PJ: Rakkauden raiskaama, pimeyden rakastama (Poseidon/Haades, insesti, S)

[Takkun]

Fandom: Percy Jackson //Kupla lisäsi fandomin alkutietoihin.
Paritus: Poseidon/Haades
Genre: slash, incest, osit. PWP
Ikäraja: S
Varoitukset: Slashia ja veljesrakkautta. Ei heikkopäisille/insestiä vihaaville
Vastuuvapaus: Hyvä kysymys. Tarina on miun enkä yritä rahastaa tällä. Hahmot kuuluvat sille, kuka ne kehittikin. Riordanille en voi antaa tästä kunniaa, se on selvä kuin pläkki.
Yhteenveto: Olympoksella sattuu ja tapahtuu pienen kokouksen turvin.
A/N: Idea lähti uimaharkoissa muutamasta lauseesta, ja tässä tämä nyt sitten on. Älkääkä nirhatko minnuu parituksen suhteen, se vain sattui olemaan jotenkin luonteva ficin suhteen. Tämä löytyi vahingossa koneen syövereistä. Nauttikaa

~~*~~

Askeleet kaikuvat kylmällä marmorilattialla, olennot liikkuvat eteenpäin. Osa juttelee keskenään, osa tyytyy hiljaisen rooliin. Jotkut  – minut mukaanlukien – taasen eivät tiedä mitä tehdä,  minne mennä, vaikka määränpää on annettu. Tuijotan lasittunein silmin eteenpäin, askeleeni ovat kuin sisältä ontto jää.

Usean minuutin ajan kuljen käytävää pitkin kohti salia, jossa tarkoituksemme on päättää seuraavan ottelun kilpailijat. Vanhaan tapaan ateenalaiset ottivat meihin olymposlaisiin yhteyttä ja antoivat palkinnon kaksintaisteluun. Tällä kertaa voittajalle pystytetään temppeli Akropoliille ja hänestä tulee Ateenan suojelusjumala.

Havahdun mietteistäni saapuessani puhtautta huokuville, avonaisille oville. Pyyhkäisen nopeasti pienen kyynelen silmäkulmastani tietämättä, miten ja miksi se sinne on joutunut.

Askellan ensimmäiset askeleet salin puolelle, ja nopeasti löydän paikkani veljeni Zeuksen oikealta puolelta. Valtaistuimeni on vanha avomerikalastajan tuoli. Sellainen pyörivä, pelkistetty tuoli, jossa on vavalle suunniteltu paikka. Harmi vain, etten voi laittaa siihen vapaa; se on pyhitetty kolmikärjelleni.

Istahdan valtaistuimelleni ja jään tuijottamaan herkeämättömästi saliin saapuvia jumalia. Yksitellen kukin heistä saapuu paikalle, eikä ketään ihmetytä Areksen ja Afroditen pienoinen myöhästyminen. Kaikkihan heistä tiesivät, jopa Hefaistos.

Koko sali hiljentyy yhtäkkiä. Sydämeni hypähtää kurkkuun, kun näen kuka saapui. Niin tyyni, mutta niin tulinen. Niin rohkea, mutta niin pelkäävä. Voimakas, mutta heikko. Kaunis ja komea, mystisen vahva. Hiukset kuin lainehtiva meri keskiyön kajastuksessa, silmät palavat kuin kauheimmat lieskat Helvetissä. Hän on Helvetti, Kuolema. Ja minun veljeni.

Hyvä on, tunnustan: olen kaikkien sääntöjen ja lakien vastaisesti rakastunut veljeeni. Ja mikä pahinta (tai parasta) saan vastarakkautta tunteilleni. Voinen todeta viinillä olleen nappinsa pelissä, kun uusi, tuntematon alku syntyi.

Haadeksen kivikova ilme suli hymyyn, ja katseemme kohtasivat hänen kävellessään yhteisen veljemme vasemmalle puolelle. Pieni virnistys ja silmänisku, enempää emme uskalla näyttää julkisesti. Ties mitä muut olisivat sanoneet erikoislaatuisesta suhteestamme. Tuskin mitään hyvää, uskallan väittää.

Pieni puheensorina ympäröi meidät jälleen, mutta lopulta Zeuksen saapuessa paikalle kaikki hiljenevät yhtä aikaa. Äänettömyys kietoutuu ympärillemme julistaen kokouksen alkaneeksi.

~~*~~

”Voitte lähteä, kokous on päättynyt.”

Zeuksen ääni havahduttaa minut mietteistäni, joihin olen ehtinyt vaipua mitä mielenkiinnottomimassa kokouksesta kautta aikojen. Mitään sen ihmeellisempää ei tullut julki, kuin että kaksintaistelu käydään minun ja Athenen välillä. Ties millainen mittelö siitäkin tulee, sillä muutama vuosi taaksepäin taistelu käytiin Areksen ja Hefaistonin välillä: armoton kutituskilpailu, jonka palkintona oli Afroditen rakkaus. Ottelu sinänsä oli mitä hauskinta seurattavaa, ja vaikka Ares voittikin ylivoimasesti, oli meillä kaikilla hauskaa. Se oli yksi niitä kertoja, kun näin Zeuksen nauravan avoimesti. Mokomakin kovanaama.

Nousen valtaistuimelta tarkoituksenani rientää nopeasti pois välttääkseni muiden jumalien kanssa jutustelun, mutta Haades lyö suunnitelmani myttyyn: hän tarttuu hihaani ja rehaa hieman syrjemmälle, pois muiden katseilta. Sanaakaan sanomatta hän painaa pienen suudelman huulilleni. ”Lykkyä pyttyyn kisan suhteen”, hän virnistää eikä irrota otettaan kädestäni. Hymähdän ja jään tuijottamaan veljeni tummia, mutta niin palavia silmiä. Kuin tähdet.

Hetkeen emme sano mitään, miksi pilata kauniit hetket niinkin turhalla asialla kuin puhumisella? Ei miksikään.

Lopulta Zeus saapuu luoksemme, ja pieni pettymys käväisee kasvoillani. Onneksemme hän ei viivy luonamme kauaa, mutta sekin hetki on sitäkin murheellisempi: Haadeksen on aika palata Manalaan. Nopeasti Zeus toivottaa veljellemme hyvästit ja kääntää meillä selkänsä. Heillä kun ei ole koskaan ollut hyvät välit keskenään.

Yksi pieni, hiukan viivyttelevä suudelma ja tiukka rutistus, ja Haades on palannut takaisin asuinsijoilleen. Pieni kyynel silmäkulmassani ja toivo sydämessäni, että tapaamme vielä useaan otteeseen – salaisesti tai ei. Jälleen kerran kyynel pyyhkiytyy kämmenselkääni ja palaan takaisin rooliini mahtavana merenjumalana.