Nimi: Unipuun oksat
Ikäraja: S
Kirjoittaja: hedge14
Genre: Dystopia
Summary: Nykyään unet ja kirjat ovat kiellettyjä.
A/N Lyhyt dystopinen teksti, jota saatan ehkä jatkaakin...
Unimaan portit
Näin ensimmäisen uneni tänään. Olin kuullut niistä, mutta en olisi silti uskonut kuinka kauniita ja haavoittuvia ne voivat olla. Oma uneni katkesi oksan koputukseen ikkunaa vasten. Kirosin hiljaa mielessäni ja olisin melkein tahtonut sahata ne oksat pois häiritsemästä. Ihka oikea uni! Se katosi ulottuvailtani aivan liian nopeasti, enkä edes enää muista sitä kunnolla. Luulen, että se kertoi aavikosta. En ole koskaan nähnyt aavikkoa. En edes kirjoissa.
Nykyään unet ja kirjat ovat kiellettyjä.
Raziel opetti minua. Hän kertoi kuinka unelmoidaan ja uneksitaan. Hän kantoi minulle läjäpäin kirjoja ja auttoi piilottamaan ne niin, ettei Komissio löytäisi niitä. Yksikään kirjoista ei kertonut aavikoista. Äitini oli se, joka kertoi niistä. Ne ovat kuivia ja täynnä hiekkaa. Dyynejä, äitini sanoi. Ne kuulemma ovat tuulen hiekasta muovaamia aaltoja.
Unelmoin niistä joskus kun olin pienempi.
Komissio katsoo lasten rikkeitä läpi sormien. Tai ainakaan seuraamukset eivät ole niin vakavat kuin oikeilla Uneksijoilla. Komission vahdit katsoivat ja seurasivat minua, merkitsivät kaiken vähääkään epäilyttävän faktan minusta. He pelkäsivät, että minulla on taipumusta rikkeeseen numero yksi, Laiton Unen Näkeminen. LUN:iksi sitä usein kutsutaan ja se on Komission silmissä kaikista rumin rikos.
Raziel on eri mieltä. Raziel sanoo, että unelmat ja unet ovat tärkeimpiä asioita ihmiselossa. Ilman niitä et ole ihminen. Minusta hänen näkemyksensä on liian radikaali. Enkö minä ole ihminen, kun en näe unia? Kysyn sitä häneltä usein, aina silloin kun hän alkaa paatuneena saarnaamaan lammaslauman tyhmyydestä. Siksi hän kutsuu kunnon kansalaisia ja minä kysyn mitä me rikolliset olemme. Hän sanoo, että me olemme.
He eivät ole.
Aivot varastoivat dataa uneksiessa. Komissio sanoo, että datajakajat ajavat saman asian. Kuka tarvitsisi unia, kun tiedon saa kivasti tiivistettyä ilman mitään sivuvaikutuksia datajakajalla? Uneksiessa saattaa joutua painajaisen kynsiin ja sehän vasta olisi kamalaa.
Raziel sanoo, että painajaiset tulee kestää ja että nekin voivat olla hyödyllisiä. Ihmiset oppivat virheistä. Lisäksi hänestä on kammottavaa, että Komissio saa päättää mikä on tarpeellista tietoa tai mikä ei.
Minusta tuntuu, että tämä ystävyys Razielin kanssa on virhe. Minä luulen, että hän johtaa minua harhaan, väärälle polulle. Tunnen hukkuvani ja Raziel on se, joka on opettanut miltä se tuntuu. Hän on opettanut minulle paljon. Kuinka tuntea tuulen tuoksu, vaikka sillä tuoksua ei olekaan. Kuinka kuulla satakielen laulu, vaikka en tiedä miltä satakieli näyttää. Kuinka nähdä näkemätön ja saattaa se uuteen muotoon, näkyväksi.
En halua joutua Uneksijoiden vankilaan. Sinne äitikin joutui ja isäni ei koskaan palannut ennalleen.
”Emma” hän lausui ja painoi kädet minun olkapäilleni. ”Ethän ikinä vastusta Komissiota.”
Ethän ikinä uneksi.
Sitten Raziel tuli ja vei minut mukanaan. Mistä hän minussa näki, että olisin potentiaalinen uhri hänen lumoukselleen? Olenko ulkopäinkin niin heikko? Näkyykö harhailevat ajatukset kasvoiltani?
Toivon, ettei kukaan huomaa. Päivä päivältä kaikki muuttuu vaikeammaksi valheiden painosta. Mitä jos Komissio tajuaa, että jokin on mennyt
minussa pieleen? He raahaavat minut Uneksijoiden vankilaan, eikä kukaan tule kuulemaan minusta koskaan. Isä jää yksin.
Puolet ajasta toivon, että Raziel ei olisi löytänyt minua. Ja puolet… toivon että hän olisi löytänyt minut aiemmin. Lapsena unet ovat helpompia tavoittaa. Nyt niitä on vaikea saada kiinni ja vaati tuntikausien harjoittelua, että saisin päiväunen säikeestä kiinni. Raziel istuu silloin vieressäni. Olemme yleensä hänen luonaan, hänen sängyssään. Hän pitää kädestäni kiinni ja puhuu hiljaa rauhallisella äänellä. Hän on melkein kiinni minussa ja hänen tuoksunsa valtaa aistini.
Razielin hahmo on unelmani, hänen huulensa huulillani. Sitä minä unelmoin, kun hän ohjaa mieltäni kohti ylvästä päämäärää, unien näkemistä. En edes tahdo nähdä unia. Haluan vain hänet. Jos kertoisin sen hänelle, hän varmasti jättäisi minut. Olen vain yksi lammaslaumasta eksynyt yksilö ja hän löytäisi jonkun toisen pelastettavakseen, jos en unia tohtisi nähdä. Jos kertoisin totuuden, en olisi hänelle ihminen.
Tänään, kun näen hänet taas, kerron hänelle unestani. Aavikosta ja sen polttavasta tuulesta, jota en tuntenut. Raziel tulee katsomaan minua ylpeänä. Olen katkaissut kahleeni ja antanut mieleni lentää.
Hän ei tiedä, että olen sitonut itseni vain uusin kahleisiin.
Hän kertoo minulle nyt sen totuuden, jonka aiemmin kuulin Komissiolta. Olen yhä vain vanki toisen mielipiteille ja aivoituksille. Hänen sanansa ovat minun lakini ja hänen mietteensä minun aivoissani.
Mitä nukke aivottomuudelleen mahtaa?
