Nimi: Sängyn alla piilevät möröt
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Ikäraja: S
Hahmot: Minttu, Minna-äiti ja Piia
Tyyli: lapsidraama
Yhteenveto: Minttu lukee illalla jännityskertomusta, jonka möröt hyppäävät hänen sänkynsä alle.
A/N Aika moni lapsi on varmaan pelännyt pienenä kaiken maaliman pimeästä ilmestyviä mörköjä ja muita hirvityksiä. Minä ainakin keksin monia erilaisia keinoja voittaa pimeänpelon. Luin juuri erään kauhukirjallisuutta edustaneen teoksten loppuun, ja se toi lapsuusmuistoja mieleen. Siitä syntyi sitten tällainen pieni vilkaisu alakoululaisen Mintun elämään.
Tässä esiintyvät hahmot ovat samat kuin tekstissä
Rakastaa, ei rakasta, totta kai rakastaa, K-11. Tekstin ymmärtäminen ei kuitenkaan edellytä tämän toisen tekstin lukemista.
Sängyn alla piilevät mörötÄiti on käskenyt olla lukematta jännittäviä kirjoja ennen nukkumaan menoa, mutta ei Minttu pysty jättämään niitä kesken. Ennen pään tyynyyn painamista on mukava lukea jotain hyvää tarinaa, mutta koska Minttu pitää vauhdikkaista seikkailutarinoista, ne jäävät aina niin pahoihin kohtiin, että sivuja on vain pakko kääntää eteenpäin eikä nukkumista voi edes ajatella, vaikka silmät koettavat painua omasta tahdostaan kiinni.
Tänään äiti on vetänyt Mintun huoneen oven kiinni, kuten monena iltana ennenkin. Se merkitsee sitä, että äidillä on vieraita ja että olohuoneesta kantautuu enemmänkin kuin television ääniä. Nytkin Minttu erottaa Piian heleän naurun. Piia nauraa Mintusta todella kauniisti. Piia on muutenkin todella kaunis, ja kiva, mutta toisinaan Minttu toivoo, että tämä olisi heillä vähän vähemmän. Ainakin iltaisin. Sillä hän pitää siitä, kun hänen huoneensa ovi jätetään raolleen ja olohuoneesta piirtyy ohut valokiila lattialle. Silloin ei ole niin tunkkaisen pimeää ja olo on paljon turvallisempi, kuin joku olisi koko ajan istumassa hänen sänkynsä laidalla, vahtimassa hänen untaan. Äitikin ehtii huoneeseen paljon nopeammin kuin silloin, kun ovi on kiinni, jos yhtäkkiä tulee hätä.
Minttu lukee kirjaa taskulampun valossa. Lampun hän on saanut joululahjaksi isältä viime jouluna, he aikovat mennä kesällä telttailemaan. Taskulamppu on pieni ja sopii Mintun käteen hyvin: se on kätevä piilottaa tyynyn taakse odottamaan seuraavan illan lukutuokiota. Nyt Mintulla on menossa jännitysromaani, jonka päähenkilö on juuri ratkaisemaisillaan suurta mörköarvoitusta. Mutta kello näyttää jo reilusti yli kymmentä, ja aamulla pitää herätä aikaisin kouluun. Pakko pistää kirja pois, koska hän ei kuitenkaan ehdi lukea tarinaa loppuun sille illalle ja sitten aamulla väsyttäisi ihan kamalasti.
Kirja tökätään yöpöydälle ja taskulamppu napsautetaan kiinni. Huoneessa on yhtäkkiä todella pimeää, ja olohuoneenkin äänet tuntuvat vaimenneen. Minttu sukeltaa nopeasti paksun täkin alle piiloon ja puristaa silmänsä kiinni. Hän ei halua nähdä, jos vaikka juuri tänä iltana sängyn alta kohoaisi karvainen mörkö ja koettaisi syödä hänet, jos hänen päänsä pilkistäisi edes vähän peiton alta. Kyllä Minttu tietää, ettei mörköjä ole olemassa – he ovat isän kanssa jutelleet asiasta moneen kertaan – mutta silti… koskaan ei voi olla liian varovainen.
Siispä Minttu pysyy peiton alla niin kauan kuin happea vain riittää. Sitten saa tehdä pienen hengitysaukon, jos makaa seinään päin, koska silloin mörkö ei huomaa sitä. Kun tulee liian kuuma, saa ottaa pään pois peiton alta, mutta sitten pitää alkaa piirtää mielessä kahdeksikkoa, jotta mörkö pysyy poissa. Minttu ei tiedä, miksi se tehoaa, mutta pakkohan sen on, koska mörkö ei ole vielä yhtenäkään iltana näyttäytynyt.
Huone
tuntuu pimeältä ja synkältä. Minttu kääntyy nopeasti toiselle kyljelleen ja kurkistaa luomiensa alta huoneeseen. Pelkkää pimeää. Sälekaihtimienkaan takaa ei näy yhtään katulamppua, heidän kerrostalopihansa on monta kerrosta Mintun huoneen alapuolella. Minttu painautuu uudelleen peiton alle, vaikka siellä on kuuma, mutta muuten pelottaa liikaa. Peiton alla on turvallista, kunhan ei liikuskele.
Mutta on niin kuuma… Minttu sinnittelee, pyöriskelee sängyssään ja koettaa karkottaa mielessään kummittelevia mörköjä, peikkoja ja muita pimeyden otujaisia kauemmas, mutta juuri tänä iltana ne tarrautuvat hänen ajatuksiinsa kiinni kovin tiukasti.
Huoneen ovi avautuu, ja Minttu kääntyy kohtaamaan ovenraosta armollisesti porottavan valon.
”Minttu?” äidin ääni kysyy. ”Mitä sä täällä pyörit?”
Minttu ynähtää jotain hiljaa ja asettuu sikiöasentoon. Hän toivoo kovasti, että äiti tulisi istumaan sängyn viereen. Äiti on tullut juuri oikealla hetkellä pelastamaan hänet, sillä aivan pian möröt olisivat voineet tulla sängyn alta ja ikkunaverhojen takaa ja koskea Minttua karvaisilla käsillään…
”Etkö saa unta?” Äiti tulee kuin tuleekin sängyn viereen, istuutuu sen reunalle ja silittää Mintun hiuksia. Minttu huomaa, kuinka äidin katse kohdistuu sängyn viereen asetettuun kirjaan. ”Luitko taas jännitystarinoita?”
Äidin ääni on toruva, ja Minttua hävettää, sillä hän saattaa kuulla siitä kyllästymisen. Hän kyyristyy vielä vähän enemmän kasaan, ja äidin käsi pysähtyy hänen poskelleen.
”Sähän oot ihan kuuma, tuu nyt pois sieltä peiton alta.”
Äiti repii peittoa pois, ja Minttu liikahtaa vaistomaisesti lähemmäs, suojaa hakien. Hän ei halua enää jäädä yksin huoneeseensa, hän haluaa äidin viereen nukkumaan… Äidillä on iso sänky, ja Minttu saa nukkua siellä, kun äidillä ei ole vieraita. Mutta nyt Piia istuu olohuoneen sohvalla eikä Minttu ole koskaan nukkunut tämän kanssa samassa sängyssä… Ei äiti varmaan anna.
”Saanko mä tulla sun viereen nukkumaan?” hän kuitenkin kysyy ihan todella pienellä äänellä ja katsoo äitiä varovaisesti otsatukan takaa. Hän ei todellakaan halua jäädä enää mörköjen syötäväksi. Minttu lupaa mielessään olla koskaan enää lukematta yhtään jännityskirjaa ennen nukkumaanmenoa, jos äiti nyt vain antaa hänen tulla viereensä nukkumaan.
”No?” äiti rypistää kulmiaan. Ei Minttu ennen ole halunnut viereen, jos Piia on ollut kylässä. ”Pelottaako sua se kirja?”
Minttu nyökkää nopeasti ja tuntee kuumotusta poskillaan. Hänhän on jo iso tyttö, toisella luokalla, eikä silloin pitäisi enää pelätä mörköjä. Mutta ei hän sille mitään mahda, ne vain tulevat ja koettavat purra hänen varpaitaan.
”Hmh”, äiti hymähtää ja silittää Mintun poskea. Se tuntuu turvalliselta. ”Saako äiti käydä kysymässä Piialta, että haittaako sitä? Ei se varmaan haittaa, mutta on kohteliasta kysyä.” Äiti on aina painottanut Mintulle, että kaikkia kohtaan pitää olla kohtelias ja huomaavainen.
Minttu nyökkää. Äiti ei kuitenkaan vielä ehdi nousta ylös, kun Minttu vielä pyytää: ”Saanko äiti pusun?”
Äiti hymyilee, ja kun äiti hymyilee, Mintullakin on hyvä olla. Hän saa suukon niin otsalleen kuin kuumottavalle poskelleen. Äiti jättää oven puoliksi auki mennessään olohuoneeseen. Minttu kuulee vaimeaa sananvaihtoa sekä pussailun ääniä. Hän odottaa silmät auki ja tuijottaa matolle lankeavaa valojuovaa. Se pitää möröt poissa.
Äiti tulee hakemaan hänet, ja Minttua vähän nolottaa heidän kävellessään ystävällisesti hymyilevän Piian ohi äidin makuuhuoneeseen. Hän uskaltaa vain nopeasti katsahtaa Piian suuntaan, mutta tätä tilanne ei tunnu haittaavan. Minttu pysähtyy epäröivästi äidin sängyn viereen ja katsoo äitiä. Hän on yleensä nukkunut sängyn oikealla puolella (ehkä enemmänkin keskellä, äidin lähellä) ja äiti vasemmalla, mutta missä Piia sitten nukkuisi?
”Mene vaan tuohon omalle paikallesi, kyllä me siihen mahdutaan”, äiti lohduttaa ja tulee peittelemään Mintun. Minttu hymyilee rauhoittuneena katsoessaan äidin välittäviä kasvoja.
”Äiti?” hän kysyy arasti.
”Niin?”
”Voiko mun huoneen oven jättää auki, vaikka Piia oliskin kylässä?”
Äiti hymyilee ja silittää Mintun hiuksia. ”Voi tietenkin. Äiti on vain sulkenut sen, ettei meidän juttelu häiritsis sun nukahtamista.”
Minttu pudistaa päätään. ”Ei se häiritse.” Hän ei kehtaa lisätä, että valo karkottaa möröt pois, koska se kuulostaa niin lapselliselta, mutta hän luulee, että äiti tietää kuitenkin.
”Nuku hyvin”, äiti kuiskaa, suukottaa vielä poskelle ja menee sitten ovelle.
”Öitä”, Minttu mumisee unisena. ”Piiallekin.”
Minttu ehtii vielä kuulla äidin hyväksyvän hymähdyksen ja oven narinan äidin asettaessa sen raolleen ennen kuin uni vie hänet mennessään.
*
Aamulla Minttu herää ensimmäisenä, kasvot äidin kasvoja kohti. Äiti on kietonut kätensä löyhästi hänen ympärille, mutta myös Piian käsi on kurottunut Mintun yli niin, että Piian käsi koskettaa äidin käsivartta. He ovat kaikki saman peiton alla. Mintulla on vähän kuuma, mutta hän ummistaa silti silmänsä, koska äidin ja Piian välissä mikään mörkö ei voi napata häntä.
