Voitottomat tanssivat katumuksessa (James/Sirius, K-11)

[Sisilja]

Nimi: Voitottomat tanssivat katumuksessa
Kirjoittaja: Sisilja
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-11
Paritus: James/Sirius (Remus/Lily)
Tyylilaji: Pessimistinen draama synkillä sävyillä
Vastuuvapaus: Lainaan Rowlingin hahmoja ja The Rasmuksen kappaletta Guilty.
Yhteenveto: Remus ei valitse puolia. Miksi valitakaan, kun kaikki ovat kuitenkin häviäjiä?

Alkusanat: Osallistuu Saagahaasteeseen sekä Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen Guilty-kappaleella.

Tämä on Elämä on juhlaa –saagan toinen osa. Ficin ymmärtämisen kannalta edeltävän osan lukeminen ei ole välttämätöntä, nämä ovat hyvin pitkälle itsenäisiä one-shotteja, mutta toki suosittelen tutustumaan tarinaan kokonaisuutena. Kommenttia saa ja pitää jättää rohkeasti, jo muutamalla sanalla on tavattomasti merkitystä.


Elämä on juhlaa -saaga
1. Omalla tavallaan rakastavaiset (K-18)
2. Voitottomat tanssivat katumuksessa (K-11)
3. Tyrskyin alle tuomitut (K-11)
4. Kuolemankello (K-11)
5. Vain miesten kesken (K-11)


Voitottomat tanssivat katumuksessa

Remus ja häät


You've been so thoughtless
I can see right through you

Booli voisi maistua paremmaltakin. Pyörittelen lasia kädestä toiseen ja yritän jättää Siriuksen nurkunan omaan arvoonsa. On Lilyn ja Jamesin päivä, ystävä hyvä. Lilyn ja Jamesin. Arvostaisit nyt edes vähän parhaan ystäväsi valintaa.

"Ei Lilyssä mitään vikaa ole", Sirius köhisee, siristelee silmiään ja juo vähän lisää. "Ei niin mitään – paitsi ihan kaikki."

Kyllä, kyllä. Isken jalallani tahtia, musiikkikappale vaikuttaa tutulta. Lilyn suosikkeja, uskoisin. Kesäniittyjä ja aurinkoihottumaa, ylistystä ja uhoa. Höpsöt lyriikat mutta tarttuva poljento.

"Käsitätkö, Remus? Ihan vitun kaikki!" Sirius yltyy mesoamaan orkesterin päälle, liian moni kääntyy katsomaan. Ei kuitenkaan aivan jokainen; pääpari liitää muissa maailmoissa.
 
James pyörittää Lilyä ympäri telttaa niin että morsion mekonhelmat liehuvat. Elämä on olevinaan täydellistä, juuri näin piti tapahtua ja silti, silti minun on vaikeaa olla onnellinen yhtään kenenkään puolesta. Enhän minä valitse puolia. Sirius on idiootti, James on piittaamaton ja Lilyn vihreät silmät ovat sittenkin siniset. Siinä kaikki.

Kehotan Siriusta käymään täyttämässä lasinsa. Ei hän kovin montaa enää jaksa, sammuu ja säästää siten itsensä sekä muut. Säästää Jamesin. Vaikka rakkaus sattuu, ei sen tarvitse häpäistä.

Sirius ei liikahdakaan. "Mutta minulle on myös ihan vitun sama", hän sanoo jo vaimeammin, karvaammin.

Huokaisen ja noudan sitten itse juotavaa. Sijaistoiminto, mieluummin sitä hakee mielipiteilleen vahvistusta boolimaljan pohjalta kuin lyö niillä bestmanin huulen halki. Kun tulen takaisin, Peter istuu paikallani ja Sirius näyttää vahvemmalta.

"Tanssi kanssani", Sirius pyytää ennen kuin ehdin istua alas.

"En minä tanssi. En selvänä, saati sitten humalassa", vastaan tarpeeksi jämäkästi ja kohotan lasiani. Ei kyse ole oikeastaan siitä. Kyse on mustista sukista, joita en auta pukemaan Jamesille.

"Et voi tosissasi pakottaa minua lattialle Matiksen kanssa", Sirius sanoo ja uskoo olevansa hauska. Peter ei tiedä, ollako huvittunut vai loukkaantunut; hymähtää varmuuden vuoksi samalla kun vääntää suunsa irveeseen.

Aina ei voi valita kahdesta vaihtoehdosta molempia. James on unohtanut pelisäännöt ja tuijottaa estoitta Siriusta. Minä päätän ihastella pensaisiin piilotettuja keijulyhtyjä. Lily on pian luovutettu herra Potterille – sille vanhemmalle ja varmasti onnellisemmalle. Suostuihan villikoksi luultu poika sittenkin naimisiin.

Äkkiä James on Siriuksen luona. Hän heilauttaa kättään meille kaikille, mutta katse on yksin Siriukselle. "Pelasta minut", hän kuiskaa kuuluvasti.

Minä etsin katseellani Lilyä. Hän on nyt teltan toisella puolella, kuulomatkan tuolla puolen mutta näköetäisyydellä. Sarvihaara, Anturajalka, kiltit. Olkaa aikuisia, kerrankin aikuisia ja järkeviä. Käännän katseeni pois, olen kuin en tajuaisikaan, että James on istunut Siriuksen syliin ja Siriuksen kädet – hänen kätensä.

"Vie sulhanen tanssimaan, Sirius", rykäisen, tarkastelen saappaitani.

James nauraa. "Vie minut", hän supattaa Siriuksen korvaan. "Ettei minun tarvitse viedä Lilyn äitiä. Hän on katsellut minua haikeasti koko illan."

"Hän onkin ensimmäinen", Sirius tokaisee vähemmän vitsikkäästi, mutta virnistää urhoollisesti. He nousevat ylös, Siriuksen sormet solahtavat Jamesin sormien lomaan, ja kaiken on pakko olla juuri niin läpinäkyvää ja ilmeistä. James tunnetusti rakastaa riskejä, ja Siriukselle hääjuhlakin on vain uusi seikkailukenttä. He puikkelehtivat eteenpäin yllättävän sulavasti, pysähtyvät tanssilattian laidalle ja alkavat huojua. Heinänkorret myrskytuulessa, eivät tule selviämään. James on vanginnut Siriuksen kädet omiinsa, he keinuttelevat niitä kuin pikkulapset, vetävät toisiaan lähemmäs kunnes työntävät kauemmas. Eivät koskaan tarpeeksi kauas.

"Mitä he oikein kuvittelevat?" Peter sanoo ääneen sen, mitä minä olen miettinyt koko illan ja kauemminkin, mutten ole ollut yhtä rohkea ja tuonut mietintöjäni julki.

"He kuvittelevat liikoja, mutta eivät ajattele lainkaan", vastaan. "Juuri se on heidän ongelmansa."

"Miksei me tehdä tuolle jotain?" Peter puhahtaa.

"Kuka sille mitään osaa tehdä?" tuhahdan takaisin. Siihen Peter ei sano enää mitään.

Kappale on vaihtunut hitaaksi, huumaavaksi, ja James ja Sirius menettävät itsensä toisilleen. Vahvaääninen noita laulaa paremmasta huomisesta, kun Sirius kiertää kätensä Jamesin kaulaan. Jamesin huulet ovat lähellä Siriuksen korvaa, niskaa. Ne painuvat iholle. Minä ponkaisen jaloilleni.

"Mitä nyt?" Peter kysyy ja katsoo minua silmät sirrillään, ei ole muka huomannut.

"Kunhan päätin että haen Lilyä tanssimaan", puuskahdan ja olen jo poissa ennen kuin Peter ehtii huomauttaa, että musiikkikappale todellakin on hidas. Se on hidas ja kaunis ja romanttinen. Nyt olisi täydellisen väärä hetki edes vilkaista tuoretta rouva Potteria. Mutta kelmit ovat kaiken vääryyden yläpuolella. Meille väärä on oikeaa. Ja mitä James ja Sirius edellä, sitä minä perässä, niinhän se on aina ollut.

Lily on potkinut korkokengät jaloistaan ja heiluttelee varpaitaan ilmassa, kun saavun hänen pöytäänsä. Ojennan käteni ja hän kikattaa. Minun tuntemani Lily ei koskaan kikattele, hän nauraa täyttä kurkkua. Tänä iltana niin moni asia on niin tavattoman vääristynyttä ja omituista.

Lily ei suostu tanssitettavaksi enää. Hän on väsynyt ja jalat huutavat armoa. Siispä hän ohjaa minut istumaan, minä tottelen ja huomaan, kuinka hän hehkuu. Lily kysyy, olenko nähnyt Jamesia, enkä minä osaa valehdella. Osaan vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, pelkurimaisesti. Olen.

"He ovat tanssimassa, eivätkö olekin?" Lilyn tarkkanäköisyys yllättää. "Ja pitävät toisiaan kädestä."

Minä en nyökkää, en nyökkää. Tuijottaminen on enemmän kuin tarpeeksi.

Lily hymyilee vallattomasti. Järkytyksen on oltava valtaisa, siksi hän käyttäytyy noin. Ei tahdo sisäistää. "Hullut. Ovat niin humalassa että käyvät melkein rakastuneista", hän hymähtää ja kallistaa päätään, kuikuilee olkani yli. "Voi ei, katso nyt tuota!"

Katson ja olen tukehtua. Pylvään varjot eivät piilota heitä, vaikka piiloutua he ovat sentään yrittäneet. Siriuksen kieli on Jamesin kurkussa, Jamesin kädet puristavat Siriuksen kaavunselkämystä, rutistavat ja yrittävät repiä itselleen jotain pysyvää. Eikä kukaan näe mitään.

"Onko tuollainen todellistakaan?" Lily kysyy ääni hiipuen. Minä kasaan kokoon oikeita sanoja. Lily saattaa ymmärtää enemmän muista kuin antaa ymmärtää itsestään.

"He katuvat aamulla itsensä hengiltä", huokaan. Jos ovat onnekkaita, jätän lisäämättä tarpeettoman.

"Kadutko sinä aamuja?" Lily kysyy, heittäytyy pohtivaksi, ja minun päätäni kivistää.

"Toisinaan."

"Katuisitko huomenna, jos olisit minä?"

Jos. Kohotan katseeni hänen silmiinsä. Ne ovat kuivat ja vakavat, odottavat vastausta. Jos olisin ehjä ja joku muu. Jos Lily ei olisi kärsinyt jo tarpeeksi eikä joutuisi kestämään vielä enemmän. Jos elämä olisi yksinkertaista, minäkin voisin joskus rakastua niin kuin Sirius. Voisin rakastua ja pelastaa maailmamme, Lilyn, Jamesin, Siriuksen, ennen kaikkea itseni.

"Oletko varma, ettet haluaisi tanssia vaikka sukkasiltaan?" vastaan kysymyksellä.

Lily kohauttaa olkiaan, nousee ylös. Vien hänet kohti tanssilattiaa. Hän vetää minut kuitenkin ulos teltasta, puutarhaan ja pois näkyvistä. Lily pudottautuu alas yönkostealle nurmikolle, hänen valkoinen mekkonsa tahraantuu vihreään. Katkeruus. Emme vaihda enää sanoja ennen kuin riivaaja nimeltä omatunto saa minut lausahtamaan: "Katumalla ei saa tehtyä tekemättömäksi. On parempi kohdata huominen kuin paeta sitä."

Tähtitaivas häviää Lilyn silmissä kimmeltäville kyynelille. Voittajia ei olekaan.

I'll carry the world on my shoulders


Saagan kolmas osa: Tyrskyin alle tuomitut (K-11)

[RoastedGarlic]

Mää en vaan kestä miten traaginen tää saaga on. Mun sydämeen sattuu.

Mutta kaunista, niin hurjan kaunista.

Hahmot on luotu hyvin jok'ikinen ja linja on yhtenäinen edelliseen osaan nähden. Seuraavaa odotellessa!

 

[malla]

Mä en huomannut tätä FiFissä, joten hyvä että tulin tarkistaneeksi Finin. Oon hirmuisen laiska, sillä en jaksanut katsastaa tuota ekaa osaa uudestaan ennen tämän lukemista - oon kyllä senkin lukenut (ja nyt toivon sormet ristissä myös kommentoineeni sitä...) mutta tämä mun muistini on hieman kyseenalainen yksityiskohtien suhteen. Muistan kyllä ne peruselementit sieltä, ja sen, että tykkäsin siitä kovin. Tää toinen osa ei tehnyt poikkeusta: voi olla, että tykkäsin tästä jopa edellistä enemmän, koska Remus. ♥

Sirius on idiootti, James on piittaamaton ja Lilyn vihreät silmät ovat sittenkin siniset. Siinä kaikki.

Ah, tää oli ihan loistava! Koko homma tiiviistyy tässä niin hyvin, ja toi Lilyn sinisilmäisyyteen viittaaminen sai mut hymyilemään - joskin vähän surullisesti, mutta kuitenkin. Sekin, miten Lily tiesi ja ymmärsi, eikä silti tehnyt mitään estääkseen. (Toisaalta, mitä se olisi voinut tehdä - etenkin jos halusi välttyä kaaokselta omana hääpäivänä.)

Mä tykkäilin Remuksesta, sen ajatuksista ja tunteista. Niihin oli hirveän helppo päästä mukaan, ja muhun iski jopa pieni myötähäpeä Siriuksen ja Jamesin vuoksi. Osaat kirjoittaa juuri niin, että jokaiseen rooliin pääsee helposti sisälle, ja jokaisen mielipiteet ja ajatukset tuntuu fiksuilta. Kun pakkaa taas ravistetaan ja siirrytään toiseen hahmoon, oon varmasti ihan yhtä messissä siinäkin hahmossa. Nomnom.

En osaa sanoa oikein muuta - mutta tykkäsin tästä todella paljon. ♥ Herkullista tekstiä kaikessa haikeudessaankin, ja olipahan melkoisen surulliset hääjuhlat! Jään innolla odottelemaan seuraavia bileitä.

Kiitos. :>

[Sisilja]

RoastedGarlic: Voi että, kiitos. Otan sydänsäryt kohteliaisuutena, enkä oikein osaa olla pahoillani. Ihanaa, että teksti onnistuu koskettamaan, se on tarkoituskin, koska itselleni James/Sirius on juuri sydäntäriipivää vääryyttä, tulta ja epätoivoa. Se on kaunista koska se on niin toivotonta. Välillä tuntuu kuin kyseessä olisi jotain rakkautta suurempaa. Niin, olen parantumattomasti ihastunut näihin kahteen, he ovat suurimpia suosikkejani. Yritän kovasti vuodattaa tätä paloa myös omiin ficceihini, jatkossakin.

malla: Tuota noin, käväisin vasta kommenttisi jälkeen julkaisemassa Voitottomat FiFissäkin, totta puhuen. Ollaanko laiskoja yhdessä? Kiva kuulla, että olet lukenut myös saagan ensimmäisen osan ja että tämä jatkaa samaa rataa! Remus on Remus, hänestä on tavattoman ihanaa kirjoittaa, koska hänen hahmoonsa istuu tietynlainen rationaalisuus ja huolestuneisuus, miksei ihan puhdas pessimismikin - ja sellaisten ajatusten avaaminen on nautinnollista! Sirius ja James taas on vähintään yhtä helppoa kuvitella älykkäiksi, mutta sinänsä ajattelemattomiksi kavereiksi (ja kyllä minäkin niiden puolesta häpeäisin), jotka vain syöksyvät eteenpäin tunteiden ohjaamina, koska harkitseminen on vaikeampaa. Loistavaa, että pidit tästä, kiitos. Täytyykin alkaa luonnostella niiden seuraavien bileiden kutsuvieraslistaa!

[Jeeetu]

Oi tää oli tosi ihana. Katosi ajan- ja paikantajukin, kun vain keskityin tähän. Yleensä en lue James/Sirius-ficcejä, mutta tätä halusin kokeilla. Ja se toimi. Tämä oli niin yli-ihana, ettei voi edes olla. James ja Sirius oli niin söpöjä. Awww. Oikeastaan kaikki tässä oli söpöä. Ja ihanaa ja kaunista.

[Sisilja]

Maww: Taidan nyt antaa itselleni luvan sanoa jotain mukavan yksinkertaista: aww. Tulin tosi iloiseksi positiivisesta kommentistasi, kiitos siitä! Kivaa, että päätit kokeilla James/Sirius-ficciä, toivottavasti päädyt niiden pariin jatkossakin. Sillä nämä kaksi ovat kyllä niin ihania, ettei sitä melkein kestä. Olen tainnut löytää heistä jonkinmoisen OTP:ni (H/D:n, tuon ikiaikaisen rakkauteni, rinnalle siis), ja tulen siksi kirjoittamaan heistä varmasti tulevaisuudessakin, vähintään tämän saagan verran, mutta todennäköisesti hieman enemmän.

[humourass]

Oli ihan pakko tulla kommentoimaan 
Tykkäsin tosi kovasti! Luin saagan ensimmäisenkin osan, mutta päätin kommentoida sitä ns. samalla tässä. James/Sirius on mainio pari ja olet toteuttanut erittäin hyviä tekstejä ja ajatuksia. Tykkään ideasta, että James menee Lilyn kanssa naimisiin ja erittäin salaisesti *köh köh* on kuitenkin Siriuksen kanssa. Juoni on muutenkin erittäin realistinen, ja tuollaista voisi tapahtua hyvinkin helposti.
Kiitokset, pidin oikein kovasti, ja odottelen saagan kolmatta osaa.

~ humour

[Sisilja]

humourass: Kiitos kommentointipakon, minun päiväni/iltani/kaikki mahdolliset vuorokaudenajat kirkastuivat ihanasti. Mukavaa, että olet pitänyt saagasta tähän asti. Toivottavasti löydät myös jatko-osien pariin, sillä paljon on vielä kertomatta. James ja Sirius ovat loistokkaita, mutta tavallaan juuri Lily tuo kuvioon ainutlaatuisen särmän, ja ilman kolmannen pyörän ja salailun raastavuutta Jamesin ja Siriuksen suhde ei olisi lainkaan sellainen kuin se on. Minulle J/S alkaa olla Se Suuri Paritus, ja heidän kohtalonsa kiehtoo tavattomasti, kaikessa traagisuudessaankin tai ehkä juuri sen vuoksi. Kiitos kovasti kommentistasi!

[Thelina]

Pakko sanoa, että kun nyt tulin lukeneeksi tämän koko saagan, niin pidin tästä osasta tosi paljon siksi, että tämä oli Remuksen näkökulmasta. Tässäkin oli samanlaista kipeää tunnelmaa ja näennäistä onnellisuutta, kuin muissakin. Sekä joitakin erityisen hienoja kohtia:

James pyörittää Lilyä ympäri telttaa niin että morsion mekonhelmat liehuvat. Elämä on olevinaan täydellistä, juuri näin piti tapahtua ja silti, silti minun on vaikeaa olla onnellinen yhtään kenenkään puolesta. Enhän minä valitse puolia. Sirius on idiootti, James on piittaamaton ja Lilyn vihreät silmät ovat sittenkin siniset. Siinä kaikki.

Tämä. Lilyn silmät sittenkin sinisetja Remus, joka joutuu katsomaan kaikkea vierestä ja kuuntelemaan Siriuksen narinaa. Sirius ei kai aavistakaan, että Remus kyllä antaisi mielellään Jamesin Siriukselle jos saisi sillä tavoin Lilyn vapaaksi. Mutta siihenhän on jo aivan liian myöhäistä.

"En minä tanssi. En selvänä, saati sitten humalassa", vastaan tarpeeksi jämäkästi ja kohotan lasiani. Ei kyse ole oikeastaan siitä. Kyse on mustista sukista, joita en auta pukemaan Jamesille.

Ja tämä, ettei Remus halua ”auttaa pukemaan mustia sukkia Jamesille”, hienosti sanottu.

James on unohtanut pelisäännöt ja tuijottaa estoitta Siriusta.

Omissa häissään... ja tuo miten he tanssivat, kausa, lähelle, muttei koskaan tarpeeksi kauas. Ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Ja Remus on niin viisas, niin oikeassa sanoessaan "He kuvittelevat liikoja, mutta eivät ajattele lainkaan".

Jos olisin ehjä ja joku muu. Jos Lily ei olisi kärsinyt jo tarpeeksi eikä joutuisi kestämään vielä enemmän. Jos elämä olisi yksinkertaista, minäkin voisin joskus rakastua niin kuin Sirius. Voisin rakastua ja pelastaa maailmamme, Lilyn, Jamesin, Siriuksen, ennen kaikkea itseni.

Voi Remus ;;__;; Vaikka häneen avrmasti sattuu tämä kuvio, ehkä jopa enemmän kuin muihin koska hönen tunteensa ovat salassa, niin silti, silti hän saa sanotuksi jotakin näin viisasta:

Katumalla ei saa tehtyä tekemättömäksi. On parempi kohdata huominen kuin paeta sitä.

Kiitos tästä, upeasti kirjoitettu

[Sisilja]

Thelina: Yllätyin kun kommentoit tätäkin! Ja ilahduin ikihyviksi! <3 Tämän kirjoittamisesta on tosiaan jo aikaa, mutta tämä on vuosien vierimisestä huolimatta rakas teksti. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna vähän itseäkin kauhistuttaa, kuinka avoimesti James ja Sirius kaulailevat ja pussailevat. Häissä nimenomaan. Menköön hullun nuoruuden piikkiin ja alkoholin tuoman estottomuuden varjolla! On muuten Lilyn osa jälleen helppo, seurata hommailua vierestä vesiselvänä. Ei sillä, etteikö Remus olisi silti kärkikahinoissa, kun synkintä roolia jaetaan...

Ihanaa että pidit tästä osasta ja jätit aivan ihanan kommentin, kiitos! Unohtui edellisessä kommakommassa mainita, että aloitin jo hirveän innoissani neljännen osan kirjoittamisen. Se saattaa vaatia vielä hieman pohdintaa ja muokkailua, mutta enemmän tai vähemmän tulossa on!

[Ricolette]

Oih ja voih. Kommenttiarpajaiset houkuttivat minut lukemaan tämän uudestaan, ja edelleen tämä oli synkkä ja ihana ja kitkerä. Ihan mahtavaa, että tämä oli Remuksen näkökulmasta kirjoitettu, Remus on sopivan lähellä että tietää kaiken, mutta on samalla sopiva linkki Lilyn suuntaan. Ja vaikka mä kuinka pidän J/S:stä niin Remuksen rooli mua siinä aina vähän surettaa, miten se jää vähän ulkopuolelle. Tämä tietysti pätee kaikkeen kelmislashiin. Tykkäsin myös miten kirjoitit Peterin. Ja sun Sirius on ihan mahtava idiootti. Ja James, no James on klassisessa nurkassaan, jossa ei voi valita kahdesta vaihtoehdosta molempia.

Niin surullista, että asioiden laita valkenee Lilylle heidän häissään. Musta on aina niin vaikea kirjoittaa Lilya J/S:n rinnalle, siis niin että keskittyy häneen ja hänen reaktioihinsa, koska onhan se nyt vähän karseeta. Mutta se kai tämän parituksen salaisuus onkin, miten kaiken hajottavaa ja kohti omaa mahdottomuuttaan vyöryvää se on. Ja silti jotenkin kirkasta ja ihanaa, siksi mä näistä niin tykkäänkin ja vähän ehkä unohdan Lilyn.

Kieli vaihteli ihanasti dramaattisen ja lakonisen välillä, sellainen toimii aina niin hyvin ja saa hienon jännitteen aikaiseksi. Upea oli, kiitos!

[Crys]

Angstaava Sirius joka pohtii tunteitaan varattua Jamesia kohtaan iskee aina Mutta tässä oli selvästi molemmanpuoleisian tunteita, joka sekoittaa pakkaa. Aika uskaliasta, että menevät noin tanssimaan häissä, voi pojat, pojat. Tämä kohta kiteyttää hyvin:

"He kuvittelevat liikoja, mutta eivät ajattele lainkaan", vastaan. "Juuri se on heidän ongelmansa."

Kovin on sirius ja jamesmaista.

Komppailen Ricolettea siinä, että Remus sopii hyvin tämmösen pätkän näkökulmahenkilöksi, kun hän voi nähdä tilanteen kaikkien kannalta. Oi voi Lily parkaa, tuo kommentti siitä että Sirius ja James näyttävät lähes rakastuneilta saikin sitten Lilyn alun humoristisen sävyn sijasta järkyttyneemmän fiiliksen.  Unohtumattomat häät tosiaan, voi voi. Mutta ihana Remus on Lilyn tukena.

Mukava lukukokemus lopun angstisuudesta huolimatta, tässä oli nättejä/angstisia lausahduksia, joista nautin kovasti, esim lopussa oli tosi nätisti ilmaistu Lilyn katkeruutta, että miten varmasti kallis häämekko saa nyt tahrautua ruohoon. Ja myös otsikko itsessän on nätti, kiitos siis tästä!

-Crys

[Sisilja]

Ricolette: Oi, aivan ihana kuulla, että tulit lukemaan tämän vielä uudemman kerran! Tosi hyvä huomio muuten, että kelmislashissa aina joku näistä jää ulkopuolelle (öh ja myös Peter, mutta jostain syystä se ei vaivaa niinkään). Varmaan siksi kirjoitankin J/S- ja S/R-ficcejä iloisesti vuoronperään, koska ei aina samaa tyyppiä voi jättää yksin ja koska kaikki ne on ihania. En tosin ole vielä kirjoittanut yhtään J/R-ficciä, vitsit, pitäisi kyllä, jos vaikka sydämeni sallisi jättää suursuosikkini Siriuksen edes kerran yksin! Menipäs parituspohdiskeluksi. Kiva että pidit Peteristä! Siistiä! <3 Lily on joo vaikea. Lily on ihana hahmo eikä häntä siksi tahdo vain ohittaa (ja Harryn on saatava alkunsa aina jotenkin. Pystyn unohtamaan kolmannen sukupolven, mutta en Harrya), mutta se tekee kuviosta myös hyvin tuskaisan. Ihanan täydellisen tuskaisan. Kiitos hurjan paljon kun kommentoit!

Crys: Angstaava Sirius on lempparini heti vitsiä heittävän Siriuksen jälkeen. Tai ehkä jopa ennen. Riippuu mielentilasta. Molemminpuoliset tunteet on mielestäni aina herkullisempia kuin silkka yksinään kaipaaminen, tosin nyt kun mietin, niin enpä muista lukeneeni ficciä, jossa James haikailisi Siriuksen perään, mutta Sirius ei olisi yhtään kiinnostunut Jamesista. Kyllä niitäkin varmaan on. Canon huomioon ottaen on vain helpompi kuvitella Siriuksen jäävän yksin tunteidensa kanssa. Kiitos tosi tosi paljon kommentistasi ja ihanaa että pidit ficistä!