Alku, K11

[Drakness]

Name: Alku
Author: minäpä minä
Ikä: K11
vastuuvapausmikälie: J.K Rowling omisthaa nämä hahmot,minulle ei (valitettavasti) makseta mtn.
Genre: surullista
Varoitukset: Kuolema

Hiljainen tuuli humisutti kuolleita oksia saaden ne kuiskailemaan kuin menetetyt sielut. Taivas oli harmaa, tai ehkä se vain näytti siltä. Ehkä tähtiä ei ollut ollenkaan, ehkä kuu oli kuollut hänen mukanaan. Missään ei näkynyt valoa, ei toivoa. Vain pimeyttä ja harmaata, kuolleita sävyjä.
Valkeaa, rapautunutta hautakiveä ei meinannut edes huomata pitkän heinän keskeltä. Siitä oli jo kauan, kun hän viimeksi oli käynyt täällä.
Aivan liian kauan, mutta hän muisti sen silti. Näky oli piirtynyt hänen verkkokalvoihinsa ikiajoiksi. Tarkalleen ottaen tämä tapahtui noin seitsemäntoista vuotta sitten. Mutta rakkaus on ikuista, kuten jokainen sen kokenut tietää.

Hautausmaan tummanpuhuva siluetti alkoi väikkyä hänen silmissään, mutta hän ei kyennyt irrottamaan silmiään siitä yhdestä nimestä, yhdestä nimestä joka oli ollut nuorena hänen koko elämänsä tarkoitus. Joka myöhemmin muuttui murhenäytelmäksi, hänen elämänsä kauheimmaksi päiväksi. Ja muisto rakkaudesta liukeni hiljalleen pois, kuin lumihiutale lämpimällä kädellä. Mutta nyt, kun elämä hiljalleen valui hänestä kaulassa olevan haavan kautta, hän alkoi muistaa.
Hän muisti tytön punaiset hiukset. Vihreät loistavat silmät, sen kauniin hymyn kun tyttö oli iloinen. Kyyneleet silmissä, sumun jo täyttäessä hänen heikon päänsä hän kuiskasi: "Anna anteeksi. Anna minulle anteeksi!"
Kun musta hahmo kohosi Kalkaroksen ylle, hän pakeni vihdoinkin onnellisena rakkautensa syleilyyn. Hymyillen Lily sulki kätensä miehen ympärille ja kuiskasi: "Ei se mitään Severus. Se on nyt ohi."
Ja yhä hymyillen Lily johdatti Kalkaroksen miehensä luokse, joka jo odotti heitä. Sitten he kävelivät toiseen maailmaa, siihen johon vain kuolleet tuntevat tien. Sillä kuolema on vain suuren seikkailun alku.

Vain kevyt tuulenvire taivutti heinänkorsia jotka piilottivat vihdoinkin onnellisen pois maailman silmistä. Himmeä valo heijastui tyhjistä silmistä, kiiltäen valuneessa veressä, joka mustasi maan. Leijailevat hiutaleet peittivät kuolleen valkeaan vaippaan. Kukaan ei koskaan saisi tietää.

[Jeeetu]

Ihana. Itken. Tämä oli tosi kaunis, ensin hienovaraisia vihjailuja, ei tiedä kenestä kerrotaan. Ja sitten se selviää. Awwws. Tämä oli niin kaunis, ettei sanatkaan oikein riitä kertomaan. Olisin voinut lainata koko ficin, kun se oli niin ihana. Yhdessä kohdassa olin kyllä vähän silleen mitä ihmettä, siis kun Lily vastasi Severukselle, mutta muuten rakastin tämän ficin jokaista lausetta.

[Drakness]

Kiitos kiitos ja anteeksi vastauksen myöhäisyys. Lily ja Severus on yksi suosikeistani parituksena, se on niin jotenkin koskettava.. ja siksipä tästäkin tuli tällainen.

[Ales]

Nawww. Ihana. Täydellinen. Snily kuuluu lempiparituksiini ja tämä oli kyllä parhaimmistoa sen parituksen ficeistä. Minäkin pidän alun salaperäisyydestä, ei tiedetä tapatuman henkilöitä, kunnes se hetken kuluttua selviää kauniilla tavalla.
Kuvailusi oli tosi ihanaa ja muutenkin koko fic oli aivan mah-ta-va.

Ja muisto rakkaudesta liukeni hiljalleen pois, kuin lumihiutale lämpimällä kädellä.

Eikä. Ihana. Ihana. Ihana.

Kiitokset tästä, mä lähen johonkin nurkkaan ihkuttamaan ja itkemään.

-A

[Drakness]

Kiitos, ja kyllä noille kahdelle kannattaakin itkeä (Severus parka, nyyh..)