Nimi: The Crow, the Owl and the Dove (suom. Korppi, pöllö ja kyyhkynen)
Kirjoittaja: Morwen
Ikäraja: S
Genre: songfic, angst with hope, tajunnanvirta
Disclaimer: Ficci sai nimensä suoraa Nightwishin uusimmalta Imagenaerum-levyltä tutun kappaleen mukaan, josta ovat myös ficissä esiintyvät lyriikat. Kiitokset ja kunnia niistä Tuomas Holopaiselle. Luna puolestaan on Rowlingin hahmo, minä vain hieman lainasin häntä. En tavoittele enkä saa tästä taloudellista hyötyä.
Summary: Kurkistus Lunan sisimpään
A/N: Nightwishin musiikki (sekä vanhalla että uudella kokoonpanolla) on mielestäni aivan mahtavaa, ja tykästyin kovasti yhtyeen uusimpaan levyyn. Tämä kyseinen kappale toi jostain kumman syystä mieleeni Lunan, ja olen jo pitkään suunnitellut kirjoittavani tämän pohjalta songficin. Tänä iltana sitten yhdistyi sopiva fiilis ja rauhallinen ajankohta kirjoittamiselle. Niinpä nappasin lyriikat paperille ja annoin tajunnanvirran viemänä sanojen lentää. Tässä tulos.
Tämä on muuten ensimmäinen koskaan kirjoittamani songfic, joten ilahtuisin kommenteista
The Crow, the Owl and the DoveVaaleahiuksinen tyttö istui leveällä kivisellä ikkunalaudalla Tylypahkan länsisiiven syrjäisellä käytävällä. Hän oli kietonut kätensä tiukasti ympärilleen, ikään kuin suojaksi ympäröivää maailmaa vastaan, ja nojasi leukaansa polviin tuijottaen kostein silmin eteensä. Häntä vastapäätä hämähäkki oli kutonut ikkunan nurkkaan verkkonsa ja odotteli toiveikkaana saalista seittikatoksessaan. Saisi luultavasti odottaa aika kauan, sillä syksy oli jo pitkällä ja suurin osa lentävistä hyönteisistä oli aikoja sitten kaikonnut piiloihinsa kylmyyden tieltä. Seinien rakosissa ne varmaankin oikoivat kylmettyneitä koipiaan ja vajosivat kohmeiseen horrokseen tai kuolivat. Luna tiesi, että sama kohtalo odottaisi pian myös hämähäkkiä, ja hänen kävi sitä sääliksi.
Don`t give me love
Don`t give me faith
Wisdom nor pride
Give innocence instead
Hän vetäytyi usein syrjään, koska muiden oppilaiden tirskahdukset ja ivailu hänen selkänsä takana satuttivat, vaikkei hän sitä koskaan kellekään näyttänytkään. Ulospäin hän tuntui aina olevan syvällä omissa maailmoissaan, mutta todellisuudessa hän havainnoi ympäristöään hyvinkin tarkkaan ja näki ja kuuli asioita, joita muut eivät uskoneet hänen edes huomaavan. Hihitykset ja nimittely viilsivät häntä syvältä, mutta hän nosti kerta toisensa jälkeen kilpensä ylpeästi ja päättääväisesti iskuja vastaan. Itseensä sulkeutuminen oli suojakeino ja puolustusmekanismi, joka auttoi häntä selviämään. Hän eli ikään kuin pienen kuplan sisällä, kuplan, mihin muut eivät päässeet. Hän oli aina ollut erilainen.
A crow flew to me
Kept its distance
Such a proud creation
I saw its soul, envied its pride
But needed nothing it hadLuna pyyhkäisi yksinäisen kyyneleen poskeltaan. Hän itki hyvin harvoin ja keräsi surua sisimpäänsä, kunnes se oli kuin musta säkki, joka vaan paisui paisumistaan. Jossain vaiheessa raja tuli aina vastaan, säkki täyttyi ääriään myöten, ja silloin hän ei enää kestänyt enempää. Silloin pienikin ärsyke saattoi laukaista hänessä hyvin voimakkaan tunneryöpyn, ja kaikki purkautui vuolaana itkuna. Kun hän tunsi sellaisen hetken lähestyvän, hän lähti yleensä ulos ja hiipi Kielletyn Metsän reunaan, jossa hän itki hiljaa suruaan korpinmustan thestralin kaulaa vasten. Hän piti kovasti noista omituisista, pelottavan näköisistä matelijamaisista siivekkäistä hevosista. Ne olivat erilaisia kuten hänkin, mutta kun niihin uskalsi tutustua, sai huomata, että ne olivat erittäin älykkäitä ja hyväntahtoisia otuksia.
An owl came to me
Old and wise
Pierced right through my youth
I learned its ways, envied its sense
But needed nothing it hadLuna oli pienestä pitäen oppinut tarkastelemaan maailmaa ja jokaista elävää olentoa ennakkoluulottomasti. Hän tiesi, ettei ollut olemassa vain mustaa ja valkoista, vaan enimmäkseen harmaata. Asioilla oli aina useampia puolia, eikä kaikki ollut aina sitä, miltä ulospäin näytti. Hän myös piti täysin mahdollisena sellaisiakin asioita tai otuksia, jotka kaikkien muiden mielestä olivat hölynpölyä. Kaikki vähänkään omituinen kiehtoi häntä, ja hän olisi mielellään keskustellut asioista muiden kanssa. Toisinaan hän ei yksinkertaisesti malttanut olla hiljaa kuullessaan mielenkiintoisia keskusteluja, vaan toi ilmi oman näkemyksensä, kuten vaikka että rikkokirejä ja narksuja saattoi aivan hyvin olla olemassa. Häntä kutsuttiin sen vuoksi usein Lööperi Lovekivaksi.
Don`t give me love
Don`t give me faith
Wisdom nor pride
Give innocence instead
Don`t give me love
I`ve had my share
Beauty nor rest
Give me truth insteadJoskus Luna kaipasi kipeästi ystävää. Jotakuta, jonka hän uskaltaisi päästää kuplansa sisälle. Jotakuta, joka ei kavahtaisi hänen erilaisuuttaan tai poikkeavaa ajatuksenjuoksuaan. Mutta näinä pimeinä aikoina ihmiset olivat kovin epäluuloisia ja sulkeutuneita. Se, mitä kolmivelhoturnajaisten lopuksi oli tapahtunut viime kevätlukukauden lopussa, ja etenkin sitä seuraava vastarintaliike ministeriössä ja lehdistössä, oli saanut kaikki varpailleen. Harry Potter oli ilmestynyt labyrintin reunaan Cedric Diggoryn ruumis mukanaan, ja myöhemmin rehtori Dumbledore oli kertonut koko koululle, että Lordi Voldemort oli palannut ja surmannut pojan. Myöhemmin taikaministeri oli rankoin sanoin tyrmännyt nuo väitteet ja pyrkinyt kaikin tavoin saattamaan Potterin ja Dumbledoren mahdollisimman huonoon valoon.
Luna ei uskonut hetkeäkään sitä hölynpölyä, mitä lehdissä kirjoitettiin. Hänestä vaikutti täysin mahdollliselta ja jopa todennäköiseltä, että Pimeyden Lordi oli palannut. Se tietäisi sotaa, ja rauhan kyyhkyjä tuskin olisi pitkään aikaan näkyvissä.
A dove came to me
Had no fear
It rested on my arm
I touched its calm, envied its love
But needed nothing it hadLuna ymmärsi, että mahdollisesti luvassa olevina vaikeina aikoina olisi tärkeää pitää kiinni totuudesta. Oli myös tärkeä muistaa, kuka oli ja mihin todella uskoi, ja toimia sen mukaan. Muuten maailma hukkuisi sumuun.
Hän oli istunut sinä syksynä Tylypahkaan saapuessaan junamatkan samassa vaunussa Harry Potterin ja tämän ystävien Neville Longbottomin ja Ginny Weasleyn seurassa. Vaikka olikin jäänyt aika ulkopuoliseksi, kukaan ei kuitenkaan ollut haukkunut häntä ja hän oli saanut rauhassa lukea Saivartelijaansa. Hän halusi tutustua näihin ihmisiin paremmin, sillä hän vaistosi, että heidän seurassaan olisi myös totuus.
Don`t give me love
Don`t give me faith
Wisdom nor pride
Give innocence instead
Don`t give me love
I`ve had my share
Beauty nor rest
Give me truth insteadHän tunsi itsensä toisinaan samanlaiseksi kuin erään jästisadun Ruma Ankanpoikanen. Se oli ollut hänen lempisatunsa hyvin pitkään. Hän oli eräänä päivänä kauan sitten käynyt yhdessä äitinsä kanssa jästien kirjakaupassa ja ihastunut erään satukirjan kauniiseen, vaikkakin liikkumattomaan kuvitukseen. Äiti oli ostanut kirjan ja lukenut sitä hänelle sen jälkeen joka ilta. Satu antoi hänelle vielä tänäkin päivänä toivoa, sillä hän yritti ajatella, että kenties hänkin löytäisi jonain päivänä sisäisen joutsenensa. Hän tiesi olevansa omituisen näköinen ja kaikki hyljeksivät häntä. Hän toivoi, että jonain päivänä peiliin katsoessaan hän itse sekä ihmiset hänen ympärillään hyväksyisivät hänet sellaisena kuin hän oli.
A swan of white she came to me
The lake mirrored her beauty sweet
I kissed her neck, adored her grace
But needed nothing she could giveÄidin kuolema oli ollut hänelle kova isku, ja hän oli joutunut kasvattamaan pitkälti itse itsensä sen jälkeen. Toki isä piti hänestä huolta ja rakasti häntä yli kaiken. Isä ei kuitenkaan millään voinut ymmärtää kaikkia naisten ja tyttöjen asioita, vaikka olikin ehkä avarakatseisin persoona, jonka Luna tunsi. Isällä ei myöskään ollut aavistustakaan niistä haasteista, joita Luna kohtasi Tylypahkassa. Suvaitsematon maailma oli iskenyt häntä vastaan kodin ulkopuolella. Mutta Luna oli sitkeä. Hän oli oman tiensä kulkija, ja vaikkei hän sitä vielä tiennytkään, hänestä löytyi tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta, jotka tulisivat olemaan vielä suureksi avuksi taistelussa pimeyttä vastaan. Hän oli selviytyjä.
Gar tuht river
Ger te rheged
