Päivä elämästäni |S

[Sinikeiju]

Nimi: Päivä elämästäni
Ikäraja: S
Tyyli: draama
Haasteet: OTS20
KK: Sain tänä aamuna idean, joka oli pakko kirjoittaa. Yritin kuvitella päivän koirani silmistä ja mami tarkoittaa minua ja mamma toista omistajaa. Nytkin postatessani tätä Tara nukkuu aivan kiinni mussa, eikä halua liikahtaakaan. Owned to Ruskapoika, Epik ja shaya, olette nähneet tämän suloisuuden.




Minulla ei ole tietoa kellosta, enkä kyllä ymmärtäisikään. Tiedän vain, että on aamu, sillä mamma nousee ylös. Kipitän nopeasti hänen peräänsä, haluan ulos. Kun hän ei tee elettäkään siihen suuntaan, inisen.
Mamma menee ulko-ovelle ja olen salamana hänen perässään. Vihdoinkin, oli jo aikakin. Oloni helpottuu heti, kun pääsen tarpeilleni. En malta palata vielä kotiin, vaikka mamma haluaisikin. Viiletän kuono maassa mielenkiintoisten hajujen perässä, kunnes en enää pääse eteenpäin. Pahuksen hihna estää minua.

Aamulenkin jälkeen olen väsynyt ja heti kotiin päästyäni hyppään sohvalle asettuen siihen nukkumaan. Kuulen mamman puuhastelevan jotain ja raotan silmiäni sen verran, että näen tarvitseeko minun reagoida, ei tarvitse, joten jatkan uniani kenenkään häiritsemättä.

Havahdun hereille sohvan heilahtaessa, mami on istahtanut lähelleni. Hän rapsuttaa minua korvien takaa ja kellahdan selälleni, haluan hänen rapsuttavan mahaani, minkä hän tekeekin.
Mami nousee sohvalta ja sanoo heippa. Mitä? Mihin hän on lähdössä? Seuraan häntä eteiseen ja kuulen hänen sanovan, etten pääse mukaan. Katson surkeana, kun ovi suljetaan nenäni edessä. Mamii!
Mamma kutsuu minua ja menen hänen luokseen hakemaan lohtua. Hän sanoo mamin tulevan myöhemmin takaisin.

Menen takaisin sohvalle ja huokaisen syvään. Päätän jatkaa uniani ja herään vasta mamman kysyessä, että haluanko lähteä ulos. Nousen ja venyttelen ennen kuin juoksen eteiseen hänen luokseen. Menen mielelläni ulos.

Lenkin jälkeen leikittyäni hillerillä ensin vähän aikaa käyn jälleen sohvalle nukkumaan. Minulla on ikävä mamia, haluan hänet kotiin. Hän tuntuu olevan ikuisuuden poissa. Milloin hän oikein tulee? Nousen istumaan sohvan käsinojalle tuijottamaan eteiseen toivoen ulko-oven avautuvan, mutta mitään ei tapahdu. Onko hän hylännyt minut?

Mamma tarjoaa ruokaa, mutta minulle ei maistu. Haluan ulos, vaistoni sanoo mamin olevan tulossa. Mamma vie minut metsän reunaan, saan tehtyä tarpeeni ja kuulen jonkun kutsuvan minua. Tunnen äänen, se on mami! Mamma irrottaa hihnan ja juoksen niin lujaa kuin suinkin pääsen. Mamiii, minä tulen! Mami on iloinen nähdessään minut ja olen sekaisin onnesta. Hän on tullut kotiin! Nautin suuresti rapsutuksista, joita saan.

Mami istuu sohvalle ja hyppään hänen viereensä. Menen aivan kiinni häneen, enkä liikahda siitä mihinkään koko iltana ennen kuin mami ja mamma menevät nukkumaan. Hyppään mamman jalkopäähän ja asetun siihen nukkumaan. Uusi päivä odottaa.

[Herkkuoone]

Ficletpiiristä hyvää iltaa!
Ensiksi täytyy myöntää, että oon tämän tekstin tainnut aikaisemminkin lukea (hämäriä muistikuvia löytyypi), mutta silloin en ole ehtinyt syystä tai toisesta kommenttia heittämään, koska tunnetusti yberlaiska olen, ja voi myös hyvin olla niin, että jos jaksaisin selata loputonta kommentoitavien tekstien kirjanmerkkiluetteloa, löydän sieltä myös linkin tänne. :/ Edellisen originaalitekstin lukemisesta on pitkä, pitkä, pitkä aika ja on kivaa saada jotain pientä vaihtelua totuttuun aina välillä. :3 Mutta nyt itse kommenttiin:

Kuvia Tarasta nähtyäni voin sanoa, että on todella ihastuttava idea kirjoittaa teksti niinkin suloisesta ja söpöstä hauvelista kuin se on. Lisäksi ideana tämä on todella erilainen, enkä ole koskaan törmännyt aiemmin samankaltaisella idealla varustettuun tekstiin, jossa olisi kerrottu jostakin hetkestä tai tapahtumasta eläimen silmin.

Minämuoto sopii tähän tekstiin tosi hyvin ja jotenkin minämuodossa kertomalla vielä enemmän korostuu se, että nyt kerrotaan asioita eläimen silmin, ei ihmisen. Teksti olisi hyvinkin voinut olla erilainen ja ehkä myös jotenkin tylsempi, jos olisi vain kerrottu, että "Ensin Tara teki sitä, sitten tätä ja sitten vielä tota." Aluksi ajattelin, että olisi kivempi lukea vielä pidempi pätkä Taran elämästä, mutta loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että näin tämä on paljon parempi. Tämä on juuri sopivan mittainen, sillä pidempi kertomus olisi saattanut käydä jossakin vaiheessa jopa tylsäksi, sillä asioita olisi jopa saattanut joutua toistelemaan useampaan kertaan. :/ Näin tämä oli todella hyvä ratkaisu: Ei liian pitkä, eikä liian lyhytkään. :3

Hän rapsuttaa minua korvien takaa ja kellahdan selälleni, haluan hänen rapsuttavan mahaani, minkä hän tekeekin.

Awwwwww! *sulaa lätäköksi liian söpön kohdan vuoksi* ♥ Tää vaan oli... Tää kohta vaan oli yksinkertaisesti niin uskomattoman ihana ja suloinen, ettei mitään rajaa. Nyt mä vaan awwailen tälle yltiömäiselle söpöydelle, enkä osaa muodostaa enää edes puoliksikaan järkevän kuuloisia lauseita. Tuitui! ♥

Minulla ei ole tietoa kellosta, enkä kyllä ymmärtäisikään. Tiedän vain, että on aamu, sillä mamma nousee ylös. Kipitän nopeasti hänen peräänsä, haluan ulos. Kun hän ei tee elettäkään siihen suuntaan, inisen.

Awwww! <3 Heti alusta asti tämä on tosi söpö. Minusta on kivan realistisesti toteutettu se, ettei koira tunnekaan kelloa samallalailla, kuin mitä me ihmiset sen tunnemme. Itse asiassa tämän kohdan luettuani aloin pohtia, että miten voi olla mahdollista, että eläimet tietävät oikean ajan, miten ne tietävät, että nyt on aamu ja aika nousta ylös? Tässä kohdassa on mielestäni myös kivasti esitetty vastaus siihen kysymykseen - aamu on tietysti silloin, kun mamma nousee ylös! :3

Lenkin jälkeen leikittyäni hillerillä ensin vähän aikaa käyn jälleen sohvalle nukkumaan.

Anteeksi, mun on pakko lainata tämä kohta ja sanoa sen verran, että lievästi sanottuna repsahdin nauruun luettuani sanan hilleri, sillä päähäni nousi kuva heti HP4-leffasta, jossa Vauhkomieli noituu Dracosta hillerin. Tara leikkimässä hillerillä, hihihih Joo, en ole yhtään väsynyt, en

Kurr. Tykkäsin siis kovasti ja minusta tämä oli hellyyttävä pätkä ja juuri sellainen sopivan kepeä kevyeksi iltalukemiseksi. Mutta nyt minä painun viimein tekemään läksyt loppuun, joten suuret kiitokset ylisöpöstä tekstistä!

[sugared]

Aww, olipa hyväntuulinen teksti! Söpö idea ja hyvä toteutus, jouheaa ja aihepiiriin sopivan yksinkertaista tekstiä. En nyt osaa kovin syväluotaavasti lähteä analysoimaan, eikä tällainen teksti mielestäni sellaista kaipaakaan. Välipalana tämä oli oikein mukava lukukokemus kaiken inhimillisen tuskan ja angstin keskellä. :--D Olisipa omakin elämä yhtä yksinkertaista kuin koiran! Tässä oli kivasti otettu koiran näkökulmasta esiin esim. erotilanteet, mutta olisi ollut hauska lukea myös joistain ihmiselämän kummallisuuksista nelijalkaisen silmin.

Tulipa nyt naurettavan lyhyt kommentti, mutta lyhyestä virsi kaunis! Kiitos suloisesta lukukokemuksesta näin sadepäivän piristykseksi!

[malla]

Ficletpiiristä hyvää iltaa!

Nyt on pakko sanoa heti alkuun, että oon vähän solmussa tän luettuani. Mulla nousi paljon ajatuksia, mutta en osaa jäsennellä niitä ollenkaan, joten mun kommentti saattaa jäädä melko sekavaksi. x) Mutta asiaan: mä tykkäilin tästä ideasta, ja tekstin huolettomasta yksinkertaisuudesta. Tätä lukiessa tuli oma edesmennyt koira elävästi mieleen, ja muutenkin tunnelma tässä oli kivan simppeli, ja lukiessa pysyi hyvät fiilikset yllä alusta loppuun saakka. sugaredin tavoin tulin tässä miettineeksi, että olisipa tosiaan ihmistenkin elämä näin mutkatonta ja yksinkertaista kuin koirilla!

Josta sitten pääsemme tähän meikää eniten mietityttäneeseen ajatukseen. Nimittäin lemmikkien inhimillistämiseen. Ihmiset tekee sitä ihan sokeasti, ja tässäkin se tuli hyvin esille. Ei sillä ettenkö itse sitä tekisi tai että se mua häiritsisi, mutta se vaan jotenkin nousi etualalle lukiessa. Vaikka tämä olikin simppeliä tekstiä, eläin on kuitenkin aina eläin, ja sen ajatusmaailma poikkeaa varmasti melko radikaalisti meidän ajatusmaailmastamme. En nyt osaa selittää tätä ollenkaan niin miten tahtoisin, mutta välillä tuntui kuin tässä olisi inhimillistetty tosiaan koiraa hieman liikaakin. (Se ei siis ollut häiritsevää, mutta kävi mielessä pariin otteeseen.)

Toisaalta tässä taas oli sellaisia kivoja yksityiskohtia, kuten se, ettei koira tunne kelloa. Mä olen kuullut, ettei koira ymmärrä oletko sä 10min poissa kotoa vai 2tuntia - niillä on silti ikävä, eikä ne hahmota sitä ajankulua samalla tavalla. Ollaan aina erään koirakaverini kanssa pohdittu tätä aihetta, ja jaksetaan kiistellä siitä illasta toiseen. Oon nimittäin itse sitä mieltä, että kyllä se koira ymmärtää kun on ollut muutaman yön pois kotoa, vaikka se ajantaju ei olekaan parhaimmasta päästä. Kaverini mielestä näin ajatellessani inhimillistän koiraa liikaa. *naur* Toinen pointti olkoon se, että eläimillehän rakentuu todella nopeasti se päänsisäinen kello päiväjärjestyksen suhteen. Olettaen että päivän ohjelmat kulkee aina samaan kellonaikaan, koirahan oppii älyttömän nopeasti milloin kannattaa odotella ruokaa kuppiin, milloin voi kerjätä lenkille ja mihin aikaan isännät ja emännät tulevat töistä kotiin. Meillä ainakin kissoilla on rakentunut päänsisäinen aikataulu, ja jos en nouse seitsemältä aamulla ruokkimaan, kaikki kolme hyppii meikän päällä ja huutaa kunnes nousen.

Tää oli tosiaan leppoisaa ja mukavaa luettavaa. Sopivan yksinkertaista ja silti mielenkiintoista, niin että jaksoi koko päivän askareet lukea läpi kyllästymättä. Idea on musta tosi kiva, ja toi mieleen lapsuuden tallin seinällä olleen hevosen rukouksen, vaikka se nyt ei sinällään samanlainen ollutkaan, mutta minä-muodossa kirjoitettu pyyntö hoitajille.

Kiitoksia tästä!