Nimi: Miksi Kalkaros todellisuudessa vihaa Lupinia ja Siriusta
Kirjoittaja: Hope
Ikäraja: K-11
Genre: AU, vähän draama ja angst
Slash Kalkaros/Lupin/Sirius
Fandom: HP
Beta: MasterSkald
A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini, saatoin laittaa jotakin väärin, toivon rakentavaa kritiikkiä!
Professori Severus Kalkaros asteli viitta perässään hulmuten pitkin Tylypahkan käytäviä. Uusi lukuvuosi oli juuri alkanut, mikä tuotti aina ikäviä muistoja tälle juomamestarille, mutta nyt hänkin oli tullut linnaan. Kalkaros oli löytänyt etsimänsä oven ja koputti siihen napakasti. Odotettuaan oven takana, kädet puuskassa vajaan minuutin, Lupin tuli viimein avaamaan oven. Vaikkei ovi ollutkaan vielä täysin auki, Kalkaros livahti sisään sanaakaan sanomatta. Hitaasti Lupin joka oli osannut pelätä Kalkaroksen saapumista, sulki oven kuin pelatakseen aikaa. Sitten hän kääntyi ja kohtasi juomamestarin jo oppilaiden keskuudessa kuuluisaksi tulleen katseen.
"Severus, vanha ystävä, mistä moinen kunnia saada sinut vierailemaan matalaan huoneeseeni?" Lupin aloitti yrittäen hymyillä mahdollisimman uskottavasti.
"Miten kehtasit?" Kalkaros ärisi välittämättä Lupinin yrityksestä aloittaa keskustelu leppoisasti. Lupinin ilme valahti - Kalkaroksen silmät salamoivat. Vaivaantunut Lupin hieroskeli käsiään kerraten samalla muutamaa viimeistä kouluvuottaan Tylypahkassa. Siitähän tässä oli nyt kyse. Hänen mieleensä nousivat välittömästi kuvat niistä syrjäisistä luokista, joissa hän ja Kalkaros olivat aikoinaan viettäneet monta intiimiä hetkeä. Hän muisti ne monet salaiset tapaamiset, ne monet kävelyt Mustan järven ympäri. Lupin aukoi suutaan osaamatta sanoa mitään.
Kalkaroksen mielessä ei kuitenkaan ollut näin lämpimiä kuvia. Sen sijaan hän muisti hyvinkin kirkkaasti sen illan, kun hän oli lähtenyt Suuresta Salista viimeisen vuotensa aloitusjuhlan päätteeksi. Hän oli hakenut katseellaan Lupinia, kun nämä kaksi eivät olleet kesän aikana kertaakaan nähneet toisiaan. Kun nuori Severus ei ollut onnistunut tavoittamaan rakkaansa katsetta, hän oli lähtenyt siihen luokkaan, jossa hän ja Remus olivat useiten tavanneet. Hän juoksi viimeiset askeleet ja pysähtyi käsi ovenkahvalla vetämään henkeä. Jos hän olisi kuunnellut tarkasti, hän olisi kuullut epämääräisen muminan sisältä luokasta. Mutta, Severus avasi oven ja näki luokassa Remuksen - ja Sirius Mustan, varsin läheisissä tunnelmissa. Nämä kaksi eivät huomanneet Severusta, eivät ennen kun hän paiskasi oven raivospäissään kiinni.
Nyt Lupininkin mielessä oli samainen muisto kuin Kalkaroksella. Heti seuraavana päivänä Kalkaros oli yrittänyt tavoittaa häntä, mutta Lupin oli vältellyt tätä eivätkä he olleet päässeet puhumaan. Välttelyä oli jatkunut koko loppuvuoden, eikä kaksikko ollut puhunut toisilleen - ei ennen kuin nyt. Kyllä, Lupinista ja Mustasta oli tullut hyvin läheisiä kesän aikana. Mutta silti, Lupinilla ei ollut kunnollista selitystä teolleen. Yritettyään muutaman kerran aukoa turhaan suutaan, saamatta sanaakaan ulos, Lupin suuntasi katseensa lattiaan. Pitkän, syvän hiljaisuuden jälkeen Kalkaros lähti sanaakaan sanomatta Lupinin huoneesta. Lupin sulki oven toisen jäljessä ja vaipui synkkiin katumuksen syövereihin. Kalkaros sen sijaan laskeutui tyrmiin ja jatkoi omaan huoneeseensa. Lukittuaan oven perässään hän asteli pöytänsä luo ja avasi oikeanpuoleisen laatikon. Hetken pengottuaan hän löysi etsimänsä lehtileikkeen, joka kertoi Sirius Mustan paosta Azkabanin vankilasta. Hän tuijotti Mustan kuvaa julma virne huulillaan, ajatellen kostoa. Kyllä, hän ottaisi kiinni sen miehen, jonka kanssa Lupin oli häntä pettänyt ja varmistaisi, että Musta saa suudelman. Ankeuttajalta.
