vanhempi, mutta Basira itse piti sitä pelkästään hyvänä asiana. Velho oli rikas, älykäs ja hyvä keskustelemaan. Tällä oli kypsä, aikuisen miehen itsetunto ja miellyttäviä ystäviä, joiden seurassa kannatti näyttäytyä. Karismaattisen miehen viehätystä ei vähentänyt sekään, että tämä omisti valtavan linnan Ranskan maaseudulla.

"Niin tietävät", aviomies numero kaksi totesi nyt ja kutsui tuhkakupin sauvannäpäytyksellä kämmenelleen. "He tietävät, että Warren ja Hoid jäivät kiinni jästien kiduttamisesta. He tietävät, että minä pelasin golfia heidän kanssaan."
Basira löi äkeissään kiinni puuterirasiansa kannen. Hiiteen Warren ja Hoid! Aikaisemmin hän oli saattanut kiinnittää huomiota ulkomaailmaan – siihen, mitä tapahtui hänen oman valovoimaisen itsensä ulkopuolella – vain silloin, kun se häntä huvitti. Nyt ulkomaailma astui toistuvasti hänen tielleen. Hän ei piitannut jästeistä tai muutamasta typerästä velhosta, jotka eivät kyenneet hillitsemään barbaarisia halujaan. Hän ei piitannut huhuista, joiden mukaan uusi, edeltäjiään suurempi pimeyden velho oli nousemassa. Ne eivät koskettaneet häntä. Eivät ennen kuin nyt, kun ne tekivät hänen matkustamisestaan epämukavaa.

"Minulla on nälkä", Basira ilmoitti kopeasti ja nousi ylös. Hän kietoutui hopeanhohtoiseen turkkiin, ja kymmenen minuutin päästä he olivat ulkona.

***

Pariskunta valitsi Park Avenuen kalleimman ravintolan. Basira katseli ympärilleen odottaessaan, että kohtelias mutta vähäeleinen tarjoilija sytytti kynttilät ja kaatoi viiniä. Hän näki kymmeniä erivärisiin, hohtaviin turkiksiin pukeutuneita naisia, savuke suupielessä vauhdikkaasti keskustelevia liikemiehiä ja yksinäisiä vanhoja rouvia, jotka siemailivat baaritiskillä cocktailejaan, yhtä katkeria kuin he itse. Joukosta erottui pariskunta, jonka Basira oli nähnyt jo hotellin aulassa ja jonka molemmat puoliskot olivat pukeutuneet raskaisiin samettikaapuihin. Nuori nainen kohotti ylpeänä leukaansa. Ainakin he osasivat pukeutua kuin jästit eivätkä riekkuneet ympäriinsä naurettavissa kaavuissa, jotka kaiken lisäksi olivat leikkaukseltaan auttamattoman vanhanaikaisia. Basira oli juuri huomauttamassa asiasta aviomies numero kakkoselle, kun samettipariskunta lähti lipumaan heidän suuntaansa.

"Anteeksi, että häiritsemme, sir, madam", mies, joka oli vaimoaan puolta kyynärää lyhyempi ja jonka valkoinen parta oli letitetty kahdelle pitkälle ranskanletille, aloitti.
"Me emme voineet olla huomaamatta teitä", vaimo lisäsi tohkeissaan. "Oikeastaan huomasimme teidät jo hotellissa, mutta emme uskaltaneet lähestyä."
Basiran kasvot, jotka vielä hetki sitten olivat olleet välinpitämättömät, kirkastuivat. Nyt hän ymmärsi, mistä oli kyse. Hän räpäytti näytiksi täydellisiksi kaariksi taivutettuja ripsiään ja otti kasvoilleen hymyn, jonka oli varannut ihailijoilleen.
"Olen suurin ihailijanne", vanha mies henkäisikin. Basira kääntyi tämän puoleen ja aikoi lausua jonkin tyhjän kohteliaisuuden, joka kuitenkin jäisi kuulijansa mieleen suloisena muistona.
"Olen lukenut jokaisen julkaisemanne artikkelin, ja erityisesti kirjoituksenne hutsunmunista kemiallisen prosessin katalysaattorina oli häikäisevä! En voisi kuvitella suurempaa kunniaa kuin tavata teidät! Ehkä voisimme liittyä hetkeksi seuraanne?" vanhus jatkoi pienet kovakuoriaissilmät sädehtien. Basira nielaisi kohteliaisuuden, ja hänen suunsa napsahti kiinni kuin karhunrauta.
"Toki", vastasi aviomies numero kaksi, joka siihen asti oli hiljaisen huvittuneena poltellut piippuaan. Liian arvokas avatakaseen suutaan rahvaiden seurassa, Basira ajatteli katkerana. Vanha pariskunta ei enää edes vilkaissut hänen suuntaansa. Hänen, Voguen kansikuvatytön!

Pilaavat ensimmäisen iltani New Yorkissa, noita mietti luoden kaunaisia katseita aviomiehensä ja tuntemattoman pariskunnan muodostamaan kolmikkoon. He keskustelivat kiivaasti koko sen ajan, kun Basira näykki alkuruokasalaattiaan, ja kiihdyttivät itsensä jälkiruokaan mennessä suoranaiseen alkeemiseen hurmioon. Myrskypilvet loivat synkkiä varjoja Basiran kasvoille, ja kun muut päättivät siirtyä baarin puolelle, hän pyysi anteeksi ja poistui seurasta. Petollisen tyynen ulkokuoren alla kiehui kuin hornankattilassa.

New York oli suuri, suuri kaupunki mutta äkkiä siitä oli tullut liian pieni heille kahdelle.

[Upsila]

Jee hei, uutta tekstiä, tätä oli ilo palata lukemaan taas!

Pakko sanoa tähän alkuun muuten myös, että A/N:ssa mainitsemasi idea kuulostaa hyvältä! Se, että tällä kertaa ei olekaan kyse miehen viasta vaan itseasiassa Basiran omasta. Miten hän on tottunut parrasvaloon, nimmarin jakoon ja ihailuun - nyt kun huomio ei kohdistunutkaan enää häneen vaan aviomies numero kakkoseen, nainen kiehuu sisällä tulivuoren lailla.

NY jotenkin sopii todella hyvin tähän - kaiketi johtuu siitä, että Basira ja kaupunki ovat yhtä glamourisia ja vilkkaita, muiden ihailemia ja kiinnostuksia täynnä. Kuvailit kullattua, luksusta hotellia hyvin kauniisti, näin omin silmin jopa miten kaikki kimalsi ja säihkyi; pystyi tuntemaan arvokkaan ja hienostuneen tunnelman hotellin yllä, miten Basira odotti itsekin sitä hienovaraista ja kaunista kohtelua turkkiinsa käpertyen.

Aviomies numero kaksi ei pitänyt New Yorkista, mutta Basira yritti antaa sen olla häiritsemättä itseään. Vasta silloin, kun mies varasti itseäänsä huomion kalliissa ravintolassa, Basira sai tarpeekseen. Hän kyllä osasi käyttäytyä tyyneesti, mutta sisällä kiehui kuin hornankattila. Mies lähinnä loi Basiraan huvittuneita katseita, oli vähäsanainen ja eleinen, huoleton.

Oletin muuten tässä, että rouva Zabini ei luultavasti tappanut toista aviomiestään? Otti avioeron tai jotain. Tai sitten hän tappoi, mutta se selvinee sitten seuraavassa ficletissä. Jäi kieltämättä mystiseksi, että erosivatko he vai oliko Basira sen verran kitkerä huomiosta, että päätti siltä istumalta myrkyttää toista miestäänkin. Saa sitten nähdä.

Ja niin, tykkäsin siitä, että tähän oneshottiin lisättiin myös sitä mainintaa Voldemortin nousemista. Selkeyttää tilannetta, että missä kuljetaan ja mihin ollaan menossa - pitäähän Blaisenkin jossain vaiheessa ilmestyä kuvioihin. Hienoa siis, että velhomaailman historiaa tuotiin hieman esille.

Upeaa luettavaa jälleen, ei voi kuin ihailla tämänkin tekstin kuvailua, tunnelmaa ja säihkettä. Kiitoksia, seuraavaa odotellessa sitten!

[Kaarne]

Kommenttibingoilen ja huomasin, että tältä osastolta löytyi tämä sarja, johon jo aiemmin olin otsikon perusteella kiinnittänyt huomiota. Vasta nyt silmiini osui kirjoittajakin, ja kun näin, että tämä oli sinun kirjoittamasi, päätin klikata topikin auki. Tekstisi ovat aina ihastuttavan värikylläisiä, tunnelmarikkaita ja kuvailultaan, hmm, glamouria täynnä, ja siksi niitä on ilo lukea.

Tykkäsin kovasti Basirasta (vaikka nimi onkin minusta vähän hassu, mutta kyllä se toisaalta sopii), tuosta alustusosuudesta ja myös kahdesta ensimmäisestä osasta. Molemmissa oli vaikuttava loppu ja myös taitavasti luodut aviopuolisot, jotka olivat sopivia vastinpareja päähenkilön värikylläisyydelle. Hihittelin kahvikupin myrkyttämiselle ja toisaalta tuossa New York -raapaleessa Basiran turhamaisuudelle. Vähän kyllä mietin tuossa ensimmäisessä että mikä sen kuolemansynti oli, ylpeyskö miehen taholta vai kuinka? Ja entä tuossa toisessa? Jotenkin niitä en hahmottanut, mutta toisaalta olen vielä aamu-uninen.

Hmm. Tuo kaupunki-ideakin on ihana ja erityisesti Pariisin kohdalla se tuli hyvin ilmi. New York oli myös onnistunut, mutta ehkä olen niin tottunut hotelleihin ja hissipoikiin elokuvien vuoksi etteivät ne enää hätkäytä, ja siksi New Yorkin läsnäolo raapaleessa tuntui vähän valjummalta. Toisaalta lopetus toi hienosti esiin juuri kaupungin suuruuden kontrastina Basiran senhetkisille tuntemuksille.

Kritiikkiä minulla ei kauheasti ole, vaikka täytyykin sanoa, että minusta tuntuu, että Basiran tyyliset naiset ovat sinun kirjoittamiesi hahmojen joukossa aika tyypillisiä. Ylipäätään jotenkin tällainen juonittelu, glamour ja seurapiirielämä tuntuvat asioilta, joita kuvaat mielelläsi. Se ei toki ole vika, mutta mielenkiinnolla näkisin sinun kirjoittavan joskus jotain selkeästi erilaista: jotain harmaampaa, ikävämpää ja yksinkertaisempaa. (Toisaalta GoT-raapale oli aika hyvä esimerkki erilaisesta maailmasta ja siitä, miten tyylisi sopi sinnekin. Se oli hyvä, pitäisi joskus kommentoidakin.)

Kiitoksia varsin mainiosta tekstistä, tätä oli tosiaan ilo lukea!

[sugared]

Upsila: Kiitos kommentista! :--) Kyllä se aviomies numero kakkonenkin manan majoille päätyi, varmaan siitäkin sitten lisää seuraavalla kerralla. Halusin vaan lopettaa tekstin tuohon virkkeeseen, kun se on niin tehokas. :--D Tykkään kanssa pitää Potter-maailman mukana näissä Potterdomin teksteissä, kun tuntuu, että välillä unohdetaan kokonaan se maailma hahmojen takana (vaikka varmasti kaikki ovat yhtä lailla siihen ihastuneet kuin hahmoihinkin).

Nevilla: Kiitos paljon kommentista sulle myös! Ekassa tosiaan ylpeys, tokassa kateus. Tarkotuksella jätin noi aika tulkinnanvaraisiksi (vaikka yritän kyllä tuoda niitä jatkossa enemmän esille), tosin ylensyönti voi olla aikanaan suht helppo tunnistaa. :--D Mua kanssa harmittaa, ettei tossa New Yorkissa nyt päästy hotellia pidemmälle, mun oli jotenkin kauhean vaikea keksiä tapahtumapaikkaa. Seuraavassa pitäisi sitten taas kaupungin hengen tuntua paremmin. Toivottavasti. Kelasin muuten itsekin tässä yks päivä, että tulipa taas kirjotettua tollasesta kauniista vampista. :--D Tän on tarkotuksena olla sellanen helppo juttu, jota mun on miellyttävä jatkaa, ja aihekin on valittu ihan vaan sillä ajatuksella. Tykkään tosiaan kirjotella kaikkea glamouria ja glitteriä, kun siihen ei omassa elämässä oo varaa, nyyh! Mutta joo, kyllähän mun melkein kaikki muut tekstit onkin sitten angstia, esim. nuo Skinsit ja Asvalttiviidakko.

[jossujb]

Joo, täsä jos jossakin on jotain originaalia otetta! Hahmovalinta on loistava, sen tyypin sivuhenkilö josta tiedetään vähän enemmän kuitenkin kuin vaan nimi, mutta jää silti paljon tilaa soveltaa. Loistavaa, rareilu on aina kiva, mutta se on mielenkiintoista kun valitaan aiheeksi kuitenkin joku josta on edes jonkinlaiset mielikuvat päässä olemassa. Enpä muista rouva Zabinista ficciä aikaisemmin lukeneeni... ja todellakin mietin nyt miksi, hänestä jos kenestä näyttää olevan aihetta.

Todellakin glamourisen kuvan maalaat, herkutellen jet-set elämän velhoversiolla, kiinnittäen huomioita yksityiskohtiin. Pariisi henkii kahviloillaan juuri Pariisia ja sokerinmakeaa eurooppalaista unelmaa, jota tahrii vain kateellisen aviomiehen nillitys. Jotenkin kierolla tavalla sitä alkaa symppaamaan Basiraa nopeasti jopa myrkytyksessään, koska tämä on hänen unelmaansa, hänen pilvilinnojaan, jota miesten ei tulisi tulla sotkemaan. Jotenkin pelottavaa melkein että sitä hip-hip-hurraa murhaajalle, mutta hyvän ficin merkki sekin - pääsen täysin sisään hahmon ajatusmaailmaan.

Niin ja New York! Kiireinen, ammattimainen, Pariisiin verrattuna kylmä New York. Hyvin tuot erilaisen glamourin erot esille. Mielenkiinnolla odotan miten pystyt pitämään ylellisyyden tunnon aina uutena ja ihastuttavana seuraavissakin ficleteissä. Yksityiskohtianen rahalla saa-tyyppinen palvonta on ihanaa, mutta saattaa alkaa toistaa itseään... tosin kun se mies vaihtuu, ja miesten ongelmat, niin luulen ettei siitä ongelmaksi ole.

Ensimmäisestä fictetistä tuli melkein allekirjoittaneelle mieleen, että vaikka se ajallisesti käsiteli ehkä basiran lapsuutta yms. niin se tuntui enemmän loppumietinnöltä. Melkein kuin etukäteen paljastetulta epilogilta. Siis tämä tuli siitä mieleen kun Blaise otettiin puheeksi siinä että rouva aikoo kasvattaa hänestä täydellisen siksi kun kaikki miehet ovat olleet pettymyksiä. Joo ei tämä mikään kritiikki ole, minä vain mietin tässä ihan hiljaa itsekseni että palaaminen palaaminen lapsuuteen ja Blasieen olisi toiminut lopussa jännästi...

Äh, no enhän minä niin mistään mitään tiedä, joka tapauksessa, kerrassaan omalaatuinen ja mielenkiintoinen ficci, jota kyllä mielellään lukee jatkossakin. Hii, lisää kiihkeitä myrkytyksiä^^Tulee muuten No Doubtin It's My Lifen musiikkivideo mieleen

Kiitän tästä,
T: jjb

[LovekivaLunaLove]

Tervehdys (:
Alkuun näin sanon, että upeasti kirjoitettu ficci.
Helppolukuinen näin sokeallekkin ihmiselle, joka ei näe edes lasien kanssa kunnolla
Tärppäsin kolmannesta luvusta yhden kirjoitusvirheen, mutta eipä se haitannut lukemista. Pidän tyylistäsi kirjoittaa, ja varsinkin kuvailla asioita.
Haluan ehdottomasti saada jatkoa tuolle tarinalle, mainio!

[sugared]

jossujb: Mustakin on hassua, että rouva Zabinista on kirjoitettu niin vähän. Ja ettei kukaan ole vielä ilmeisesti tarttunut tähän ideaan! Totta kai nää miehet ansaitsee kuolla, onhan ne luvannut Basiralle ikuisen onnen, mutta ei sitten sitä takaakaan! Siat. :--D Toi eka ficlet onkin oikeastaan epilogimainen prologi.. Tai mikskä sitä sitten pitäiskään kutsua. Nyt, kun katson sitä, niin ois varmaan pitänyt käyttää kahta eri aikamuotoa, niin toi loppu ei tuntuis niin omituiselta hyppäykseltä tulevaisuuteen. Ehkä muokkaan sen, kun ehdin. Mulla on toivottavasti myös lopun varalle joku kiva idea... ainakin kuvittelen, että on. Kiitos paljon kommentista! Katoin muuten ton musiikkivideon (miks en oo nähnyt sitä, haha), ja sehän on tosi osuva! Voi olla, että inspiroidun siitä yhtä tulevaa osaa kirjoittaessa. Kiitos siis tän yhteyden vinkkaamisesta!

LovekivaLunaLove: Kiitos sullekin kovasti kommentista! Haha, onneks sitä fonttia saa vähän isommalle, niin näkee lukea. ;--) Yritän joskus etsiä sen kirjotusvirheen ja korjata, vaikka oonkin vähän laiska ikinä muokkaamaan mitään jälkikäteen. Ja jatkoa tulee tässä!

Istanbul

"Ei taas", Basira Zabini ajatteli kuullessaan miesten korottavan ääniään huoneen toisella puolella. Hän ei vaivautunut sammuttamaan pitkän holkin päässä huojuvaa savukettaan. Hän näki katsomattakin aviomies numero kolmosen suuttumuksesta turvonneen naaman, ja vaikkei hän vielä erottanutkaan sanoja, hän osasi käsikirjoituksen ulkoa. Nyt hän vain istuisi ja odottaisi – rakilasi toisessa ja tupakka toisessa kädessä – että kipinät sytyttäisivät täysimittaisen tulipalon ja tapahtumat etenisivät siihen pisteeseen, jossa heidät heitettäisiin ulos. Basira huokaisi ja käänsi katseensa kaari-ikkunasta avautuvaan maisemaan. Tiilenpunaiset silkkiverhot hengittivät hiljaa tuulessa. Ne vuoroin peittivät ja vuoroin paljastivat Sinisen moskeijan valtavan hahmon, josta minareetit kohosivat kuin selälleen kierähtäneen kilpikonnan raajat.

Istanbul oli likainen ja uhkaava, salaperäinen ja tinkimätön, eksoottinen ja periksiantamaton. Se oli samaan aikaan ruma ja kaunis ja molempia niin monella eri tavalla, ettei Basira pysynyt laskuissa. Kulkukissat, kerjäläiset ja kauppiaat kulkivat kadulla kulahtaneessa väriloistossaan. Naiset peittivät vartalonsa, alaston kurjuus oli kaikkien nähtävillä. Jalokiviä ja hevosenlantaa, siltä kaupunki Basiran silmissä näytti.

Jalokiviä, hevosenlantaa – ja pimeyden velhoja. Niihin ei Istanbulissa voinut olla törmäämättä, ja niiden perässä rouva Zabini ja hänen aviomiehensäkin olivat kaupunkiin saapuneet.

Basira oli pysytellyt kaukana alkemisteista. Jos aviomies numero kaksi oli hänelle jotakin opettanut, niin sen, että vain aniharva ansaitsi elää ikuisesti. Aviomies numero kolme oli kunnostautunut hieman toisenlaisen taikuuden saralla. Basira ei ollut lyhyen, varsin etuoikeutetun elämänsä aikana uhrannut montaakaan ajatusta jästeille, jästisyntyisille ja puoliverisille, mutta niin kauan, kun aviomies numero kolmosen varjo ei lankeaisi hänen valokeilaansa, tämä sai hänen puolestaan puuhata mitä lystäsi.

Tai niin hän oli ajatellut aina edelliseen iltaan asti. He olivat istuneet pienessä, täpötäydessä  baarissa hyvin samaan tapaan kuin sinäkin iltana. Kattoon ripustettujen lasilyhtyjen värikkäät heijastukset olivat tanssineet seinillä kuin perhoset, ja avoimesta ikkunasta puhaltava tuuli oli tuonut mukanaan rukouskutsun. Lausuja ei ollut kuitenkaan koskaan päässyt loppuun asti: aviomies numero kolme oli keskeyttänyt hänet.

Kuohahteleva, polttavan kuuma veri oli juuri se ominaisuus, joka oli saanut Basiran lähtemään aviomies numero kolmosen matkaan heidän ensimmäisenä iltanaan. Se oli vetänyt häntä puoleensa kuin kuuma uuninpanko kissaa, mutta kuten kissakin varsin hyvin tiesi tassunsa poltettuaan, liika oli aina liikaa.

"Kautta Merlinin, etkö tajua, että vain pyyhkimällä kuraveriset kokonaan taikamaailman kartalta voimme edes haaveilla siitä loistosta, jossa paistattelimme Bysantin aikaan? Eikö sinulla ole mitään muuta kuin ilmaa tuon kirotun pyyhkeesi alla, rättipää?" aviomies numero kolme pauhasi nyt sylki roiskuen kuin täydellisenä toisintona edellisestä illasta. Ja sitä edeltävästä, ja vielä sitäkin edeltävästä. Basira oli aikeissa haudata kauniit kasvonsa käsiinsä, kun hän kuuli huonosti tähdätyn kirouksen räksähtävän mosaiikkiin. Velhot ja noidat nousivat kauhuissaan pystyyn, ja moni tavoitteli taikasauvaansa. Basira kääntyi juuri ajoissa nähdäkseen, kuinka hänen armas aviomiehensä iski rakilasinsa sirpaleiksi lattiaan ja tähtäsi sauvallaan turbaanipäistä, parrakasta velhoa. Kummankin kasvot olivat tummuneet ärhäkän punaisiksi, ja paikallinen velho sylki kiukkuisia sanoja vieraalla kielellä. Basira ei jäänyt katselemaan kohtausta loppuun vaan poistui salista ennen kuin verhot sulkeutuivat.

Aviomies numero kolme oli sytyttänyt ensimmäisen parrasvalon, jonka loisteessa hän ei ollut valmis viivyttelemään. Hän vannoi sammuttavansa sen jo samana iltana – ellei joku toinen sitten ehtisi ensin.

[Paju]

Tästä kommentista ei nyt tule mitään ihmeellistä, mutta jotain yritän raapustaa.

New Yorkissa Basiran itsekeskeisyys saa vallan, ja pidin siitä hetkestä kun hän tajuaakin jäävänsä aviomiehensä varjoon. Joka tapauksessa,

hutsunmunista kemiallisen prosessin katalysaattorina

ei voi olla pitämättä! 

Istanbulin tunnetila tuli selväksi. Aviomiehestä tuli mieleen jopa Fenrir: tulistuva, voimakas sekä henkisesti että fyysisesti. Hänen henkilöllisyytensä jäi mietityttämään, toisaalta sillä ei edes ole väliä. Tän ficletin pystyi jopa sijoittamaan aikajanalle tarkemmin, ja se on aika hyvä juttu. Kun aiemmista ajankohdan voi kertoa aikakauden tarkkuudella, antaa tää jotain kiintopistettä.

Tykkäsin, ja lisäähän tässä odottaa. 

Paju

[saralin]

Tulen tänne näin nopeasti ilmoittamaan, että pidän ideasta erittäin paljon etenkin kun olet lisännyt tarinaan nuo kaupungit ja kuolemansynnit, jotenkin tekee tarinasta paljon monitahoisemman

Lisäksi Basira sopii mielestäni täydellisesti rouva Zabinin etunimeksi, sillä kuten aiemmin joku jo mainitsikin, siitä tulee mieleen jokin toisaalta hunajainen toisaalta mausteinen - juuri sellaiseksi olen rouva Zabinin kuvitellut

Mutta tosiaan täällä yksi lukija ilmoittautuu ja odottaa jatkoa!

[Upsila]

Minun piti kommentoida tähän jo eilen, mutta äh, jonkinlainen kommentointiblokki hyökkäsi enkä osannut jatkaa kommentointia yhtä virkettä enempää; nytkin tämä lähes samanlainen kaava toistuu ja olen joutunut aloittamaan kommentoinnin alusta jatkuvasti. En kyllä tiedä, että mikä oikein mättää - haluaisin kommentoida, mutta kun sanat jökkäävät niin pahasti ja kaikki kirjoittamani kuulostaa hölmöltä. No, yritän nyt vähän paremmalla onnella jälleen uudestaan.

Ihanaa siis päästä seurailemaan elämää Istanbulissa Basiran ja tämän kolmannen aviomiehen kanssa! Tällä kertaa saatiinkin vähän kokea mausteisempaa ficlettiä, sillä kolmas aviomies oli niin raivopäinen, että olisi voinut luultavasti minä hetkenä hyvänsä räjäyttää koko Istanbulinkin tuhkaksi. Miehen suuttumus paisui nimittäin jatkuvasti liiankin suureksi eikä sille oikein edes näkynyt loppua - kärpästä tehtiin siis liian usein häräksi. En siis kyllä yhtään ihmettele, että miksi Basira alkoi jo pikkuhiljaa kyllästyä aviomiehensä käytökseen.

Mutta joo, kun tarkastellaan rouvan aikaisempaa aviomieshistoriaa uudestaan, niin tämähän tosiaan vaihtaa miehet kuin vaatteitaan (tai ainakin tulee vaihtamaan, kun myöhemmin hänellä on kuitenkin seitsemän aviomiestä jo). Se mikä miehessä raivostuttaa tai kyllästyttää Basiraa, saa tämä haluamaan miehestä eroon (tietenkin kuoleman kautta, kaiketi avioero on liian tylsä ja pitkä prosessinen naisen makuun). Esimerkiksi ensimmäinen mies oli Basiran mielestä liian omanarvontuntoinen, toinen vei hänen valokeilansa raivostuttavasti ja kolmas kuuma verinen. Sellaiset miehet eivät olleet lähelläkään täydellisyyttä ja Basira halusi sellaisen miehen itselleen: itse täydellisyyden, joka vastaisi kaikki hänen odotuksiaan ja ehkä ylikin. Ja vaikka nainen joutuisi myrkyttämään ties monen miehen, hän etsii kuitenkin loppuun asti löytääkseen sellaisen.

Istanbul on muuten hyvin mielenkiintoinen kaupunki. Pidän kovasti siitä miten Basira katselee jokaisesta kaupungia eri näkökulmin ja ajatuksin; tällä kertaa hän pääsi ihastelemaan kuin nyrpistämään nenänsäkin. Istanbul oli hänestä saman aikaisesti ruma kuin kauniskin, molemmat erillä tavallaan. Kaupunki säihkyi ja kimalsi pienen timantin lailla, mutta silti kauneudessa piili myös se kääntöpuoli. Istanbul on eksoottinen, erilainen, tumma, kiehtova. Sellainen, joka koukkaisee Basiran mukaan hulmuavaan loistoonsa ja väkeviin mausteihinsa. Odotan innolla, että mihin seuraaviin kaupunkeihin Basira eksyy seikkailemaan. Venetsia olisi esimerkiksi kyllä aika kiehtova.

Mausteinen, eksoottinen ja ihana ficlet taas sinulta siis, tätä oli oikein mukavaa lukea. Pidin kovasti kipinöivästä tunnelmasta ja maisemakuvailusta, toit Istanbulin todella kauniisti ja hohtavasti esiin. Myös se, miten rouva Zabini ei halunnut olla tässä valokeilassa oli hienosti tuotu teksissä esille: Basirahan yleensä nauttii suuresta huomiosta ja ihailusta, mutta tämä oli kuitenkin aivan erilainen valokeila mihin hän on tottunut. Se on liian turmeltu ja raivopäissään sytytetty. Sellaisen valokeilan Basira halusi sammuttaa - ja nopeasti.

Ja niin, plus:

Tiilenpunaiset silkkiverhot hengittivät hiljaa tuulessa. Ne vuoroin peittivät ja vuoroin paljastivat Sinisen moskeijan valtavan hahmon, josta minareetit kohosivat kuin selälleen kierähtäneen kilpikonnan raajat.

Ihana, omaperäinen kuvailua tässä, tykkäsin hirmuisesti!

Jalokiviä, hevosenlantaa - ja pimeyden velhoja

Tämä kohta oli myös kiva - se miten Istanbul verrattiin jalokiveen kuin hevosenlantaakin. Kaunis ja ruma - molempia yhtä aikaa. Pimeyden velhot olivat myös mukava lisä tähän, voisi tosiaan ajatella, että siellä liikkui paljon vaarallisia ja uhkaavia pimeyden velhoja - saattaisi olla, että osa on jotenkin yhteyksissä itse Voldemortiin?

Mahtavaa luettavaa kuitenkin, päästiin seurailemaan vähän toimintaa ja tapahtumia, kiitos tältä erään!

[sugared]

Paju: Kiitos kommentista, ei sen aina tarvitse niin kovin ihmeellinen olla kirjoittajaa piristääkseen. Minä ainakin piristyin! Hutsunmunat on hupsuja. Mulla on aina vaikeuksia linkittää tekstejäni aikaan, kun siitä helposti seuraa kaiken maailman ongelmia ja ristiriitoja, mutta selkeyttäähän se kyllä huomattavasti. Kiva kuulla, että tykkäsit, toivon hartaasti, että saan tämän joskus kirjoitettua loppuun. Nyt ficcaamiseen ei oikein ole inspiraatiota.

saralin: Kiitos kommentista! Kuvaukset kaukaisista paikoista on aina kiehtovia kuten myös kuolemansynnit, hauska kuulla, että olet samaa mieltä. Mäkin oon aika tyytyväinen tohon nimeen, musta Basira kuulostaa myös sopivan käärmemäiseltä. :--D

Upsila: Kiitän kovasti kommentista ja kehuista. Basira on kieltämättä käytännön nainen, hoitelee epämiellyttävät aviomiehet nopeasti pois päiväjärjestyksestä. :--D Hoo, Venetsia olisi kyllä oikein hyvä kohde, etenkin, kun sieltä olisi taas niitä omakohtaisia kokemuksia, joten ehkä kirjoitankin Basiran jossain vaiheessa sinne! Kunhan nyt saisin kirjoitettua ylipäätään.

[Letizia]

Ilahdun aina, kun tuntemattomia hahmoja ikään kuin herätetään eloon - etenkin naishahmoja, jotka tavallaan jäävät hieman varjoon kirjasarjassa. Fikeissä parasta on päästä seuraamaan velhomaailmaa muualtakin kuin teinipojan olan takaa. :)

Tässä oli paljon seikkoja jotka tuntuivat niin oikeilta, että näinhän sen täytyy olla - esimerkiksi se, että Zabini on Blaisen äidin oma sukunimi eikä viimeisimmän aviomiehen, ja miehet ovat hänelle muutenkin vain numeroita. En myöskään tämän jälkeen varmaan osaa kuvitella rouva Zabinin etunimeksi mitään muuta kuin Basira. Kiinnostavaa sinänsä, että nimi juontuu viisautta merkitsevästä sanasta! Vaikka Basiran taitojen väitettiinkin rajoittuvan myrkynkeittelyyn eivätkä tiede ja politiikkakaan kiinnostaneet, niin vaatinee älyäkin hoitaa hengiltä seitsemän miestä ja itse selvitä kuivilla. Näin hänessä paljon samanlaista varovaista, itsekästä selviytyjää kuin Blaisessa.

Tässä tavallaan leikiteltiin suurkaupunkien mielikuvilla - (Istanbul sai jopa vähän hätkähtämään, koska tiettyjä stereotypioita on oppinut varomaan, mutta toisaalta se oli kaikkein voimakkain) - mutta kaikissa oli jotain aitoa ja omaa tunnelmassa. Pariisin pöly ja sokeri, New Yorkin katkerat rouvat ja katkerot, Istanbulin jalokivet, hevosenlanta ja pimeyden velhot - pidin yksityiskohdista.

Harmillista, jos inspiraatiosi on ollut hukassa. Toivottavasti se vielä palaa, mutta halusin joka tapauksessa kertoa, että luin ja  tähänastisetkin osat maistuivat hyvin. :)

[Meldis]

Minun oli pakko lopulta valita tämä Kommenttiarpajaisiin, vaikka onkin harmillisesti kesken, koska oli vain niin jännittävä aiheen valinta! Ja josko ehkä näin voisi nostella ja toivoa hartaasti jatkoa. ^^ Minusta on upeaa, miten pelkällä otsikolla sait minut innostumaan hahmosta, joka ei ole koskaan tainnut suoraan esiintyä kirjoissa ja mainittukin ehkä kerran. Olen ajatellut, että rouva Zabini on vain etsinyt rikkaita miehiä ja tapattanut heidät sopivasti, mutta minusta näissä kolmessa pätkässäkin oli jo tosi hyvin kerrottu, että tarina on monimutkaisempi. Ja kyllä minä siltikin mielelläni lukisin niistä salavihkaisista murhista, joista ei jotenkin vain ole koskaan syytetty rouva Zabinia. Basira on minusta tosi kaunis nimi muuten, hyvin valittu. ^^

Kaunis, hienostelevan elämän kuvailu sopii todella hyvin Basiraan, joka on kaunis ja hienostunut itsekin. Olit erinomaisesti yhdistänyt hänen viekkaan, keimailevan luonteensa koreilevaan maisemaan ja kerrontaan, joka oli kuin Basiran kirjoittama. Basiran hahmosta olit tehnyt tavallaan laskelmoivan, mutta samalla kevyen, ettei hän tuntunut kylmähermoiselta tappajalta juuri lainkaan, vaikka sitten ehtikin tässä jo tappamaan kolme ihmistä.

Ja entä ne silmät sitten – mustat ja sädehtivät kuin turmaliini! Kuinka moni mies olikaan hukkunut niiden upottavaan kaivoon, jonka pohjalta he kuvittelivat löytävänsä aarteen?

Heti tämä alku imaisi mukaansa, rakastin kuvailuasi Basirasta! Tuli mieleen sellaiset mustavalkoiset, melkein film noir tyyliset elokuva ja Basira on femme fatale. Mutta tykkäsin sinun femme fatalesta, noissa leffoissa naiset ovat yleensä niin yksiulotteisia (vaikka en hirveästi myönnä tietäväni film noirista ). Jännä yhdistelmä oli myös, että Basira ei ollut hirveän älykäs, ainakaan klassisessa mielessä, kouluaineissa ja tykkäsin, miten kateellinen hän oli kakkosmiehen huomiosta ja minusta tuntui, ettei hän pitänyt siitä myöskään, että tämä oli niinkin älykäs, ei vain saamansa huomion takia. Enkä siis ajatellut, että Basira olisi tyhmä vaan ettei hän ollut yliluonnollisen älykäs, se ei tuntuisi luontevalta. Kirjoittamasi Basira oli tavallinen ihminen, jolla myös kävi vähän tuuri, kuten ensimmäisen miehen kohdalla. Minusta oli hauskaa, miten sattumalta hän rikastuikin ensimmäisen aviomiehen ansiosta, eikä ollutkaan ryhtynyt liittoon rahan takia. Ehkä hän siitä saikin innoituksen muille miesehdokkaille.

Tykkäsin, miten kellään miehistä ei ollut nimiä. He olivat vain miehiä, joilta Basira sai jotain, eikä siihen tarvittu nimiä. Tosi hyvin näytit aina sen piirteen, jota Basira ei tarvinnut ja kuumottavaa, että sen sijaan, että olisi jättänyt heidät, hän tappoi heidät. Heissä oli jotain, mikä oli murhan arvoista. Pidin, että et sitonut Zabineja niin osaksi pimeyden voimia, mutta jotenkin tuossa se ehkä näkyi, tappaminen oli vain tapa päästä eroon rasittavista asioista elämässään.

Oi ja kaupungit olivat tosi ihanasti kuvattuja, aloin jo epäillä, oletko käynyt kaikissa kun todella oli sellainen hyvin lähelle menevä kosketus jokaisen kaupungin henkeen. ^^

Tiilenpunaiset silkkiverhot hengittivät hiljaa tuulessa. Ne vuoroin peittivät ja vuoroin paljastivat Sinisen moskeijan valtavan hahmon, josta minareetit kohosivat kuin selälleen kierähtäneen kilpikonnan raajat.

Tuo Istanbul oli varmaan lempparini, niin pikkutarkkaa ja hevosenlannatkin alkavat tuntua maailman kauneimmalta asialta sinun kuvaamanasi.

Kiitos näistä pätkistä, toivon hirveästi, että tälle tulisi jatkoa, vaikka aikaa onkin jo kulunut. Joten jos toive on turha, kiitän silti näistä. ^^ Olit valinnut hahmon erinomaisesti ja kirjoittanut hänestä niin, etten osaa kuvitella rouva Zabinia canonissakaan muunlaiseksi.

[sugared]

Letizia: Ai kauhea, melkein 10 vuoden jälkeen vastaan kommenttiisi. Mulla oli tähän joskus jatkoa tekeillä, mutta ei se sitten ikinä valmistunutkaan. Jos olet vielä Finissä, niin anteeksi ja iso kiitos ihanasta kommentista! <3 Sen lukeminen ilahdutti kovasti nytkin, ja arvostan sekä kehuja että hyvää huomiotasi stereotypioista.

Meldis: Hauskaa, että valitsit tämän, vaikka musta tuntuukin monesta syystä kummalliselta palata näihin vanhempiin teksteihin. Tää on sellainen teksti, jolle yhtäältä voisin nähdä itseni kirjoittamassa jatkoa, ja joka toisaalta tuntuu hyvin vieraalta - mm. Letizian kommentissaan esiin nostamat stereotypiat, enkä enää niin tykkää kirjoitella "glamouria ja glitteriäkään", niin kuin ilmeisesti herran vuonna 2012 olen tykännyt. XD Kirjoitustyylinikin on tainnut vuosien myötä vähän pelkistyä. Mutta tykkään kyllä edelleen tästä ideasta ja Basirasta kaikessa kiehtovassa karmeudessaan! Ihana kuulla, että säkin tykkäsit! <3 Ihan mahtavaa, että Basira piirtyi mieleesi moniulotteisena femme fatalena! Tuo oli osuvasti sanottu, että Basira on laskelmoiva ja kylmäverinen tappaja mutta silti kevyt, jotain sellaista fiilistä tähän hainkin aikanaan.

Jännä yhdistelmä oli myös, että Basira ei ollut hirveän älykäs, ainakaan klassisessa mielessä, kouluaineissa ja tykkäsin, miten kateellinen hän oli kakkosmiehen huomiosta ja minusta tuntui, ettei hän pitänyt siitä myöskään, että tämä oli niinkin älykäs, ei vain saamansa huomion takia. Enkä siis ajatellut, että Basira olisi tyhmä vaan ettei hän ollut yliluonnollisen älykäs, se ei tuntuisi luontevalta.

Tosi kiinnostavaa lukea ajatuksiasi tästä! Olet oikeassa, että Basira ei ole ainakaan akateemisessa mielessä mikään älykkö. Tykkään tulkinnastasi, että Basira kadehti myös miehen älyä - tämä pitää varmasti paikkansa! Älyähän tyypillisesti arvostetaan kauneuden ylikin, ja tähän linkittyy kaikenlaisia perinteisiä ajatuksia maskuliinisena ja feminiinisenä pidetystä, ja siitä miten mitäkin ominaisutta arvotetaan.

Olit valinnut hahmon erinomaisesti ja kirjoittanut hänestä niin, etten osaa kuvitella rouva Zabinia canonissakaan muunlaiseksi.

Iih, iso kiitos! <3 Oikeasti oli tosi ilahduttavaa ja ihanaa lukea ajatuksiasi tekstistä ja olen ihan hurjan otettu siitä, että Basirasta tuli sunkin headcanon! Hän tekee ehkä hieman vähemmän murhanhimoisena hahmona cameon yhdessä jatkiksessani, ja kyllä kommenttisi myös viritteli minussa kipinää jatkaa tätäkin tekstiä joskus! Katsotaan, miten käy. Joka tapauksessa suuri kiitos ihanasta kommentista! <3