Pimeysvaloa (Harry/Luna, S)

[Sisilja]

Nimi: Pimeysvaloa
Kirjoittaja: Sisilja
Oikolukija: Beelsebutt
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Luna
Tyylilaji: Syvä synkkyys, ahdistuneisuus, ripaus toivoa ja lohdutusta
Vastuuvapaus: Rowlingin omaisuuteen kosken vaan en omi sitä itselleni. Rahaa en tästä saa.
Yhteenveto: Harry valitsi Lunan, mutta Luna ei ole enää entisensä. Valo on pimeyttä vaan onko pimeydessä valoa?

Alkusanat: Harry/Luna on paritus, josta olen lukenut monia kauniita ja pehmeitä tekstejä. Tällä kertaa halusin kurkistaa sen varjoisalle puolelle. Ficci osallistuu Yhtyeen tuotanto –haasteeseen The Rasmuksen kappaleella No Fear. Kommenteista olen kiitollinen!


Pimeysvaloa


Luna ei ole rohkea, ei ole ikinä ollut. Siksi lajitteluhattu osoitti hänet aikoinaan Korpinkynteen. Lunalla on mielikuvitusta ja kaunis omatunto, terävä pää jossa haaleaa usvaa. Mutta ei, rohkea hän ei ole.

Harry ei ole nähnyt enää sodan jälkeen painajaisia, ei ole ollut tarvetta. Siispä nyt on Lunan vuoro. Hän painaa päänsä tyynyyn, siihen pitsireunaiseen ja hikitahraiseen, tai toisinaan ihan vain Harryn rinnalle. Ei nukahda. Luna saisi unta jos tahtoisi, mutta koska unet ovat arvaamattomia, painajaiselle alistettuja kuvia täynnä synkkää mustaa valoa, hän valvoo. Eihän musta valo ole valoa laisinkaan, hän muistaa Harryn sanat ja hengittää värisevää ilmaa. Ei valoa.

Luna vapisee haavana tuulessa, eikä Harry tiedä mitä sanoa tai tehdä. Hän on sanonut ja tehnyt kaikenlaista, oikeaa ja väärää, mutta Luna ei ole mustavalkoinen. Luna ei tarvitse sanoja, eikö Harry ymmärrä? Hän tarvitsee vain Harryn, ei yöttömiä päiviä ja unettomia öitä. Sota teki raunioita ihmisistäkin. Luna ei käsitä kuolemaa vaikka hyväksyi jo pikkutyttönä, ettei äiti tule enää takaisin.

Kuolleet laulavat Lunan korviin, ja hän tietää, että liian moni lakkasi olemasta liian varhain. Hän teki sodassa kaikkensa eikä siltikään tarpeeksi, ja nyt ne puhuvat hänelle kielillä, joita ei enää ole. Pimeys ottaa valtaansa jopa keskellä auringonpaistetta. Harry pitää Lunaa tiukasti kädestä. Älä pelkää, ei hätää, älä vain pelkää. Luna on siinä ja Harry on tässä, eikä vainajilla ole heille asiaa. Päästä irti pelosta, he eivät ole sinun taakkasi, eivät eivät eivät.

Ehkä Harry kyllästyi olemaan pelastaja. Vuodet tuntuvat pitkiltä, kun niitä on liikaa. Valitsiko Harry Lunan siksi, että Luna loisti valoa ja Harryn silmänaluset olivat tummat? Luna heltyi vaihtokauppaan, vaikka Ginny ei olisi suostunut sellaiseen, saati Hermione. Siksikö Luna on Harryn? Siksikö että Harry voi vihdoin olla valo, kun kuusta on tullut musta ja mätä?

Harryn silmissä on kyyneleenalkuja. Luna, tule pois sieltä, tule pois pimeästä. Sinä elät ja minä – minä rakastan sinua. Suudelmat, pienet suuret, kosteat kuumat, viileät ja vähättelevät eivät auta. Luna tarvitsee luvan, ja aikaa kuluu syksystä kevääseen ja takaisin ennen kuin Harry ymmärtää sen hänelle antaa. Harry hankkii Lunalle violetit korvaläpät, kirsikkaiset pörrösukat sekä merensiniset silmäsuojat. Hän keittää kuumaa maitoa, lämmittää takan ja ripustaa unisieppareita kattoon, kaapinoviin, ikkunansalpoihin, kaikkialle.

Harry antaa viimein Lunan pelätä, ei yritä puhaltaa pois pirunsavua. Siten Luna uskaltautuu käpertymään pieneksi keräksi kainaloon, antaa silittää hiuksia ja opettelee taas näkemään elämän kuolemalta. Lopulta hän nukahtaa hennosti hymyillen; ehkä siksi että Harry kuiskuttaa korvaan hölmöjä sanoja, tai ehkä siksi että vihdoin, vihdoin.

Ei ole pimeää.

[Koiranruusu]

Sinulla on hyvin runollinen kirjoittaa tarinaa, se tuo kauneutta suruun, pelkoon, ahdistukseen ja synkkyyteen. Pimeyden ja painajaiset eivät kuitenkaan menetä synkkyyttään, Lunan ja Harryn tunteisiin voi eläytyä ja jännittää heidän puolestaan. Silti kuvailun runollisuus tekee kokemuksesta jotenkin helpompaa, ehkä se on sanojen asettelun kauneus ja herkkyys ♥. Se myös sopii niin täydellisesti Lunasta kertovaan tekstiin.

Lumouduin heti ensimmäisestä lauseesta ja olin jo täysin myyty, kun olin lukenut koko ensimmäisen kappaleen. Sitten lukeminen menikin tarinasta nautiskeluun ja siihen eläytymiseen. Pitäisi lainata koko tekstisi, jos yrittäisin sieltä poimia erityisen kauniit ja koskettavat kohdat. Teksti on kauneudessaan samalla myös haurasta kuten Luna pelkojensa keskellä ja lukiessa pelkää kaiken hajoamista useammallakin tasolla. Pelkää lausetta, joka rikkoisi ihanan kielellisen eheyden. Pelkää myös sitä, että ahdistus saa Lunan pirstaleiksi tai Harryn luovuttamaan toivonsa Lunan suhteen. Että rakkaus ei kestäisikään kaikkea. 

Harry oli myös omaitsensä, vaikka kerrontasi on leimallisesti Lunamaista tässä tekstissä. Tämä pari on minusta paljon toimivampi/uskottavampi kuin canonin Harry/Ginny, viittauksesi tuohon pariin sai hetkeksi pienen hymyn huulille surumielisyyden keskellä. Toit tässä tekstissä hyvin esiin sen, että sota jätti jälkensä kaikkiin sen kokeneisiin, sillä se unohtuu monissa ficeissä ja omissani aivan liian usein. Elämänmakuisuutta oli myös siinä, ettei parisuhde ollut pelkkää onnea ja autuutta, joka saa kaikki haavat katoamaan. Harry ei välittämisestään ja yrittämisestään huolimatta ymmärtänyt ja osannut auttaa Lunaa sillä siunaamalla, kun ongelmia ilmeni. Eikä Luna osannut kertoa, mitä hän tarvitsi päästäkseen pois pimeydestään.

Runollisuus kielikuvineen tekstissä aiheuttivat ihastuksesta huolimatta aluksi pientä huolta siitä, että tarina katoaisi niiden alle ja niistä tulisi itsetarkoitus. Näin ei käynyt, vaan onnistuit kuljettamaan tarinaa häkellyttävän tasapainoisesti eteenpäin tuolla lumoavalla tyylillä. Tekstisi unenomainen ja runollinen kerronta muistuttaa lempificcarini Excentrycemusen tapaa kirjoittaa ja olen äärimmäisen tyytyväinen, että nappasin tämän tuolta kommenttikampanjasta. Olen vain pahoillani siitä, että en osaa antaa rakentavaa palautetta ja pystyin vain ylistämään ficciäsi. Ehkä se johtuu siitä, että tässä ficissä ei ole mitään parannettavaa, ja se on vain yksinkertaisesti täydellinen

[Sisilja]

Koiranruusu: Ficci syntyi ennen kaikkea tunnelmanmaalailupohjalta, ehkä siitä johtuu tuo runollisuus. Lisäksi kaikki hauraan kaunis on jotenkin lunamaista. Harryn näkökulmasta kirjoitettuna tästä tuskin olisi tullut samanlaista, toivottavasti ei, sillä Harryn ajatukset eivät mitenkään ole samanlaisia kuin Lunan. Ne ovat yksinkertaisempia, suorasukaisempia, no, harrymaisempia, mikä ehkä käy ilmi itse ficistäkin. Ihanaa, että pidit tästä, olen kovin otettu ja onnellisuudesta piukeana (tai jotain vähemmän höperön kuuloista, haha). Tuntuu, että pitäisi sanoa vielä vaikka mitä, mutta olo on kamalan sanaton. Kiitos kommentistasi, ja vaikka vastaukseni siihen onkin tynkä, se merkitsi minulle valtavasti. Kiitos.

[sugared]

Oi oi, tykkäsin tästä kovasti! Upeaa tekstiä. Hirveän hieno tunnelma, joka kantoi loppuun asti siitä huolimatta, että muuttui synkästä jälleen toiveikkaaksi. Tykkään paljon tyylistäsi, kaunista ja kuitenkin sujuvaa tekstiä, ei mitään turhia rimpsuja ja selittämättömiä kielikuvia. Tässä oli ihan liian monta kaunista kohtaa lainattavaksi! Lainaan kuitenkin yhden, kenties suosikkini:

Luna tarvitsee luvan, ja aikaa kuluu syksystä kevääseen ja takaisin ennen kuin Harry ymmärtää sen hänelle antaa. Harry hankkii Lunalle violetit korvaläpät, kirsikkaiset pörrösukat sekä merensiniset silmäsuojat. Hän keittää kuumaa maitoa, lämmittää takan ja ripustaa unisieppareita kattoon, kaapinoviin, ikkunansalpoihin, kaikkialle.

Tykkäsin tässä erityisesti siitä, miten toit esille sen, ettei toipuminen tapahdu hetkessä. Kaikki tarvitsevat siihen aikaa, toiset enemmän, toiset vähemmän.

En olekaan ennen tainnut lukea Harry/Lunaa, mutta paritushan on oikeastaan tosi kiva. Tässä mua kyllä häiritsi vähän Lunan hahmo. Mun mielestä Luna on nimenomaan rohkea, rohkeampi kuin moni muu. Ja vaikka tää olikin hyvin lunamaisesti kirjoitettu, en myöskään osaa nähdä häntä hajoamassa sillä tavalla kuin tässä tekstissä. Tällasista tulkinnoista ei tietenkään voi kiistellä, enkä haluakaan, ja vaikka Luna ei ollutkaan ihan se 'mun Luna', niin ei se yhtään häirinnyt.

Tämä oli kyllä parhaita lukemiani tekstejä pitkään aikaan! Ihanaa, että Luna ja Harry löysivät lopuksi valoa pimeyden keskeltä. Kiitos!

[Sisilja]

Ensinnäkin Herkkuoonelle paljon kiitoksia, että tämä pääsi Ficletpiiriin. Vau, olen pelkkää kiitosta!

sugared: Ihanaa, että pidit tästä. Olen tosi iloinen siitä, sillä tämä oli kuitenkin jonkinlainen kokeilu kirjoitustyylin saralla. Lunan hahmosta haluan sanoa sen verran, että itse pystyn myös näkemään Lunan rohkeana, totta kai, sillä ei pelokas tyttö olisi neljätoistavuotiaana lähtenyt ministeriöön taistelemaan kuolonsyöjiä vastaan.

Tässä tekstissä onkin kyse sodan muuttamasta ihmisestä, kuinka sota voi tuhota hengissä selvinneet siinä missä sodassa kaatuneetkin, ehkäpä jopa pahemmin juuri ne hengissä selvinneet, koska he joutuvat kestämään sodan jälkeisen sekasorron. Harry on sopivan mutkaton hahmo, sellainen jonka voi kuvitella pääsevän asioista yli kohtalaisen nopeasti. Luna taas on syvällinen, sellainen joka pohtii asioita ja kiinnittää huomiota seikkoihin jotka useimmat ohittavat. Tässä hän takertuu ajatukseen ihmisistä, jotka lakkaavat olemasta kun hän jatkaa eteenpäin, ja kun hän uppoaa liian syvälle tällaiseen ajatukseen, hän alkaa pelätä ja tuntea kohtuutonta syyllisyyttä. En voinut kuvitella samaa kohtaloa millekään muulle hahmolle, koska kukaan toinen ei ole Luna, kukaan ei ajattele samalla tavalla kuin Luna, tietyllä tapaa vinksahtaneesti ja toisinaan uskomattoman viisaasti ja monimutkaisesti. Mutta sanoit sen hyvin, kysymys on ennen kaikkea tulkinnasta, eikä sellaisesta voi eikä kannatakaan kiistellä. Kunhan innostuin selittämään ficin taustoja, kenties liikaakin, haha.

Kiitos, kiitos kovasti kommentistasi!

[Herkkuoone]

Heipä hei,
nyt tämäkin laiskimus sai viimein itseään niskasta kiinni ja pääsi lyhentämään kommentoitavien tekstien jonoa. Eli ficletpiiristä hyvää päivää iltaa ja pahoittelut, että olen kommenttini kanssa niin yber monta päivää jo myöhässä. :/ Mutta niin. Alun perin olin ajatellut linkata ficletpiiriin Hölmöjä pelkoja - ficcisi, mutta se ylitti sanamäärän, joten en voinut :/ Halusin kuitenkin valita jonkun sinun tekstisi, koska ne ovat kauniita, tunnelmallisia ja ihanasti kirjoitettuja. (Ja olen lukenut sinulta useammankin ficin, mutta kommentointi on aina jostain syystä jäänyt odottamaan parempaa hetkeä, niin tämä oli senkin vuoksi hyvä valinta - sain vihdoinkin itselleni vauhtia (köhköh.. : D) kommentoimiseen!)

Olen lukenut tällä parituksella muutamia ficcejä, mutta tämä oli oikeastaan ensimmäinen hieman synkempi teksti, vaikka seassa onkin ripaus toivoa ja lohdutusta. Tykkään tavastasi kirjoittaa: se on runollinen, mikä tuo kauneutta tekstissä esiintyviin synkkiin tunteisiin, mutta nämä tunteet eivät silti menetä synkkyyttään sen vuoksi. Olet saanut kirjoitettua ficin sodanjälkeisestä elämästä Harryn ja Lunan näkökulmasta niin realistisesti, että minusta alkoi jo tuntua, että tämä paritus voisi olla hyvinkin canonia. (Ja varsinkin kun ottaa huomioon, että Harry vei Lunan Kuhnusarvion juhliin kuudentena vuonnaan… heidän välillään olisi totisesti voinut olla jotakin ystävyyttä suurempaa..)

Harry ei ole nähnyt enää sodan jälkeen painajaisia, ei ole ollut tarvetta.

Minusta tämä kohta oli mielenkiintoinen siinä mielessä, että aiemmin olen törmäillyt ficceihin, jossa Harry on nähnyt painajaisia, muistoja tuosta kauheasta sodasta, muistoja läheisten, ystävien ja tuttavien kuolemasta, potenut syyllisyyttä, kun niin moni viaton kuoli ns. hänen vuokseen. :/ Tämä kohta ja edellinen viestisi saivat kuitenkin minut miettimään asiaa myös toiselta laidalta ja päädyin tulokseen, että Harry todellakin on sellainen, jonka voisi kuvitella pääsevän nopeasti asioista yli, mutta haaveileva ja syvällisesti ajatteleva Luna tarrautuu asioihin joskus liiankin voimakkaasti päästääkseen enää irti. 

Toinen asia mistä tykkäsin kovasti oli tuo pimeä-valo-leikittely, koska se on jotenkin vain niin uskomattoman ihana idea, joka on myöskin toteutettu todella hyvin. Tästä samaisesta syystä rakastuin myös ihanaan otsikkoosi Pimeysvaloa, jossa tuo sama pimeyden ja valon, Harryn ja Lunan (tai Lunan ja Harryn) välinen leikittely jatkuu. Nättiä. :3

Tähän loppuun haluan vielä lainata lempikohtani, jossa on vain niin ihanan loistava idea (ja oh nuo pienet rivien välistä luettavat viittaukset Ginny/Harryyn ja Hermione/Harryyn <3), joka on myös toteutettu erittäin onnistuneesti.  Kohdan viehättävyys tulee Lunan ja Harryn eroista, kuinka alun perin Luna on ollut se valo ja Harry puolestaan se, joka on ollut väsynyt pahuuden painon alla, mutta heidän alettuaan taivaltaa elämää yhdessä, roolit ovat vaihtuneet.

Valitsiko Harry Lunan siksi, että Luna loisti valoa ja Harryn silmänaluset olivat tummat? Luna heltyi vaihtokauppaan, vaikka Ginny ei olisi suostunut sellaiseen, saati Hermione. Siksikö Luna on Harryn? Siksikö että Harry voi vihdoin olla valo, kun kuusta on tullut musta ja mätä?

Tämä kohta oli vain yksinkertaisesti niin täydellinen, ettei mitään rajaa ♥

Nyt minä tyydyn hiljenemään, kun en osaa enää mitään edes puoliksi järkevää sanoa, joten: Kiitos kaunis erittäin upeasta lukukokemuksesta! ♥
~Herkku.

Ps. Hih eipä mitään

[malla]

Ficletpiiristä hyvää iltaa!

Do diih, nyt tuli juuri sellaista tunnelmaa, jota meikä rakastaa. ♥ Paritus on mulle melko mitäänsanomaton, ei löydy siitä mitään mielipidettä. Luna on mulle hahmona ihan erityisen hankala, enkä yleensä lue oma-aloitteisesti siitä ficcejä, vaikka kai se on myönnettävä, että yleensä olen aina kuitenkin tykännyt ficcien Lunasta. Kai mä jotenkin miellän sen turhan hankalaksi ja moniulotteiseksi hahmoksi, vaikka todellisuudessahan se on ihanan yksinkertainen ja värikäs hahmo, jossa on aineksia vaikka minkälaiseen soppaan. (Kuulostipa taas fiksulta verrata hahmoa soppaan. ) Yritän tässä sanoa, että siitä saa ihan älyttömästi irti taitavan kirjoittajan käsissä, ja mulla on ajatuksissa tietynlainen rima Lunasta kirjoittamiseen, jonka takia en varmaan sitten oikein osaa eksyä lukemaan Lunasta. ...miten mä en osaa selittää taas tänään mitään niin miten pitäisi. *naur* Harry taas on sellainen ok-tyyppi, josta ei löydy valitettavaa, mutta en myöskään H/D:ta lukuunottamatta sillä hahmolla juurikaan ficcejä lue. Harry on hyvä vastapaino Lunalle, sillä mä miellän sen tosi simppeliksi, rauhalliseksi ja kärsivälliseksi tyypiksi. Tykkäilin tässä näiden asetelmasta tosi paljon, siitä miten Harry yritti parhaansa ymmärtämättä antaa tilaa ja aikaa, siitä miten suurelta ja koskettavalta näiden välinen tunne tuntui lukiessa.

Tässä oli taas joku ziljoona juttua joita haluaisin lainata, mutta otetaanpa parhaat palaset:

Luna ei käsitä kuolemaa vaikka hyväksyi jo pikkutyttönä, ettei äiti tule enää takaisin.

Tää oli meikän ehdoton lemppari. Tähän voi niin samaistua; sen kaikkein tärkeimmän ihmisen menettäneenä voin sanoa, että olen hyväksynyt neljässä vuodessa kuoleman, mutta en silti voi ymmärtää sitä vaikka kuinka yrittäisin.

... ja opettelee taas näkemään elämän kuolemalta.

Vähän pätkin, mutta tämä oli toinen helmi, joka miellytti silmää kovin.

Uah, tää oli simppelisti sanottuna äärettömän kaunis ja herkkä. Heittäydyin ihan kympillä mukaan lukiessani, ja nautin tän tunnelmasta täysin rinnoin. Sota tosiaankin riepottelee ja repii vahvojakin ihmisiä hajalle, ja huolimatta synkästä sävystä, tuo loppu toi tähän ihan toisenlaisen toivon paremmasta tulevaisuudesta. Mä todella nautin tän lukemisesta, vaikka en osaakkaan sitä fiksusti tässä ilmaista. Tuo loppu oli todella upea ja vaikuttava, pidin siitä paljon.

Jos nyt jäi epäselväksi, niin sanottakoon se vielä ihan selkokielellä: mä tykkäilin tästä, ja lujaa. Omnomnom.

Isot kiitokset tästä!

[Sisilja]

Herkkuoone: Tsissos, tässä on pitänyt keräillä ajatuksia päivä jos toinenkin enkä silti tiedä mitä sanoisin sinulle. Ehkä kiitos on paras tapa aloittaa. Kiitos kovasti, että valitsit tämän ja kommentoit nyt ja kiitos myös että pidit Hölmöistä peloista. Kommentoiminen on tosi vaikeaa, itse kommentoin tuskallisen ja hävettävän harvoin. Ehkä olen vain laiska. Olen siis entistäkin iloisempi, että saan kuulla ajatuksistasi nyt! Kyllä, Harry/Luna voisi minustakin olla canonia, joskus toivonkin että se olisi. No, aina on ficit, mikä on toisaalta hyvä, sillä maku ja paritussuosikit vaihtuvat.

Harryn painajaiset ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta voisi uskoa, että sota jättäisi häneen jäljet ja traumaattiset painajaiset, toisaalta taas pystyn näkemään hänet tällaisenakin, simppelinä ja tavallaan uskomattoman rentona tyyppinä, joka ei näe painajaisia, koska Voldemortia ei enää ole ja kaikki se paha on enää muisto vain. Kaikki on koettua ja mennyttä ja Harry vain jatkaa eteenpäin.

Oi, kiva että pidit pimeän ja valon vastakkainasettelusta sekä noista paritusjossitteluista. On oikeasti mielenkiintoista kuulla, mitä yksityiskohtia tekstistä jää käteen ja mihin itse kukin kiinnittää huomiota.

malla: En olisi minäkään uskonut kirjoittavani Harry/Lunaa ennen kuin luin muutaman sitä käsittelevän ficin ja halusin kokeilla jotain uutta. Tuntuu, ettei ole paljoakaan sellaista, mistä ei ehdottomasti voisi kirjoittaa, ennemminkin kyse on siitä, mikä kiinnostaa ja mihin saa idean. Olipas hassusti todettu, mutta kun aloitin ficcailun, vannoin etten kirjoittaisi muista kuin sellaisista parituksista jotka olisivat voineet olla canonin valossa "uskottavia". Mutta niin kuin tiedetään, lähes mistä vain saa oikein vääntelemällä ja kääntelemällä uskottavaa, joten se siitä sitten, ja ylitin nyt tämän kanssa itseni kirjoittamalla Harry-hettiä. Paremmaksi voi pistää enää Harry-femmellä, ja se on jokseenkin mahdotonta. Niin ja Luna on tavattoman mielenkiintoinen hahmo, joskin, niin kuin sanoit, myös vaikeampi kuin monet muut, ehkä koska Luna on niin omanlaisensa. Joka tapauksessa tätä oli mukavaa ja kiintoisaa kirjoittaa. Ihanaa, että tykkäilit! Kiitos mielettömän kivasta palautteestasi.

[Violetu]

Oih.

Luna ei käsitä kuolemaa vaikka hyväksyi jo pikkutyttönä, ettei äiti tule enää takaisin.

Oih vielä uudelleen. Tekstissä oli monia hienoja lauseita, jotka saivat aikaan pieniä pysähtymisiä.
Paritus on jotain niin suloista. Hienoa, että olet ottanut esiin näiden kahden suhteen "pimeän puolen". Voin niin hyvin kuvitella Harryn juuri tuollaiseksi... rohkaisemaan, mutta kuitenkin Lunalle väärällä tavalla. Potterin poika tuppaa lähestymään asioita vähän liian suoraan.
Lopetus meni kuitenkin takaisin suloisuuden puolelle, ihania yksityiskohtia nuo värit ja kuviot, unisiepparitkin<3 Ihanasti ficciin tuli lopussa/loppua kohden koko ajan enemmän värejä ja valoa siihen pimeään, josta kaikki lähti liikkeelle. Valo tuli mukaan niin kielellisesti/tekstillisesti kuin juonellisestikin, jännää.

~Violetu kiittää

[Sisilja]

Violetu: Kiitos kovasti! Harry/Luna osaa tosiaan olla suloista, ja sitä pitäisi mielestäni olla maailmassa niin paljon nykyistä enemmän, vaikka tällaista vähän synkkäsävyistäkin. Ihanaa, että pidit niin (itselleni) erikoisesta tyylistä kuin lopetuksestakin, joka on omasta mielestäni tähän ainoa oikea mahdollinen, sillä nämä kaksi ansaitsevat toivon. Aah, en saa sanottua tarpeeksi hyvin, kuinka iloiseksi kommenttisi minut teki enkä osaa siihen kunnolla vastatakaan, mutta kiitos paljon kun kommentoit!

[Classick]

Hyvin kaunis teksti kauniilla parituksella.  Itse en oikein Harry/Luna:sta ole välittänyt, koska se on mielestäni jollain tapaa niin kaukana canonista. Sait kuitenkin tässä parituksen upotettua hienosti canoniin ja muutenkin toimimaan erittäin hyvin.

Ehkä Harry kyllästyi olemaan pelastaja. Vuodet tuntuvat pitkiltä, kun niitä on liikaa. Valitsiko Harry Lunan siksi, että Luna loisti valoa ja Harryn silmänaluset olivat tummat?

Tämä oli mielestäni se kohta, jossa noiden kahden suhde tuli hyvin esiin ja muutenkin tuo on yksi lempikohtani koko ficissä, koska se on Lunamaisesti väritetty ajatus.

Tässä oli hyvin erikoinen kirjoitustyyli mutta se sopi tarinaan ja Lunan näkökulmaan todella hyvin. Kuvailu oli erittäin kaunista ja olit saanut tekstiin useita hyviä ilmauksia ja sanavalintoja. Jotenkin kaikki oli vain niin kaunista ja vertauksellista, että se toi Lunan esille.

Luna ei ole rohkea, ei ole ikinä ollut. Siksi lajitteluhattu osoitti hänet aikoinaan Korpinkynteen. Lunalla on mielikuvitusta ja kaunis omatunto, terävä pää jossa haaleaa usvaa. Mutta ei, rohkea hän ei ole.
Hyvinhyvinhyvin kaunis kohta.

Pidin tästä ficistä hyvin paljon ja sen tunnelma välittyi hyvin lukijalle. Loppu oli aivan ihanan lämminhenkinen, vaikka alku olikin vähän synkempää. Kiitokset tästä!

[Sisilja]

Classick: Kiitos kovin kauniista sanoistasi! Omasta mielestäni Harry/Luna ei ole lainkaan niin kaukana canonista kuin monet muut paritukset, mutta kyse taitaa olla enemmänkin mielikuvista kuin mistään absoluuttisista totuuksista. Joka tapauksessa olen tosi iloinen, että pidit tekstistä. Olen oikeasti yllättynyt kuinka paljon positiivista palautetta tämä on kerännyt. En osaa enää sanoa muuta kuin kiitos, kiitos erittäin paljon!