2.osa
Viimeinen päivä Pariisissa alkoi. Olin Dracon kanssa ulkona jäätelöllä. Mielessäni ei pyörinyt mikään muu, kuin miten meidän lopulta käy. Jatkammeko suhdettamme salassa Ronilta, vai loppuisiko se siihen?
"Hermione, kuulitko sinä", Draco sanoi lopulta ajatusteni läpi ja katsoi huolestuneena harmailla silmillään.
"Anteeksi. Ajattelin vain yhtä asiaa."
"Ai mitä", Draco kysy ja sipaisi jäätelöä kielellään.
"No… Ei se mitään ole. Unohda. Tyttöjen juttuja."
Huitaisin kädelläni ilmaan välinpitämättömästi ja hymyilin Dracolle.
"Jaahas. Että sillä tavalla", Draco naurahti ja heitti loput jäätelöstään roskikseen.
Kävelimme pitkää kauppakatua pitkin käsi kädessä hymyillen toisillemme koko ajan. Eteemme ilmestyi kukkamyyjä, joka myi punaisia ruusuja koristaan. Draco osti minulle yhden. Se oli todella kaunis, mutta Draco sanoi, että minä olin vielä kauniimpi. Se oli juuri sellainen tilanne, jolloin en voinut pitää käsiäni erossa Dracosta enää sekuntiakaan. Syöksyin hänen kaulaansa ja hän suuteli minua. Draco maistui yhä vaniljajäätelölle. Aika kuitenkin meni liian nopeasti.
"Minun pitäisi varmaan lähteä jo pakkaamaan…"
"Ei kai sinun vielä, jäisit", Draco sanoi ja halasi minua hellästi.
"No kai minä voin vielä jäädä… Hetkeksi", naurahdin ja suutelin Dracon poskea.
"Tiesin. Et voi vastustaa minua", Draco hymyili.
"Kuka niin väittää?"
"No ei mitään! Puhun vain omiani", Draco hörähti suloisesti.
"Niinhän sinä aina."
Minulla on niin ikävä sitä aikaa. Kaikki oli niin huoletonta ja hauskaa. Kukaan ei meitä estänyt. Paitsi aika.
Kun pääsimme hotellille, juoksimme kilpaa hissiin. Draco tönäisi minut ensin sisään ja painoi kerroksemme nappia. Aluksi hän katsoi minua hengästyneenä ja tuli sitten lähemmäs. Tönäisin hänet leikkisästi poispäin ja huomasi hätäisyyden Dracon silmissä, mutta se muuttuikin himoksi ja hän nosti minut seinää vasten syliinsä. Nauroin hänelle ja purin hänen niskaansa.
"Hermione?"
"Niin?"
"Jäisit Pariisiin kanssani", Draco kuiskasi korvaani ja suuteli sitä.
"Draco…"
"Jäisit" Pyristelin pois hänen otteistaan ja käännyin nurkkaa kohti.
"En voi. Ron…"
"Ei taas! Rakastatko sinä edes häntä?!" Tuo kysymys pysäytti ajan ja olin hiljaa.
"Hermione vastaa!" Hissin ovet aukenivat ja näin sen mahdollisuudeksi karata. Juoksin ulos, mutta Draco ehti saada minut kiinni ja iski minut seinää vasten.
"Miksi juokset karkuun?! Etkö voi vain vastata?!"
"Draco anna olla!"
"Eli rakastat häntä", Draco sanoi ja astui muutaman askeleen pois minusta. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta heiluvista harteista päätellen hän itki. Se sattui minua yhtä paljon. Olin kokonaan unohtanut Ronin. Se mitä tunsin Dracoa kohtaan, ei enää ollut ihastusta, vaan rakkautta. Tiedän, että olin sanonut Dracolle aikaisemmin, että rakastin häntä, mutta se ei välttämättä silloin pitänyt paikkaansa. Nyt piti.
"Draco. Sinun pitää ymmärtää." Kävelin hänen luokseen ja halasin häntä. "En voi sille mitään."
"K-kyllä minä…ymmärrän", Draco sanoi lopulta ja paino harteiltani katosi. Hymyilin, mutta Draco ei. Hän vain kääntyi ja meni huoneeseensa. Sen jälkeen en häntä Pariisissa nähnyt.