Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Angst
Rating: S
Pairing: Will Schuester/Bryan Ryan, Bryan/Sue
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle
Summary: Vaikka monta vuotta on ehtinyt kulua, hän tuntee yhä saman tunteen räpistelevän vatsassaan kuin hänen nähdessään ensimmäistä kertaa Bryanin laulavan.
Osallistuu Slash10- ja Tunne10- haasteisiin.
En tajua, miksi kirjoitan aina näin randomeilla pareilla, mutta olisi tosi ihana saada kommenttia!
Murenia
Will laskee eteensä pöydälle eväsrasian. Hän napsauttaa rasian kannen auki. Rasiassa on kaksi ruisleipää, joiden reunoja ei ole leikattu irti. Niiden välissä on salaattia, suolakurkkua ja juustoa. Salaattia ei ole huuhdeltu, eivätkä juustot ole yksittäispakkauksista. Will työntää suuhunsa puolet toisesta leivästä, pureskelee ja nielaisee. Emma ei istu pöydän toisella puolella häntä vastapäätä kiillottamassa rasiallista vaalean, melkein neonvihreitä viinirypäleitä. Tai hänen vieressään yrittäen nojautua mahdollisimman lähelle häntä ja mahdollisimman kauas hänen leivistään. Ei, Emmaa ei ole näkynyt koko päivänä. Sueta sen sijaan sitäkin enemmän.
Will nostaa katseensa puolikkaasta leivästään Suen astuessa sisään opettajainhuoneen ovesta. Samalla oveavauksella huoneeseen astuu myös hunajatukkainen mies, jonka kasvoilla on vinoon vääntynyt hymy. Bryan Ryan. Will laskee leipänsä takaisin rasiaan ja jää katselemaan Sueta ja Bryania, jonka istuvat saman pöydän ääreen, nauravat. Tai oikeastaan hän katselee pelkkää Bryania. Bryanin kasvoja, jotka näyttävät tämän hymyillessä samoilta kuin silloin, kun he vielä lauloivat samassa kuorossa. Tai Bryan lauloi, ja hän katseli Bryania aivan niin kuin nytkin. Ja vaikka monta vuotta on ehtinyt kulua, hän tuntee yhä saman tunteen räpistelevän vatsassaan kuin hänen nähdessään ensimmäistä kertaa Bryanin laulavan.
Nähdessään, ei kuullessaan. Hän oli unohtunut katsemaan Bryanin huulia, ja muistanut vasta esityksen lopussa korviensa osaavan vastaanottaa äänitehosteita.
Bryan ei koskaan tehnyt muuta kuin vihannut häntä. Hän puolestaan vihasi ja rakasti tätä yhtä aikaa. Joskus hän ajattelee, ettei osaisi enää rakastaa, jos lopettaisi vihaamasta, eikä vihata, jos lopettaisi rakastamasta. Ne kaksi tunnetta kulkivat aina käsi kädessä, käsikkäin, mutta hän ja Bryan eivät. Hän ei koskaan tehnyt ihastumiselleen mitään, eikä Bryan ehtinyt kiinnittää huomiota hänen katseisiinsa, niihin, joista hän oli riisunut pois vihan. Bryanilla oli liian kiire olla suosittu. Hän ei koskaan kertonut Bryanille, etteivät viha ja kilpailunhalu olleet ainot syyt, joiden takia hän ei tahtonut lopettaa kuoroa silloinkaan, kun ei saanut sooloa. Eikä sillä toisellakaan kerralla.
Kaikkihan olivat rakastaneet Bryania, miksi hän olisi ollut tälle yhtään sen tärkeämpi kuin kukaan muukaan?
Will painaa selkänsä vasten tuolin selkänojaa ja painaa kämmenensä vasten pöydän pintaa. Niiden ihoon tarttuu leivänmuruja. Hän puristaa huulensa yhteen ja katselee, kuinka Bryan matkii Suen omahyväistä hymyä. Siitä hän tietää tämän suunnittelevan jotakin hänen varalleen. Ja rakastavansa tätä edelleen. Edes tämän Suen huulilta suutelema hymy ei saa häntä vihaamaan tätä tarpeeksi. Se tekee hänet vain entistäkin kateellisemmaksi Suelle. Mustasukkaiseksi Bryanista. Hän pyyhkii leivänmurut pöydältä housuilleen ja housuiltaan lattialle. Ne litistyvät kiinni hänen kenkiensä pohjiin hänen noustessaan tuolistaan, sujauttaessaan eväsrasiansa laukkuunsa ja kävellessä ulos huoneesta.
Hän jättää Suen ja Bryanin nauramaan yhdessä pöytänsä ääreen. He nauravat hänelle. Eväsrasia kolahtelee laukussa ja leivästä sen sisällä tulee sen näköinen kuin se olisi luullut tehosekoitinta karuselliksi.
Hän ymmärtää, miltä siitä tuntuu. Miltä tuntuu murentua.
