Nimi: Rinnettä alas kera suklaasilmäin
Kirjoittaja: SiJaILali
Ikäraja: Sallittu
Hahmot: Remus ja McGarmiwa
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot. Minä vaan kirjoittelen saamatta korvausta tuotoksistani.
A/N Joo tosiaan mun ensimmäinen ficci, joten tulos on sen mukainen. Kertokaahan mitä mieltä olette, vai oletteko mitään mieltä. Ja jos/kun löydätte virheitä niin ilmoitelkaahan. Kiitos ja anteeksi :]
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Rinnettä alas kera suklaasilmäin
Rinne vietti loivasti alaspäin. Rinteen reunalla tasapainotteli vaatimattomaakin vaatimattomampi puro. Jopa pieni poikakin saattoi ylittää tuon puron. Niin kävin kerran jos toisenkin, niinä päivinä kun puut vihannoivat ja ruoho oli vihreämpää kuin milloinkaan.
Hyvin ruskettunut suklaasilmäinen, toffeen väriset hiukset omistava pieni poika kipitti puron viertä. Hän oli matkalla alas laaksoon, sillä aurinko alkoi laskea mailleen ja kohta tulisivat sukulaiset kylään. Äiti oli sitä varten leiponut aamulla makeaa mustikkapiirakkaa, johon oli sekoitettu puoli purkkia makoisaa rahkaa. Poika hyppi innoissaan alas rinnettä, aivan kuin hopealusikan huomannut ovela harakka, joka asui heidän naapurissaan. Hän oli ehtinyt jo kylän liepeillä sijaitsevan majatalon kohdalle, kun huomasi oranssin laiskan pulskean kollikissan, joka makoili tien reunassa. Poika inhosi tuota kissaa koko pienestä sydämestään. Kissan nimi oli Reijo ja Reijo oli useat kerrat varastanut hänen omat eväsleipänsä, jotka äiti oli pakannut eväiksi kouluun. Kissa saattoi näyttää vanhalta ja raihnaiselta, mutta toisin oli asian laita.
Laitoin vauhtia jalkoihini ja kiiruhdin Reijoa kohti. Tähtäsin sen kylkeen oikein mojovan potkun kostoksi kaikista varastetuista eväsleivistä. Reijo hyppäsi pystyyn rääkäisten, sähähti ja juoksi kuusiaidan taakse. Minua alkoi pakostakin naurattaa tuo säälittävä otus, mutta nauru ei kestänyt kauaa, sillä huomasin että minua tuijotettiin. Tunne oli epämukava. Käännyin hädissäni.
Maitolaiturin keskimmäisellä portaalla istui raidallinen kissa. Kissalla oli tiukka ilme ja hauskan näköiset kuviot silmiensä ympärillä. Nyt poika ja raidallinen kissa olivat vastakkain. Heidän välissään oli vain pojan isän työhevosen verran matkaa. Poikaa pelotti, eikä suotta. Kissalla oli säälimätön ilme suipoilla kasvoillaan. Jos olisit ollut paikalla, olisit voinut kuvitella kissan sanoneen:"Mitä tuli tehtyä."
Sillä siltä pojasta nyt tuntui. Häntä alkoi hävettää Reijon potkaisu, joten vaistomaisesti katse laskeutui kissasta omiin risaisiin kengän kärkiin.
"Anteeksi", kirposi hiljainen pyyntö pojan huulilta. Poika kohotti katseensa vastatakseen omalla nöyrällä ilmeellään kissan vertahyytävään katseeseen, mutta kissasta ei näkynyt jälkeäkään. Sen sijaan maitolaiturin keskimmäisellä portaalla oli siististi taiteltu skottiruutuinen nenäliina. Ja mikä erikoisinta, se tuoksui hienon vanhan naisen parfyymilta. Tämä hämmästytti poikaa, sillä ei heillä siinä syrjäkylässä ollut mitään tämän tuoksuista, paitsi tietenkin vain harvoin vieraileva isotäti Irene. Poika nosti nenäliinan ja sulloi sen samaan taskuun eväsleipänsä kanssa. Samassa hän sain kauniin ajatuksen. Hän otti eväsleivän, riisui sen kääreistä ja heitti kuusiaidan toiselle puolelle. Siinä olisi Reijolle syömistä täksi illaksi.
Oli jo hämärää, kun poika saapui pihapiirin. Serkut olivat jo tulleet ja äiti oli sytytellyt ulkolyhtyjä. Portailla oli vastassa huolestunut isä.
"Remus, missä olet viipynyt?"
"Kävin ruokkimassa naapurin kissan ja Marion pyysi jäädä maistamaan omenaleivoksia", Remus kertoi, totuutta muunnellen.
"Selvä. Mutta tule niin mennään syömään se mitä on jäljellä mustikkapiirakasta. Serkkusi ovat aika rohmuja, tädistäsi puhumattakaan", isä tarinoi heidän lähtiessään talon melskeeseen.
Nukkumaan mennessään Remus huomasi skottiruutuisen nenäliinan, sen jossa oli tätimäinen tuoksahdus. Hän haisteli nenäliinaa pimeässä huoneessaan. Sivullisesta se olisi saattanut vaikuttaa hassulta, mutta Remus oli tosissaan. Hän nimittäin haistoi jotakin muutakin kuin parfyymin. Neljän vuoden kuluttua hänelle selvisi, että se tuoksu oli taikuus.
